1967-70 Cadillac Eldorado

Vuonna 1953 esitelty Cadillac Eldorado on saanut nimensä myyttisestä ”kultaisesta kaupungista” jossain päin Etelä-Amerikkaa. Eldorado oli alun perin tarjolla vain avomallina, ja se oli ylivoimaisesti kallein ja ylellisin Cadillacin autoista. Sen erotti perus-käkkylöistä vain hienoisista yksityiskohdistaan. Vuoteen 1966 saakka Eldorado noudatti vastaavaa konseptia ja huippuversion myynti pysytteli muutamassa tuhannessa yksilössä vuosittain.

Mallivuodeksi 1967 paljastettiin kuitenkin totaalisen uusi Eldorado, joka oli täysin erilainen, mihin tältä perinteiseltä luksusautomerkiltä oli totuttu. Ensinnäkin sen muodot ovat jopa dramaattisen linjakkaat, malliston muiden autojen ollessa hillityn suoraviivaisia. Ensimmäistä (ja myös viimeistä) kertaa ikinä Cadillac tarjottiin avattavilla ajovaloilla. Kaksiovisen Coupén kattolinja on kauniin kulmikas ja samalla ryhdikäs. C-pilarista alkaa myös tyylikäs tulkinta Cadillacin klassisista takasiivistä, jotka päättyvät terävään takaosaan ja siroihin, pystysuuntaisiin takavaloihin. Takaikkunassakin on jännittävä taitos keskellä, joka jatkuu läpi takaluukun.

Fleetwood-perheeseen kuuluva Eldorado on kooltaan jopa aavistuksen halvempia sisaruksiaan pienempi, mutta silti matalaan Coupé-malliin mahtuu mukavasti viisi henkilöä, jopa kuusi, jos etuistuimeksi valittiin sohvapenkki. Sisätilat ovat tyypillistä Cadillacin ylellisyyttä. Huomattavia yksityiskohtia ohjaamossa on esimerkiksi takana istuville oma kahvansa pitkässä ovessa tai etuosan jalkatila, josta puuttui kokonaan kardaanitunneli!

Vuoden 1967 Eldorado oli siis todellakin etuvetoinen! Tällaista luksusautoa Cadillac oli suunnitellut jo vuosia. Samaan aikaan GM valmisti myös toista suurta etuvetoista coupéa, Oldsmobile Toronadoa, joka itsessään olisi myös oman tarinansa arvoinen. Se esiteltiin jopa vuotta Eldoradoa aiemmin, ja oli sekin tarjolla valtavalla V8-moottorilla. Eldoradon esittely jätettiin tarkoituksella vuotta myöhemmäksi, näin GM saisi hiottua Cadillacin ajo-ominaisuudet vielä paremmaksi kuin Toronadolla. Samalla molemmille saatiin parempi julkisuusarvo, kun ne tulivat markkinoille eri vuosina. Aikansa amerikkalainen lehdistö ihastuikin Eldoradoon ja arvosti sen ajettavuutta jopa takavetoisia paremmaksi. Poikkeuksellinen vetotapa pysyikin Eldoradossa aina sen valmistuksen päättymiseen asti vuoteen 2002.

Ensimmäisen sukupolven Eldoradoa markkinoitiin ”maailman hienoimpana henkilöautona”. Myyntiesitteissä mainittiinkin usein Eldon olevan ainoa etuvetoinen maailmassa, jossa olisi muuttuvavälitteinen ohjaustehostus sekä automaattinen tasonsäätö taka-akselilla. Tämä piti perän samalla korkeudella huolimatta matkustajien tai tavaroiden määrästä. Lisävarustelista oli runsas, esimerkiksi automaattinen ilmastointi ja vakionopeudensäädin löytyy monesta, jo 50 vuotta sitten valmistuneesta Cadillacista.

1960-luvun lopulla Cadillac käytti koko mallistossaan vain yhtä ainoaa moottorivaihtoehtoa. Se on siis sama myös Eldoradossa, eli 429-kuutiotuumainen 340 hevosvoimaa kehittävä V8. Etuvedosta johtuen muu voimalinja piti suunnitella toisin. Kuten Toronadossa, kolmipykäläinen planeettapyörästötyyppinen automaattivaihteisto sijaitsi moottorin vieressä ja momentinmuuntimelta voima siirtyi ketjun välityksellä laatikolle.

Vuodeksi 1968 Cadillacin moottori kasvoi ennätyksellisen suureksi, 7,7-litraiseksi. 472-kuutiotuumainen loi tehoa 375 hevosvoimaa. Vielä viimeiseksi tuotantovuodeksi Eldorado sai yksinoikeudella kaikkien aikojen suurimman sarjavalmisteisen V8-moottorin, joka oli täydet 500 kuutiotuumaa! Maskissa koristeli hillitty teksti, joka paljasti moottorin olevan 8,2 litraa tilavuudeltaan. 400 hevosvoiman tehoilla vuoden 1970 Eldorado lienee myös kaikkien aikojen tehokkain etuvetoinen henkilöauto!

Muutenkin jokainen mallivuosi toi pieniä muutoksia edeltäviin. Vuodeksi 1968 keulaa muokattiin hieman: huomiovalot siirtyivät alhaalta kromipuskurista lokasuojan kulmiin. Tuulilasinpyyhkijät jäivät nyt piiloon konepellin taakse ja takavalot olivat hieman erilaiset. Vuonna 1969 avattavat valot muutettiin kiinteiksi, jolloin keula muistutti enemmän Cadillacin muuta päivittynyttä mallistoa. Näin myös ’69 Eldoradon kojelauta on erilainen aiempiin verrattuna. Maskin ritilä oli nyt tiheämpi ja vinyylikatto vähän irrallaan ikkunoista. Vuosimallia 1970 ei erota edeltäjästään muuten kuin pienistä pystyrivoista maskin reunoilla, ja takavaloista, jotka muuttuivat yksiosaisiksi viiruiksi. Omaa silmääni ’68-mallin yksityiskohdat miellyttävät eniten silmää.

Radikaalisti muuttuneen Eldoradon myynti parani selvästi aiemmista erikoisversioista. Joka vuosi valmistui parikymmentä tuhatta Eldoradoa, ja yhteensä ykköspolven autoja tehtiin 89 633 kappaletta. Kaikki autot ovat siis Coupé-malleja samalla moottorilla ja vaihteistolla, avoversiot tuli tarjolle taas seuraavaan sukupolveen vuodesta 1971 lähtien. Erot yksilöiden välillä syntyykin runsailla väri- ja varustevaihtoehdoilla. Suomessa ensimmäisen polven Eldoradoja lienee parikymmentä kappaletta.

Poikkeuksellisesta rakenteesta ja upeasta muotoilustaan huolimatta Eldoradon hinnat ovat pysyneet samoina vuosikaudet. Elämää nähneitä ja projektikuntoisia autoja saa helpostikin alle kymppitonnilla. Siistit yksilöt maksavat noin 15 000 dollaria tai euroa. Muutama diileri haluaisi jo innolla lähettää tämänkin klassikon hinnat nousukiitoon pyytämällä virheettömistä yksilöistä yli 30 000 euroa. Aika näyttää onko Cadillac Eldorado potentiaalinen sijoituskohde vai pysyykö se edelleen suhteellisen edullisena mutta upeana luksusautona vuosikymmenten takaa.

© Caradise 2017

Classic Sportscar Concours D'Elegance

Kakskerran Concours jaksaa aina vain hämmästyttää. Toinen toistaan upeammat ja kalliimmat urheiluautot kerääntyvät Turun saaristoon viikko ennen juhannusta. Nähtävästi myös suuri yleisö on löytämässä Suomen laadukkaimman autotapahtuman. Tänä vuonna Harjattulan kartanon nurmikentät pursuilivat ääriään myöten kaikenikäisiä klassikkoja. Koskaan ei ole ollut näin ahdasta täällä. Yhdentoista jälkeen saapuneet joutuivat etsimään parkkipaikkaa oikein tosissaan.

Onkohan korkean autoveron Suomesta tullut vanhojen autojen loppusijoituspaikka, sillä erittäin moni saapui paikalle, itseni mukaan lukien, omalla urheiluautollaan. Järjestäjillä alkaa olla jo pohdinnan paikka, ketä kentälle huolitaan. Täällä esimerkiksi Porsche 911 on harmaata massaa, niitäkin on tuotu hirmuiset määrät Suomeen, ja vain todella poikkeukselliset yksilöt erottuvat.

Harjattulassa tulee väkisinkin tunne, että lama alkaa olla taakse jäänyttä elämää. Tämä näkyy esimerkiksi autoliikkeissä, jotka olivat markkinoimassa tuotteittaan. Koskaan aiemmin ei ole Suomessa tainnut olla näin montaa pelkästään premium- ja urheiluautoihin keskittyvää autokauppaa. Uusien superautojen hintoja katsellessa alkaa asuntovelallistakin hirvittää! Vaunula myisi Ferrari GTC4Lusson, Ove’s Garage F12 Berlinettan, Luxury Collectionilta saisi vaikkapa harmaan Lamborghinin, ja vanha peluri Marko Sipilä kauppaa Viperin polkuhintaan muihin verrattuna. Jopa hyötyajoneuvoihin erikoistunut TruckMasters tarjosi Lokinsiipi-Mersua.

Teemavuosista näyttäisi tulleen enemmänkin tavoite kuin lupaus kyseisistä autoista. 70 vuotta täyttävä Ferrari oli sentään hyvin edustettuna, ja AMG-Mersujakin oli muutama, mutta 50-vuotiaita Aston Martin DBS:ä tai Maserati Ghibliä ei paikalla näkynyt. Juha Kankkusen B-ryhmän Lancia Delta S4 kunnioitti Integralen 30-vuotisjuhlaa. Miehellä olisi kuulemma useampikin saman ikäkauden hirmu kotimuseossaan, sekä tietääkseni myös Ferrarin huippuversioita. Saisi rallitähti ulkoiluttaa useammin näitä harvinaisuuksia meidän tavallisten kuolevaisten ihailun ja kateuden kohteeksi.

© Caradise 2017