Mama's Classics

Jo muutaman vuoden ajan olen yrittänyt päästä Mama’sClassics –tapahtumaan, joka on järjestetty jo useamman kerran toukokuun viimeisenä lauantaina. Nyt vasta se oli mahdollista, vielä tosin katsojan roolissa. Mama’s Classics ei suinkaan ole mikään näyttely taikka kokoontumisajo, vaan leikkimielinen kilpailu klassikkoautoille. Kisailun tukikohtana on Vaihmalan Hovi Lempäälässä.

Kisaan kuuluu erikoiskokeita ja tehtäviä, joissa mitataan lähinnä tarkkuutta ja auton käsittelytaitoja, eikä niinkään nopeutta. Siten kisa voidaan ajaa normaalin liikenteen seassa. Kilpailun reitti on tarkkaan varjeltu salaisuus, mutta tapana on ollut käydä näyttäytymässä Pyynikin näkötornilla. Muuten reitti suuntautuu Pirkanmaan tai Hämeen kauniiden maalaisteiden varsille.

Autoja lähtee matkaan molempina päivinä noin 50. Osallistumiskriteerit ovat melko väljät, auton pitää olla joko vanha tai muuten vaan erikoinen tai harvinainen, eli osallistuminen vaikka MX-5:llä olisi ollut hyvinkin mahdollista. Mitään äärimmäisiä harvinaisuuksia tuskin pääsee näkemään: tällä kertaa eksoottisin auto taisi olla keltainen MGF Trophy 160, jota en ollut aiemmin bongannut missään. Kaikki autot ovat siis enemmän tai vähemmän suosittuja klassikkomalleja.

Totuuden nimissä Mama’s Classics tarjoaa tavalliselle katsojalle vain vähän nähtävää. Lähtöä Vaihmalan hovissa seurasi kourallinen ulkopuolisia. Pyynikin näkötornilla oli hieman enemmän porukkaa, mutta niitä, jotka olivat varta vasten vaivautuneet paikalle, oli muutamia kymmeniä. Varsinaista vauhdin hurmaakaan ei päässyt todistamaan, sillä tehtävien tavoiteajat olivat harmillisen väljiä. Moni osallistuja joutui luistattamaan kytkintään juuri ennen maaliviivaa tarkan tavoiteajan saavuttamiseksi. Kiinnostus nousisi, jos tarjolla olisi vähän enemmän moottorien pärinää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Toki silloin tapahtuman järjestäminen täällä byroslaviassa vaatisi huomattavasti enemmän resursseja.

Eli suosittelen Mama’s Classicsia enimmäkseen klassikkoautojen omistajille, jotka saavat helpon tekosyyn ulkoiluttaa harrastepeliään kivoissa maisemissa. Kevyt kilpailuasetelma lisää vähän jännityksen tunnetta ja iltamissa voi rupatella samanhenkisten autohullujen kanssa pikkutunneille asti.

© Caradise 2016

 

Kerho kutsuu

Paljon on ehtinyt tapahtua kevään aikana. Täytyy heti lausua kiitos Herralle kaikesta mitä on tapahtunut! Ensinnäkin, liityin asuntovelallisten kerhoon, ja ostin rivitalo-osakkeen unelmamaisemilla Hämeenlinnan itäpuolelta. Olen näköjään asettunut tänne jäädäkseni, liikenneopettajan hommat tuntuvat maistuvan ja yrittäjäkurssikin kohta valmiina. Mikä parasta, Mazda sai arvoisensa säilytystilan: lukitun ja lämpimän tallin.

Kilometrejä on kertynyt pian tuhat mailia, ja MX-5 tarjoaa jatkuvasti unohtumattomia elämyksiä. Pieni öljyvuoto on silti edelleen tutkimatta ja myös eräs jäähdyttimen letkuista tuntuu olevan löysällä. Samoin pelkääjän puoleinen eturengas vuotaa hieman. Auto tarvii siis jatkuvaa erityishuomiota, mutta mikään ei onneksi estä ajamista, joka on edelleen erittäin kivaa.

En ole vielä kovin ahkerasti ehtinyt kiertää paikallisia mutkateitä läpi, mutta jotain edes. Upeiden teiden metsästys on kieltämättä kiva harrastus varsinkin tällä autolla. Tämä tosin nostaa kulutusta; turha ajo ja ajoittainen kaasuttelu pitävät kulutuksen 8-9 litran tuntumassa satasella. Tankata pitää reilun 500 kilometrin välein. Kelitkin ovat olleet kohdallaan ja avonaisia päiviä on kertynyt jo kymmeniä ennen virallisen kesän alkamistakaan!

Eräänä iltana kasvoi sarvet päähän ja päätin testata, miten MX-5 pyörii tyhjällä parkkipaikalla. Ja kyllähän se pyörii! Tunnelma on selvästi samanlainen kun oli aikoinaan ensimmäisellä omalla takavetoisella, Volvolla suditellessa. Tasauspyörästön lukitus selvästi auttaa! Okei, tiukka-alustainen ja pieni Mazda on paljon äkkinäisempi kääntymään kuin iso Volvo. Itse asiassa donitsit syntyvät helpommin, kun ei paina kaasua ihan pohjaan saakka.

