Niinkin ajaton käsite kuin S-luokan Mersu on sortunut muoti-ilmiöön eli hybridiin, ja ehkä aivan turhaan...
Olen vastustanut ilmastohössötystä niin kauan kuin se on ollut olemassa, ja mielestäni suurin osa siihen satsatuista miljardeista valuu hukkaan. Ja käsittääkseni myös iso joukko ainakin suuryritysten johtokunnista ympäri maailmaa on yhtä välinpitämättämiä ilmastokysymyksistä kuin minä. Bensan polttaminen tuskin tuhoaa maailmaa, vaikka tällaisen väitteen esittäminen onkin nykyään muodikasta.
Vaikka suurten autonvalmistajien hallitukset eivät uskoisikaan ilmaston lämpenemiseen (tai kylmenemiseen, mihin se nyt milloinkin sattuu muuttumaan...), he ovat ymmärtäneet hyödyntää muodikkaat ympäristöargumentit erinomaisesti markkinoinnissaan. Vihreys (tai oikeammin EU:n määräyksestä sinisyys) myy, vaikka itse myytävät tuotteet eli autot eivät niin hirveästi tavallista ”vihreämpiä” olisikaan...
Yksi karkeimmista esimerkeistä on jutun S-Mersu, jonka hybridiversio tuli markkinoille faceliftin yhteydessä keväällä 2009. Se on nimittäin tehty periaatteella, että autossa on niin vähän hybridiä kuin mahdollista, mutta se hybrid-logo on niin iso kuin vain suinkin mahdollista. Eipä Mersua voi yksin syyttää, saman konseptin ovat jo toteuttaneet esimerkiksi Cadillac ja Porsche etunenässä ja monet muut perässä. Suuntaus on yritysten näkökulmasta jopa valitettavan välttämätön. Hybridin tarjoaminen tuskin saa ketään ”ilmastonmuutosvastaista” asiakasta vaihtamaan merkkiä, mutta jos ei hybridiä ole tarjolla, moni muotivirtausten mukana kulkeva suuryritys tai jopa valtionhallinto saattaa jättää ostamatta, tai ostaa toiselta valmistajalta. Sanalle Hybrid on kertynyt tähtitieteellisen kallis markkina-arvo.
Mutta yritetään unohtaa kaikki tämä hypetys hetkeksi. Edellisen polven S-Mersu on nimittäin tajuttoman hieno auto. Olipa siinä sähkömoottoria tai ei! Kovasen edustusautona palveleva S 400 BlueHybrid on pohjimmiltaan sama kuin V6-bensakoneella varustettu S 350. 3,5-litrainen kone tarjoaa vakiona 272 hevosvoimaa, sähkömoottorin avustamana tasan 300 hevosvoimaa. Tai itse asiassa tuoreempi versio kyseisestä moottorista tuottaa jo ilman sähköavustusta 306 heppaa...
Vuonna 2009 tehty päivitys ulkonäköön piristi yllättävän paljon pyöreää W221-korimallia. Selvin muutos ovat valoumpiot niin edessä kuin takanakin. Ledejä on saatu nyt moneen riviin, ja uudempi versio on äärettömän helppo tunnistaa liikenteessä. Silti linjoissa on edelleen edustusautolle turhan paljon pyöreyttä. Edellisen W220-korin sulavat ja tasapainoset linjat ovat enää muisto vain. W221-mallille on eittämättä haettu Maybach-maisia piirteitä, mutta puoli metriä lyhyempänä kokonaisuus näyttää vähän hassulta. Pidennetyn L-mallin tilaaminen ei tuo tässä tapauksessa pelkästään lisää tilaa takapenkille, vaan myös pykälää sopusuhtaisemmat linjat. Tuulitunnelissa hiottu puikula on silti myynyt erittäin hyvin (kuinkas muuten...), eli ehkä muut katsovat S-Mersua hieman eri silmin kuin minä.
Sisäinen kauneus
Mutta se miksi S-Mersuja ostetaan, johtuu siitä, mitä sen sisään on ladattu. S-Mersussa on kautta historian esitelty monta merkittävää innovaatiota, joita löytyy nykyään kaikista uusista autoista. Sen tähden ei pidä ylenkatsoa yhtäkään sen hienoista, turhiltakin tuntuvista herkuista. Ja onneksi Kovasen edustusauto on pitkällä akselivälillä varusteltu entinen maahantuojan esittelyauto, eli siihen on tilattu lähes kaikki mahdolliset tekniset lisävarusteet.
