Missä on paratiisi?

Autot ovat viihdyttävä ja monipuolinen harrastus, joilla kukin voi saada elämäänsä sisältöä. Moni mies on jopa viettänyt elämänsä parhaita hetkiä autonsa ratissa, mutta nämä fiilikset eivät kuitenkaan taida olla se elämän tarkoitus. Yläosan viimeisen Paradise linkin takana puhutaan jostain aivan muusta kuin autoiluista. Sen on tarkoitus herättää pohtimaan, mitä ihmettä me täällä oikein tehdään ja mihin olemme lopulta matkalla...

Tulihan se talvi!

Tänä vuonna talvi EI yllättänyt autoilijoita. Lumi saatiin etelään vasta tammikuussa, mikä sopii minulle oikein hyvin. Ensimmäinen viikko talvisessa liikenteessä palautti mieleen heti muutamia piirteitä, joista itse kunkin kannattaisi hankkiutua eroon.

Ensinnäkin jalankulkijat hyppivät autotielle mitä kummallisemmissa paikoissa sivuilleen katsomatta. Mitä huonompi keli, sen syvemmälle suomalaiset ovat piiloutuneet toppatakkiensa huppuihin. Heille ei tule mielenkään juostessaan lumipyryssä Mannerheimintiellä suojatielle, ettei autot pysähdy enää samalla matkalla kuin kesällä. Joskus taksiurani alussa jouduin väistämään (onnistuneesti) jalkakäytävälle, kun kaksi edelläajavaa pysähtyy kesken kaiken ja itse huomaan, ettei tilataksi pysähdy millään ennen osumista autoihin. Jotenkin olen tähän saakka onnistunut olemaan osumatta yhteenkään ”keilaan”, toivotaan ettei täyskaatoa tule jatkossakaan...

Toisilla varovaisuus lisääntyy selvästi liukkaalla, toisilla taas ei. Jostain kumman syystä juuri ne, jotka ajelevat varovasti rajoitusten mukaan kesällä, pudottavat vauhtia pois kympillä talvella. Onhan se järkevääkin hidastaa, jos tuntuu epävarmalta liikenteessä. Sitten ne, jotka ajavat kesällä yleensä sen kympin verran ylinopeutta, jatkavat talvella samaa vauhtia. Myönnän kuuluvani tähän jälkimmäiseen ryhmään. Tästä seuraa se, että liikennevirta sekoittuu enemmän ja villit kaistanvaihdot lisääntyvät. Kun edelleen muistetaan se pidempi jarrutusmatka, niin pian taas saataneen lukea seuraavasta joukkokolarista Lahdenväylällä.

Eli otetaan ihan iisisti siellä tien päällä, ja pidetään kuitenkin liikenne sujuvana. Tosin helppo se on muille huudella, itse alan taas totutella talviajon riemuihin, tänä vuonna Renaultin käsijarrun kanssa. On se vaan niin lapsellisen hauskaa heittää perää risteyksissä ja tiukoissa mutkissa!

Loppuun vielä kuva naapurustosta. Joillakin tuntuu olevan varaa jättää arvoautonsa lumipenkkojen vangiksi kadun varteen. Onneksi lunta ei vielä ole muutamaa senttiä enempää...
 

© Caradise 2014

Kuusi autoa, kuutta eri merkkiä

Ennen kuin jatketaan unelmointia rättikatoista, kannattaa käydä tutustumassa miten tähän hetkeen on tultu. Omat autot osiosta löytyy kuvaus jokaisesta omistamastani autosta noin kymmenen vuoden ajalta. Ensimmäinen oli äitini vanha Nissan Sunny. Se päätyi takaisin perheen omistukseen, kuten myös Honda Accord, jonka myin syksyllä 2007 ennen vaihto-opiskelujaksoa. Belgiasta toin itselleni tuliaisiksi Audi Cabrion. Seuraavana keväänä jouduin rahapulassani vaihtamaan sen Ford Probeen. Sillä ajeltiinkin yli neljä vuotta, kunnes ostin talviautoksi Volvo 940:sen. Viime syksyllä sekin päätyi remonttikuntoon ja tilalle tuli nykyinen Renault Mégane.

Kaikki ovat siis olleet eri valmistajilta, ja mieli tekisi pitää perinteestä kiinni vaikka koko ajouran. Jokainen niistä on ollut omalla tavallaan hyviä, mutta kaksi niistä kelpuuttaisin vaikka autojen paratiisiin saakka. Audi Cabrio ja Ford Probe ovat molemmat olleet yksiä elämäni parhaimmista hankinnoistani. Molemmat ottivat paljon, mutta antoivat vielä enemmän. Taitavat amerikkalaiset olla oikeassa:

”Life’s too short to drive a Camry!”

Avoauto haaveena

Olen potenut jo vuosia kroonista avoautokuumetta, eikä siihen tunnu olevan muuta lääkettä kuin ostaa avoauto. Oirelusta esimerkkinä eilinen ilta, kun Suomi löi (taas) Ruotsin jääkiekon MM-Finaalissa, kävin nopeasti kiertämässä Havis Amandan patsaan Helsingissä. Se reissu olisi ehdottomasti pitänyt tehdä avoautolla katto auki Suomen liput heiluen ja töötti soiden. Siis tammikuun viileässä yössä!

Olen itse asiassa omistanut jo yhden avoauton elämäni aikana. Hankin Belgiasta opiskeluaikoinani Audi Cabrion, mutta en ehtinyt pitää sitä kuin puolisen vuotta. Se piti myydä pois rahapulan takia, ja toisaalta sain siitä hyvän myyntivoiton. Ajoittain sitä on kuitenkin ikävöity, ja nyt vihdoin ja viimein on tullut uusi mahdollisuus hankkia joku rättikattoinen kesäksi!

Ei minulla edellenkään ole mitään pohjatonta budjettia käytössäni, alle 5 000 eurolla sellainen pitäisi saada. Vanhoista virheistä oppineena velkarahaa en enää autoon suostu laittamaan. Mutta onneksi tälläkin summalla on jo varteenotettavia vaihtoehtoja kesäpäivien kruisailuihin:

             - Alfa Romeo Spider

           - Audi Cabrio

           - BMW 300 (E30)

           - BMW 300 (E36)

           - Chrysler Stratus

           - Fiat Barchetta

           - Mazda MX-5

           - Peugeot 306

           - Renault Mégane

           - Saab 900

Oma sydän sanoisi kaksipaikkaisten puoleen, kaverit taas haluaisivat nelipaikkaisia! Alfa ja Fiat pitäisi olla loistokunnossa, jotta niitä kannattaa ostaa, mikä nostanee niiden hinnat yli budjetin. Audia en ehkä enää ostaisi, vaikka hyvä auto onkin, onhan se kuitenkin jo jollain tavalla koettu. Bemarit olisi periaatteessa hyviä, (ja vetävät oikeasta päästä!) mutta haluaisin alkuperäisen ei-tuunatun yksilön, joita ei olekaan enää niin helppo löytää. Chrysler ja Saab olisivat rentoja kruisereita, mutta mutkapätkille niillä ei tee mieli mennä. Ranskalaisetkin voisi viimeaikaisten kokemusten mukaan olla positiivisia yllätyksiä ainakin hintaansa nähden. Mutta MX-5:n kaksi ensimmäistä sukupolvea ovat niitä malleja joita himoitsen nyt kaikkein eniten!

Helmikuu 2008 © Caradise 2014