The hunt goes on

Lauantai on hyvä päivä käydä autokaupoilla. Tänään suuntasin Mäntsälään, sieltä Itä-Helsinkiin ja Tuusulan kautta takaisin. Liikkeet ovat auki lauantaisin vain kolmeen asti, joten viisi tuntia on käytettävä tehokkaasti. Tänäänkin kuljin vielä maltti mielessä, sillä vasta maaliskuun alussa saan opintolainani viimeisen erän, ja silloin kesärenkailla ajelukin on taas sallittua.

Mäntsälässä on pari mielenkiintoista autoliikettä. Elferklassik näkyy Lahdenväylälle asti, mutta se on lauantaisin kiinni. Amerikanrautoihin erikoistunut Keijo Lehtonen Oy sijaitsee samoilla nurkilla. Siellä on jo pitkään ollut myynnissä punainen MGF, jota lähdin katsomaan. MGF on hylätty talviajaksi syrjäisempään varastoon erittäin harvinaisen Lincoln Excalibur-limusiinin kainaloon.

MGF oli kieltämättä seisontakunnossa: Akku oli totaalisen hyytynyt, ja ainakin yhdestä renkaasta ilmat pihalla. Muuten MGF on kunnoltaan ihan siedettävä. Maalipinta on hyvä, eikä ruostettakaan missään. Sisätilatkin ovat suhteellisen siistissä kunnossa vaikka varustelu ei vakuuttanutkaan, esimerkiksi nahkapenkit puuttuvat. Katto on kulahtaneen oloinen ja sen keskellä on vahvasti paikatut viillot. Kuulemma rätti pitää silti sadepisarat ulkopuolella. Hinnaksi arvioitiin tasan viisi tonnia, mikä sisältää keväisen kunnostuksen ja katsastuksen. Tekniikaltaan sen pitäisi olla toimiva.

Sen jälkeen suuntasin Roihuvuoreen katsomaan erittäin mielenkiintoista Mazda MX-5:ta. Näitä ei ole tällä hetkellä liikaa myynnissä ja nyt oli tarjolla muutenkin harvinaisen oloinen yksilö. Kakkospolven faceliftattu versio on väriltään virkistävän keltainen helmiäismaalilla. Keltaiseen autoon sopii parhaiten musta nahkasisustus. Moottori on pienempi 1,6-litrainen, ja sporttiputkien soundi sopivasti hämäävä! Suurin huolenaihe tässä yksilössä on isohkot painaumat oikealla takalokasuojassa. Maalipinta ei kuitenkaan näyttäisi vaurioituneelta, joten sen saa toivottavasti korjattua ilman maalausta ammattilaisten työkaluilla. Toinen ongelma korissa on alkava ruostuminen. Osa helmasynnistä on jo korjattu, mutta pientä kuplintaa takakaaressa on vielä jäljellä. 5 250 euron hintakaan ei ollut paha, mutta korin fiksauksiin saa laskea noin 500-1000 euroa.

Kivenheiton päässä tästä Herttoniemen puolella on runsaasti autoliikkeitä. Yhdessä niistä oli BMW Z3, joka osoittautui erittäin hienoksi. Se on käytännössä virheettömässä kunnossa sisältä ja päältä. Ainoastaan rättikaton kunto jäi mysteeriksi, muovi-ikkunassa olisi kuulemma jotain halkeamia. Moottori on luonnollisesti se pienin, eli 1,8-litrainen 115-hevosvoimainen, jonka soveltuminen suhteellisen painavaan roadsteriin jäi arvoitukseksi. Hintalapussa luki 6 790 euroa, mutta tinkivaraa ei kuulemma ole. Toista Z3:sta kävin pikaisesti katsomassa vielä Tuusulassa vain todetakseni ensimmäisen yksilön olleen poikkeuksellisen hyvä.

Kaikki kolme ovat oikeastaan ihan ostamisen arvoisia, vaikka en päässytkään ajamaan niistä yhtäkään. Nyt on pitkälti kyse siitä, mihin se budjetti lopulta asettuu. Maaliskuun ensimmäinen viikko lopulta kertoo, kuinka paljon rahaa todella on käytettävissä. Viidellä tonnilla saisi toimivan ja käyttökuntoisen, mutta hauskan kaksipaikkaisen avoauton. Vähän erikoisempi yksilö vaatii vähintään sen kuusi tuhatta. Rahat saattavat juuri ja juuri riittää myös erittäin hyväkuntoiseen tulevaan klassikkoon.

Kevät tekee selvästi tuloaan ja avoautokuume alkaa yleisesti nousta. Liian kauaa ei voi odottaa, sillä parhaat yksilöt myydään ensin! Toisaalta minä päivä tahansa saattaa tulla vielä parempi yksilö myyntiin...

Lancia Aurelia B20

Vielä ennen kuin Fiat kahmaisi Lancian suojiinsa vuonna 1969, merkki oli tunnettu upeista, teknisesti edistyksellisistä autoistaan. Vaikka Lanciat olivat aikaansa edellä jo ennen toista maailmansotaa, todellinen menestyjä oli kuitenkin Aurelia, ja sen monet eri versiot. Urheilullinen neliovinen Aurelia B10 esiteltiin vuonna 1950, kuten myös erittäin harvinaiseksi jäänyt nelipaikkainen avomalli B50. Myöhemmin valmistettiin myös 761 kaksipaikkaista Aurelia B24 Spideria, jotka voidaan huoletta laskea historian kauneimpien autojen joukkoon. Kymmenet Aureliat saivat myös kokonaan ainutlaatuisen erikoiskorin. Yhteensä Aurelia-malleja tehtiin reilut 18 000 vuoteen 1958 mennessä.

Aurelian suosio ei olisi kuitenkaan mitään ilman coupé-mallia. Aurelia B20 Coupé esiteltiin vuonna 1951, ja sitä tehtiin kuutena sarjana 3871 yksilöä kesään 1958 saakka. Itse asiassa sitä voidaan pitää yhtenä ensimmäisistä Gran Turismo-luokan autoista.

Aurelia oli pioneeri myös monella muulla saralla. Siinä on esimerkiksi ensimmäistä kertaa V6-moottori sarjatuotantoautossa. Se varusteltiin myös ensimmäisenä vakiovarusteisin vyörenkain. Voimansiirtokin oli ainutlaatuinen; kytkin, vaihteisto ja tasauspyörästö olivat kaikki taka-akselin yhteydessä.

Ensimmäisen ja toisen sarjan Aurelioissa V6-moottori oli kaksilitrainen. Alumiinisessa moottorissa oli työntötangot ja yksi nokka-akseli V-kulman välissä. Palotila oli hemi-tyylinen eli pallonpuolikkaan muotoinen. Aluksi teho oli 75 hevosvoimaa, mutta suuremman puristussuhteen ja erilaisten venttiilien avulla teho nousi 80 hevosvoimaan seuraavana vuonna. Vuodesta 1953 lähtien moottori kasvoi 2,5-litraiseksi ja 118-heppaiseksi.

Vaikka teholukema ei alkujaan kuulostanut valtavalta, Aurelia oli suhteellisen kevyt ja erittäin hyvä ajaa. Ykkössarjalaisessa esimerkiksi ovet ja puskurit olivat alumiinista. Auton pätevyys todistettiin heti esittelyvuonna Mille Migliassa, jossa Aurelia B20 sijoittui toiseksi aivan yli kaksi kertaa tehokkaamman Ferrarin kannassa. Le Mansissakin tuli luokkavoitto ja 12. sija kokonaiskilpailussa. Myös monissa pienemmissä kisoissa, kuten Targa Floriossa Aurelia saavutti menestystä.

Erot eri sarjojen välillä ovat melko huomaamattomia. Kakkossarjalaiseen asennettiin kromipuskurit, ja kojelauta oli erilainen. Hienovaraiset evät takaosan muotoilussa pyöristyivät olemattomiin kolmanteen sarjaan edetessä. Neljäs sarja näytti samalta kuin edeltäjänsä, mutta alustaan tehtiin muutoksia. Vasta nyt Aureliaa tarjottiin myös vasemmalta ohjattavana. Viitossarjalaiseen riitti vain pienet päivitykset. Kuudennen eli viimeisen sarjan autot on helpointa tunnistaa tuuletusikkunoista ovissa. Tässä vaiheessa tehokin oli laskenut aavistuksen 112 hevosvoimaan.

Aurelia B20 oli suosittu esimerkiksi formulakuskien siviiliautona. Hillitty ja kaunis Pininfarinan muotoilu oli edustava vaikka Monte Carlon Casinolla ja erinomainen ajettavuus ja pirteä V6-moottori salli osallistumisen samalla autolla ralleihin tai ratakisoihin. Moni yksilö on nykyisinkin Historic-luokan vaatimuksin varusteltu. Aurelian B20 Coupén hinnat ovat olleet noususuunnassa jo pitkään, eikä alle sadan tuhannen tällaisia enää tahdo löytää, ainakaan ehjänä. Suomessa B20-mallia ei tietääkseni ole yhtään, mutta Ruotsista niitä löytyy useampiakin, kuten kuvat viime kesän Classic SportsCars Concours D’Elegancesta osoittavat.

