Ei kauaa mennyt kun molemmista alettiin suunnitella
umpiversiota. Vuonna 1963 Triumph antoi italialaisen Michelottin suunnitella
kovan katon Spitfireen. Valmis GT-versio laivattiin takaisin Englantiin
tehtaanjohtajien arvioitavaksi. Silloin todettiin, että vakio 1 147-kuutioinen
nelikko olisi aivan liian kovilla kasvaneen painon kanssa, ja koko projekti
unohdettiin pariksi vuodeksi.
Korissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Umpimallista Spitfireä hyödynnettiin ratakisoissa, olihan sen kori aerodynaamisempi. Menestys ei ollutkaan hassumpaa ja Spitfirellä yllettiin jopa luokkavoittoon Le Mansissa. Eli umpimallisessa Spitfiressä olisi potentiaalia, kunhan vain tehoa olisi enemmän.
Triumph suunnitteli kaksilitraisen suoran kuutosen coupé-mallia ja samalla isompaa Vitesseä varten. Uuden urheiluauton nimeksi annettiin pelkkä GT6, eli nimi Spitfire pudotettiin pois. Tällä haluttiin luoda eroa kahden mallin välille. Tosin juuri muuta eroa kuin moottori ja katto ei tainnut olla. Valmis auto esiteltiin vuonna 1966 eli vuoden pahinta kilpailijaa MGB GT:tä myöhemmin.
Spitfiren lennokas ja pyöreä muotoilu oli siis läsnä GT6:ssakin. Takaluukku aukesi ikkunaa myöten, antaen sille lempinimen ”köyhän miehen E-Type”. Pienet takaistuimet sai pyydettäessä. Kuusisylinterinen ei ihan suoraan sujahtanut flippikeulan sisään, vaan vaati erilaisen jäähdyttimen sekä pitkittäisen pullistuksen konepeltiin. Oviin lisättiin tuuletusikkunat. Keula ja perä näyttivät samalta kuin Spitfiren versioissa.
Mk I-sarjaa valmistettiin ensimmäiset pari vuotta reilut 15 000 kappaletta. 95 hevosvoimalla ja yli 100 mailin huippunopeudella GT6 pärjäsi MGB GT:lle, mutta ajettavuutta kritisoitiin. Takajousitus otettiin suoraan Spitfirestä, mikä sai painavamman coupén perän lipsumaan. Sitä muutettiin Mk II-mallissa ja ongelmat poistuivat. Samalla tehoa nostettiin 104 hevosvoimaan asentamalla moottoriin TR5-mallin kannet. Näin suorituskyky parani, nyt kiihdytys sataseen onnistui kymmenessä sekunnissa ja huippunopeuskin kasvoi.
Mk II tarkoitti myös kasvojenkohotusta. Krominen puskuri siirrettiin ylemmäs ja pyöreät vilkut ja parkkivalot vaihdettiin saman kuvun alle kiinni puskuriin. Takaa uudemman sukupolvien tunnistaa lähinnä puskurikäpyjen puuttumisesta. Kakkosmallista löytyy myös kaltevat jäähdytysaukot lokasuojista ja C-pilareista. Mk I on siten ehkä linjakkain vaihtoehto, mutta kokonaisuutena Mk II voisi olla parempi valinta. Amerikassa tämä malli muuten tunnetaan nimellä GT6+ ja niiden moottorit ovat hieman tehottomampia kuin vanhan mantereen puolella.
Vuonna 1970 esiteltiin kolmas ja viimeinen versio GT6 Mk III. Moottori pysyi samana, mutta takaripustuksia viilailtiin taas. Etupuskurin alle tuli pakolliset kumiset törmäyspalat, mutta ulkonäkö säilyi yllättävän nättinä. Takaosaa muotoiltiin uudestaan rankemmalla kädellä. Tuloksena matalan ja linjakkaan kromikehyksen ympäröimät takavalot ja niiden alla pitkä krominen puskuri. Ovenkahvatkin vaihdettiin ja lokasuojien ritilät silotettiin.
GT6:n myynti ei koskaan vastannut tehtaan vaatimuksia saatikka sitten Spitfiren hienoja saavutuksia. MGB GT meni sekin paremmin kaupaksi. Coupé-mallin tarina päättyikin vuoteen 1973 ja 40 926 yksilöön. Suomeen näitä eksyi pari hassua uutenakin, nykyisen kannan ollessa arviolta jossain 15 autossa. Hinnat eivät vielä ole nousseet taivaisiin, tästä voi hankkia tulevan sijoituksen alle 20 000 eurolla. Tosin osaako kukaan arvata milloin GT6:n arvo alkaa nousta, vai alkaako ollenkaan?
Korissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Umpimallista Spitfireä hyödynnettiin ratakisoissa, olihan sen kori aerodynaamisempi. Menestys ei ollutkaan hassumpaa ja Spitfirellä yllettiin jopa luokkavoittoon Le Mansissa. Eli umpimallisessa Spitfiressä olisi potentiaalia, kunhan vain tehoa olisi enemmän.
Triumph suunnitteli kaksilitraisen suoran kuutosen coupé-mallia ja samalla isompaa Vitesseä varten. Uuden urheiluauton nimeksi annettiin pelkkä GT6, eli nimi Spitfire pudotettiin pois. Tällä haluttiin luoda eroa kahden mallin välille. Tosin juuri muuta eroa kuin moottori ja katto ei tainnut olla. Valmis auto esiteltiin vuonna 1966 eli vuoden pahinta kilpailijaa MGB GT:tä myöhemmin.
Spitfiren lennokas ja pyöreä muotoilu oli siis läsnä GT6:ssakin. Takaluukku aukesi ikkunaa myöten, antaen sille lempinimen ”köyhän miehen E-Type”. Pienet takaistuimet sai pyydettäessä. Kuusisylinterinen ei ihan suoraan sujahtanut flippikeulan sisään, vaan vaati erilaisen jäähdyttimen sekä pitkittäisen pullistuksen konepeltiin. Oviin lisättiin tuuletusikkunat. Keula ja perä näyttivät samalta kuin Spitfiren versioissa.
Mk I-sarjaa valmistettiin ensimmäiset pari vuotta reilut 15 000 kappaletta. 95 hevosvoimalla ja yli 100 mailin huippunopeudella GT6 pärjäsi MGB GT:lle, mutta ajettavuutta kritisoitiin. Takajousitus otettiin suoraan Spitfirestä, mikä sai painavamman coupén perän lipsumaan. Sitä muutettiin Mk II-mallissa ja ongelmat poistuivat. Samalla tehoa nostettiin 104 hevosvoimaan asentamalla moottoriin TR5-mallin kannet. Näin suorituskyky parani, nyt kiihdytys sataseen onnistui kymmenessä sekunnissa ja huippunopeuskin kasvoi.
Mk II tarkoitti myös kasvojenkohotusta. Krominen puskuri siirrettiin ylemmäs ja pyöreät vilkut ja parkkivalot vaihdettiin saman kuvun alle kiinni puskuriin. Takaa uudemman sukupolvien tunnistaa lähinnä puskurikäpyjen puuttumisesta. Kakkosmallista löytyy myös kaltevat jäähdytysaukot lokasuojista ja C-pilareista. Mk I on siten ehkä linjakkain vaihtoehto, mutta kokonaisuutena Mk II voisi olla parempi valinta. Amerikassa tämä malli muuten tunnetaan nimellä GT6+ ja niiden moottorit ovat hieman tehottomampia kuin vanhan mantereen puolella.
Vuonna 1970 esiteltiin kolmas ja viimeinen versio GT6 Mk III. Moottori pysyi samana, mutta takaripustuksia viilailtiin taas. Etupuskurin alle tuli pakolliset kumiset törmäyspalat, mutta ulkonäkö säilyi yllättävän nättinä. Takaosaa muotoiltiin uudestaan rankemmalla kädellä. Tuloksena matalan ja linjakkaan kromikehyksen ympäröimät takavalot ja niiden alla pitkä krominen puskuri. Ovenkahvatkin vaihdettiin ja lokasuojien ritilät silotettiin.
GT6:n myynti ei koskaan vastannut tehtaan vaatimuksia saatikka sitten Spitfiren hienoja saavutuksia. MGB GT meni sekin paremmin kaupaksi. Coupé-mallin tarina päättyikin vuoteen 1973 ja 40 926 yksilöön. Suomeen näitä eksyi pari hassua uutenakin, nykyisen kannan ollessa arviolta jossain 15 autossa. Hinnat eivät vielä ole nousseet taivaisiin, tästä voi hankkia tulevan sijoituksen alle 20 000 eurolla. Tosin osaako kukaan arvata milloin GT6:n arvo alkaa nousta, vai alkaako ollenkaan?
 |
| © Caradise 2015 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti