Ihana Italia

Yöpaikkamme sijaitsi siis Verceian kylässä Como-järven pohjoispuolella. Maisemat ovat edelleen mykistävät. Peilityyni järvi rauhoittaa mielen, samalla kun katselemme aamiaispöydässä, kuinka aurinko valtaa taas päiväksi länsipuolen vuorenrinteet.

Sitten palasimme eilistä reittiä takaisin Luganoon Sveitsin puolelle. Tie kiemurtelee Como-järven rantaa kymmeniä kilometrejä,  nousee hetkeksi mäen päälle,  ja pian alas Lugano-järven rannalle. Tie on ahdas ja mutkainen, ja paikalliset roikkuvat perässä kiinni, tai ohittelevat härskisti. Yritäpä siinä sitten ihastella niitä maisemia! Välillä kannattaakin ajaa tien sivuun, päästää jono takaa ohi, ja napsaista samalla muutama kuva.

Luganoon saavutaan reilun tunnin kuluttua. Se on kieltämättä yksi kauneimpia kaupunkeja, missä olen käynyt. Ja siellä haisee raha. Rikkaat sveitsiläiset pyörittelevät pankkibisneksiään ja ajelevat upouusilla Aston Martineillaan. Frangien puuttuessa parkkiautomaattiin, jäi kävelyretki keskustassa kuitenkin väliin. Muutenkin Sveitsi on kallis maa: kaikkialla pätevä BigMac-indeksi näytti hurjia yli yhdentoista euron lukemia!

Poistuimme Sveitsistä maksullisia moottoriteitä pitkin. Valtava Po-joen laakso alkaa pian Italian rajan jälkeen, ja alue on tasainen kuin Pohjanmaa. Lämpötilakin on noussut vaivihkaa hellelukemiin. Moottoritiet ovat Italiassa erinomaisia, mikä on ärsyttävää, sillä niistä veloitetaan noin euro per 10 kilometriä. Olemme niukalla budjetilla liikenteessä,  joten poistumme A7-tien ensimmäisestä liittymästä ja jatkamme pienempiä maanteitä.

Tieverkosto risteilee kylästä kylään ja hitaasti saavutamme laakson eteläreunan, jolloin mutkitellaan taas vuorenrinteitä. Itse asiassa huomaamme pujottelevan A7-moottoritietä puolin ja toisin välillä yli ja välillä ali. Motari ei mäkiä pahemmin väistele, vaan puhkoo tunnelein niiden läpi, tai korkein silloin laaksojen yli. Pikkutiellämme mutkat tiukkenee mitä korkeammalle mennään. Tämä on todellista motoristin tai urheiluautoilijan unelmapätkää, mitä nyt tien kunto on paikoin surkea.

Pian suunta vaihtuu alamäeksi, ja saavutamme lopullisen tavoitteemme: Välimeri on näkyvissä! Yhtäkkiä olemmekin Genovan rantakaupungin keskustassa. Loput 50 kilometriä ajelemme välimeren rantaa pitkin Savonaan saakka. Quilianon kylässä tomera majatalon emäntä Irma ottaa meidät huostaamme peri-italialaiseen tyyliin.

© Caradise 2015

Ainutlaatuiset Alpit

Kun on sunnuntai, niin pitää päästä kirkkoon. Eikä mihin tahansa hartaushetkeen, vaan elävään seurakuntaan. Hillsong-seurakuntia on jo ympäri Eurooppaa ja alkuun suunnittelimme Lyoniin, mutta sen tilaisuudet alkoivat jo ennen puolta päivää,  joten sinne emme ehtineet. Siksi suuntasimme takaisin Saksaan ja Koblenziin aivan Sveitsin rajalle.

Tällä kertaa lyhin reitti ei vienytkään autobahnoja pitkin, vaan Offenburgista Schwartzwaldin läpi Kinzig-joen vartta pitkin. Jokilaakso on kätevä paikka sijoittaa valtatie, sillä korkeuserot joen välittömässä läheisyydessä eivät ole suuria. Sen sijaan tien molemmin puolin näkyy vuorijonoja, jotka kasvavat vähitellen Alppeja lähestyessä. Näkyipä tien varrella BBS:n vannetehdaskin. Schrambergin kaupungin jälkeen noustiin neulansilmämutkia ylänköalueelle jolloin maisemat samalla tasoittuivat kumpuileviksi peltoaukeiksi. Kohta liityttiin moottoritielle,  ja Singenin ohi, josta löytyy yksi Euroopan upeimmista autoliikkeistä.

Koblenzin Hillsong-seurakunta muistutti erittäin paljon helsinkiläistä Suhea, niin tyyliltään kuin kooltaankiin. Osallistuimme kello 12 kokoukseen,  joka oli jo täynnä nuoria ja nuorekkaita. Musiikki ja muut esitykset olivat tuttua länsimaiseen city-seurakuntaan tottuneille. Valitettavasti pieni chihuahua katsottiin liian suureksi häiriötekijäksi, ja meitä pyydettiin poistumaan salista kesken kaiken aulan puolelle...

Itse Koblenz näytti yllättävän ankealta sijaintiinsa nähden. Jatkoimme siis suoraa päätä Sveitsin puolelle ja Boden-järven eteläpuolelle. Sveitsi ei kuulu Euroopan Unioniin, mutta rajan ylitys onnistui silti pysähtymättä. Schengen-sopimus pitää huolen ihmisten vapaasta liikkumisesta. Stopin vaati kuitenkin Sveitsin moottoritietarra. Se maksoi lähes 40 euroa ja on voimassa tulevaan vuoteen saakka.

Reitimme seurasi Boden-järven vierustaa Rein-joen alkulähteille, joka on samalla rajana Itävallan ja Sveitsin välissä. Horisontissa kohoavat valkohuippuiset Alpit suurenevat kilometri kilometriltä. Ja ajamiseen keskittyminen tahtoo unohtua sanoinkuvaamattoman upeiden näkymien takia.

Piipahdimme myös nopeasti Itävallan puolella tankkaamassa. Siellä bensalitran hintataso on nimittäin 20 senttiä muuta Eurooppaa halvempaa. Itävallan ja Sveitsin väliin mahtuu vielä piskuinen Liechtenstein,  jossa piipahdimme iltapäiväkahvilla! Nämä kaikki osuvat Rein-joen laaksoon, jota kehystävät hulppeat Alppien huiput.

Vaikein osuus matkalla on vuoriston ylitys. Vaihtoehtoja oli kolme: Lyhin reitti olisi Splügenin sola. Emme kuitenkaan uskaltaneet kesärenkailla sinne, sillä tien reunoilla oli edelleen lunta. Eräiden tietojen mukaan se olisi vieläpä suljettu talvikautena. Myös St. Moritzin kautta olisi päässyt, mutta solia sielläkin olisi.

Lopulta päädyimme helpoimpaan ratkaisuun, eli San Bernandinon 6,6 km pitkään tunneliin korkeimpien vuorten läpi. Se toi lisää matkaa sata kilometriä, mutta ne olivatkin sitten maisemiltaan henkeäsalpaavimmat sata kilometriä, jota olen koskaan ajanut. Alppien etelärinne tuntuu laskeutuvan paljon pohjoista nopeammin, joten valtatie kiemurtelee kyykäärmeen lailla kohti seuraavaa jokilaaksoa. Ei sanat eikä kuvat riitä kuvaamaan tätä elämystä, tämä kannattaa ehdottomasti kokea itse!

Laaksossa päästän taas moottoritielle, ja Luganon kohdalla lähdemme mutkittelemaan kohti Como-järven rantaa. Tunneleita on päivän aikana takana kymmeniä. Samalla lämpötila on noussut Alppien huippujen viidestä keväiseen viiteentoista. Nähtävää riittäisi täälläkin vaikka loppuelämäksi, mutta ilta hämärtyy jo, ja loppumatka hotelliimme kiemurteli järvenrantaa hitaasti, joten maisemien ihailu jääköön seuraavalle päivälle.

© Caradise 2015

Sympaattinen Strasbourg

Päätimme viettää Entzheimissa vielä kolmannenkin yön, joten tästä päivästä tuli varsinainen lomapäivä kesken matkan. Päivän ohjelmassa ei siis ollut muuta kuin virkistävä kävelyretki Entzheimin kylään muutaman kilometrin päähän. Kirkonkylän saksalaisvaikutteiset ristikkotalot ovat saaneet rinnalleen kasvavan omakotitaloalueen. Paikalliset tuntuvat panostavan asumisensa laatuun ja pienetkin pihat on koristeltu huolella.

Iltapäivällä tutustuimme Strasbourgin keskustaan. Se vaikutti oikein viehättävältä ja kansainväliseltä, jonka moni turistikin on jo löytänyt. Kaupungin vanha keskusta on kanavien ympäröimä saari, joka on täynnä ristikkorakenteisia taloja ja eläväisiä ravintoloita. Lauantaina kapeat kadut olivat kaikenlaisten katukirppisten valtaamia, joissa paikalliset myivät vanhaa tavaraansa pois. Tämä toi kaupunkiin vilkkaan ja eloisan tunnelman.

© Caradise 2015

Baden-Württembergin baanoilla

Vietin tänään todellista autohullun unelmapäivää. Neiti B jäi koiransa kanssa Entzheimiin lepäilemään, ja omana tavoitteena oli Stuttgart ja kenties Euroopan suurin klassikkoautonäyttely. Sinne on Strasbourgista noin parin tunnin matka.

Tajusin myös, että maailman kalleimmat autot, Bugattit, valmistetaan vain 15 kilometrin päässä hotellistamme Molsheimissa. Hyökkäsin siis aamusella ensin sinne. Tehtaan portit ovat tietysti suljettu ulkopuolisilta turisteilta, mutta aidan takaa voi ihastella todella hulppeita kartanorakennuksia sekä erittäin modernia soikion muotoista tuotantohallia. Ikkunat oli valitettavasti peitetty verhoilla eikä pihallakaan näkynyt yhtään Bugattia, uutta tai vanhaa. Viimeinen Veyron saatiin valmiiksi tämän vuoden alussa, ja tulevan sukupolven prototyypit lienevät visusti piilossa jossain rakennuksista.

Suuntasin sitten Saksaan autoja bongaamaan. Jo pelkästään autobahnoilla viuhuu jatkuvasti uusia urheiluautoja ja luksusautoja. Saksalaiset eivät kovin vanhoilla autoilla suostu ajelemaan, klassikotkin ostetaan usein vain sijoitusmielessä. Se näkyi myös erittäin hyvin Retro Classics-tapahtumassa. Jo valtava parkkialue on täynnä mitä mielenkiintoisimpia härveleitä. Koko jutun tapahtumasta voit lukea täältä.

Paluu messuilta sujui A8-tien ruuhkia ihmetellessä. Neljäkin rinnakkaista kaistaa tukkiutuu herkästi kuin yksi kaistoista sulautuu toiseen. Ruuhka purkautuu yleensä yhtäkkiä ja sitten taas mennään. Kun Saksassa ei tule ajettua varmaan taas moneen vuoteen,  niin viimeiset kilometrit autobaanalla ajettiin urku auki. Scenic kerää hyvin vauhtia aina 170 km/h tuntumaan, ja käyttäytyy turvallisen tuntuisesti siinäkin vauhdissa, mitä nyt sivutuuli ja pomppuiset betonitiet keinuttavat Rellua. Rein-joen ylityksen jälkeen ollaan taas Ranskan puolella ja nukutaan toinen yö samassa hotellissa.

© Caradise 2015

Salamannopea Saksa

Tanskan saaret ja merimaisemat jätettiin tänään taakse. Itse asiassa molemmat isot (ja kalliit) sillat jäivät tällä erää näkemättä, sillä jatkoimme suoraan kohti etelää ja Saksan Puttgardeniin vievälle lautalle. Se oli vielä arvokkaampi ylitys, mutta se täytyi hyväksyä, koska edessä oli lähes 900 kilometriä saksalaista autobahnaa nieltävänä. Yhden päivän aikana!

Jo heti alkuun huomaa, että Saksassa ei turhia jarrutella. Kaksikaistaisella maantiellä nopeusrajoitus nousi hetkessä sataseen, ja pian tie laajeni moottoritieksi. Pyöreä valkoinen liikennemerkki vinolla raidoituksella vapauttaa nopeudet: nyt saa mennä niin lujaa kuin auto kulkee! Rellulla korkein mukava matkavauhti on 130 kohdilla. Sitä kovempaa mentäessä moottorin kierrosluku ja meteli nousee liikaa, ja bensamittari vajoaa silmissä.

Ennen Hampuria maisemat eivät juuri eroa tanskalaisista. Niitä ei tosin tule juurikaan ihmeteltyä, sillä kova liikenne ja ohi suhaavat autot vaativat keskittymistä. Kaarramme 7-tielle Hampurin jälkeen,  jota jatketaan monta sataa kilometriä. Hannoverin jälkeen maasto alkaa kumpuilla mukavasti. Mäet jyrkkenevät vaivihkaa ja meno alkaa muistuttaa vuoristorataa. Ainakin jos alla olisi vaikkapa Porsche...

Kasselin jälkeen suuntasimme kohti Frankfurtia. Saksan bisnespääkaupunki saavutettiin vasta illan pimetessä. Valaistujen pilvenpiirtäjien siluetti on vaikuttava näky, vaikka kuvia ei paikasta saatukaan. Vielä muutama sata kilometriä ja lähes tuhannen kilometrin päivätaival päättyy Ranskan puolelle Strasbourgin lentokentän läheisyyteen upouuteen Appart'City-hotelliin.

© Caradise 2015

Tarunhohtoinen Tanska

Helsingen maalaisidyllistä on vain alle tunnin matka Kööpenhaminaan. Pikkutiet veisivät pittoreskien kylien läpi, mutta päädyimme nopeampaan 16-tiehen. Isomman tien varrella tyypillinen Tanska ei tule ihan niin lähelle, mutta kumpuilevat peltoaukeat näyttävät edelleen kauniilta.

Valitettavasti tunnelmaa ei riittänyt pääkaupukiin asti. Mainoskuvien värikkäitä rakennuksia ja eloisia ravintoloita ei löytynyt kuin yhdeltä rantakadulta. Se olikin sitten tavallista vilkkaampi, sillä siellä kuvattiin juuri 1920-luvulle sijoittuvaa elokuvaa. Kuuluisan Pienen Merenneidon näkeminen ei sekään kylmässä viimassa juuri lämmittänyt.

Kööpenhamina oli nähty muutamassa tunnissa ja jatkoimme kohti etelää seuraavaan yöpaikkaan. Lindersvold on noin tunnin päässä sijaitseva koulukeskus, jonka kansainväliset asukkaat ottivat vierailijat vastaan iloisella hämmennyksellä.

© Caradise 2015