Ensin oli pakko kurkistaa takatiloihin, ”olisiko sitä tilaa riittävästi?” No onhan sitä. Aika harva kokee täällä ahtaan paikan kammoa. Etuovea avatessa ensimmäiseksi pistää silmään pehmeännäköiset, paksut ja ruskeat nahkaiset nojatuolit. Jokainen neljästä istuimesta säätyy oveen sijoitetuilla napeilla sähkömoottorein. Etuistuimet ovat jopa ”aktiiviset” eli ne lisäävät ulkokurvin puoleista sivutukea kaarteen ajaksi. Näiden lisäksi penkeissä on hierontatoiminto ja ilmastointi.
Toinen huomio: Avaimelle ei löydy ollenkaan paikkaa. Nykytyyliin se saakin jäädä taskuun, sillä ovet lukkiutuvat automaattisesti, kun avain poistuu auton välittömästä läheisyydestä. Moottori käynnistetään pyöreästä napista.
Kolmas huomio oli vaihdekepin puuttuminen sille oletettavasta paikasta. Sen jälkeen silmä etsii automaattisesti nappeja uusien Aston Martinien tai joidenkin vanhojen jenkkien tavoin, mutta vaihdevipu on oikeanpuoleisena viiksenä. Sinänsä ihan looginen paikka kun ei siihen pysäköinnin tai suunnanvaihdon jälkeen enää tarvitse koskeakaan. Manuaalisesti vaihdettaessa vedellään ratin puolien takana olevia vipuja.
Näiden huomioiden jälkeen alan tutkia sisätilojen toimintoja. Nappeja on yllättävän vähän ja ne ovat siisteissä, loogisissa nipuissa. Ja ne ovat, vasemmalta lähtien: Ovien lukitus ja avaus, erittäin tärkeät napit niille kuljettajille, jotka nousevat avaamaan takapenkin isännälle tai emännälle oven. Istuimien sähkösäädöt, ainakin kahdeksaan eri suuntaan. Muistipaikat kolmelle eri kuljettajalle. Alempana ikkunoiden sähkönostimet ja lukitus. Niiden edessä peilien sähkösäätö ja sisääntaitto.
Night Vision –yönäköjärjestelmän kytkin on ennen valojen säätöpyörää. Se toimii vain pimeällä, ja sen tarkoitus on paljastaa elävät olennot ennen kuin niitä voisi silmällä valojen avulla havaita. Koitin sitä nopeasti tallissa ja liikenteessä. Mustavalkoinen videokuva on riittävän tarkka, mutta ajaminen pelkästään ruutua tuijottamalla on aika vaikeaa, eikä sitä pitäisi koko aikaa vahdatakaan, vaan se on vain ajamisen tukena.
Ohjauspyörän akselissa on edelleen markkinoiden paras vakionopeudensäätimen kytkin, tällä kertaa säädettävällä etäisyystutkalla höystettynä. Sen alla Mersulle tunnusomainen iso viiksi jolla ohjataan vilkkuja ja valoja, ja jota pyörittämällä saadaan pyyhkijät toimimaan.
Ohjauspyörän vasemmalla puolella olevat nuolinäppäimet ohjaavat ajotietokoneen näyttöä ja joitain asetuksia. Oikealta taas käsketään radiota ja bluetoothilla kytkettyä puhelinta. Myös ääniohjaus löytyy, vaikkei sitä taida kukaan koskaan käyttääkään. Rattiputken oikealla on siis vaihdekeppi ja käynnistysnappi sen takana.
Mittaripaneeli on leveä ja se koostuu kahdesta isosta näytöstä. Vasemmanpuoleinen esittää normaalisti nopeusmittarin virkaa, jonka keskelle tulevat ajotietokoneen tiedot. Pimeällä, niin haluttaessa, siihen tulee yönäköjärjestelmän kuva, jonka alalaidassa on nopeutta osoittava vaakapalkki. Oikeanpuoleinen Comand-järjestelmä näyttää radion tiedot, navin, tai kaiken muun mahdollisen säädettävissä olevan toiminnon. Kierroslukumittari, sekä pienemmät öljyn lämpömittari ja bensamittari toimivat ihan oikeasti viisarilla. Näiden väliin jää yksittäisiksi napeiksi iskunvaimentimen tasonsäätö ja sport-asetus, sekä pysäköintitutkan kytkentä.
