Joku luova hullu ranskalainen sai päähänsä poistaa
kaksiovisesta Cliosta takapenkit, ja laskea siihen tilaan isoin moottori, mitä
siihen aikaan mallistosta löytyi. Rakennetta muutettiin etenkin sisuskaluista
huomattavasti, ja sitä korostamaan korin alaosa sai huimat levikkeet ja ilmanottoaukot.
Sanomattakin lienee selvää, että veto siirretään ohjaamon takaa olevasta
moottorista takapyörille.
Tosin mistään uudesta innovaatiosta ei ollut kyse, vaan Clio V6:n idea juontaa suoraan 1980-luvulle ja B-ryhmän ralliautojen aikakauteen. Sääntöjen vapautuessa jokainen valmistaja käytti valtavasti mielikuvitusta erittäin nopean kilpa-auton valmistukseen. Monissa tehtaissa ahdettiin iso ja pelottava turbokone kevyen pikkuauton takaosaan ja höylättiin kaikki ylimääräinen painon pois, ja voilà, raaseri oli valmis! Säännöt vaativat vielä, että auto kuitenkin perustuisi tuotantoautoon, jota tehtäisiin vähintään 200 kappaletta. Näin syntyi nippu eksoottisia urheiluautoja kolme vuosikymmentä sitten.
Renault oli siis yksi näistä yrittäjistä. He asensivat suosittuun 5-malliin kireän turbonelosen taakse poikittain, josta potkittiin irti noin 350 hevosvoimaa. Katumalli oli luonnollisesti kesympi, mutta yllättävän suosittu: Saatuaan lakisääteisen minimin täyteen, he esittelivät vielä kakkosversion 5 Turbosta joka perustui halvempiin ja tavanomaisempiin osiin, mutta oli 160-hevosvoimaisena edelleen nopea. Kaikkiaan Renault 5 Turboa myytiin yli 3500 kappaletta.
Tämän henkinen seuraaja esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä 1998. Clion kilpaversiossa oli kolmelitrainen V6-moottori takapenkkien tilalla. Tehoa oli lähes 300 hevosvoimaa ja painoa alle 1200 kiloa. Samalla Renault ilmoitti myös seuraavana vuonna alkavasta kilpasarjasta, jossa kyseisillä Clio V6 Trophy-malleilla kilpailtiin.
Seuraavalla kerralla Pariisin autonäyttelyssä, eli syksyllä 2000, esiteltiin sitten siviiliversion prototyyppi. Kilpamalli oli kesytetty kadulle, ja jäi odottamaan tuotantopäätöstä. Kehitystyöstä vastasi brittiläinen Tom Walkinshaw Racing (TWR). Tehoa konseptimallissa oli 250 hevosvoimaa.
Seuraavana vuonna Clio V6 saatiin vihdoin tuotantoon. Ulkonäkö pysyi käytännössä muuttumattomana prototyyppiin verrattuna. Vakio-Clioon nähden V6-malli oli huomattavan matala ja leveä, ja kori pullisteli lihaksillaan juuri oikeista paikoista. Lopputulos on erittäin tasapainoisen ja sympaattisen näköinen taskukokoinen superauto. Lähes kaikki oli silti uutta, toki joitakin osia, kuten takaluukku ja sisustan osia oli kelpuutettu perusmallista. Lihasmassa painaa ja vaaka näytti lopulta yli 1300 kilon lukemia pikkuautolle.
Tuotantoversion teho laski 230 hevosvoimaan, mutta oli silti ihan riittävästi. Alustan kehittely sai huomattavaa tukea kilpasarjan palautteesta. Sataseen Clio V6 ehti 6,4 sekunnissa, mikä ei itse asiassa ollut kovin paljon etuvetoista Clio Sportia nopeampi. Mutta keskimoottorisen luonne oli täysin erilainen.
Ajettavuutta kehuttiin varsinkin brittiläisessä lehdistössä. Lyhyt akseliväli ja leveä raideleveys, sekä painava moottori taka-akselilla antoi Cliolle 911:mäisiä piirteitä. Sateella Clio V6:n äkkinäistä käytöstä pidettiin jopa vaarallisena. Joka tapauksessa koko paketti houkuttelee päästä joskus ratin taakse!
Harmi vain malli jäi melko harvinaiseksi. Ykkössarjaa valmistettiin noin 1600 autoa Ruotsin Uddevallassa vuosina 2001–2003. Silti Clio V6 ehti olla myynnissä Suomessakin lyhyen aikaa, hintaan 415 000 markkaa! Pari yksilöä saatiin kaupaksikin. Olen nähnytkin toisen niistä satunnaisesti pääkaupunkiseudulla, mutta yhtään kuvaa en ole autosta onnistunut ottamaan. Siksi saatte tyytyä netistä kopioituihin kuviin…
Clio koki kasvojenkohotuksen vuonna 2003, jolloin myös V6-versio pantiin uuteen uskoon. Näkyvin muutos on tietysti etuvalot, jotka vastasivat muun malliston umpioita. Sisätiloihin saatiin runsaasti parannusta, kun ykköspolven halvanoloisia pyöreitä muotoja terävöitettiin. Alustaakin hiottiin isolla kädellä, ja moottorin viritysastetta uskallettiin nostaa 25 hevosella.
Lehdistö ylisti muutoksia, ja Clion ennestään hauskat ajo-ominaisuudet paranivat huomattavasti. Brittilehti Evo tunnusti ykkös- ja kakkospolven eron olevan suurin koskaan minkään saman automallin sisällä. Siinäpä vielä suurempi syy hankkia joskus tällainen auto koeajoon!
Kakkospolvi jäi silti vielä harvinaisemmaksi herkuksi. Tuotanto siirtyi Ruotsista Alpinen entisille tehtaille Ranskaan, eikä niitä tehty kuin reilu tuhat. Yksikään niistä ei tiettävästi ole eksynyt Suomeen saakka. Clio V6 on myös osoittanut pitävänsä arvonsa hämmästyttävän hyvin. Saksassa ykkössarjalaisen hinnat asettuvat 20 000-30 000 euron väliin, ja halutummasta kakkossarjalaisesta pyydetään yli 30 000 euroa!
Hankkikaa siis hyvät ihmiset yksi tällainen Suomeenkin. Se ei ole pelkkä paisunut Clio olemattomalla tavaratilalla ja jättimäisellä kääntösäteellä, vaan oikeasti pätevä ja eksoottinen urheiluauto. Vastaavia autoja ei ehkä enää koskaan tulla valmistamaan!
Tosin mistään uudesta innovaatiosta ei ollut kyse, vaan Clio V6:n idea juontaa suoraan 1980-luvulle ja B-ryhmän ralliautojen aikakauteen. Sääntöjen vapautuessa jokainen valmistaja käytti valtavasti mielikuvitusta erittäin nopean kilpa-auton valmistukseen. Monissa tehtaissa ahdettiin iso ja pelottava turbokone kevyen pikkuauton takaosaan ja höylättiin kaikki ylimääräinen painon pois, ja voilà, raaseri oli valmis! Säännöt vaativat vielä, että auto kuitenkin perustuisi tuotantoautoon, jota tehtäisiin vähintään 200 kappaletta. Näin syntyi nippu eksoottisia urheiluautoja kolme vuosikymmentä sitten.
Renault oli siis yksi näistä yrittäjistä. He asensivat suosittuun 5-malliin kireän turbonelosen taakse poikittain, josta potkittiin irti noin 350 hevosvoimaa. Katumalli oli luonnollisesti kesympi, mutta yllättävän suosittu: Saatuaan lakisääteisen minimin täyteen, he esittelivät vielä kakkosversion 5 Turbosta joka perustui halvempiin ja tavanomaisempiin osiin, mutta oli 160-hevosvoimaisena edelleen nopea. Kaikkiaan Renault 5 Turboa myytiin yli 3500 kappaletta.
Tämän henkinen seuraaja esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä 1998. Clion kilpaversiossa oli kolmelitrainen V6-moottori takapenkkien tilalla. Tehoa oli lähes 300 hevosvoimaa ja painoa alle 1200 kiloa. Samalla Renault ilmoitti myös seuraavana vuonna alkavasta kilpasarjasta, jossa kyseisillä Clio V6 Trophy-malleilla kilpailtiin.
Seuraavalla kerralla Pariisin autonäyttelyssä, eli syksyllä 2000, esiteltiin sitten siviiliversion prototyyppi. Kilpamalli oli kesytetty kadulle, ja jäi odottamaan tuotantopäätöstä. Kehitystyöstä vastasi brittiläinen Tom Walkinshaw Racing (TWR). Tehoa konseptimallissa oli 250 hevosvoimaa.
Seuraavana vuonna Clio V6 saatiin vihdoin tuotantoon. Ulkonäkö pysyi käytännössä muuttumattomana prototyyppiin verrattuna. Vakio-Clioon nähden V6-malli oli huomattavan matala ja leveä, ja kori pullisteli lihaksillaan juuri oikeista paikoista. Lopputulos on erittäin tasapainoisen ja sympaattisen näköinen taskukokoinen superauto. Lähes kaikki oli silti uutta, toki joitakin osia, kuten takaluukku ja sisustan osia oli kelpuutettu perusmallista. Lihasmassa painaa ja vaaka näytti lopulta yli 1300 kilon lukemia pikkuautolle.
Tuotantoversion teho laski 230 hevosvoimaan, mutta oli silti ihan riittävästi. Alustan kehittely sai huomattavaa tukea kilpasarjan palautteesta. Sataseen Clio V6 ehti 6,4 sekunnissa, mikä ei itse asiassa ollut kovin paljon etuvetoista Clio Sportia nopeampi. Mutta keskimoottorisen luonne oli täysin erilainen.
Ajettavuutta kehuttiin varsinkin brittiläisessä lehdistössä. Lyhyt akseliväli ja leveä raideleveys, sekä painava moottori taka-akselilla antoi Cliolle 911:mäisiä piirteitä. Sateella Clio V6:n äkkinäistä käytöstä pidettiin jopa vaarallisena. Joka tapauksessa koko paketti houkuttelee päästä joskus ratin taakse!
Harmi vain malli jäi melko harvinaiseksi. Ykkössarjaa valmistettiin noin 1600 autoa Ruotsin Uddevallassa vuosina 2001–2003. Silti Clio V6 ehti olla myynnissä Suomessakin lyhyen aikaa, hintaan 415 000 markkaa! Pari yksilöä saatiin kaupaksikin. Olen nähnytkin toisen niistä satunnaisesti pääkaupunkiseudulla, mutta yhtään kuvaa en ole autosta onnistunut ottamaan. Siksi saatte tyytyä netistä kopioituihin kuviin…
Clio koki kasvojenkohotuksen vuonna 2003, jolloin myös V6-versio pantiin uuteen uskoon. Näkyvin muutos on tietysti etuvalot, jotka vastasivat muun malliston umpioita. Sisätiloihin saatiin runsaasti parannusta, kun ykköspolven halvanoloisia pyöreitä muotoja terävöitettiin. Alustaakin hiottiin isolla kädellä, ja moottorin viritysastetta uskallettiin nostaa 25 hevosella.
Lehdistö ylisti muutoksia, ja Clion ennestään hauskat ajo-ominaisuudet paranivat huomattavasti. Brittilehti Evo tunnusti ykkös- ja kakkospolven eron olevan suurin koskaan minkään saman automallin sisällä. Siinäpä vielä suurempi syy hankkia joskus tällainen auto koeajoon!
Kakkospolvi jäi silti vielä harvinaisemmaksi herkuksi. Tuotanto siirtyi Ruotsista Alpinen entisille tehtaille Ranskaan, eikä niitä tehty kuin reilu tuhat. Yksikään niistä ei tiettävästi ole eksynyt Suomeen saakka. Clio V6 on myös osoittanut pitävänsä arvonsa hämmästyttävän hyvin. Saksassa ykkössarjalaisen hinnat asettuvat 20 000-30 000 euron väliin, ja halutummasta kakkossarjalaisesta pyydetään yli 30 000 euroa!
Hankkikaa siis hyvät ihmiset yksi tällainen Suomeenkin. Se ei ole pelkkä paisunut Clio olemattomalla tavaratilalla ja jättimäisellä kääntösäteellä, vaan oikeasti pätevä ja eksoottinen urheiluauto. Vastaavia autoja ei ehkä enää koskaan tulla valmistamaan!
 |
| © Supercars.net |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti