Hyvää matkaa Volvo C70

Neljä vuotta sitten ostettu ja hylkiöksi jäänyt Volvoni lähestyi uhkaavasti syyskuun puoliväliä. Tuolloin siis katsastusaika menisi umpeen ja tiedossa oli kaikenlaista laittamista: Pakoputki kuulosti vuotavalta, polttimoita oli palanut ja pahimpana lämmityslaitteen puhallin lakannut toimimasta. Oli siis korkea aika laittaa C70 huutokaupattavaksi, olinhan tätä pohtinut jo useamman kuukauden!

Huutokaupat.com on yksi suosituimpia nettihuutokauppoja autojen saralla Suomessa. Siellä myydään myös Rinta-Joupin ja monen muun autoliikkeen vaihdossa tulleita halpiksia, joten ilmoituksen tekemiseen on tullut jo sopivaa rutiinia. Eli kattavasti kuvia kaikista vioista ja mahdollisimman rehellinen mainosteksti ilmoitukseen. Olen todennut, että hintavarauksella olevat autot eivät nouse niin korkealle kuin ilman pohjahintaa olevat myyntikohteet, joten lähdin rohkeasti kokeilemaan, mihin Volvon hinta nousisi ilman pohjahintaa!

Yksityisten huutokaupat kestää tarkistuksen jälkeen kolme vuorokautta ja päättymisaika osui sopivasti lauantai-iltaan. Huutojen kerääntyminen on jännittävää viihdettä: Ensimmäisinä päivinä myyntisumma roikkuu huolestuttavan alhaalla, mutta viimeisillä minuuteilla alkaa yleensä todellinen kilpailu tai parhaimmillaan huutomyrsky.

Omani kohdalla hinta kehittyi tavanomaisesta poikkeavasti: Jo torstaina joku rohkea nosti tarjouksen Volvosta satasesta suoraan tonniin, ja aloin jo toiveikkaana miettiä kuinka korkealle lopullinen summa nouseekaan! Tonni oli myös itselleni sellainen raja, jonka toivoin autosta saavani. Huutajan ovela taktiikka pelotti lopulta muut ostajat, eikä loppuvaiheen hinnannousua nähty ollenkaan, vaan ostaja sai Volvon omakseen tasan tuhannella eurolla!

Noin viikon sisällä Mezzoforten vaatima rahaliikenne oli liikkunut oikeaan paikkaan, ja hyvinkääläinen ostaja saapui hakemaan tuoreen ostoksensa. Noudon jälkeen tililleni ilmestyi välityspalkkioiden jälkeen 902 €.

Toisin kuin Mazda, samanikäinen Volvo ei siis onnistunut säilyttämään arvoansa yhtä hyvin. Vielä ei siis harvinaisen coupé-mallin klassikkopotentiaalia ole löydetty. Toivon silti, ettei omani päädy varaosaautoksi, vaan että se laitetaan vielä kuntoon ja C70 jatkaisi elämäänsä museoikäiseksi asti!

Kulujen suhteen Volvo oli järkevä ostos. Mitään isompia remontteja ei autoon tarvinnut tehdä niiden 44 000 kilometrin aikana, jotka ajoin Volvoon lisää. Erilaisiin korjauksiin ja varaosiin paloi koko aikana vain reilut tuhat euroa. Vakuutusmaksut jäivät pieniksi bonuseduista johtuen, mutta ajoneuvoveroja maksoin jopa enemmän kuin korjauskuluja. Ylivoimaisesti suurin kuluerä oli tietysti bensakulut: yli 5 000 euroa neljän vuoden aikana. Kokonaiskustannukset kilometriä kohden jäivät kuitenkin melko maltillisesti alle 19 senttiin kilometriä kohden. Jos ottaa huomioon myös arvonalennuksen, kokonaiskulut kilometriä kohden nousivat suht lähelle Mazdan vastaavia lukemia.

Nyt omistan siis enää nelipaikkaisen avoauton työsuhdeauton lisäksi. Bemarinkin kohdalla kilometrejä tulee harvakseltaan; ensimmäinen tankillinen on edelleen menossa! Sain sentään pestyä auton ja napsittua muutaman edustavan kuvan autosta.

Yhden kauneusvirheenkin ehdin jo korjata Bemarista: Rättikaton piilottavan kannen etupuolella molemmin puolin olevat luukut jäivät katon avaamisen jäljiltä avoimeksi. Ne liikkuvat pienen jousitapin varassa. Toisella puolella jousi oli vain irronnut, ja sen korjaaminen vaati lähinnä sorminäppäryyttä. Toisella puolella jousi oli kadonnut kokonaan. Sen tilaaminen onnistui BMW-varaosia myyvän Schmiedmannin valikoimasta 12 euron hintaan ja asennus onnistui muutamassa minuutissa. Nyt luukut liikkuvat taas nätisti ja peittävät rättikaton mekanismin kokonaan alleen!

© Caradise 2022

Karkkikaupoilla

Uutiset inflaation kiihtymisestä ja yleisestä autokaupan hiipumisesta pakottivat pudottamaan budjettia nelipaikkaisen avoauton osalta alle 15 000 euroon. Huolellisen Nettiauton selailun jälkeen olin saanut suosikkilistattua parikymmentä yksilöä todetakseni, että puolet autosta oli 3-sarjan Bemareita. Jokunen kuvissa siisti E93-korinen on jo laskenut hintansa 14 000 euron nurkille, mutta eniten mielenkiinto kohdistui E46-malliin. Silloin olisi mahdollista valita käytännössä paras mahdollinen yksilö.

BMW 330CiA Cabriolet E46

Aloitin metsästyksen läheltä ja suuntasin Janakkalaan katsomaan kahta E46-polven avo-Bemaria. Ensiksi kokeilin mustaa Japanista tuotua 330CiA:ta, jolla oli ajettu vain 114 000 kilometriä. Japanissa autoilla tunnutaan ajavan paljon vähemmän kuin Euroopassa, joten kilometrimäärä oli uskottava, vaikka huoltokirja puuttuikin. Koriltaan auto oli erittäin siisti, kuten sisustakin pääosin, mutta muutaman paikka kuitenkin repsotti ikävästi. Hinnan ollessa myös ehkä vähän yläkanttiin jätin ostotarjouksen tekemättä, mutta auto jäi harkinnan arvoiseksi vaihtoehdoksi.

Koeajon suurin yllätys oli lähinnä se, että viisivaihteinen automaatti vaikuttaisi olevan vielä sen verran vanhaa sukupolvea, että sinänsä tehokas moottori ei tunnu käytännössä niin ripeältä kuin olettaisi. Autossa on kyllä käsivalintamahdollisuus, mutta edes niitä käytettäessä moottorin kierrokset eivät pysyneet paikallaan kaasua nostettaessa, vaan laskivat tyhjäkäynnin tuntumaan. Viralliset suoritusarvot myös viittaavat samaan: 330CiA kiihtyy valmistajan mukaan nollasta sataan 7,5 sekunnissa, kun taas manuaalina päästään alle seitsemän sekunnin! Myös huippunopeudessa on selvä ero manuaalin hyväksi. Manuaalivaihteinen olisi siis toivelistalla korkeammalla.

BMW 325Ci Cabriolet E46

Sellaista kävin katsomassa heti perään, sillä Tervakoskella oli myynnissä hopeinen 325Ci alle 8 000 euron hintaan. Alhainen hinta tosin aiheutti heti epäilyksen, että tämä auto tuskin olisi etsimäni siististi pidetty yksilö maltillisista kilometreistä huolimatta. Ja aika pian selvisi, ettei tätä autoa ole kohdeltu niin hellästi. Esimerkiksi pienet rallipeilit kertovat, että autoa on tuunattu pikkuisen liikaa. Pelleiltään auto oli silti ehjä, mutta huoltokirjan huolellinen tutkiminen paljasti autossa olevan lunastushistoria vuosien takaa. Halusin silti koeajaa auton.

Alustakin oli viritetty jäykemmillä osilla, joten töyssyissä piti ottaa varovasti. Takapuolituntumalla 325 käsiaskilla tuntui yhtä ripeältä kuin hetkeä aiemmin kokeiltu automaattivaihteinen 330, vaikka tehoero on melkein 40 hevosvoimaa. Muutama kilometri mutkapätkällä sai kuitenkin tässä autossa moottorin vikavalon syttymään, joten viimeistään nyt innostus lopahti ja palautin auton omistajalleen. Sinänsä hintapyynti oli ihan linjassaan, mutta itse olen valmis maksamaan nyt enemmän paremmasta yksilöstä.

BMW 325i Cabriolet E93

Pari viikkoa tästä pääsin katsomaan avoautoja Tampereen seudulle ja halusin ensin poiketa IdeaParkin Kamuxilla, jossa oli myynnissä E93-korinen 325i kohtuukilometrein ja kohtuuhintaan. Kuvia huolella tutkien totesin auton sisustan kuluneeksi: monien muoviosien lakkapinta tai mikä lie päällikerros oli jo näkyvästi hilseillyt. Paikan päällä sisusta paljastui pelätyn nuhjuiseksi. Koristakin löytyi sanomista: oikeassa kyljessä takalokasuojan kohdalla oli ilkeä paikkamaalattu naarmu.

Bemarin mallimerkinnät eivät ole enää vuosiin pitäneet paikkaansa, mutta tämän kohdalla hämäys on positiivinen. 325 on nimittäin oikeasti kolmelitrainen, vapaastihengittävä moottori, ja siten erittäin mielenkiintoinen voimalinja. Auto tuntuikin murisevan kivasti ja kiihtyvän mukavasti moottoritien rampissa. Ajoin seuraavasta rampista ulos ja etsin parkkipaikan, missä tutkia huoltokirjaa tarkemmin. Menin sammuttamaan auton ja tämä oli virhe! Buusterilla käyntiin saatettu auto hyytyi siihen paikkaan, eikä suostunut inahtamaankaan. Oli siis pakko soittaa myyjälle ja pyytää käynnistysapua…

Vaikka syynä olikin vain huonokuntoinen akku, ei tämäkään yksilö herättänyt luottamusta, enkä uskaltanut tarjota autosta mitään, edes naurettavaa pikkusummaa. Suosikkilistallani oli nimittäin yksi auto, joka oli pompannut silmilleni aika ajoin ja jota halusin ehdottomasti käydä samalla reissulla katsomassa ennen liikkeen sulkeutumista.

BMW 330Ci Cabriolet E46

Lielahden Sakan myyjä oli itse asiassa jo aiemmin lähettänyt minulle autosta esittelyvideon ja kehunut auton erittäin siistiksi! Silloin en vielä ollut valmis maksamaan autosta varausmaksua auton siirtämiseksi Hämeenlinnan liikkeeseen. Pieniksi miinuksiksi oli mainittu ainoastaan pieni tumma läiskä etuistuimen harmaassa nahkaverhoilussa ja muutaman vuoden tyhjä väli huoltokirjassa. Tosin kilometrejä auton mittarissa olisi jo 212 000, joten pelkoa mittarin ruuvaamisesta ei ollut. Mikä parasta, auto oli malliltaan M-kolmosesta seuraava, 330Ci manuaalina!

Myyjän puheille oli katetta, kun saavuin lämpimänä iltapäivänä Sakan kiiltävälle lattialle. Bemari näytti myyntirivissä erittäin hyvältä, eikä korissa tosiaan ollut jälkiä, muuten kuin aivan hienoisia naarmuja ja yksi mitätön kolhu kyljessä. Harmaa sisustakin oli siisti, eikä mitään ollut sisältä rikki. Vaikka tummansininen yksilö ei olekaan M Sport-puskurilla, sopii M-sarjan 18-tuumaiset vanteet autoon erittäin nätisti. Mikä parasta, ne ovat siistit tehtaan vanteet!

Koeajolla innostus autoa kohtaan vain lisääntyi. Aiemmin ajamani hopeinen 325 tuntui vaihdevivun osalta selvästi kuluneemmalta ja epämääräisemmältä kuin tämä, joka ei sekään MX-5:n veitsenterävään tuntumaan ylläkään. Eniten ihastusta herätti kuitenkin teho ja se, miten herkästi moottori reagoi kaasuun automaattiin verrattuna. Tämä auto tuntuu ripeältä millä vaihteella tahansa ja vastaa heti kaasupolkimen kutsuun lisätä menovettä sylintereihin!

Lyhyen koeajon päätteeksi kävin vielä näyttämässä Bemaria vaimolleni appivanhempien luona. Hän tykkäsi erityisesti rättikaton sinertävästä sävystä, joka kieltämättä luo autolle laadukkaan vaikutelman. Polttoaineen huvetessa palasin takaisin Sakalle hieromaan autosta kauppoja. Ilmoituksessa mainittu peruutustutkan toimimattomuus oli apunani, sillä kauppoihin päästiin euron alle kymppitonnin hintaan! Sain siis mukavasti reilun tonnin alennuksen lappuhinnasta. Kaupat tehtiin elokuun ensimmäisenä päivänä, joten jaksoin olla ilman avoautoa tasan heinäkuun!

Kaupan päälle sain vielä tankillisen bensaa, jota nyt olen päässyt jo puoli tankkia tyhjentämään. Tästä eteenpäin blogissani seurataan siis elämää nelipaikkaisen avoauton parissa. Ensivaikutelma elämäni ensimmäisestä Bemarista on laadukas ja hyvin pidetty yksilö, joka toivon mukaan säilyttää arvonsa pitkään. Eikä haittaa, vaikka hinnat lähtisivät pikapuoliin tästä jo nousuun! Anoppikin ehti jo nimetä auton karkiksi rekisterikilven mukaan, ja tämä herkku toivottavasti maistuu hyvältä pitkään!

 

PS.

BMW 318Ci Cabriolet E46

Samoihin aikoihin Rinta-Joupille saapui myös myyntiin siistikuntoinen sininen avo-Bemari. Se on kuitenkin kaksilitraisella nelikolla varustettu 318Ci, joka ei moottorin koon puolesta osunut valintakriteereihin. Tottakai halusin silti kokeilla, miten Bemari pärjää lähes sata heppaa vähemmällä. Hintakin olisi samoissa omani kanssa.

Aika pian selviää, että neloskone riittää arkiliikkumiseen ja auringossa kruisailuun, mutta ei pysty tuottamaan ylimääräistä ajonautintoa kutoskoneiden lailla. Hitaaksi tätäkään ei sovi moittia, kun käyttää kierroksia ja oikeaa vaihdetta. Mielenkiintoinen havainto oli se, että vaihteiden välitykset tuntuisivat olevan täsmälleen samat kuin kolmelitraisessakin. Tämä yksilö on perusvarustein mustilla kangaspenkillä. Automaatti-ilmastointi on ainoa parannus omaani verrattuna, joten voin olla tyytyväinen valintaani!

