Kuukauden käytetty

Kokonainen kuukausi on jo kulunut MX-5:n kanssa, ja täytyy myöntää etten ole vielä ensimmäistä tankillistakaan saanut kokonaan tyhjennettyä. Kilometrejä on kertynyt noin 500, ja joka ikinen niistä on kruisailtu hymy korvissa. Toki ei ihan aina katto auki, mutta jo useampana päivänä olen päässyt nauttimaan katto alhaalla kevätauringon ensimmäisistä voimannäytteistä ja tuulen tuiverruksesta.

Kahden auton käyttö sujuu mainiosti. Carisma palvelee nöyrästi kurakelillä ja sadesäällä, ja kun tie on kuiva, valinta on kaksipaikkainen avoauto. Kerran takatalvi pääsi yllättämään housut kintuissa. Eräänä maaliskuisena arki-iltana lähdin musatreeneihin esittelemään uutta ostostani. Lähtiessä tiet olivat kuivat ja sulat, mutta kolmen tunnin kuluttua kun piti palata kotiin, joka puolella oli kahden sentin kerros uutta lunta. Ja alla tietysti kesärenkaat! Paluumatka sujui siis erittäin varovasti. Pienikin kaasunpainallus työnsi perää sivusuuntaan. Kieltämättä hauskaa, mutta saisi olla vähän enemmän pitoa, kiitos! Eniten jännitin, kuinka Mazda nousee pihan parkkiruutuun ylämäkeen peruuttaen. Sopivasti vauhtia ja sutimalla ylös, varmaankin LSD-lukkoperän ansiosta sain kaarrettua auton turvallisesti takaisin talliin.

Sama ilta oli myös toisenlainen testi. Vaikka urheiluauton kuuluu olla ahdas, silti pieni vaatimus tavaratilalle oli olemassa: sinne olisi mahduttava saksofoni koteloineen ja nuotteineen. Ja kyllä ne sinne juuri ja juuri mahtuu! Tuntuu siltä, että toisen polven MX-5 on kuin mittatilaustyönä tehty automalli minulle.

Eipä käyttökulutkaan ahdista. Liikennevakuutus on jopa aavistuksen halvempi kuin pappamalli-Carismaan. Kulutuksen saa pysymään aisoissa, vaikka kieltämättä aina silloin tällöin tekee mieli laulattaa 1,8-litraista konetta. Turhan ajon määrä on sekin lisääntynyt valtavasti, eli pieniä uhrauksia täytyy tehdä!

Esimerkiksi vähän pidemmät reissut sujuu jatkossa tähän tyyliin: Kun kävin yhtenä päivänä koulussa Riihimäellä, aamulla matka mentiin moottoritiellä katto kiinni. Tylsää ja meluisaa. Takaisin kotiin ei ollutkaan enää niin kiire, eli piti suunnitella mutkaisempi reitti pikkukylien läpi. Aikaa paloi paljon enemmän, vaikka kieltämättä paikoin vauhtia oli yhtä paljon kuin moottoritiellä! Mutta tätä varten auto on hankittukin, nautittavaksi syheröisillä asfalttiteillä. Motaria on vuosien saatossa sahattu ihan riittävästi!

Toistaiseksi huviajelut on suunnattu lähiseudun maisemareiteille. Samalla tulee huomioitua ohikulkijoiden reaktioita. Monen pää kääntyy, vaikka iso osa ei huomaa ollenkaan. Joskus jopa kuulee kommenteja ääneen, kun ei ole kattoa esteenä. Tänäänkin eräs lapsi huusi: ”Kattokaa, mikä kesäauto!” ja hetkeä myöhemmin nuoren naisen suusta kuuluu: ”kiva auto!”. Ja linnunlaulukin erottuu aika ajoin tuulensuhinan seasta!

Meno Mazdan kanssa sujuu siis toistaiseksi kuin tanssi. Suurin huolenaihe tällä hetkellä on öljyinen moottorin alaosa. Alkuvaiheessa se merkkasi reviirinsä muutamalla tipalla öljyä, mutta nyt vuoto on mielestäni hieman helpottunut. En ole vielä päässyt nostamaan autoa ylös ja katsomaan alustan kuntoa. Samalla kun se tapahtuu, poistan todennäköisesti myös tummanharmaan alahuulen. Se on jo yhden kovan kolauksen ottanut pomppuisella asfalttitiellä. Kovin moneen ei olisi varaa, sillä se olisi hyvä saada myytyä suht ehjänä.

Metallinsininen MX-5 on erittäin kaunis katsella mistä kulmasta tahansa, eikä keulan kolhukaan pistä liian usein silmään. Sen ehostus saa siis odottaa rauhallisempia aikoja. Samoin on alkanut pitkä mutta kiireetön prosessi, jonka tavoitteena on mahdollisimman alkuperäistyylinen olemus. Brittilehti EVO jopa väitti vuosi sitten, että 10-vuotisjuhlamallin hinta on jo kääntynyt nousuun. Sopii mulle hyvin!