MGF 1.8i

Omistettu 7/2024-4/2026

Brittiläinen MG on tunnettu pienistä avokattoisista urheiluautoista. Etenkin puoli miljoonaa kappaletta valmistettu MGB on monien mielessä, kun puhutaan Morris Garagesin tuotteista. Tätä valmistettiinkin lähes 20 vuotta 1980-luvulle saakka. Sen jälkeen olikin hiljaista yli vuosikymmenen, kunnes brittivalmistajankin oli pakko reagoida Mazda MX-5:n menestystarinaan.

Vaikka MGF on ulkomitoiltaan hyvin lähellä Miatan mittoja, englantilaiset lähtivät taistoon rohkean erilaisella konseptilla. 1,8-litrainen rivinelonen asetettiin pauhaamaan heti kuskin selän taakse! Ajatus ei sinänsä ole täysin ainutlaatuinen, onhan useampikin eri autonvalmistaja kokeillut keskimoottoria pienemmissä urheiluautoissa. Moottorin sijoitus ohjaamon taakse parantaa painojakaumaa ja siten myös ajokäytöstä. Toki painon siirtyessä taaemmas, autosta tulee äkkinäisempi luiston alkaessa.

Perusmoottorisella MGF:llä saa tosin tehdä töitä, että perän saa kuivalla asfaltilla luisuun. Takarenkaat ovat pari senttiä etummaisia leveämmät, eikä 120 hevosvoimaa ole riittävästi voimaa kuminpolttoon. Pieni roadster on kuitenkin juuri riittävän ärhäkkä ja eläväinen, että ajaminen on hauskaa jo kaupunkinopeuksista lähtien!

Kyyti on omintakeisen Hydragas-jousituksen ansoista suht jämäkkää, mutta pomppivaista. Kallistelut sinänsä ei juurikaan vaivaa. Tämä yksilö tassuttelee pehmeästi ja sulavasti eteenpäin; pyörät tuntuvat olevan tasapainossa ja alustan säädöt kohdallaan! Myös isommissa nopeuksissa kyyti on tasaista, mutta melu ja suhinat alkaa vaivata. 120 hevosvoimaa ei houkuttele varsinaiseen revittelyyn, eikä huippunopeus edes nouse yli kahdensadan. Silti kakkos- ja kolmosvaihteilla kiihdyttely tuo mukavaa piristystä päivään!

MGF:llä ajaminen tuo mieleen keski-ikäistyvän, huippu-uransa jo lopettaneen kilpaurheilijan. Potentiaalia olisi ketteriin liikuntasuorituksiin, mutta äärirajoja ei uskalla lähteä kokeilemaan, ettei paikat revähdä. En esimerkiksi uskaltaisi lähteä moottoriradalle puristamaan kierrosajoista viimeisiä sekunteja pois. Mahdolliset ylikuumentumisvaivat tai jousituksen pettäminen kolkuttavat takaraivossa. Fiilistelyksi riittää kevyet spurtit ja satunnaiset juoksulenkit!

Parasta MGF:llä onkin vain cruisailla kesäisiin autotapahtumiin! Kohta 30 vuoden ikäinen avoauto menee jo sujuvasti museoikäisten seurassa. Sympaattinen ja persoonallinen harvinaisuus kerää myös usein ihmettelijöitä ympärilleen! Monelle outo merkki, kylkien isot ilmanottoaukot sekä takapuskurin läpi pilkistävä poikittainen pakoputkisto antaisi ymmärtää, että tyköistuvan ohjaamon takana pauhaisi isompikin mylly.

Onhan sama rivinelonen kelvannut aikanaan myös ylistettyyn ensimmäisen polven Lotus Eliseen! Miksei siis myös tähän, vaikka kyseessä onkin perus perhe-Roverin kone. Elisessäkin moottori on sijoitettu välittömästi taka-akselin etupuolelle, joten näillä kahdella on yllättävän paljon yhteistä. Lotus on vain luonnollisesti kevyempi, askeettisempi ja ahtaampi. MGF:n kanssa on helpompi elää arjessa.

Ajoasento ei silti ole paras mahdollinen. Vain istuimen pituutta ja selkänojan kallistusta voi säätää. 185-senttisenä olen hieman liian pitkä ohjaamoon. Parhaimmalla etäisyydellä polvet nousevat turhan ylös ja vievät tilaa ratin pyörittelyltä, ja ohjauspyörä jää hieman turhan etäälle. Poljintilakin on nippa nappa riittävä. Pää sentään mahtuu rättikaton alle. Taustapeilikin roikkuu sen verran matalalla, että oikealle käännettäessä joutuu vähän kumartumaan ja kurkkimaan tapahtumia edessäpäin. Toisaalta pieni ahtaus lisää fiilistä ja kuuluu tällaiseen vanhahkoon urheiluautoon!

Takaluukun avaamalla esiin paljastuu yllättävän tilava ja lähes koko auton levyinen tavaratila. Samalla avautuu näköyhteys moottoritilaan. Normaalit huoltotoimet onnistuu aukon kautta, mutta vähänkin isommat remontit edellyttävät purkuhommia! Nokkapellin saa auki vain takakontin vivusta: Etukontti sisältääkin lähinnä teknistä tilaa ja hankalasti sijoitetun lasinpesunesteen säiliön.

Kangaskaton saa laskettua käsin ohjaamossa istuen. Molemmista nurkista avataan salvat ja käännetään katto taakse. Muovinen takaikkuna on jo vähän taittunut vekeille, mutta katon avaaminen ohjaamosta nopeuttaa huomattavasti sen käsittelyä. Rättikaton päälle on olemassa peite, mutta se vaatisi perusteellisen puhdistuksen, eikä sitä muutenkaan tulisi arjessa käytettyä.

Katon nosto vaatii riuskaa kädenojennusta, varsinkin kun etureunassa ei ole mitään kahvaa, mutta onnistuu kuitenkin kuskin penkillä istuen. Katto suljettuna päivä paistaa läpi muutamasta nurkasta. Moottoritienopeuksissa suhinat ovat siis jo melko voimakkaat. Sadevesi pysyy pääosin ulkona, mutta autonpesussa sisälle menee väkisinkin useampi tippa vettä. Englantilainen työnjälki ei siis kaikilta osin vakuuta, mutta itse kangas on vielä yllättävän hyvässä hapessa.

MGF:n sisätiloissa on riittävän laadukas tunnelma ollakseen edullinen roadster. Istuimet ovat tässä yksilössä oikeaoppisesti nahkaa, samoin sopivan paksu ja käteen sopiva ratti. MG-logoja löytyy joka puolelta: matoista, kojelaudasta, jopa pääntuista ja valkopohjaisista mittareista! Avoauton historiaa ja perinteitä ei missään nimessä haluttu piilottaa. Ovia sulkiessa saa taas muistutuksen halvasta työnlaadusta: Sulkuääni ei ole ollenkaan niin tukevan tuntuinen kuin saksalaisissa kassakaapeissa ja ne tulee suljettua varovasti.

MGF tarvii siis hellää kosketusta ja varovaista otetta, mutta lämmetessään auton ja kuskin yhteistyö alkaa sujua. Tyköistuva avoauto tarjoaa mukavia hetkiä kesäpäivien ratoksi. Luotettavuus ei ole auton parhaita puolia, mikä on saanut hinnat pysymään houkuttelevan alhaisina. Alle viiden tonnin investoinnilla pääset käsiksi yhteen 78 000:sta valmistetusta brittiläisestä roadsterista, joka kääntää katseet ja vie hymyn saattelemana perille! Lähes joka kerta.

© Caradise 2025

British Racing Greeniä pikkurahalla

Bemarin myynnin jälkeen asetin uudelle autolle budjetiksi noin 7000 €. Ensisijaisesti etsittäisiin taas avoautoa ja nyt painotus olisi kaksipaikkaisissa. BMW Z3, Alfa Romeo Spider ja Audi TT Roadster olisivat listan kärkipäässä, miksei myös SLK-Mersu, jos sellainen löytyisi ruosteettomana. Z3:sia ei sattunut tähän saumaan riittävän läheltä ja riittävän hyväkuntoisina. Alfa Romeoita olisi parikin sopivan näköistä Tampereella ja Helsingissä, sekä erittäin houkuttelevan näköinen Audi alle kuuden tonnin, mutta se olisi Keski-Suomessa.

Mutta näitä ennen halusin katsoa erittäin mielenkiintoisen kortin kotikaupungista: ehjältä vaikuttava ja vähän ajettu MGF viidellä tonnilla! Soitto myyjälle, ja saimme sovittua tapaamisen jo seuraavalle päivälle. MGF on hauskan näköinen keskimoottorinen urheiluauto, joka luotiin 1990-luvulla Mazda MX-5:n haastajaksi. Tällaisia saisi auton kotimaasta jopa alle kahden tuhannen punnan! Syynä on lähinnä haavoittuvainen tekniikka: wikipedia osaa kertoa suurimmaksi ongelmaksi kannentiivisteiden rikkoutumisen.

Ennen auton näkemistä asetin mielessäni ylärajaksi 4500 €, jos kaikki olisi kunnossa. Eikä niitä puutteita oikein tahtonut löytyäkään! MGF:n kori on siisti, kolhuton ja ruosteeton, ja kangaskattokin vaikutti ehjältä! Autossa on mukana molemmat avaimet kaukosäätöineen ja jopa alkuperäinen soitin takakontissa. Huoltokirjakin on tallella, eikä aukkojakaan ole! Koeajon aikana rikki mennyt 130 000 kilometrin raja pitää siis vielä paikkansa. Jakohihnan vaihdosta on vierähtänyt pitkä aika, joten tämä olisi syytä hoitaa kuntoon pikimmiten.

Ajossakaan ei tullut ikäviä yllätyksiä vastaan. MGF kulkee suoraan ja tasaisesti, eikä omintakeinen Hydragas-jousitus tunnu vialliselta. 120-heppainen moottorikin vaikutti terveeltä, ja lämpömittari pysytteli oikealla kohdallaan. Kone näyttää ulkopuolelta kuivalta, ja toisin kuin Mazdani, tämä ei tiputtele öljyä alleen.

Näiden perusteella uskalsin alkaa tinkaamaan hinnasta ja kaupat lyötiin lukkoon 4300 eurolla. Juuri tämän halvemmalla ei oikein voi kaksipaikkaista urheiluautoa saada! Nyt sitten aletaan tutkia, miksi tämän maineikkaan brittimerkin edustajan hinta on pudonnut näin alas, ja onko 26-vuotiaalla avoautolla jopa potentiaalia hienoiseen arvonnousuun. Samalla jännitetään, selviääkö keskimoottorinen sportti loppukesän helteistä!

© Caradise 2024

The hunt goes on

Lauantai on hyvä päivä käydä autokaupoilla. Tänään suuntasin Mäntsälään, sieltä Itä-Helsinkiin ja Tuusulan kautta takaisin. Liikkeet ovat auki lauantaisin vain kolmeen asti, joten viisi tuntia on käytettävä tehokkaasti. Tänäänkin kuljin vielä maltti mielessä, sillä vasta maaliskuun alussa saan opintolainani viimeisen erän, ja silloin kesärenkailla ajelukin on taas sallittua.

Mäntsälässä on pari mielenkiintoista autoliikettä. Elferklassik näkyy Lahdenväylälle asti, mutta se on lauantaisin kiinni. Amerikanrautoihin erikoistunut Keijo Lehtonen Oy sijaitsee samoilla nurkilla. Siellä on jo pitkään ollut myynnissä punainen MGF, jota lähdin katsomaan. MGF on hylätty talviajaksi syrjäisempään varastoon erittäin harvinaisen Lincoln Excalibur-limusiinin kainaloon.

MGF oli kieltämättä seisontakunnossa: Akku oli totaalisen hyytynyt, ja ainakin yhdestä renkaasta ilmat pihalla. Muuten MGF on kunnoltaan ihan siedettävä. Maalipinta on hyvä, eikä ruostettakaan missään. Sisätilatkin ovat suhteellisen siistissä kunnossa vaikka varustelu ei vakuuttanutkaan, esimerkiksi nahkapenkit puuttuvat. Katto on kulahtaneen oloinen ja sen keskellä on vahvasti paikatut viillot. Kuulemma rätti pitää silti sadepisarat ulkopuolella. Hinnaksi arvioitiin tasan viisi tonnia, mikä sisältää keväisen kunnostuksen ja katsastuksen. Tekniikaltaan sen pitäisi olla toimiva.

Sen jälkeen suuntasin Roihuvuoreen katsomaan erittäin mielenkiintoista Mazda MX-5:ta. Näitä ei ole tällä hetkellä liikaa myynnissä ja nyt oli tarjolla muutenkin harvinaisen oloinen yksilö. Kakkospolven faceliftattu versio on väriltään virkistävän keltainen helmiäismaalilla. Keltaiseen autoon sopii parhaiten musta nahkasisustus. Moottori on pienempi 1,6-litrainen, ja sporttiputkien soundi sopivasti hämäävä! Suurin huolenaihe tässä yksilössä on isohkot painaumat oikealla takalokasuojassa. Maalipinta ei kuitenkaan näyttäisi vaurioituneelta, joten sen saa toivottavasti korjattua ilman maalausta ammattilaisten työkaluilla. Toinen ongelma korissa on alkava ruostuminen. Osa helmasynnistä on jo korjattu, mutta pientä kuplintaa takakaaressa on vielä jäljellä. 5 250 euron hintakaan ei ollut paha, mutta korin fiksauksiin saa laskea noin 500-1000 euroa.

Kivenheiton päässä tästä Herttoniemen puolella on runsaasti autoliikkeitä. Yhdessä niistä oli BMW Z3, joka osoittautui erittäin hienoksi. Se on käytännössä virheettömässä kunnossa sisältä ja päältä. Ainoastaan rättikaton kunto jäi mysteeriksi, muovi-ikkunassa olisi kuulemma jotain halkeamia. Moottori on luonnollisesti se pienin, eli 1,8-litrainen 115-hevosvoimainen, jonka soveltuminen suhteellisen painavaan roadsteriin jäi arvoitukseksi. Hintalapussa luki 6 790 euroa, mutta tinkivaraa ei kuulemma ole. Toista Z3:sta kävin pikaisesti katsomassa vielä Tuusulassa vain todetakseni ensimmäisen yksilön olleen poikkeuksellisen hyvä.

Kaikki kolme ovat oikeastaan ihan ostamisen arvoisia, vaikka en päässytkään ajamaan niistä yhtäkään. Nyt on pitkälti kyse siitä, mihin se budjetti lopulta asettuu. Maaliskuun ensimmäinen viikko lopulta kertoo, kuinka paljon rahaa todella on käytettävissä. Viidellä tonnilla saisi toimivan ja käyttökuntoisen, mutta hauskan kaksipaikkaisen avoauton. Vähän erikoisempi yksilö vaatii vähintään sen kuusi tuhatta. Rahat saattavat juuri ja juuri riittää myös erittäin hyväkuntoiseen tulevaan klassikkoon.

Kevät tekee selvästi tuloaan ja avoautokuume alkaa yleisesti nousta. Liian kauaa ei voi odottaa, sillä parhaat yksilöt myydään ensin! Toisaalta minä päivä tahansa saattaa tulla vielä parempi yksilö myyntiin...