Ahvenistoa valloittamassa

Kun Ahveniston moottorirata avattiin taas toukokuun alussa, olen odottanut tilaisuutta päästä Mitsullani sinne. Onhan se vain noin viiden kilometrin päässä kotipihastani! Käytännössä jokaisella on mahdollisuus testata omia ja autonsa rajoja 35 euron hintaan, kun radan kalenterista löytyy sopiva ”vapaa” kolo. Sillä hinnalla saa ajella maksimissaan kaksi tuntia. Siinäkin ajassa ehtii päästä vauhdin hurmaan, ja kalusto ja kuljettaja alkavat väsyä.

Olen ajanut aiemminkin Ahvenistolla kahdella autoistani. Accordin kanssa kaveri mittasi käsiajaksi aika tarkkaan kahden minuutin lukemia. Proben kanssa käytin RaceChrono-sovellusta älypuhelimessa, joka kellotti parhaaksi ajaksi 1.48. Tavoitteena oli alittaa Carismalla perheautoille maaginen kahden minuutin raja. RaceChronon perusversio on ilmainen, ja se laskee aikaa satelliittipaikannuksen mukaan. Näin kierrosajat eivät ole täysin tarkkoja, mutta suuntaa antavia sekunnin tarkkuudella.

Ennen kuin lähtee siviiliautolla radalle, kannattaa tarkistaa, että auto on hyvässä kunnossa. Mitä huonomassa kunnossa kosla on, sen varmemmin jotain hajoaa ajon aikana. Eli kaikki nesteet ja öljyt kohdilleen. Rengaspaineiksi suositellaan ”täyden kuorman” painetta, itse laitoin joka pyörään 2.5 baria.

Radalle päästyään kannattaa ajaa auto ja etenkin renkaat lämpimäksi ensimmäisten kierrosten aikana. Vanhalla henkilöautolla kannattaa ajaa 5-10 nopeaa kierrosta, ja loppuun kokonainen kierros jäähdyttelyä isoilla vaihteilla ja minimijarrutuksilla. Muutenkin oikeaoppinen jarruttaminen on erittäin tärkeää: Terävät ja voimakkaat jarrutukset säästävät jarruja, kun puolittainen, kauemmin kestävä jarrutus ylikuumentaa jarrut, jolloin ne myös häviävät nopeammin.

Itse huomasin tämän jo ensimmäisellä nopealla kierroksella. Muutaman täysjarrutuksen jälkeen poljin painuu melkein lattiaan saakka ja tuntuu, ettei auto pysähdy enää millään! Mutta kun oppii painamaan jarrua tarpeeksi syvälle, kyllä sillä toimeen tulee. Loppuajan jarrut toimivatkin ihan siedettävästi!

Carisma ei ole millään mittarilla urheilullinen, mutta ajettavuus on etuvetoiselle neutraali, ja siten helppo hallita. Missään vaiheessa ei tule pelkoa hallinnan menetyksestä. Vakioiskarit ja korkeaprofiiliset kumit pitävät huolen riittävästä keinumisesta. Tehoa GDI-moottorissa on sopivasti, 125 hevosvoimaa ei ole paljoa, mutta jaksaa kuitenkin pitää vauhtia yllä jyrkimmissä mäissä.

Suurin yllätys oli renkaat. 185 milliä leveät Kleberit tuntuivat pitävän hämmästyttävän hyvin! Perä ei lähde sivulle tiukissa mutkissa, jollei sitä oikein yritä. Samoin sisäkurvin etupyörä sutii vain harvoin tyhjää. Pidon raja on helppo löytää ujelluksen perusteella.

Radan profiili

Ahveniston rata on ehdottomasti legendaarisin Suomessa. Ammattilaisten kesken sitä pidetään vaikeana ja vaarallisena. Radan pituus on reilut 2,8 kilometriä. Korkeuserot ovat todella merkittäviä, mikä on yleistä perinteisissä ajajan radoissa. Mutkat ovat jyrkkiä ja rata suhteellisen kapea, joten tehokkaimmille autoluokille Ahvenisto käy helposti ahtaaksi.

