Amerikanraudat ovat aina olleet isoja autoja. Jonkinasteisen
ääripään saavuttivat 1970-luvun muoti-ilmiö, suuret kaksioviset luksus-coupét,
joita jenkit kutsuivat termillä ”Personal Luxury”. Edustajia tässä luokassa oli
melkeinpä jokaiselta amerikkalaiselta valmistajalta, mutta suurimmat ja
kauneimmat tulivat Cadillacin ja Lincolnin riveistä. Näiden kahden huippumallit
Eldorado ja Continental Mark kamppailivat keskenään, ja tämä on yksi harvoista
lajeista, jossa Lincoln oli parempi.
Erityisesti Mark IV oli valtava menestys. Sen henkiset
edeltäjät olivat upeita autoja, joista nyt on tullut kalliita klassikoita. Ensimmäisen
polven Continental eli ”Mark I” muistetaan V12-moottoristaan, ja se on yksi 1940-luvun
tunnetuimmista autoista. Toista polvea, Continental Mark II:ta, tehtiin sitäkin
erittäin vähän, vain vajaat 3000 kappaletta vuosina 1955-57. Monet
asiantuntijat, ja myös Lincoln itse, eivät pitäneet vuosien 1958-60 Mark III-V –sarjaa
riittävän ylellisenä eikä nimensä veroisena.
Sen tähden Lincoln esitteli uuden Continental Mark III:n
vuonna 1968. Sen muodot olivat ryhdikkäät ja ajalleen modernit, ja
kuitenkin niissä oli sopivasti lainaa 1950-luvun edeltäjästä. Moottoriksi kelpasi
ainoastaan suuri 460-kuutiotuumainen V8, joka kehitti 365 hevosvoimaa. Mark
III:a valmistettiin neljän vuoden ajan lähes 80 000, ja veikkaan, että
tässä voisi olla yksi tulevaisuuden sijoituskohteista: hinnat eivät vielä ole
liian korkeita, mutta kun mallin tyyli ja olemus huomataan laajasti, alkavat
hinnat nousta.
Seuraaja Mark IV esiteltiin vuonna 1972. Se oli vieläkin
pidempi, matalampi ja leveämpi kuin 5,5-metrinen Mark III. Myös adjektiivit linjakas,
mahtava ja häpeilemättömän kulmikas kuvaavat Lincolnia hyvin. Rolls-Royce-mainen
grilli tuotiin esiin leikkaamalla aukko sen kohdalle puskuriin. Sen eteen sai lisävarusteena
pienen riman, joka suojasi kolhuilta ja muutti hieman keulan ilmettä. Samoin
C-pilarin soikea ooppera-ikkuna oli aluksi lisävaruste. Se oli kuitenkin niin
suosittu, että seuraavana vuonna siitä tuli Nelosen vakiovaruste, ja monien muiden
oli pakko kopioida idea omiin autoihinsa!
Valtava moottori pysyi samankokoisena, mutta laskutavan
muutoksen ja orastavan öljykriisin vuoksi ilmoitetusta tehosta katosi noin 150
hevosvoimaa. Mitään muita vaihtoehtoja ei Mark IV:seen saanut. Teho vaihteli
vuosittain, mutta pysyi reilussa kahdessasadassa koko tuotannon ajan. Eli
mikään tykki tämä 2,5-tonninen maantiejahti ei koskaan ollut, mutta tehoa ja
ennen kaikkea vääntöä oli esikuvansa tapaan ”riittävästi”!
Varustelu oli luksusautomaisen runsasta: Lähes kaikkea
pystyi säätämään automaattisesti sähköllä, kuten ilmastointia ja istuimia. Mark
IV oli jopa varusteltu jonkinlaisella ABS-jarrujen esiasteella! Sisätilat
olivat hulppeat ja mukavat, ja kaiken kruunasi Cartierin tyylikäs kello
mittaristossa.
Seuraavana vuonna tuli lisää määräyksiä valtion taholta: Uusien
autojen tulisi kestää vahingoittumatta törmäys 5 mailin tuntinopeudesta ja kaunis
puskuri piti vaihtaa järeämpään. Takapuskurin piti sietää pusut vastaavasti 2,5
mailin vauhdista, joten lisävarusteeksi tuotiin krominen vahviste ”feikki-continental-kitin”
alapuolelle. Varusteluun tuotiin muutamia parannuksia ja uutena erikoismallina
Silver Luxury Group, joka tarkoitti lähinnä nimensä mukaista väritystä korin, vinyylikaton
ja nahkaverhoilun suhteen.
Vuonna 1974 törmäyssäädökset astuivat voimaan myös
takapuskurin osalta, joten Mark IV sai täysin uudenlaisen perän. Valot nousivat
puskurista korin puolelle. Vaikka auton olemus muuttui raskaammaksi ja pituutta
kertyi muhkeampien puskurien vuoksi lähes 5,8 metriä, ainakin omaa silmääni
uudistus miellyttää enemmän. Harva valmistaja sai uudet massiiviset puskurit
istumaan niin sopusuhtaisesti kuin Lincoln!
Varusteluun tuli pieniä päivityksiä vuosi vuodelta, mutta
suurin tekninen muutos Mark IV:n evoluutiossa oli levyjarrujen asentaminen
vuonna 1975. Samana vuonna tuli tarjolle myös ikkunan sähkölämmitys takalasin
lisäksi myös tuulilasiin, sekä pyöränkaarien ympäri kulkeva kylkilista. Hieman
yllättäen, moni vakiovaruste, kuten Sure-Track-jarrujärjestelmä ja
vakionopeudensäädin, siirtyi optiolistalle viimeiselle mallivuodelle. Näin
tehdas sai lähtöhintaa alemmas ja ostajien mielenkiinnon pidettyä yllä.
Mark IV pysyi haluttavana loppuun saakka myös lukuisien
erikoismallien myötä. Luxury Group-paketteja sai lopulta useana eri
väriyhdistelmänä. Todellisia keräilymallejakin ilmestyi vuonna 1976. Lincoln
esitteli neljä Designer Series –mallia, jotka oli nimetty tunnettujen
suunnittelijoiden mukaan: Bill Blass, Emilio Pucci, Givenchy sekä Cartier.
Jokaisessa oli erikoinen väriyhdistelmä, sekä 22 karaatin kultalevy
kojelaudassa, johon kaiverrettiin ensimmäisen omistajan nimi!
Näiden uudistusten avulla Mark IV –sukupolven myynti pysyi
loppuun asti erinomaisena. Tuotantomäärät vaihtelivat vuodesta toiseen 50 000
molemmin puolin, ja yhteensä Mark IV -mallia valmistettiin 278 869 yksilöä.
Viides Mark-sukupolvi esiteltiin seuraavana vuonna, ja se oli vielä hitusen
nelostakin suurempi! Maailmalla trendi oli kuitenkin jo luksusautojenkin
kohdalla pienempiä suosiva, joten 1970-luvun Continental Mark IV jäi yhdeksi
kaikkien aikojen suurimmista kaksiovisista. Valitettavasti tällaisia autoja ei tulla
koskaan enää valmistamaan...
© Caradise 2014 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti