Uusi vuosi, uusi auto

Olen viime vuosina huomannut, että todella harvoin sinkkumiehen auton takapenkillä istuu ketään. Takaovet ovat siis käytännössä minulle turhat, mitä nyt tavaroiden heittäminen penkille helpottuu. Tästä syystä olen jo jonkin aikaa haaveillut kaksiovisesta kakkosautosta, eli talviautosta avoauton rinnalle. Sporttisuus ja näyttävyys eivät tietenkään haittaa millään tavalla, saahan sellaisiakin autoja Suomesta pikkurahalla.

Ehdin omistaa Mitsubishini jo melkein neljä vuotta! Kuinka se aika kuluukaan. Carisma palveli koko ajan hienosti, oli käyttökuluiltaan erittäin edullinen, ja yllätti jopa radallakin positiivisesti. Mutta entistä enemmän alkoi näkyä merkkejä lopullisesta väsymisestä, olihan autolla ajettu lähes 370 000 kilometriä! Tuleva katsastus lähestyi jo uhkaavasti ja sen hyväksyntä ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Esimerkiksi jakohihna pitäisi vaihtaa ja molemmat rengassarjat ovat ihan lopussa. Alusta saakka kahissut kytkinkin alkoi loppumetreillä osoittaa murenemisen merkkejä, jopa selvää luistamista oli havaittavissa yhdessä kiihdytyksessä moottoritielle. Mutta olen pääosin tyytyväinen vuosiini Mitsun kanssa!

Nyt oli kuitenkin Carisman aika väistyä ja antaa tilaa seuraavalle! Löysin nimittäin Espoosta, Viiskulman Autosta siistin näköisen Ford Cougarin, joka oli ollut myynnissä jo pidempään. Kovin vähän Puumasta oli tarjolla tietoa, joten pakkohan sitä oli käydä katsomassa paikan päällä. Pitkään seissyt auto lähti pakkasessa yllättävän hyvin käyntiin, eikä moottorista kuulunut kummempia hälyääniä, joten koeajo alkoi lupaavasti. Auton siisteys yllätti varsinkin sisätiloissa, missä ei suurempia kulumisia ole havaittavissa. Pahoja ruostevaurioita ei ulospäin näy, vain aivan pikkuruisia täpliä siellä täällä.

Rumin kauneusvirhe Cougarissa on takaluukku ja sen loppuosa. Päädystä sen pinta on vähän kuhmurainen, ja maalipinta hilseilee pahasti. Pienet teipit rajaavat rumaa kohtaa, ja heti sen vieressä maalipinta on ihan ok ikäisekseen. Täytyy ajan kanssa selvittää, mistä vaiva johtuu. Toisaalta sen korjaaminen maksaa vain muutamia satasia, kun se alkaa liikaa ärsyttää. Muutenkin takaluukku osoittautui murheenkryyniksi, sillä kaasujouset eivät jaksa pitää painavaa luukkua ylhäällä.

Toinen selvä kauneusvirhe muutaman pikkukolhun lisäksi on pelkääjän puoleinen ikkuna, joka ei avaudu kunnolla, eikä myöskään istu yhtä hyvin kuin kuskin puolella. Tätäkin tutkitaan myöhemmin, onneksi lumi pysyy ulkopuolella, toivottavasti myös vesi. Kolmas selvä vika on pakoputki, joka vuotaa pahasti keskiosastaan. Tästä katsastusmies varmasti huomauttaa.

Mutta itse koeajon aikana ei paljastunut mitään hälyttävää. Aluksi jarrut täristivät pahasti, mutta se johtui vain pitkästä seisonnasta. Vika onneksi poistui kilometrien myötä. Myös alustassa on havaittavissa pientä epämääräisyyttä, ehkä jopa hienoista kolinaa, toivottavasti ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Leimaa haettaessa tästäkin saadaan lisää tietoa. Moottori ja vaihteisto pelaavat sen sijaan hyvin yhteen. Voisin jopa uskoa maltillisen 205 000 kilometrin mittarilukeman pitävän paikkansa. Huoltokirjassa on toki muutama aukko loppua kohden, mutta kilometrit ovat kertyneet suhteellisen tasaisesti vuosien mittaan.

Koeajon jälkeen oli ryhdyttävä hieromaan kauppoja. Ehtona oli, että Carisma otetaan vaihdossa, kolmen auton loukkuun en halunnut. Välirahaksi sovittiin siedettävä 900 €. Riski katsastuksen vioista jätettiin minulle, muuten vaihtohinta olisi ollut 300 € korkeampi. Kuukauden sisällä nähdään, kannattiko riski!

Kotimatkalla Ford Cougar paljastui rennoksi cruiseriksi, joka tuntuu yllättävän isolta autolta. Auto rullaa myös hienosti, mutta tuntuma tiehen jää aavistuksen etäiseksi. Mitsubishin ketteryyttä Cougarista ei löydy, vaan matala ajoasento ja leveämpi koko pakottaa ajamaan ensimmäiset viikot varovasti, kunnes alan tottua autoon. Cougar on yllättäen myös hieman meluisampi kuin Mitsu. Moottoriksi olisin toivonut 2,5-litraista veekutosta, mutta kaikkea ei voi saada. Kyllä kaksilitraisellakin ehtii, vaikka tehopainosuhde nouseekin harmittavasti kympin huonommalle puolelle.

Varusteiltaan Cougar on riittävän moderni, esimerkiksi automaattinen ilmastointi ja ajotietokone kuuluvat tähän yksilöön. Istuimet ovat kangasta ja niiden korkeus säätyy sähköllä. Auton laadusta ja kunnosta kertoo usein oven sulkeminen, joka antaa Cougarissa harvinaisen tukevan vaikutelman. Hankookin talvirenkaat ovat peltivanteilla, mutta alkuperäiset 16-tuumaiset alumiinivanteet odottavat kesäkumeineen tallissa.

Cougar edusti aikoinaan New Edge-designia, jota Ford käytti vuosituhannen vaihteessa. Käytännössä tämä tarkoittaa korostuneen vauhdikkaita ja myös hyvin pyöreitä muotoja. Ja nimenomaan Cougarissa tuo viirumaisuus venytettiin äärimmilleen. Kaveri ehti jo ristiä autoni ”litistetyksi Ka:ksi”, mutta minun silmääni Puuman muotoilu miellyttää edelleen.

Tästä eteenpäin olen siis kahden Caradise-auton onnellinen omistaja, ja jatkossa blogissani seurataan molempien autojen elämää ja ongelmia! Cougaria tullaan armotta vertaamaan myös edeltäjäänsä Ford Probeen, jollaisella ajoin aikanaan yli neljä vuotta ja 100 000 kilometriä! Ensivaikutelma veljesten välillä on hyvinkin erilainen. Rikoin myös hyvin alkaneen perinteeni: Yhdeksäs autoni ei olekaan yhdeksättä eri merkkiä, vaan toinen Ford jonka omistan…

© Caradise 2018

Corolla komeammalla korilla?

Toyota Celica 1.8 GSi Coupé testattu marraskuussa 2003 ja tammikuussa 2018.

Muhkeasti muotoiltu coupé jokseenkin alitehoisella peruskoneella.

Siitä on jo yli 14 vuotta aikaa, kun astuin Caradise-maailmaan koeajon muodossa ensimmäisen kerran. Ikää oli noin 18, ja kortti ollut taskussa neljä kuukautta. Autona oli Toyota Celica 1.8 GSi Coupé vuodelta 1996. Seitsemänvuotiaana pikkusportti maksoi 17 000 €. Nyt pääsin Tuusulaan testaamaan juuri samanlaista, mutta mustaa yksilöä, jonka hinta oli kiristetty nippa nappa alle kahden tonnin.

Maailma on ehtinyt siinä ajassa muuttua moneen suuntaan, mutta ei viimeistä edeltävän sukupolven Celica edelleenkään kovin pahalta vaikuta. Pyöreät 1990-luvun puolivälin muodot ovat muhkeat, mikä näyttää hyvältä varsinkin kuskin paikalta peileistä katsoen. Neljä pyörää valonheitintä on tuttu myös rallimaailmasta. Sisältä Celica tuntuu tutulta, tämän ikäiset japanilaisautot muistuttivat kovasti toisiaan.

Celican ajettavuus on myös taattua japsilaatua. Käyttö on helppoa ja hallintalaitteet loogisilla paikoilla. Perusmallin 115-hevosvoimainen kone takaa sen, ettei ajamisesta muodostu kovin suurta elämystä. Kyllähän tällä ehtii, kun muistaa kierrättää moottoria, mutta tehon tunne ei ole koskaan valtava. Suosittelen siis kaksilitraista GTI-mallia, jolloin vapaasti hengittävästä nelikosta puristetaan irti kiitettävät 175 pollea. Tämän noteerasin jo silloin ensimmäisen koeajon yhteydessä. Totesin myös, että perusmoottorilla Celica on aavistuksen verran liian tylsä. Alusta selviytyy tehtävästään kuitenkin ihan hyvin edelleen, vaikka tässä yksilössä on jo 320 000 kilometriä mittarissa.

Ikä on silti tehnyt tehtävänsä. Celicassa on vaivaksi monenlaista pikkuvikaa, kuten rikkinäinen kello, kulunut turvavyö ja muuta sellaista. Suurempi syy, miksi auto jäi lopulta kauppaan, näkyi ulkopuolella. Musta kori on päässyt ruostumaan todella pahasti monesta kohtaa, ja oikea takalokari on saanut ruman kerroksen mustaa spray-maalia. Kolhuja ei sentään ollut.

Olin siis eilen todellakin autokaupoilla, mutta päädyin lopulta toisenlaiseen Coupéen! Mutta jos olet joskus harkinnut pyöreälamppuista Celicaa, en usko, että ostos jää kaduttamaan. Kunhan löytää vain hyväkuntoisen yksilön. Malliston kolme eri moottoria tuo valikoimaan sopivasti erilaiset luonteet. 1,8-litrainen GSi tarjoaa lähinnä makeat kuoret toimivalla perustekniikalla. Kaksilitraisella GTI-mallilla voi jo hätyytellä isompiaan etuvedon rajoittein suhteellisen edullisesti. Se kolmas vaihtoehto kolkutteleekin jo klassikkoautojen osastoa: Rallimalli GT-Four tuo pakettiin nelivedon ja turboahdetun 240-hevosvoimaisen moottorin. Näistä pyydetäänkin jo lähes 20 000 euron hintaa!

© Caradise 2018