© Caradise 2016

 

Pikkuleijona

Avoautosta ei välttämättä ole pakko maksaa viittäkään tonnia, jos ei halua. Jopa alle kolmen tonnin löytyy ihan meneviä vaihtoehtoja. Kävin testaamassa yhtä sellaista Tampereen Kamuxilla. Peugeot 306 Cabriolet irtoaisi 2900 eurolla.

Peugeot 306 kuuluu eurooppalaisten perheautojen lukuisaan joukkoon, josta on tehty nelipaikkainen avoversio. Se on mielestäni paras vaihtoehto tästä 90-luvulla syntyneiden joukosta. Pininfarinan muotoilema kori on kaunis ja siro. Tasapainoinen avo-pösö on sympaattisen oloinen.

Satuin törmäämään Kamuxilla juuri myyntiin tulleeseen Pösöön, joka jo varusteiden valossa vaikutti hyvältä. Vuosimalli 1999 tarkoittaa uudempaa, nätimpää keulaa. Samoin sisätiloja on päivitetty faceliftin yhteydessä. Moottori on malliston tehokkain, 132-hevosvoimainen kaksilitrainen nelonen. Sisustaa komistaa muhkeat mustat nahkapenkit ja jalopuujäljitelmä. Pösössä on jopa ilmastointi, joka ei avoautossa ole sattuneesta syystä niin tarpeellinen.

Kyseessä on silti vanha ranskalainen auto. Eli ongelmia olisi tiedossa ainakin sähköpuolella. Sähköikkunat toimivat erittäin laiskasti, ja kuulemma sähkökäyttöinen katto myös. Sanoivat vielä, että se vaatii vähän käsivoimaa avuksi laskeutuakseen. Ei tullut tällä kertaa testattua. Myös osa ohjaamon sähkölaitteista toimivat joko huonosti tai ei ollenkaan.

Perusajettavuudeltaan 306 muistuttaa yllättävän paljon japanilaisia, mikä ei ole lainkaan huono piirre. Ihan kuin omaa autoa ajaisi. Ajoasento on tosin vähän kehno, polkimet ovat joko liian lähellä tai ratti jää liian kauas. Tyypillistä etelä-eurooppalaisille autoille. Jousitus ei sentään tuntunut liikaa ranskalaisen pehmeältä. Alustassa käytetään pitkälti samoja osia umpimallien kanssa. Toisaalta tavanomainen ajotuntuma ei välttämättä houkuta kurvailemaan mutkateiden kautta kerta toisensa jälkeen. Mikä puolestaan on yksi niistä vaatimuksista, mihin tulevan ostokseni pitäisi pystyä.

Kangaskaton olemassaolon tiedostaa jatkuvasti. Jäisten muhkuroiden yli ajettaessa auto tutisee aika lailla, korijäykkyydessä on siis parantamisen varaa. Rättikatto päästää myös ääniä ja suhinaa läpi aikamoisen määrän umpiautoon verrattuna. Mutta nämä ovat niitä yleisiä ominaisuuksia, joiden kanssa avoautoa haluavan tulee oppia elämään.

Paras puoli autossa on kuitenkin moottori. 132-heppaisena pieni Pösö liikkuu herkästi haluttuun suuntaan. Vapaastihengittävä kone on kierrosherkkä ja riittävän vääntävä. Talviliukkailla rajallinen pito tietysti rajoittaa arviointia. Vertailu omaan Mitsuun kertoo kuitenkin Pösön olevan aavistuksen pirteämpi, eikä Carisman GDI-kone mikään nahjus ole sekään. Alle 200 000 kilometriä ajettu moottori vaikutti olevan myös hyvässä iskussa ja kehräsi tasaisesti.

Kokonaisuudessaan Peugeot 306 jätti todella myönteisen kuvan itsestään ja yllätti positiivisesti. Sinivihreä värityskin näyttää hyvältä joka kulmasta. Ja auton kunto on pääosin hyvä. Voisin siis jopa kuvitella ostavani sen! Mutta vain jos budjetti ei kertakaikkiaan veny mihinkään kalliimpaan. Sitä odotellessa tämä yksilö on todennäköisesti jo myyty, sillä hinta on laskettu erittäin kilpailukykyiseksi.

© Caradise 2016