© Caradise 2022

Love it or hate it!

BMW 645CiA (E63) Coupé testattu heinäkuussa 2022.

Bemarin surullisen näköinen 600-sarjan coupé jakaa tehokkaasti mielipiteet.

Auton ostamiseen voi suhtautua monella tavalla: Toisille Liettuasta tuotu, huoltokirjaton 18-vuotias erikoisauto tarkoittaa varmaa kolarihistoriaa tai vähintään väärennettyjä kilometrejä. Toisille juuri tehty kallis venttiilikopan tiivisteen vaihto ja vähän öljyisen oloinen moottoritilan pohja tarkoittaa tuhansien eurojen potentiaalisia korjauskuluja lähivuosille, varsinkin kun sylintereitä autossa on kahdeksan kappaletta. Toisille omintakeinen ja iso Baijerilais-coupé näyttäytyy jopa rumana! Heille 15 000 euroa tällaisesta epäkäytännöllisestä autosta on kankkulan kaivoon heitettyjä seteleitä.

Toiset taas näkevät Chris Banglen villeihin visioihin perustuvan luomuksen tulevana klassikkona. Heille 600-sarjan BMW on komea ilmestys, joka erottuu massasta. He huomaavat korin kestäneen aikaa myös kunnon osalta, mitä nyt pari pientä hapettuman alkua löytyy oudosta paikasta molempien ovien alakulmasta. Toisille heti startatessa ilmoille kantautuva komea kasin murahdus pistää hymyn huulille kerta toisensa jälkeen. He nauttivat myös vaalean nahan tai jalopuun tuntumasta sormenpäille. Tällaisille 15 000 euron investointi mahdollisesti hintakuopassaan lojuvalle isolle coupélle voisi olla oiva veto!

Itse olen jossakin näiden välimaastossa BMW 645CiA Coupén osalta. Onhan se näyttävä auto hienolla tekniikalla, mutta sittenkin esimerkiksi Jaguar XK tai CL-Mersu olisi vieläkin upeampi. Oli silti kiva päästä testaamaan lyhyesti, miltä tällainen harvinaisuus tuntuu, vaikka auton todellisesta arvosta ei päästykään sopuun!

Iästään huolimatta kutossarjalainen huokuu laadun tuntua niin sisältä, ulkoa kuin tekniikankin osalta. 645 kulkee hienosti ja kevyesti, toki pientä tärinää jo välittyy moottoritievauhdissa. 5-sarjaan perustuvaa, painavaa autoa ei voi sanoa kovin ketteräksi, mutta hiljaisuus ja vakaus isoissa nopeuksissa kertoo, missä GT-luokan auto on omiaan. 4,4-litrainen V8 ei melua kovin paljoa ainakaan sisälle asti, mutta voiman tunne on moottoritien rampeissa mukavasti läsnä! Keskiarvoinen kulutuskin näyttää hämmästyttävästi noin 10 litran lukemia. Se on tällaiselle vähän!

Mielipiteitä jakava omintakeisuus ulottuu hallintalaitteisiin asti. Tämän ikäisissä Bemareissa totuttelua vaativat ainakin aina keskelle palautuva vilkkuviiksi, sekä hassuun suuntaan totteleva vakionopeudensäätimen vipu sen alapuolella. Ensimmäisen sukupolven iDrive-järjestelmä ei sekään avaudu tottumattomalle lyhyellä koeajolla. Moneen suuntaan liikkuva säätörulla keskikonsolissa tuntuu kuitenkin hyvältä käteen, varsinkin rullatessa valikoiden loppupäähän, jolloin rulla lakkaa pyörimästä pehmeästi mutta päättäväisesti!

E63-korimallin Bemareita valmistettiin vuosina 2003-2010 noin 71 500 yksilöä, joten ihan kaikki eivät tätä kallista mallia aikanaan vihanneet. Avoversiot kävivät kaupaksi lähes yhtä hyvin kuin umpimalliset. Jonkun verran näitä on Suomeenkin eksynyt, ja nyt hinnat ovat laskeneet vajaan kymppitonnin tuntumaan halvimpien yksilöiden kohdalla. Huippumalli M6 mahtavalla V10-moottorilla ei sekään hirvitä enää hinnan puolesta: niitä saisi noin 25 000 eurolla. Räpeltämätöntä yksilöä voi olla kuitenkin vaikea löytää sopuhintaan. 600-sarjan Bemaria myytiin poikkeuksellisesti myös kolmelitraisella dieselillä! Auton luonteen huomioiden en pitäisi sitä lainkaan hassumpana vaihtoehtona. Parilla tankillisella voisi löytää itsensä jo Saksan autobaanoilta toteuttamassa unelmaa nopeasta matkailusta GT-luokan henkeen!

© Caradise 2022

Houkutteleva poni

Ford Mustang 4.0 V6 Convertible testattu kesäkuussa 2022.

Retro-mallinen Avo-Mustang olisi oiva perheauto auringosta nauttiville!

Perheelle sopivaa avoautoa etsitään huvittavalla konseptilla: Hämeenlinnassa on myynnissä mielenkiintoinen ja malliltaan yksi houkuttelevimmista, eli retro-mallinen Ford Mustang Convertible. Heti ensimmäisenä liikkeeseen saapuessa kaivan autostani vauvojen turvaistuimen ja lähden myyjän luvalla sovittelemaan sitä takapenkille oikealle puolelle! Tämä on yksi tärkeä kriteeri uutta kesäautoa etsittäessä, koko perheen on mahduttava kyytiin…

Mustang on onneksi sen verran tilava avoauto, että turvaistuin mahtuu mukaan! Toki etuistuin jää silloin melko eteen, mutta matkustajaa se tuskin haittaa niin paljoa. Turvaistuimen asentaminen takaistuimelle ei voisi olla helpompaa, kun katon saa laskettua pois tieltä! Hankalan muotoisessa kontissakin on ihan kivasti tilaa, joten sinne saattaa mahtua jopa lastenrattaat mukaan.

Kun tilakysymykset on Mustangin osalta ratkaistu, voi keskittyä tarkemmin itse autoon. Mustang tuntuu Miataan tottuneelle reilusti isommalta autolta, minkä aistii väljyytenä ohjaamossa sekä ajon aikana vakautena ja rauhallisuutena. Kuljettajan istuin on reilun kokoinen, mutta ei tue vartaloa kovinkaan hyvin. Varsinkin kun tässä yksilössä penkin sähkösäätönappula tuntuu olevan jotenkin rikki, en saa ajoasennosta ollenkaan sopivaa.

Viidennen sukupolven Mustang nojaa muotoilussaan vahvasti ykköspolven tuttuihin elementteihin. Esimerkiksi kojetaulussa on viitteitä vuosien 1967-68 Mustangiin. Kuljettajan näkymää hallitsee kaksi suurta pyöreää mittaristoa, jossa numerot juoksevat kehän suuntaisesti. Kojelaudan yläosan linjaus muistuttaa sekin selkeästi esikuvaansa. Keskikonsoli on ehtaa 2000-lukua ja toiminnot löytyvät helposti. Muovin laatu ei Mustangissakaan ole eurooppalaisten tasolla, mutta parannusta edeltäjäänsä kuitenkin on.

Korin muotoiluun on haettu eniten vaikutteita vuoden 1969 Mustangista. Linjat ovat selkeät, vähän pulleat ja melko massiiviset. Koeajetussa yksilössä on jopa 20-tuumaiset vanteet, mutta ne istuvat kulmikkaaseen koriin hyvin. V6-malleissa puskurit ovat pienemmät kuin GT-mallissa. Kolmesta pystyraidasta koostuvat takavalot ovat nekin pysyneet pitkään Mustangille tunnusomaisena piirteenä. Kokonaisuus on onnistunut, ja makea ulkonäkö onkin suurin syy sille, miksi tätä autoa halutaan.

Alle kahdella kympillä saa tällä hetkellä pääsääntöisesti nelilitraisella V6-moottorilla varustettua perusmallia vuosilta 2005-2009, mutta ajoittain tarjolle saattaa tulla myös kasikoneisia tai faceliftin kokenutta 2010-mallia. Koeajetussa yksilössä on 210-heppainen kutoskone. Se ei tee painavasta autosta kovin nopeaa, mutta sillä pärjää hyvin liikenteessä. Onneksi kutonenkin murisee jo ihan kivasti! Viisivaihteinen automaatti on perinteistä mallia, eikä sen vaihteita pysty itse vaihtamaan.

Suuret pyörät rullaavat hyvin, mikä tekee menosta tasaista ja sulavaa. Toki kovin isoa töyssyä ei tarvita, jotta huomaa, ettei avomallin vääntöjäykkyys ole auton parhaimpia puolia. Alustarakenteet edustavat nekin perinteitä; jäykkä taka-akseli kierrejousin osaltaan vähentää kallistelua, mutta tuntuma tiehen ei ole niin herkkä ja tarkka kuin erillisjousituksella.

Luonteeltaan Mustang on leppoisa ja tilava cruiseri vaivattomaan liikkumiseen. Jokapäiväistä elämää ajatellen se ei ole ollenkaan huono asia. Viidennen polven Mustang näyttäisi kieltämättä hyvältä autokatoksessani, mutta joudun ehkä sittenkin tyytymään johonkin toiseen avoautoon. Kriisiytyneessä maailmassa, sekä talouden ja autokaupan hiipuessa on ehkä viisaampaa pienentää budjettia. Tämä yksilö jää ostamatta lähinnä nahkapenkkien puutteen takia, mutta jollekin tästä on varmasti kiva kesälelu jenkkimaustein.

