Viinan voimalla

Raittiina miehenä olen sitä mieltä, että kaiken alkoholin voisi polttaa autojen moottorissa. Se kun käy lähes sellaisenaan bensiinimoottoreihin. Vatsaan sitä on turha kaataa, sillä pilaa vain maksansa ja ihmissuhteensa. Toisaalta Raamatussa kehotetaan nauttimaan viiniä kohtuudella vatsavaivojen parantamiseksi. Tämä ohje paransi myös Mazdan vaivoistaan.

Vein nimittäin autoni katsastukseen kesäkuun viimeisenä päivänä kuuntelemaan tuomiota. Vaikka autoa kehuttiin kaikin puolin hyväkuntoiseksi, leimaa ei tullut korkeiden päästöjen takia. Palamattomien hiilivetyjen (HC) osuus tyhjäkäynnillä oli liian korkealla, kierroksilla taas häkää (CO) tuprutti yli sallitun.

MX-5-kerhon pätevää keskustelufoorumia selatessa tuli vastaan varsin monia vinkkejä ja selityksiä korkeisiin päästölukemiin. Ensiapuna tarjottiin tulppien uusimista ja johtojen vaihtamista, ilmanputsarin vaihtamista tai kaikenlaisten vuotojen tukkimista. Hyvin usein syynä tuntuu olevan myös joko viallinen lambda-anturi tai itse katalysaattori.

Foorumin syövereissä törmäsin erittäin arvokkaaseen tietoon Mazdaani koskien. Kävi ilmi, että edellinen omistaja on hänkin paininut juuri saman ongelman kanssa vuosi pari sitten. Itse asiassa ruudulla ilmoitetut päästöarvot olivat hämmästyttävän samankaltaisia nyt saatujen tulosten kanssa. Jo silloin hän teki kaikki tarpeelliset huoltotoimenpiteet. Lambda-anturin vaihtokaan ei silti auttanut, vaan vasta katalysaattorin uusiminen tuotti riittävän puhtaat päästöt. Tämä leima on siis ollut tähän saakka voimassa, mutta sama vika tuntuu edelleen vaivaavan.

Huolto tilattiin Tampereen Autosähkön asianharrastajilta. Puolentoistatunnin järkeilyn perusteella pätevän oloinen asentaja vakuuttui siitä, että vielä viime vuonna toiminut katalysaattori ei toiminut enää tarpeeksi tehokkaasti. Se sijaitsee aivan liian kaukana moottorista, suurin piirtein istuimien alla, jolloin se ei pääse lämpenemään riittävän kuumaksi myrkkyjen puhdistamiseen. Sijaintiinsa nähden katti osoittautui myös aivan liian pieneksi. MX-5 Partsin katalogista löytyi aivan saman näköinen, noin 80 puntaa maksava putkenpätkä. Suoraan sanottuna kertakäyttökapistus! Kokonaan uusi katalysaattoriputki maksaisi vähintään 300 puntaa. Toisaalta sekin on vähän alkuperäisvaraosaan verrattuna: Mazdan osa maksaisi englannista tilattuna noin 800 puntaa ja Suomesta ostettuna hunajaiset 1800 €. Jotain muuta olisi siis keksittävä!

Foorumin loppuvaiheilla bongasin yllättävän tiedon. Jotkut, itse asiassa aika monetkin, ovat saaneet autoonsa puhtaat päästöt pelkästään tankkaamalla etanolia tankkiin. Eli siis sitä alussa mainittua puhdasta alkoholia, tosin Suomessa aina bensiiniin sekoitettuna. Toisaalta osa kyllä varoittikin etanolin vaaroista, eli lähinnä mahdollisista käyntihäiriöistä ja syöpymisriskeistä. Yhden tankillisen aikana syöpyminen tuskin muodostuu ongelmaksi, ja onhan nykyisissäkin polttoaineissa 5-10 prosenttia etanolia, joten uskalsin kokeilla temppua omaan autooni.

Lähdin siis kesken vianetsinnän täyttämään tankin läheiselle Prismalle. Tartuin siniseen letkuun, ja täytin tyhjän tankin puolilleen E85:ä ja sitten heti perään loput 95 E10:ä. Tällöin lopullinen seossuhde oli noin 50:50 etanolia ja bensiiniä. Sitten ajoin moottorin niin kuumaksi kuin mahdollista Tampereen kehätiellä ja heti uudestaan mittaukseen. Hetken polkemisen ja lämmittelyjen tuloksena Mazdalle saatiin kuin saatiinkin puhtaat paperit käytännössä mitään muutoksia tekemättä! Luvattuja käyntihäiriöitäkään ei esiintynyt, mutta varmuuden vuoksi ajoin tankillisen tyhjäksi melko nopeasti, ja täytin sen taas 98 E5:llä, ettei isompia ongelmia syntyisi.

Nyt saa siis ajaa taas vuoden verran rauhassa. Toisaalta katalysaattorin vaihto tullee ajankohtaiseksi ennen seuraavaa katsastuskertaa, ettei sentään koko Etelä-Suomen ympäristöä pilata. Öljyvuotokin jatkuu edelleen, tosin tamperelainen korjaaja ehdotti vuotajaksi venttiilikannen tiivistettä kampiakselin stefan sijaan. Se olisi paljon helpompi vaihtaakin. Toivottavasti saan sen pian tehtyä, tai teetettyä jollakin. Jos vaikka inhottava öljyvuoto lakkaisi kokonaan sillä.

Jäähdytysnesteen pienoinen vuotaminen lakkasi onneksi yksinkertaisilla konsteilla. Eräs paluuletkun klemmari oli löystynyt ja sen kiinnittäminen takaisin lopetti valtaosan vuodosta. Pieni tiputtelu jäi, mutta Motonetistä hankittu jähmeä ihmeaine jäähdytysjärjestelmän paikkaamiseen lopulta auttoi niin, ettei vettä ole enää tarvinnut juurikaan lisäillä. Vastaava öljyvuodon estoaine ei kuitenkaan vaikuttanut ollenkaan.

Kesän mittaan olen edennyt myös pitkässä prosessissa palauttaa auton alkuperäisyyttä. Aloin etsiä avatun rättikaton suojaksi peiteltävää tonneau coveria. Olisin tyytynyt mustaan, mutta onnekseni eräs kerholaisista oli juuri pannut myyntiin alkuperäisen ja erittäin siistin 10AE:n sinisen pressun, jonka sain hankittua sopuhintaan viidelläkympillä. Käytännössä sitä tulee harvoin käytettyä, mutta varsinkin näyttelytarkoituksessa se toimii erinomaisena yleisilmeen viimeistelijänä. Se jopa peittää silloin jälkiasennetun mustan, mutta laadukkaan rättikaton, joka alun perin oli sekin sininen. Jopa ilman pyörteily ohjaamossa vähenee aavistuksen.

Irrotin myös kuraläpät takakaarista. Nekin sain myytyä kivuttomasti Miata-kerhon foorumilla. Ostajaa odoteltiin vain pari päivää. 40 € hinta miellytti varmasti kaupan molempia osapuolia! Mazda-tunnukset kiinnitin kaksipuoliteipillä väliaikaisesti, sillä sekä etupuskuria ja takaluukkua odottaa molempia maalaus syksymmällä. Pysyvämpi liimaus ei olisi siis sopinut kuvioon tällä erää, mutta merkit ovat pysyneet paikallaan yllättävän hyvin. Sain myös liimailtua kuluneen ja paikallaan pyörivän nahkaisen vaihdekepin nupin takaisin kiiltävän kameleontin värisen tilalle.

Näiden jälkeen alkuperäisestä ulkoasusta ei puutu enää juuri muuta kuin kromiset vanteet. Niitäkin saisi englannista tilaamalla, mutta 300 puntaa per nurkka on tähän rahatilanteeseen aivan liian paljon punnan arvon laskusta huolimatta. Jos joku tietää hyvän ja halvan kromimaalauksia taitavan tekijän, saa antaa vinkkiä!

Muutoin ajo MX-5:llä maistuu, pienintäkään kyllästymistä ei ole havaittavissa. Toki rahalliset resurssit rajoittavat satunnaista päämäärätöntä kruisailua. Reilun neljän kuukauden jälkeen kilometrejä Mazdalla on takana yli 4 000. Pitkäaikainen keskikulutus on asettunut noin 8,2 litraan satasella. Kulurakennekin alkaa tasoittua reiluun 20 senttiin kilometriltä. Erinomaisia tuloksia 17 vuotta vanhalle urheiluautolle! Okei, kuluja vähentää kyllä autosta myydyt osat, joilla on tienattu melkein 300 euroa.

Sain myös vihdoin päivitettyä Omat autot -osion uusimman ajopelini esittelyllä!

© Caradise 2016

 

Veli Ponteva

Pontiac Firebird 3.4i V6 Targa testattu marraskuussa 2007 sekä heinäkuussa 2016.

 

Näyttävä coupé muistuttaa etäisesti kankeaa ja ylipainoista possua.

MX-5 jäi päiväksi hoitoon liian korkeiden päästöjen takia Tampereelle. Se, miten korjausten kanssa kävi, paljastetaan myöhemmin. Mutta parin tunnin luppoaika pitäisi saada kulutettua mielekkäällä tavalla, joten kävelin lähelle Lakalaivaan autokaupoille. Tavoitteena tietysti päästä koeajamaan jotain eksoottista. Ensin kysyin vähänajettua Fiat Coupéa, mutta sen akku oli tyhjä, eli testaus ei onnistunut. No, naapuriliikkeen pihalla loikoili iso punainen Pontiac Firebird vuodelta 1994.

Olin joskus aikeissa ostaakin sellaisen, kun asuin vaihtojaksollani Belgiassa syksyllä 2007. Silloin testattu yksilö oli itse asiassa varusteiltaan lähes täysin samanlainen kuin tämä, ainoastaan vaihdelaatikko oli manuaalinen. Kieltämättä lähellä Antwerpenia ajettu auto oli melko huonossa kunnossa kauttaaltaan, eikä kauppoja silloin syntynyt.

Molemmat ajetut autot ovat lähtötason 3,4-litraisella V6-koneella varustettuja. Tilavuutta siis riittää, ja vääntöä, mutta tehoja ei ole kuin 148 hevosvoimaa. Tällä moottorilla iso automaattivaihteinen Pontiac kiihtyy eleettömästi, muttei missään vaiheessa kovin repivästi. Eikä se silloin manuaalinakaan kovin nopea ollut. Soundit sentään ovat kohdallaan, komea murina muistuttaa etäisesti jopa täyskokoista kasikonetta! Sellaisenkin saa tähän autoon, tosimiesten ehdoton valinta…

Molemmissa on myös punainen väri eri vaiheessa elämänkaartaan. Nyt koeajetussa maalia tarvittaisiin ainakin puskuriin. Belgian tuliainen olisi todennäköisesti pitänyt maalata kokonaan. Molemmissa on myös kaksipalainen lasitarga-katto, joka ei kuulemma vuoda kovallakaan sateella. Samoin nahkapenkit osittaisin sähkösäädöin kuuluu varustukseen, joissa tuttuun tyyliin on kulunut reikä selkänojan vasemmassa toppauksessa.

Varustelu on amerikkalaisissa ollut aina runsasta, näissäkin yksilöissä on tarjolla vakionopeudensäädintä ja ilmastointia. Soitinkin oli ikäisekseen viimeisen päälle, mutta se ei toista kuin C-kasetteja! Eikä se ole edes DIN-aukossa, eli sen vaihtaminen olisi työn ja tuskan takana. Kaikella on muutenkin aikansa, nyt testatussa Tulilinnussa ilmastointi ei toiminut ollenkaan. Jenkkiautojen tavaramerkki on myös kova ja karkea muovi, joka tuntuu erityisen kolholta tämän ikäisessä autossa.

Suuntaan Pontiacin heti moottoritielle, jotta kaasun saa painaa pohjaan saakka. Kyllähän Firebird kiihtyy, muttei tätä urheiluautoksi sovi kutsua. Kiihdytyskaistan mutkat nimittäin kallistavat autoa melkoisesti ja tunnelma on kieltämättä hyvin amerikkalainen. Tämä auto on tehty ehdottomasti leppoisaan kruisailuun! Pontiac on iso ja painava auto, mutta akseliväli on poikkeuksellisen lyhyt. Tämä vaikuttaa vielä omalta osaltaan ajettavuuteen, eli terävin tuntuma tiehen puuttuu.

Taajamanopeuksiin hidastettaessa saa käyttää jarrua tosissaan. Automaatti sallii nimittäin valtavan pitkän rullailun ja vauhti pysyy hyvin yllä kaasuun koskematta. Tuntuu jopa siltä, että veto loppuu kokonaan ja V6 palautuu tyhjäkäynnille aina kun kaasun nostaa. Kai tämä on amerikkalainen tapa säästää. Kaasupoljin painuu syvälle ja kun oikea jalka on päässyt lattiaan saakka, laatikko etsii nopeasti ja pehmeästi pienempää pykälää ja perässätulijat jäävät ihmettelemään taustapeiliin. Kiihdytys ja vauhti vaan ei tunnu oikein missään. Toki murinat ovat komeaa kuultavaa.

Firebird tuntuu sopivan paremmin iäkkäämmälle (ja ylipainoiselle) herrasmiehelle. Pieneen, tiukkaan ja tyköistuvaan sportti-Mazdaan tottuneena Pontiac tuntuu aikamoiselta laivalta. Paikaltaan lähdettäessä ollaan MX-5:n kanssa varmaan tasatahdissa, mutta heti kun pitää kääntää rattia, MX-5 karkaa saavuttamattomiin. Ehkä pitäydyn edelleen omassa autossani, vaikka hintaa Firebirdillä olisi alennuksen jälkeen vain viisi tonnia.

Kävin muuten pikaisesti istumassa myös vuoden 1985 Corvetessa. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tiukempi ja urheilullisempi se olisi verrattuna Firebirdiin. Vai onko amerikkalaisten tottumus mukavuuteen juurtunut niin syvälle, että heidän suunnittelemissa urheiluautoissaankin tärkeämpää on se, kuinka nopeasti auto selviää neljännesmailin suorasta, kuin se miten auto kääntyy ja miltä se tuntuu mutkissa?

Ei Firebird silti huono auto ole. Takavetoisena ja jäykällä taka-akselilla talviset luistot voisivat olla aika nautittavan laajoja! Ja onhan se kahdenkymmenen vuoden jälkeen edelleen hyvännäköinen, voimakkaasti muotoiltu matala coupé. Eli voisin ehkä sittenkin ostaa Firebirdin vielä joskus. Tosin mielellään veekasilla! Ja ehkä avona! Ja niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista!

© Caradise 2016