Varsinainen keskikonsoli on erittäin siisti. Jalopuun kehystämänä on ylimpänä ilmastoinnin suulakkeet, ja niiden välissä elegantti analoginen kello. Niiden alla ilmastoinnin säätimet, esimerkillisesti rivissä, lähes saumattomasti ja melkeinpä sotilaallisesti! Tämän alapuolella luukun takaa paljastuu DVD-vaihtajan pesä ja valintanapit sekä SD-muistikorttipaikka. Seuraava luukku sisältää mukitelineet.
Kyynärnojan päässä, jatkuvasti sormien ulottuvilla on säätöpyörä, joka on toteutettu jännittävästi aivan uudella tavalla. Kun näytön valikoissa on päästy jompaan kumpaan ääripäähän, jokin, melkeinpä taianomaisesti, estää pyöräyttämästä säädintä liikaa. Vastus on saatu hämmentävän sopivan tuntuiseksi, jopa niin että pelkää pyörittävänsä säädintä liikaa niin, että se menisi rikki. Sitä vaaraa tuskin kuitenkaan on olemassa. Kertakaikkiaan esimerkillinen suoritus, ehdottomasti yksi niistä yksityiskohdista, joista on maksettu se pitkä penni ylimääräistä.
Säätimen ympärille on kerätty ehkä kaikkein oleellisimmat ja useimmin käytettävät toiminnot, kuten radion ja DVD-levyn valinta, puhelimen tai navigaattorin valinta, äänenvoimakkuuden säätö ja istuimen hierontatoimintojen kytkin. Pyörösäätimen päällä on ergonominen tuki kämmenelle. Ja kappas, se onkin kansi jonka alta löytyy puhelimen näppäimet! Kyynärnojan kannen alta löytyy, kappas taas, kaukosäädin!
Niin, voihan tällä liikkuakin...
Eipäs kerrota nippeleistä enempää, ettei mene pää ihan pyörryksiin. Lisävarusteita kun on tässä yksilössä 19 450 euron verran. Eri toiminnot ja keksinnöt vievät S-Mersussa melkeinpä enemmän huomioita kuin itse ajaminen, josta puolestaan on pyritty tekemään niin vaivatonta kuin mahdollista. Eli D päälle ja auto tallista pois!
Ajokokemukset jäivät turhan lyhyiksi, kaasua ei voinut 20 kilometrin kaupunkiajon aikana painaa kertaakaan pohjaan saakka. Suurin nopeus oli itäväylällä 80 km/h, joka ei luonnollisesti tuntunut vielä yhtään missään. Ajo tuntuu aina arvokkaalta lipumiselta. Ajaminen on joka tilanteessa pehmeää, hiljaista ja jykevän tuntuista. S-Mersu kumahtaa pompuissa vähän, mutta säädettävä iskunvaimennus ja pitkä akseliväli suodattaa liialliset heitot.
Ensimmäisessä liittymässä eli kunnon mutkassa selkä tuntee outoa liikettä. Ulkokurvin puoleinen sivutuki säätyy edemmäs, pitäen kuskin paremmin penkissä kiinni. Kieltämättä jännä tunne kun tuo tapahtuu ensimmäisen kerran odottamatta, kun ei edes ennen tiennyt, että tällaisiakin varusteita voi olla olemassa! Lisäksi se toimii myös Comfort-asetuksin. Oikeastaan toiminto sisältyy Pre Safe –järjestelmään, joka hätätilanteessa optimoi penkkien asennon ja sulkee kaikki avonaiset luukut.
Vaihdeläpät löytyvät parhaalta paikalta eli ratin puolien takaa. Niitä ei kuitenkaan tule käytettyä niin usein, sillä Mersun 7-vaihteinen automaattilaatikko toimii pehmeämmin ja toisaalta sallii vähemmän rullausta kuin esimerkiksi Audin Tiptronic. Vaikka tehoa on yhteensä 300 heppaa, Mersulla ei tee mieli runtata kaasua pohjaan aina tilaisuuden tullen. Potentiaalia on tarvittaessa, mutta luonteeltaan S-Mersu on kiireettömän herrasmiehen auto, eikä niinkään ohituskaistojen tykki.