Viikko sitten kävin tutustumassa Miata Clubin toimintaan Ahveniston moottoriradalla. Tähän merkkikerhoon kuuluu yli sata MX-5-kuskia ja useimmat heistä ovat viritelleet omiaan. Tai ainakin ne jotka viihtyvät enemmän radalla kuin kadulla. Itse jätin ratahommat myöhemmäksi, mutta sain erittäin arvokasta apua auton omistamiseen. Jo kerhon nettifoorumissa olisi kahlattavaa informaatiota yllin kyllin, ja varsinaisille jäsenille vielä lisää. Eikä jäsenyys edes maksa kuin 40 € vuodessa. Aion todennäköisesti vielä liittyä siihen. Hintaan kuuluu yksi ratapäivä Alastarolla, ja muistakin saa alennusta. Juuri tänäänkin olisi ollut kerhon jäsenille Mazda-päivä Tuusulassa, ja testimahdollisuus upouuteen ND-malliin. Valitettavasti en päässyt paikalle…

Mutta sain kerholta jo konkreettista hyötyäkin kahteen otteeseen. Jo Ahveniston radalla onnistuin myymään turvakaaren Mazdasta sitä enemmän tarvitsevalle. Sama mies laittoi etupuskurin lipankin myyntiin, ja ostaja löytyi seuraavana päivänä! Nyt on siis molemmat irrotettu ja juhlamalli näyttää paljon alkuperäisemmältä. Toisten mielestä auto näyttää nyt köyhemmältä eikä enää niin aggressiivisen hyökkäävältä. Minun mielestä sulavat ja kauniit linjat tulevat nyt entistä paremmin esiin! Turvakaaren irrotuksen jälkeen voin asentaa myös alkuperäisen tuulisuojan paikalleen, joka pölyttyy vielä tallin nurkassa.

Nyt ei siis parane enää liittyä kattokerhoon MX-5:llä, voi käydä kohtalokkaaksi. Samalla kun purettiin hattuhyllyn rakenteita, avautui pääsy takajousien yläpäähän. Säädettävien iskuvaimentimien pehmeys nimittäin säädetään sieltä. BC Racingin tolppien jäykkyyteen on tarjolla isokin muutos, ääripäiden ollessa kivirekimäinen kisa-asetus ja mukavuuspainotteinen pehmeys. Valitsin kompromissiasetuksen, jolloin jousitus sallii pienet kallistelut, mutta kokonaisuus pysyy sopivan jämäkkänä. Etujousten päihin on helppo pääsy konehuoneen kautta, joten sinne on asetettu kultainen keskitie jo kuukausi sitten.

Korimuutoksilla on myös ikävät puolensa. Tänä keväänä joku toinenkin Hämeenlinnassa on mennyt ostamaan juuri samanlaisen 10-vuotisjuhlamallin kuin minulla. Ja se toinen on vieläpä alkuperäisempi kuin minun! Eikä autoja erota enää niin hyvin toisistaan, kun omastani puuttuu race-henkiset tuntomerkit. Enkä enää edes voi pitää turvakaarta telineenä Suomen lipulle jääkiekon MM-kisojen aikaan!

© Caradise 2016

 

Classic Motor Show

Classic Motor Showsta on muodostunut minulle jo perinne, jonne on pakko päästä joka vuosi. Tänä vuonna erityisesti, sillä sain tehdä matkan sinne ikiomalla klassikkoautollani. Onneksi sääkin oli poikkeuksellisen upea, t-paidalla tuli ajoittain jopa kuuma!

Lahden klassikkonäyttely on vakiinnuttanut paikkansa mielestäni parhaana sisätilanäyttelynä Suomessa. Tämä vuosi oli yhdekäs kerta, ja kävijöiden määrä tuntuu koko ajan paisuvan. Kiitos häikäisevän upean säätilan, harrasteautoparkki pursuili äärimmilleen upeita autoja historian saatosta, ja myöhäisimmät omalla klassikolla tulijat käännytettiin tylysti pois jo liikenneympyrässä. Jokainen vähänkään laajempi alue messukeskuksen läheisyydessä oli täytetty vanhoilla autoilla. Jotain kertoo sekin, että otin selvästi enemmän kuvia parkkialueilla kuin itse näyttelyssä. Autoharrastus voi siis edelleen ilmeisen hyvin Suomessa!

Ohjelmapuolella ei ollut tänä vuonna mitään uutta. Teemaosasto oli tutusti D-hallissa ja alakerran neuvottelutila pyhitetty "Oi niitä aikoja" -aiheen ympärille, tällä kertaa 6-päätteisin vuosiluvuin. Pääteemana tänä vuonna oli "Sorateiden virtuoosit", millä haluttiin kunnioittaa Suomen ylivoimaista ralliperinnettä.

Sen suhteen olikin runsaasti nähtävää. Ralliautoja oli nimittäin erittäin paljon. Toisaalta taas ne rallihistorian upeimmat, eli B-ryhmäläiset loistivat poissaolollaan. Ainoastaan yksi replica Audi Quattrosta oli paikalla. Voi olla, että B-ryhmän edustajia ei Suomessa enää montaa ole, tai sitten ne ovat vain visusti piilossa entisten maailmanmestarien yksityiskokoelmissa. Lohtuna sentään Jyväskylän Suurajojen harvinaiset voittaja-autot varhaiselta 1950-luvulta.

Muutoinkin näyttelyn taso oli kieltämättä laskenut. Autojen määrä tuntui olevan aavistuksen pienempi ja markkinointiosasto levittyy reunoilta yhä vaan keskemmälle. Toki tänäkin vuonna oli ennennäkemättömiä yllätyksiä, kauneimpana pysäyttävä coupé-mallinen Bugatti Type 57. Tämäkin suomalaisissa kilvissä! Yli satavuotiaiden veteraanisarjassa oli myös poikkeuksellisen runsas edustus.

Onhan Classic Motor Shown taso ollut kieltämättä niin huikean korkealla, että pieni notkahdus sallitaan. Ja olihan parkkipaikoilla monia edellisiltä vuosilta halleista tuttua autoa saapunut paikalle ajamana. Classic Motor Show pysynee siis ykkösenä vielä pitkään!

© Caradise 2016