Ajanottolinja on heti varsinaisen pääsuoran alussa, kun viimeinenkin loiva kaarre loppuu. Carisma kerää pääsuoran kovaan jarrutukseen vauhtia noin 140 km/h, ja viimeistään 70 metriä ennen mutkaa on hypättävä jarrulle. Kolmonen sisään ja kaarretaan oikealle ylämäkeen. Tässä oikea ajolinja on melko leveä. Tärkeintä on, ettei päästä etupyöriä sutimaan. Kerran meinasin lipsauttaa kaiteeseen saakka, mutta onneksi sain auton pysymään vielä asfaltin puolella. Kaiteet ovat kokoajan lähellä ja turva-alueet paikoin olemattomia!

Oikea jatkuu kohti varikkosuoraa. Mitsulla kannattaa nostaa aavistus kaasulta, ettei auto lähde nelipyöräluisuun. Mäki alas ja nopea jarrutus. Tästä alkaa jyrkkä ylämäki vasemmalle. Tämä on mielestäni radan vaikeimpia jarrutuksia. Nopeutta ei saa päästää putoamaan liikaa, sillä ylämäessä auto ei kiihdy yhtään. Toisaalta jos mutkaan tulee liian lujaa, niin pito loppuu helposti ja vauhti palaa luisteluun. Optimaalisella ajolinjalla Carisma selviää mutkasta juuri ja juuri päälle 100 km/h. Tämä on tärkeä kohta koko kierroksen onnistumisen kannalta.

Ylämäki loppuu yhtäkkiä ja heti hyppyrin jälkeen kannattaa vähän jarruttaa. Seuraava oikea on oikeastaan aika hauska. Etuvetoisen perä haluaisi karata vierelle, ja tuntuu, että tästä voisi vetää vielä vähän lujempaa. Sitten tullaan Tarun mutkaan, joka on yksi tiukimpia jarrutuksia. Seison kirjaimellisesti jarrulla 50-kyltistä lähtien ja toivon että auto ei valu hiekalle asti. Kakkonen jarrutuksen aikana sisään ja taitetaan jyrkästi vasemmalle.

Nyt voi hetken hengähtää. Seuraava vasen on aika nopea, hieman jarrua, ja kanttareita nuollen kolmosella kohti ässä-mutkia. Vasen-oikea-vasen paahdetaan ylämäkeen kakkosella. Kannattaa pitää auto tien vasemmalla puolella lyhyellä suoralla. Sillan jälkeen ylämäessä tavoitellaan jo rajoitinta, mutta kolmoselle on turha vaihtaa. Edessä on vielä pari tiukkaa mutkaa ennen pääsuoraa.

Pääsuora aukeaa kahden loivan oikean jälkeen. Carismalla voi pitää huoletta kaasun pohjassa. Nelonen sisään ennen viimeistä kaarretta. Tähän ei saa kääntää liikaa, muuten auto alkaa puskea ja vauhtia hyytyy. Suoran lopussa taas toivotaan, että autossa on vielä jarruja jäljellä…

Oho, mikä aika!

Radalla ei ollut lauantaiaamuna kuin pari kolme autoa samaan aikaan, joten sain rauhassa tykittää kierrosaikoja. Jo ensimmäisellä nopealla alitin tavoiteaikani! Ensimmäisellä kahdella sessiolla aika parani tasaisesti noin sekunnin per kierros. Kunnes sitten yhtäkkiä kolmosmutkan ylämäessä tyhjästä tankista ei enää riittänyt sylinteriin asti! Siis jäähdytyskierrokselle ja tankki täyteen…

Tuumasin Teboililla, että nyt tulee 50 kiloa lisää painoa. Onneksi se menee kaikki taka-akselin päälle joten perän ei pitäisi lähteä enää niin herkästi luisuun. Kolmannella sessiolla olin jo oppinut radan niksit ja olin sinut auton käyttäytymisen kanssa. Tuloksena viisi kierrosta ja kaikki alle 1:52! Parhaaksi kierrosajaksi kellotettiin aika 1:49.94, eli kymmenen sekuntia alle tavoitteen! Toki täytyy tunnustaa, että tabletin GPS-antureiden mittaama aika ei voi olla täysin tarkka, mutta kun muutkin hyvät kierrokset pysyivät 1:50 tuntumassa, niin onhan se riittävän uskottava tulos.

Jäin siis vain muutaman sekunnin 40 heppaa tehokkaamman Proben parhaista ajoista. Ehkä renkaat olivat Mitsussa paremmat. Tai sitten olen vain pelannut niin paljon Gran Turismoa, että rata-ajon perusteet alkavat olla jo selkärangassa… Joka tapauksessa kivaa oli ja tänne on palattava uudestaan!

© Caradise 2015 &
Ahvenisto Race Circuit

 

Classic Sports Cars Concours D'Elegance

Autotapahtumien suhteen kesän kohokohta on mielestäni Suomen ainoa todellinen Concours D’Elegance klassisille urheiluautoille Turun Harjattulassa Kakskerran saarella. Täytyy myöntää, että asetan vuosi vuodelta kovempia odotuksia tapahtumalle. Olihan tämä vuosi itselleni jo kymmenes kerta peräkkäin! Kaiken kukkuraksi sääolojen luvattiin olevan mahdollisimman kehnot…

Mutta Classic Sports Cars Concours D’Elegance ei pettänyt vieläkään! No okei, sadesää verottaa tietysti osallistujia, varsinkin avoautoilijoita. Mutta muuten paikalle päässeet urheiluautot edustivat jälleen erittäin laajaa valikoimaa niin historiallisesti kuin maantieteellisestikin. Mikä parasta, ennestään tutut autot olivat selvässä vähemmistössä.

Yhdestä uudistuksesta tapahtuman järjestäjälle Antti Wihannolle kuuluu erityiskiitos. Kansainvälisiä vieraita oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Syynä siihen oli satavuotiaan Lancian pohjoismaisen kiertueen vierailu Harjattulassa. Ulkomaalaisia Lancioita oli 50, ja suurin osa niistä malleja, jotka ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Muutamat vieläpä sellaisia, joita ei Suomen kilvistä löydy lainkaan!

Tämän ei niin suositun italialaismerkin mallistokin on tarjonnut aikojen saatossa monia valtavan upeita autoja. Kartanon nurmella näkyi niistä lukuisia esimerkkejä: sporttisen Betan monet versiot, coupé-malliset Fulvia, Appia ja Gamma, avomalliset Flaviat 1960- ja 2010-luvulta sekä häikäisevän Flaminian umpi- ja avoversiot. Sokerina pohjalla vielä useampi Aurelia-malli, joista yksi oli B24 Spider, jota monet pitävät kaikkien aikojen kauneimpana avoautona. Kyseinen auto vei luonnollisesti Best of Show –tittelin.

Muutenkin iso osa palkinnoista jaettiin pohjoismaalaisille vierailijoille. Esimerkiksi Coupé-luokan ykköseksi kruunattiin kaunis taivaansininen Iso Grifo, sekin Ruotsin kilvissä. Palkintoja oli muutenkin jaossa kenties ennätysmäärä, koko seremoniaan taisi vierähtää melkein tunti…

Olisi mahtavaa, jos jatkossakin saataisiin jonkun merkkikerhon Euroopan kiertue osumaan tänne Turun saaristoon. Se on tietysti vaikea järjestää joka kesä, mutta vuosittainhan näitä autoretkiä suunnataan Euroopasta Suomeen. Näin tapahtumasta voisi tulla jopa kansainvälisesti merkittävä!

Täytyy toki antaa kevyttä kritiikkiäkin. Moni muukin automalli täytti pyöreitä vuosia, mutta niiden osalta osanottajien määrä jäi mitättömäksi. 40-vuotiasta Lotus Espritiä oli sentään neljä yksilöä, mutta 60-vuotisjuhliaan viettäviä MGA:ta vain yksi ja Alfa Romeo Giulietta Spideria ei ollut yhtäkään… Vastaavaa puutetta oli aistittavissa myös viime vuonna.

Joka tapauksessa kesätapahtumien ykkönen autohullun silmin on ja pysyy Harjattulassa. Suomeen on viime vuosikymmenien aikana tuotu valtava määrä eksoottista ajokalustoa, josta saa näyttävän pintaraapaisun vierailemalla Harjattulan kartanolla Juhannusta edeltävänä sunnuntaina!

© Caradise 2015

 

Porsche GT3 Cup Ahvenistolla

Varmaan jokaista autohullua puraisee uran jossain vaiheessa ratakärpänen. Tiedätte kyllä tunteen. Ensin hakataan pleikkarilla viattomasti Gran Turismoa tai jotain muuta pätevää ratasimulaattoria. Sitten alkaa tehdä mieli omalla autolla radalle. Itse olen juuri tässä kakkosvaiheessa. Radalle päästyään tahkotaan useita kierroksia uuden henkilökohtaisen rataennätyksen toivossa. Kohta alkaa tehdä mieli lisää. Ostetaan ehkä uusi nopeampi auto. Tästä alkaa se lompakon venymiskykyjen treenaminen.

Koska mies on luotu kilpailuhenkiseksi, pian etsitään samantyylisiä kavereita, jotta voidaan selvittää kuka on nopein! No, harva voittaa ekalla kerralla, joten autoon on saatava lisää paukkua. Tai jos sittenkin ostaisi kokonaan ratakäyttöön soveltuvan auton. Nyt alkaa jo pärjäämäänkin! Vieläkö siellä rahapussin pohjalla polttelee irtonaisia seteleitä? Seuraavaksi mietitään jotain kilpasarjaa, jotta saadaan hommasta virallista. Ihan vaan siksi, ettei selittelyille ja jälkipeleille jäisi sijaa. Ja samalla saa hyvän syyn kiertää muitakin ratoja Suomessa kuin vain Ahvenistoa tai Alastaroa tuossa lähellä. Tässä kohtaa valinnan varaa on jo Suomen kokoisessa valtiossakin runsaasti. Voi valita koppiautoja, formuloita, legendsejä tai vaikkapa drifterin. Ja aika monella merkilläkin on oma kilpasarjansa.

Porsche Racing Club Finlandin Sports Cupiin voi osallistua omalla Porschellaan. Autot ovat turvakaarellisia ja rekisteröimättömiä kilpureita. 944-malli on yllättävän suosittu. Se lienee ylipäätään yksi edullisimpia tapoja päästä kisatunnelmaan radalla. Aihiot ovat halpoja, eivätkä vara- ja viritysosatkaan liikaa maksa. Homma alkaa salakavalasti käydä aina vain totisemmaksi!

Joko tili on tyhjä, mutta kaverit tuntuvat jäävään kisoissa kakkoseksi kerta toisensa jälkeen? Ainahan voi hankkia sponsoreita vaikkapa puolitutuista yrittäjistä. Jos on Porscheihin kallellaan, seuraava askel on GT3 Cup. Tämä on jo SM-tason sarja, ja autot ovat uusia ja kalliita. Menestymällä voi saada imartelevaa näkyvyyttä ainakin Vauhdin Maailman sivuilla. Lopulta haaveillaan rata-ammattilaisen urasta Keski-Euroopan isoissa sarjoissa...

Tänään ollaan Ahvenistolla ihmettelemässä Porscheja. Merkki alkaa olla Suomessakin erittäin suosittu. Ja enemmistö valitsee vielä nimenomaan aidon ja oikean 911:sen. Valikoimaa riittää ja jokainen Porsche on edelleen oma ainutlaatuinen yksilönsä, mutta jotain todella erityistä pitää olla, että auto säväyttäisi muitakin kuin vain omistajaansa. Nytkin ylhäälle hyppytornin juurelle kertyi lähes 50 siivili-possua. Alhaalla varikolla näkyi olevan toinen mokoma puhtaita kisapelejä. Ja lisää laivataan maahan kokoajan!

Kisojen seuraaminen toimii myös kesäpäivän ajankuluna. Jollei tunne ketään kuljettajaa, fanitus jää helposti lähinnä tiukkojen tilanteiden tai ulosajojen odotteluun. Harjun rinteelle on vaivautunut satakunta katsojaa. Oheisluokkien avulla rata pidetään vilkkaana koko päivän. Tällä kertaa ne ovat Formula Renaulteja, jotka näyttävät jo etäisesti F1-autoilta. Kuskeina on nuorempaa polvea, joista isät toivovat tulevan uusia kimiräikkösiä!

© Caradise 2015