Helteisellä moottoritiellä matkatessa voi Suomessakin helposti kuvitella itsensä Amerikan mantereelle maileja nielemään. Mustangilla olisi kiva ajella jonnekin kauas lämpimään kantrin säestäessä matkaa!

© Caradise 2022

Hyvää matkaa Mazda MX-5

Kevättalvella 2016 onnistuin adoptoimaan itselleni Saksasta saapuneen, hieman villiintyneitä nuoruusvuosiaan viettäneen, silloin 16-vuotiaan japanilaisteinin. Näin maltillisesti tuunatussa Mazda MX-5:ssä potentiaalia ikiomaksi ensimmäiseksi urheiluautoksi ja ostin unelma-autoni 6 700 eurolla. Vuosien varrella murrosiän vaivoista päästiin eroon, ja Miata muuttui vaihe kerrallaan enemmän alkuperäistä vastaavaksi avoautoksi, enemmän aikuiseen makuun sopivaksi. Näinä vuosina Mazda on osoittautunut eloisaksi ja vauhdikkaaksi, mutta luotettavaksi matkakumppaniksi, joka tarjosi hurjan määrän pysyviksi jääneitä muistoja.

Kesäkuun viimeisenä päivänä tänä vuonna MX-5 täytti 23 vuotta. Samana helteisenä torstaina saapui Kuopiosta pari kaverusta katsomaan kaksi viikkoa myynnissä ollutta Mazdaa. Koeajon jälkeen jo ostajan hymy kertoi, että kohta päästään hieromaan kauppoja. Tukena seurannut Miata-fani totesi myös teknisen kunnon riittäväksi ja pian päästiin jo hinnastakin sopuun. 6 900 € kilahti tililleni ja haikein mielin jäin katselemaan, kuinka pieni sininen avoauto hävisi näkyvistä viimeisen kerran. Olotilassa on varmaan jotain samaa kuin oma aikuistunut lapsi muuttaisi pysyvästi pois kotoaan! Onneksi Mazda päätyi hyvään kotiin ja tarjoaa varmasti nautinnollisia kilometrejä myös uudelle omistajalleen.

Lukuisien kivojen ominaisuuksien lisäksi 10-vuotisjuhlamalli tarjosi siis myös erittäin hyvän arvon säilymisen! Luukkulamppuisen NA-mallin kohdalla hintahissi on jo lähtenyt selvään nousuun, ja kelkka alkaa kääntyä myös toisen sukupolven osalta, sillä NC-polvea alkaa saada jo NB-mallia halvemmalla.

Muutenkin tällaisen pienen urheiluauton käyttökulut ovat kiitettävän maltilliset. Esimerkiksi vuotuiset verot jäävät pieneksi matalan omamassan myötä, samoin vakuutukset. Huoltoihin ja korjauksiin meni keskimäärin noin 500 € vuodessa. Kilometrejä MX-5:n mittariin tein yhteensä 36 800 lisää, eli noin 6 000 kilometriä vuodessa. Bensoihin tuhlattiin siis reilut 4 000 € koko omistusajalta. Kokonaiskulut sisältäen kaiken mahdollisen jäivät lopulta alle 27 senttiin kilometriltä. Kun huomioi vielä pienen arvonnousun vuosien varrella, pikkusportilla ajelu on ollut jopa järkevämpää kuin perus perheautolla!

Samana päivänä heti kauppojen perään hylkiöksi jäänyt Volvo sai vihdoin kesärenkaat alle. Aika harvoin tulee renkaita vaihdeltua noin 30 asteen helteessä juhannuksen jälkeen! Ajatuksena oli huutokaupata auto pikapuoliin pois, mutta serkkuni auto hajosi sattumalta Hämeenlinnan kohdalla, joten C70 päätyi laina-autoksi Orivedelle. Katsotaan sitten myöhemmin, miten pääsisin Volvosta parhaiten eroon. Siinäkin pitkä seisonta-aika on aiheuttanut päänvaivaa. Akku on tietysti melkein finaalissa ja starttimoottorikin vaati jo kertaalleen koputtelua, jotta saisi riviviitosen käynnistettyä.

Tästä eteenpäin tavoitteena on seurata Nettiauton tarjontaa entistä tiiviimmin, sillä tilillä polttelee jo raha nelipaikkaista avoautoa varten. Hakuagentin ehdoissa on paikkaluvun lisäksi maksimissaan 20 000 € hinta sekä vähintään 2,4-litrainen eli käytännössä 5-8-sylinterinen moottori. Ensimmäistä vastaantulevaa ei tietenkään sovi huolia, vaan yritän löytää mahdollisimman hyväkuntoisen ja vähän ajetun yksilön. Kiire ostolla ei sinänsä ole, sillä pientä, ennen aikojaan syntynyttä poikaamme ei kuitenkaan vielä tänä kesänä voisi kuljettaa katto auki.

© Caradise 2022

Amerikan aurinkoon

Chrysler Sebring 2.7 V6 LX Convertible testattu toukokuussa 2022.

Chrysler Sebring Convertible on enemmän kotonaan uinuvassa floridalaisessa pikkukaupungissa, kuin samannimisellä lähiseudun kilparadalla.

Perheemme kasvaessa pieni roadsterini pitäisi päivittää isompaan. Valikoimaa riittää ja hintahaarukkakin on laaja. Nelipaikkaisia avoautoja saa jo kolmesta tonnista lähtien. Yksi tilavimmista vaihtoehdoista on lähes viisimetrinen Chrysler Sebring Convertible. Rinta-Joupille myyntiin tullut auto on viime kesänä ajetun Stratuksen suora seuraaja. On kiva nähdä, onko mikään kehittynyt edeltäjästä.

Kuten Stratuksen kohdalla, Sebringin myyntivaltti on linjakkaat muodot. Pituutta on jopa enemmän kuin Sebringin sedan-mallilla. Kylkilinja on siis korostetun pitkä ja matala. Stratuksen aggressiivinen ilme on pehmentynyt ystävälliseksi ja leveäksi hymyksi. Muotoilussa on pelattu pitkälti varman päälle, eikä valmistaja ole halunnut ärsyttää ketään. Paitsi vuonna 2004, jolloin faceliftin myötä keulaan tuli aaltomaiset valot ja suurempi maski. Itse pidän alkuvuosien ulkonäöstä enemmän.

Vaikka koeajetussa yksilössä on heikompi varustelu kuin ajamassani Stratuksessa, tunnelma ohjaamossa on edelleen sama. Tilaa riittää kaikille neljälle, ja istuin on pehmeä ja melko mukava, vaikkei onnistu vartaloa joka puolelta tukemaankaan. Mukavuutta lisää istuimen sähköiset säädöt ja ennen kaikkea etu- ja takaosan erilliset korkeussäädöt. Itse valitsisin ehdottomasti nahkaverhoilulla varustetun yksilön, olo kangaspenkeissä jää turhan arkiseksi.

Vakionopeudensäätimen puute koeajetussa yksilössä ihmetyttää myös. Sen sijaan kuuden CD:n vaihtaja kojelaudan alaosassa on harvinaisempi varuste. Iso kangaskatto liikkuu sähköllä kiitettävän ripeästi ylös tai alas, ottaen huomion auton 20 vuoden iän. Katon pystyy sulkemaan ja avaamaan jopa auton liikkuessa, mikä on itse asiassa aika kiva ominaisuus. Toki salvat lukitaan ja avataan käsin tuulilasin kulmista.

Kovin kauaa ei Chrysleria tarvi kierrellä, kun huomaa syyt edulliselle hinnalle. Materiaalien laatu ei juurikaan ole parantunut edeltäjästään. Moni toiminto saattaa jopa mennä herkästi rikki heikkolaatuisen muovin takia. Esimerkiksi tässä yksilössä apukuskin puoleinen ikkuna ei liiku oikein kiskoillaan, eikä se suostu laskeutumaan kokonaan alas ilman puoliväkinäistä avustamista. Ylös se onneksi nousee. Pyyhkimet pitävät hassua surinaa, ohjaustehostin vikisee kuormitettuna, ja muutenkin nitinöitä ja natinoita riittää yhtä paljon kuin Stratuksessa.

Jotain on sentään paremmin kuin edeltäjässään. Isoin moottori on kasvanut 2,7-litraiseksi ja siitä saadaan tehoa yli 200 hevosvoimaa! Tämä riittää liikuttamaan isoa avoautoa kevyesti ja jopa yllättävän ripeästi. Paperilla 9,9 sekunnin kiihtyvyys sataseen ei kuulosta hurjalta, mutta tehontunne on useimpiin tilanteisiin riittävä. Kiihtyvyyttä säestää mukava hyrinä. Automaattivaihteistokin pysyy pääosin tilanteen tasalle, vaikkei tässä yksilössä itsevalittava Autostick olekaan.

Ajettavuudessakin on ehkä hienoista edistystä nähtävissä, mutta edelleenkin ollaan todella kaukana urheiluautomaailmasta. Ohjaus on hidas ja rattia saa vääntää totuttua isommilla liikkeillä. Ohjaustunto on kelvollinen, eikä Sebring matalana autona liikoja kallistele. Vähän kuitenkin, onhan kyseessä amerikkalainen auto. Korin vääntöjäykkyyden puutetta ei voi olla huomaamatta käännöksissä ja töyssyissä.

Vaikka Sebring ei houkuttele mutkateiden kautta perille, ajaa se asiansa rentona cruisailupelinä, johon mahtuu hyvin kavereita ja tavaraakin. Jos joskus olisi mahdollisuus tehdä usean päivän tai viikon road trip Amerikassa ostamalla joku halpa auto paikan päältä, voisi Sebring Convertible olla listan kärkipäässä! Hinnatkin ovat jo asettuneet lähes Stratuksen tasolle. Suomessa avo-Sebringiin vaaditaan noin viiden tonnin investointi. Valtaosa myytävistä autoista on varustettu isommalla V6-koneella.

Kannattaa myös pohtia haluaako euro- vai jenkkimallin. Koeajettu amerikkalainen LX-versio on monelle turhan vaatimattomasti varusteltu, jopa ABS-jarrut puuttuvat. Limited tarjoaa jo enemmän herkkuja ja pientä luksusta, eikä hinnassa ole juurikaan eroa. Jenkkimallissa parempaa on puhdaslinjainen takapuskuri (josta tosin Suomessa usein törröttää lain pakottamana irrallinen takasumuvalo). Euromallissa takasumuvalo on integroitu puskuriin. Amerikasta tuodussa autossa saattaa myös häiritä mailimittari, sekä vain parittomia desimaaleja lukeva radio.

© Caradise 2022

Classic Motor Show

Parin vuoden tapahtumakielto on koskettanut myös suurempia autotapahtumia. Oli siis kiva pitkästä aikaa käydä Lahden Messukeskuksessa Classic Motor Showssa kolmen vuoden tauon jälkeen. Maailmalla on tunnetusti ehtinyt tapahtua mullistuksia melkoisesti tänä aikana, joten oli jännä nähdä, miten tämä kaikki on vaikuttanut klassikkoautoharrastukseen.

Korona ei sinänsä ole harrasteautoilua haitannut. Päinvastoin, omalla autolla ajelu on todettu terveysturvalliseksi ajanvietoksi. Sen sijaan enemmän haittaa on syntynyt Putinin sekoilusta rajan takana. Edullisemman öljyn tyrehtyminen on saanut autoilijat pohtimaan liikkumistarpeitaan ja vaihtoehtoisia voimanlähteitä. Autokaupassa kysyntä on kallistunut sähkövempeleiden suuntaan. Vanhoista autoista innostuneet eivät kuitenkaan ole syttyneet sieluttomille sähkömoottoreille ja harrasteautot on saatava ajoon kesän kynnyksellä. Toki kallis bensa saattaa rajata yhä useamman turhia ajeluita.

Vappusunnuntaina ei ollutkaan enää totuttuun tapaan kertynyt vanhoja autoja Messukeskuksen parkkipaikalle. Syitä toki voi olla muitakin kuin yli kahden euron polttoainelitra. Sää vaikuttaa aina, ja tänä vuonna lauantaille osui se poutaisempi päivä, vaikkei onneksi sunnuntaikaan lopulta kovin sateinen ollut.

Ehkä enemmän vaikutti kuitenkin näyttelyn sijoittuminen vappuviikonlopulle. Monet siis ajoittivat käyntinsä lauantaille, ja sunnuntaina omaa harrasteautoa ulkoilutettiin mieluummin paikallisissa vappuparaateissa. Lauantaina messuvieraita olikin lähes tuplaten sunnuntaihin verrattuna.

Myös hallien sisällä huomasi pian, että ajoneuvoja on esillä normaalia vähemmän. Tämä johtuu jo pitkälti vuoden teemasta, joka oli ajoneuvot työssä. Vaikka kumipyöräisiä työn sankareita esiteltiinkin laajalla rintamalla, monet hyötyajoneuvoista ovat valtavan kokoisia, eikä halliin yksinkertaisesti mahtunut suurien kuorma-autojen lisäksi niin paljon kalustoa. Toki on hyvä, että painotus vaihtuu vuosien varrella, ainakin kaiken ikäiset pikkupojat olivat ihmeissään. Ja olihan kaltaistani urheiluautojen ystävää hemmoteltu jo edellisessä tapahtumassa kolme vuotta sitten!

Tänä vuonna oli silti haalittu mukaan myös useampi helmi, joita en ole aiemmin päässyt näkemään. Upeimmat yksilöt olivatkin yllättäen 1930-luvun avoautoja! B-hallissa vetonauloina toimivat vuoden 1936 Mercedes-Benz 290 Cabriolet A, sekä Bemari-kaksikko erittäin kauniisti entisöityinä: tummansininen 326 Drautz Cabriolet ja lähes täydellisesti tapahtuman logon teemavärejä noudattava 315/1 Roadster. E-hallin aarteina puolestaan komeilivat Packard Eight Convertible Sedan sekä Bugatti Type 57C Stelvio Cabriolet. Näistä jälkimmäisen omistaja saapui paikalle sunnuntaina omalla 30-luvun Rolls-Roycellaan, joka keräsi yleisöä puoleensa kunniavieraan parkkipaikalla ulkona!

Myös Studebakerin 120-vuotisjuhlaa kunnioitettiin viiden esimerkin voimalla. Mielenkiintoisena huomiona ajan kulusta oli myös muistutuksena, että tänä vuonna jo vuosimallin 1991 autot voidaan museokatsastaa! Kun lapsuudesta tutut 850-Volvot ja Primerat alkavat ilmestyä klassikkoautotapahtumiin, alkaa väkisinkin itse huomata vanhentuneensa…

© Caradise 2022