Vaikka nopea ajo jäi testaamatta, hidasta ajoa riitti yllin kyllin. Itäväylä oli Helsingin keskustan suuntaan taas tyypillisesti hyvin ruuhkainen ja eteni reipasta kävelyvauhtia ajoittain pysähdellen. Kun kiirettäkään ei ollut, tämä oli omiaan ihmetellä hybridin toimintaa. Enkä oikeastaan pettynyt, vaan negatiiviset käsitykseni vahvistuivat. Sillä juuri ruuhka-ajossa sähkömoottorin edut pitäisi nousta esiin.
Mutta kuinkas kävikään: Mersun sähkömoottori ei tunnu saavan kaksitonnista laivaa ilman bensamoottoria eteenpäin. Ei edes hidasta vauhtia! Nopeusmittarin keskelle saatava havainnollistava tietonäyttö osoitti akun varaustason olevan yli 60 % luokkaa, mutta bensamoottori oli käynnissä oikeastaan aina kun jarrua ei painettu. Välittömästi nousee kysymys, mitä hyötyä tästä on? Eikö Start-Stop –järjestelmä ajaisi saman asian?
Kun moottori sammuu, sammuu myös ilmastointi. S-Mersuun tulee hiirenhiljaista. Käytännössä mitään eroa siihen, että sammuttaisi tavallisen auton moottorin avaimesta, ei ole! Toki tehostimet pysyvät Mersussa päällä, mutta herra takapenkillä ei sitä huomaa.
Eli ihan sama jos sammuttaisin vanhan Mitsubishini joka pysähdyksellä. Ja kun ollaan oikein ovelia, niin se Mitsu saadaan liikkeelle sähkömoottorin voimin, eli startilla, eteenpäinkin. Eli, tadaa, minulla on jo nyt hybridi! Ei muuta kuin iso hybrid-teksti takakonttiin kiinni, ja kaikki viherpiipertäjät kiittävät ja kumartavat ajaessani heidän ohi...
Vielä yksi luku hybridien vastaisessa valistamisessa: Uudet hybridit, sekä myös käynnistysautomatiikalla varustetut autot nimittäin vaativat uuden ajotavan, jotta niistä saataisiin täysi kulutushyöty irti. Ja se uusi ajotapa on täsmälleen ennakoivan ajotavan vastainen. Eli kun autokoulussa opetetaan välttämään pysähdyksiä viimeiseen asti, näillä sähköavusteisilla autoilla pitäisi pysähdellä mahdollisimman useasti, ja pitkään, jotta polttomoottori voisi olla sammuksissa. Ja tällainen pysähtelyhän tekee liikenteestä entistä tökkivämpää, vähemmän sujuvaa, mikä pahentaa ruuhkia entisestään!
Ajotietokoneen osoittama pitkäaikainen keskikulutus osoitti päälle 11 litran lukemia, johon myös tavallisella 3,5-litraisella bensakoneella pystynee...
On se vaan hieno peli!
No niin, tulipa avauduttua taas oikein kunnolla! Joka tapauksessa viimeisin S-sarjalainen on hämmästyttävän hieno auto. V8:t ja sitä isommat tuovat tietysti upean voiman tunteen, mutta myös kuutoskoneisilla dieseleillä ja bensakoneilla pitäisi pärjätä jokapäiväisessä ajossa helposti. Arkiseen liikkumiseen voimaa on jokaisessa moottorissa riittävästi, kun ison Mersun luonteeseen ei revittely oikein sovi. Nelisylinterisen 250 CDI –mallin kykyjä hieman epäilen, vaikka luvut 204 hv ja 500 Nm eivät pahoilta kuulostakaan.
Hybridin puolesta puhuu ehkä ainoastaan edullisempi verokohtelu ja todennäköisesti sisarmallejaan parempi arvon säilyminen. Kannatanee myös valita pidempi L-malli, mikä tekee Mersusta aavistuksen linjakkaamman näköisen. Ja jos ESP toimii yhtä huonosti kuin E-Mersuissa talvikeleillä, on neliveto ehdoton...
Nuorekkaaksi S-Mersua ei voi väittää. Parhaimmillaan Ässä onkin, kun viedään johtajaa viimeiseen työpäivään ennen ansaitun eläkejakson alkamista. Kiireettömästi ja arvokkaasti...
 |
| © Caradise 2014 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti