Kisaan kuuluu erikoiskokeita ja tehtäviä, joissa mitataan
lähinnä tarkkuutta ja auton käsittelytaitoja, eikä niinkään nopeutta. Siten
kisa voidaan ajaa normaalin liikenteen seassa. Kilpailun reitti on tarkkaan
varjeltu salaisuus, mutta tapana on ollut käydä näyttäytymässä Pyynikin näkötornilla.
Muuten reitti suuntautuu Pirkanmaan tai Hämeen kauniiden maalaisteiden
varsille.
Autoja lähtee matkaan molempina päivinä noin 50. Osallistumiskriteerit ovat melko väljät, auton pitää olla joko vanha tai muuten vaan erikoinen tai harvinainen, eli osallistuminen vaikka MX-5:llä olisi ollut hyvinkin mahdollista. Mitään äärimmäisiä harvinaisuuksia tuskin pääsee näkemään: tällä kertaa eksoottisin auto taisi olla keltainen MGF Trophy 160, jota en ollut aiemmin bongannut missään. Kaikki autot ovat siis enemmän tai vähemmän suosittuja klassikkomalleja.
Totuuden nimissä Mama’s Classics tarjoaa tavalliselle katsojalle vain vähän nähtävää. Lähtöä Vaihmalan hovissa seurasi kourallinen ulkopuolisia. Pyynikin näkötornilla oli hieman enemmän porukkaa, mutta niitä, jotka olivat varta vasten vaivautuneet paikalle, oli muutamia kymmeniä. Varsinaista vauhdin hurmaakaan ei päässyt todistamaan, sillä tehtävien tavoiteajat olivat harmillisen väljiä. Moni osallistuja joutui luistattamaan kytkintään juuri ennen maaliviivaa tarkan tavoiteajan saavuttamiseksi. Kiinnostus nousisi, jos tarjolla olisi vähän enemmän moottorien pärinää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Toki silloin tapahtuman järjestäminen täällä byroslaviassa vaatisi huomattavasti enemmän resursseja.
Eli suosittelen Mama’s Classicsia enimmäkseen klassikkoautojen omistajille, jotka saavat helpon tekosyyn ulkoiluttaa harrastepeliään kivoissa maisemissa. Kevyt kilpailuasetelma lisää vähän jännityksen tunnetta ja iltamissa voi rupatella samanhenkisten autohullujen kanssa pikkutunneille asti.
Autoja lähtee matkaan molempina päivinä noin 50. Osallistumiskriteerit ovat melko väljät, auton pitää olla joko vanha tai muuten vaan erikoinen tai harvinainen, eli osallistuminen vaikka MX-5:llä olisi ollut hyvinkin mahdollista. Mitään äärimmäisiä harvinaisuuksia tuskin pääsee näkemään: tällä kertaa eksoottisin auto taisi olla keltainen MGF Trophy 160, jota en ollut aiemmin bongannut missään. Kaikki autot ovat siis enemmän tai vähemmän suosittuja klassikkomalleja.
Totuuden nimissä Mama’s Classics tarjoaa tavalliselle katsojalle vain vähän nähtävää. Lähtöä Vaihmalan hovissa seurasi kourallinen ulkopuolisia. Pyynikin näkötornilla oli hieman enemmän porukkaa, mutta niitä, jotka olivat varta vasten vaivautuneet paikalle, oli muutamia kymmeniä. Varsinaista vauhdin hurmaakaan ei päässyt todistamaan, sillä tehtävien tavoiteajat olivat harmillisen väljiä. Moni osallistuja joutui luistattamaan kytkintään juuri ennen maaliviivaa tarkan tavoiteajan saavuttamiseksi. Kiinnostus nousisi, jos tarjolla olisi vähän enemmän moottorien pärinää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Toki silloin tapahtuman järjestäminen täällä byroslaviassa vaatisi huomattavasti enemmän resursseja.
Eli suosittelen Mama’s Classicsia enimmäkseen klassikkoautojen omistajille, jotka saavat helpon tekosyyn ulkoiluttaa harrastepeliään kivoissa maisemissa. Kevyt kilpailuasetelma lisää vähän jännityksen tunnetta ja iltamissa voi rupatella samanhenkisten autohullujen kanssa pikkutunneille asti.
© Caradise 2016 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti