Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa

Yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista itselleni oli Suomen Urheiluautoilijoiden kokoontuminen Vanajanlinnan upeissa puitteissa. Odotetuimmaksi se nosti itsensä kolmeltakin kannalta. Ensinnäkin se on uuden kotikaupunkini myötä vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä, enkä ole koskaan aiemmin käynyt tässä tapahtumassa ja nyt kolmannen kerran järjestetty tapahtuma on jo saanut hyvän maineen.

Kesän viimeinen autotapahtuma onkin kasvattanut vakaasti suosiotaan. Ensimmäisenä vuotena kävijöitä oli vajaat 2 000, seuraavana yli 4 000 ja tänä vuonna mentiin jo reilusti yli 6 000 kävijän. Suuri suosio tuo myös mukanaan muutamia ongelmia, kuten tilanpuutteen ja satunnaisen ahtauden, joten tulevina vuosina ilmaistapahtumaan lienee luvassa pieniä pääsy- tai parkkimaksuja.

Vanajanlinnan valtava kartano ja sen piha-alueet toimivat hyvin klassisten urheiluautojen näyttämönä. Linna on hyvin brittityylinen, ja sen ovelle johtava puistokatu kätkee hyvin upeat urheiluautot varjoonsa. Portin jälkeen tehdään pieni lenkki, jonka varteen on kätevä sijoittaa kaikki teeman mukaiset autot. Viime kerroista poiketen, linnan takapihalle ei autoja ajettu, sillä elokuun runsaat sateet olivat pehmittäneet nurmen ajokelvottomaan kuntoon. Puistokadun vieressä oleva parkkipaikka varattiin kävijöiden omille urheiluautoille. Se tulikin ääriään myöten täyteen, eli ensi vuodelle täytyy keksiä uusia tiloja jostain.

Välittömästi tulee mieleen eräs toinen tapahtuma yhtä hankalalla nimellä Turun Harjattulasta. Autot ovat hyvin samantyylisiä ja kartanomainen miljöö golf-kentän vieressä on kuin kopioitu Concours D’Elegancesta. Tasokin nousee hyvin lähelle, muttei aivan vielä ohi! Näkyipä kilpailevan tapahtuman järjestäjä Antti Wihanto myös tarkastelemassa Vanajanlinnan kokoontumista.

Huolimatta saman luokan tapahtumasta, autokanta oli sopivasti erilainen ja ennennäkemättömiä klassikoita oli yllättävän paljon. Merkkikirjo tuntui olevan täällä jopa laajempi. Esimerkiksi jenkkejä oli enemmän, mutta nekin tarkasti harkittuja urheilullisia malleja. Myös seitsemän yksilön Citroën SM –kokoelma ihmetytti kaikennähnyttä autohullua, en edes tiennyt Suomessa olevan niitä noin montaa!

Kunniapaikalle olivat päässeet viisikymppisiä viettävät Ford Mustang ja Pontiac GTO. Edellämainitusta esimerkkeinä oli monta aitoa Shelbyä sekä yksi Saleen ja jälkimmäisestä edustajina toimi viisi hienoa 60-luvun GTO:ta, kaikki avoja! Muita teemavuosia olivat Maseratin satavuotisjuhla sekä Mazda Miatan 25-vuotissynttärit.

Kaikista edellämainituista paras yksilö palkittiin. Sen lisäksi palkintojenjaossa oli kolme luokkaa, jossa palkittiin kolme parasta: Klassikot, GT- ja urheiluautot. Näyttelyn parhaan eli SUAkelin hienon auton palkinnon nappasi upea sotaa edeltävä Skoda Popular Roadster, jollaisia on valmistettu ainoastaan 18 kappaletta!

Kattavalla oheisohjelmalla taattiin koko perheen viihtyvyys. Tuli taas vietettyä leppoisa sunnuntaipäivä upeiden autojen parissa, ja täytyy myöntää, että SUA on onnistunut rakentamaan toimivan ja viihtyisän kokonaisuuden. Kun muutama käytännön ongelma saadaan ratkaistua, niin tässä saattaa olla tuleva Suomen paras autotapahtuma!
 

© Caradise 2014

Porsche Club Festival

Suomeen on tuotu viime vuosina valtava määrä Porscheja. Hieman yllättäen isompi osa niistä edustaa nimenomaan kalliimpaa 911-mallistoa, etu- ja keskimoottoristen mallien jäädessä selvään vähemmistöön. Tästä sai hyvin havainnollistavan esimerkin Alastaron moottoriradalla pidetyssä Suomen Porsche-kerhon päätapahtumassa, Porsche Club Festivalissa.

Paikalle saapui jopa kolmesataa Porschea, joista 911-malleja oli yli kaksi kolmasosaa! Niidenkin joukossa uudemmat 996- ja 997-mallit muodostivat valtaosan. Lähes jokaisesta Porschen valmistamasta 911-korimallista oli esimerkki tapahtumassa. Tosin itse ainakin kaipailin vielä uutta 991 Targaa, jota en ole vielä onnistunut missään bongaamaan. Myös Porschen superautot, kuten 918 Spyder ja Carrera GT loistivat poissaolollaan.

Alastaron rata oli ahkerassa käytössä. Yleisölle avoin lauantaipäivä koostui kolmen luokan kisalähdöistä. GT3 Cup Trophy ja Carrera Cup Scandinavia sisälsi lähinnä uusia 911-malleja, mutta Sports Cup on vapaampi kisasarja, jossa oli Porscheja joka lähtöön. Yhteensä rekisteröimättömiä kisapelejä oli viitisenkymmentä. Kaikki luokat ajoivat kaksi kisaa. Näiden välissä rata täyttyi välittömästi siviili-Porscheista. Halukkaita ajoharjoitteluun oli luonnollisesti koko ajan ruuhkaksi asti!

Varikkoalueiden väliselle nurmialueelle kokoontui tyylikäs rivi viimeistellyimmistä yksilöistä. Näistä valittiin upein sekä Classic-luokassa että Tuning-luokassa. En ehtinyt kuulla palkittuja autoja, mutta palkinnon arvoisia yksilöitä oli valtavasti myös normaalilla parkkialueella. Jopa niin paljon, että tuli hieman ähky olo upeista autoista!

 

© Caradise 2014

Näppärä

Mercedes-Benz SLK 230 Kompressor testattu toukokuussa 2011.

Ensimmäisen polven SLK-Mersu on helppo ja yksinkertainen.

Ei sitä aamulla tiedä, mitä päivän aikana päätyy tekemään. Eräänä päivänä Kovasella seurasi iltapäivällä mielenkiintoinen edustusajokeikka. Audi olisi Liettuan delegaation johtajan käytössä puoleen yöhön asti. Kuljettajaa vaihdettaisiin kesken suoritteen. Asiakkaan käveltyä keskustaan pitkä odottaminen hotellilla päättyisi kello 18. Sovittiin, että vaihtaisimme vuoroja tuolloin hotellilla ja ajaisin kollegan auton talliin illaksi.

Kello kuuden aikoihin mietin, millähän autolla työtoveri mahtaa ajella. Kohta Crowne Plazan edustalle kurvasi musta SLK-Mersu katto kiinni. Nuorella kuljettajalla oli puku päällä ja hän peruutti Audini viereen. Näköjään ajelee kaveri avo-Mersulla! No, enpä ollut ennen tuollaisella ajanutkaan...

”Saako avata katon?” Olihan sitä pakko kysyä, kun taivas oli puolipoutainen ja lämpötila reilut kymmenen astetta. No saihan sen... Ykköspolven SLK:n kovakatto taittuu luonnollisesti sähköllä konttiinsa. Keskikonsolin nappia on vedettävä koko prosessin ajan ylöspäin. Ensin laskeutuu lasit ja takaluukku aukeaa väärään suuntaan. Sitten kaksiosainen katto viikkautuu tavaratilaan, ja pienet läpät taittuvat peittämään vipujen vaatiman tilan. Lopuksi lasit nousevat takaisin ylös ja homma on valmis. Koko touhu otti aikaa vajaat puoli minuuttia. Sähkömoottorien teho lienee hieman heikentynyt vuosien saattossa.

SLK:n sisällä vallitsee jotenkin kaksijakoinen tunnelma: Nahkaverhoilu on tyylikkäästi kaksivärinen, mutta samaa vaaleaa sävyä olevat kojelaudan muoviosat tuntuisivat olevan arat kulutukselle. Mutta annetaan tämä välittömästi anteeksi, sillä kyseessähän on ollut suhteellisen edullinen pikkusportti. Istuin on matalalla, mutta jotenkin isommalle miehelle suunniteltu. Sivutuki on melko laimea. Tilaa on sen sijaan reilusti, olisi oikeastaan kivempi jos se tuntuisi vähän ahtaammalta.

Muuten tunnelma on kuin C-luokan Mersussa. Suurin osa napeista ja säätimistä ovat samoja, niinkuin osa asettelustakin. Mittaristo on sentään omanlaisensa ja urheilullisesti valkopohjainen. Isona bonuksena käsijarru on kunnollinen kahva eikä mikään Mersuille ominainen jalkajarru. Tämä SLK on manuaalivaihteinen, ja sen polkimet toimivat loogisesti, mitä nyt kytkin tarttuu melko ylhäältä. Kaasupoljin on Mersujen tapaan liian hitaasti reagoiva. Liikkeelle lähdettäessä C-Mersumainen tunnelma ei ainakaan laske. Mukulakivet ja töyssyt jousitus suodattaa hyvin, vaikka muuten alusta elää ja kallistelee selvästi. Tosin kovin tarkkoja arvioita alustan toiminnasta ei voi antaa, sillä Crowne Plazan ja Kovasen tallin väliin ei mahdu kuin kaksi kunnon mutkaa.

Kuvaukset hoidettiin nopeasti Töölönlahden rannalla Oopperatalon parkkipaikalla. SLK näyttää edelleen erittäin fiksulta. Mittasuhteet ovat erinomaiset ja olemus on sopivan kulmikas. Kolmiomaiset takavalot ovat nätit. Jos jostain pitää etsiä kritiikkiä, niin etulyhdyt ovat hieman liian kapeat ja korkeat. Ohjaamonäkymän kruunaa kaksi konepellin pitkittäistä kyömyä, jotka on ideoitu 1950-luvun legendaarisesta 300 SL:stä.

Pienen stopin jälkeen päästiin sopivaan liikennevalojen väliin, jossa pystyi painamaan kaasua pohjaan asti. 2,3-litrainen kompressoriahdettu rivinelonen sai aikaan välittömästi positiivisen yllätyksen. Voimaa on erinomaisesti ja erityisesti pieneen koriin sopiva vääntö vakuuttaa. Viittä vaihdetta ei tarvi turhaan vekslata. Mieli olisi tehnyt päästä vähän vapaammille teille, mutta 193-hevosvoimainen nelikko osoitti heti riittävänsä varmasti tähän autoon. Mielenkiintoista olisi myös kokeilla kuinka kaksilitraiset selviävät urakasta. Joka tapauksessa nelisylinterisenkin pörinät ovat muhkeat. Kallimpaa V6:sta saatikka AMG-versiota tuskin kovin moni tosissaan haikailee.

Ensimmäisen polven SLK herättää vakuuttavasti avoautokuumeen, eli se pysyy ehdottomasti edelleen ostoslistalla. Kovakattoinen avoauto sopii helposti sinkkumiehen tai –naisen ympärivuotiseksi autoksi. Perhe-Mersun tunnelmakaan ei häiritse liikaa. Oikeastaan SLK:ssa on soviteltu onnistuneesti pienen ja ison auton piirteitä samaan pakettiin. Tahtoo yhden!!
 

© Caradise 2014

Historic Grand Race

Vanhat urheiluautot ja rata-autoilu ovat molemmat erittäin lähellä sydäntäni. Siksi onkin outoa, etten ole aiemmin elämässäni käynyt katsomassa Historic-luokan ratakilpailuja. Ahveniston moottoriradalla järjestettävä kaksipäiväinen Historic Grand Race on kauden päätapahtuma, johon pääsin nyt helposti ensimmäistä kertaa.

Historic-luokan ratakilpailuja on järjestetty Suomessa vuodesta 1990 lähtien, eli nyt oli vuorossa jo 24. kerta. Varsinaisia Historic-luokkia on kaksi: formulat ja vakioautoihin perustuvat umpiautot. Molemmista on vielä runsaasti alaluokkia. Esimerkiksi autot jaetaan vakioihin ja erikoisvakioihin tai GTS-autoihin. Sen lisäksi autot on jaoteltu vielä ikäkautensa ja iskutilavuutensa mukaan. Vakioautot ovat kirjaimellisesti normaaliin sarjatuotantotekniikkaan perustuvia autoja tietyin turvavaatimuksin, mutta erikoisvakioiden ja GTS-autojen virittely on vapaampaa, kunhan se tapahtuu ajanjaksolleen ominaisin tavoin. Monella tämän luokan autolla onkin vuosikymmenten kilpaura jo takanaan!

Varsinaisten Historic-luokkien lisäksi päivän aikana kisataan useissa oheisluokissa. Roadsport-luokassa auton rakentelu ja virittäminen on vielä vapaampaa kuin Historic-luokassa. Peruslähtökohtana on, että auton on oltava FIA:n luokittelema. Mini tonni –luokka on Suomen vanhin edelleen kisaava merkkiluokka, ja kilpailee osana Historic Race Cupia. Myös puhtaille rata-autoille on kolme luokkaa: Locost-autot ovat Lotus Sevenin tyyppisiä itserakennettuja kipa-autoja. Moottorina voi olla mikä tahansa nelisylinterinen ja useimmiten se on jostain moottoripyörästä. SS 1300 –luokan autot ovat entisiä Special Saloon –luokan autoja, joiden sylinteritilavuus on alle 1,3 litraa. Subaru Sport –luokassa autot ovat englantilaisen Van Diemen –tehtaan rakentamia pieniä GT-autoja Subarun 2,2-litraisella tekniikalla. Näillä ajettiin kilpaa 1990-luvulla, ja on hienoa, että aikoinaan suhteellisen edullisilla rata-autoilla päästään edelleen ajamaan kilpaa radalla!

Olosuhteista ja lähinnä kapeasta historiasta johtuen osallistuvat autot perustuvat käyttöautoihin, jotka olivat suosittuja 1960- ja 70-luvulla Suomessa. Eli varsinaisia harvinaisuuksia Suomen Historic-kisoissa näkee harvoin, mutta joka vuosi mukana on myös oikeita urheiluautoja, esimerkiksi Porscheja, Mustangeja tai kevyitä englantilaisia avoautoja kovalla katolla. Tämän vuoden tähtenä loisti ’64 Corvette Grand Sport, joka oli ainoa GTP-luokan edustaja. Se muistuttaa Zora Arkus Duntovin 1960-luvulla suunnittelemaa prototyyppiautoa, ja tehoa on yli 500 hevosvoimaa mukavan murinan saattelemana! Kisojen välissä turva-auton tehtävää toimitti komeasti Gulf-väritteinen Ford GT.

Tunnelma Ahvenistolla on hieno ja yleisöä mäenrinteillä sadoittain. Harjun huipulla on harrasteajoneuvoparkki, jonne tänäkin vuonna oli kerääntynyt satakunta klassikkoa. Ylhäältä hyppytornin juuresta näkee hienosti koko varikkoalueen ja kolmanneksen radasta. Kisalähtöjen tauolla puolet harrasteajoneuvoista osallistuivat paraatiin joka kiersi muutaman kerran mäkisen ja mutkaisen radan ympäri.
 

© Caradise 2014