Mercedes-Benz C 250 d 4matic A Coupé AMG Line ja
C 200 EQ Boost 4matic A Coupé AMG Line testattu huhtikuussa 2021
Mercedes-Benz C Coupé tarjoaa kaikille kaikkea, mutta ajamisesta nauttiva joutuu maksamaan…
Yksi asia, mikä jaksaa automaailmassa aiheuttaa minussa
hämmennystä ja ihailukin, on se, miten monipuolinen autonvalmistaja
Mercedes-Benz on. Jo pelkästään se, että itse automobiili keksintönä johtaa
Benzin ja Daimlerin innovaatioihin 135 vuoden taakse, kertoo brändin
merkityksestä paljon. Ja kun tutkii merkin nykymallistoa, se kattaa koko kirjon
pienistä perheautoista aina busseihin asti. Henkilöautojen korimallejakin on
nykymallistossa kymmeniä! Ja mikä erityisesti hämmentää, on se, miten Mersu
tarjoaa esimerkiksi moottoreita perusdieseleistä tehomalleihin läpi kaikkien
mallisarjojen. Tehokkaita AMG-mallejakin saa lähes kaikissa kuoseissa!
Siksi onkin hieman yllättävää, että keskikokoluokkaan
Mersulla on ollut kunnollinen coupé-malli vasta kymmenisen vuotta.
Mercedes-Benz on itse asiassa kautta historiansa vältellyt sotkeutumasta
pienempiin (ja vähemmän tuottaviin) malleihin. Vasta 1980-luvulla esiteltiin
190-luokka pienemmäksi vaihtoehdoksi, joka muuttui C-sarjaksi vuonna 1993.
Toisen sukupolven yhteydessä valmistettiin toki hassunnäköistä
Sportcoupé-vaihtoehtoa, mutta varsinainen coupé-malli esiteltiin kolmannen
polven faceliftin kokeneessa muodossa vuonna 2011.
C-sarjan tullessa neljänteen sukupolveen, coupé-malli tuntuu
jo hyvin luontevalta lisältä mallistoon. Saahan C-Mersun nyt myös avomallina! C
Coupé on onneksi helppo erottaa neliovisista sulavien muotojensa ansiosta.
Keulan ja kylkien aallot toimivat hyvin, mutta perän muotoilussa
sulavalinjaisuus on jo mennyt ehkä liiankin pitkälle. Takaosaa on jollain
tavalla yritetty häivyttää liikaa, aivan kuin kaikki linjat päättyisivät samaan
pisteeseen. Pyrkimyksenä on tietysti ollut pari vuotta aiemmin esitellyn S
Coupén muodot pienemmässä mittakaavassa. Tuloksena on kuitenkin syntynyt
limppu, jonka puikulamaisuutta voi onneksi vähentää AMG:n korisarjalla ja
levikkeillä.
Sisätilat ovat yhtenevät perhemallien kanssa, ja C-sarjan
paras puoli onkin tyylikäs ja viihtyisä ohjaamo. Kaikki materiaalit ovat
laadukkaita, ja kojelaudan muodot ovat linjakkaan modernit klassisin höystein.
Katse kiinnittyy ensimmäisenä kauniiseen (ja lisävarusteiseen) rannetukeen
ajotietokoneen valintapyörän päällä, jonka edessä ei olekaan vaihdekeppiä, vaan
keskikonsoli kaartuu sulavasti ylöspäin kolmeen pyöreään tuuletusaukkoon. Iso
näyttö niiden yläpuolella on sen sijaan harmillisen päälleliimatun näköinen.
Monessa mallissa ajotietokoneen näyttö on sulautettu kojelautaan paljon kauniimmin.
Vaihdekepin virkaa on Mersuissa jo useamman vuoden
toimittanut oikeanpuoleinen viiksi vanhaan jenkkityyliin. Manuaalivaihteisto on
vielä ollut tarjolla neljännen polven C-sarjaan, mutta se on jäänyt erittäin
harvinaiseksi. Nettiauton yli 50 coupé-mallissa vain yhdessä oli käsin
hämmennettävä laatikko. Käytännössä kaikissa on siis tyyliin sopiva
sulavatoiminen, 9-vaihteinen automaattilaatikko. Käsin valinta onnistuu
tässäkin vivuista ratin takaa.
Käytännössä pykäliä tulee vaihdettua itse ainoastaan
silloin, kun haluaa korostaa moottorijarrutusta. Normaalitiloissa manuaalimoodi
palautuu vaivihkaa takaisin täysautomaattiseksi, jos vaihteita ei ole vaihdettu
muutamaan sekuntiin. Parempi näin, sillä vaihteita on niin monta, ettei niihin
jaksa itse enää kovin tarkkaan keskittyä. Onneksi laatikko toimii erittäin
hyvin ja joka tilanteeseen löytyy hyvin nopeasti juuri sopiva vaihde. Täysin
huomaamaton vaihteisto ei ole, mutta vaihtamiset sujuvat erittäin siististi ja
pehmeästi.
Liikkeellelähdöissä voimalinjan viivyttely hieman ärsyttää.
Tämä on toki ollut Mersujen ominaisuus jo pitkään, ja sillä on varmasti haettu
pehmeää ja mukavaa kyytiä. Näin siis ainakin Comfort-moodissa. Kun kaasun pitää
painettuna syvällä, pian turbo herää ja linkoaa coupén kunnon vauhtiin! Valtaosa
ainakin Suomeen myydyistä C-sarjan coupéista on varustettu turboahdetuilla
nelisylinterisillä, joko bensana tai dieselinä. Näillä moottoreilla meno on
parhaimmillaan ripeää, mutta henkeäsalpaavaa kiihdytystä kaipaava joutuu
panostamaan isompiin moottoreihin. Onneksi niitäkin on tarjolla!
Ajomoodeja on kaikkiaan viisi erilaista: Eco, Comfort,
Sport, Sport+ ja Individual, mutta koeajetuissa perusmalleissa luonne ei
juurikaan muutu tilojen välillä. Eco-tilaa tulee aika harvoin käytettyä,
silloin vaihteisto rullailee enemmän ja kaasuun vastaavuus on lähinnä
suurpiirteinen. Comfortin ja Sportin välillä eroa ei tunnu juuri olevan, mutta
Sport+ -moodissa vaihteisto käyttää lähes koko ajan pykälää pienempää
vaihdetta. Individual-tilassa vaihteiston ja moottorin ohjausta, sekä ohjauksen
tehostusta voi säätää haluamillaan yhdistelmillä.
C Coupé ei herätä suurenmoisia tuntemuksia ajamisen suhteen,
vaan kulku on erittäin mukavaa ja miellyttävää kaikissa tilanteissa. Edes
AMG-paketin yhteydessä tuleva madallettu alusta ei erityisesti houkuttele
etsimään reittiä perille mutkateiden kautta. Jokapäiväinen elämä tällä autolla
on sen sijaan erittäin helppoa ja rentouttavaa.
Herkän ajettavuuden sijaan panostukset on ladattu auton
varusteisiin. Uuteen C-sarjaan saa vaikka mitä kivaa ja tarpeetonta! Valikoiden
syövereistä voi löytää vaikkapa analogiset mittarit moottorin suorituskyvylle
tai Eco-opastimen. Moni näistä on tietysti lisävarusteita, ja niillä uutta
autoa tilaamalla saa helposti tuhlattua kymppitonnin! Malliston monipuolisuus
ja lisävarusteiden kattavuus tuovat mieleen lähinnä 60-luvun Mustangin, niin
paljon valikoimaa on tarjolla.
Bensakone yllätti!
Ajelin eräänä lauantaina huhtikuussa pariakin eri versiota
aiheesta. Tein molemmilla autokoulusta tutun kulutuslenkin tavoitteena tietysti
mahdollisimman matala keskikulutus 32 kilometrin reitille. Aloitin C 250 d
-mallilla, jonka sain käyttöön Kamuxilta. Tuntia myöhemmin Autokeskus lainasi
alleni hieman uudemman, faceliftin kokeneen C 200 -mallin. Tässä jälkimmäisessä
kaksilitrainen on korvattu 1,5-litraisella nelosmoottorilla, jota avittaa
kiihdytyksissä pieni EQ Boost-sähkömoottori. Molemmat ovat nelivetoisia.
Itsestään selvänä oletuksena pidin diesel-mallia vähemmän
kuluttavana, mutta toisin kävi. 204-hevosvoimainen C 250 d kulutti peräti 6,7
litraa sadalla kilometrillä taajamaa ja maantietä noin puoliksi sisältävällä
lenkillä. Bensamoottorinen, 184-hevosvoimainen C 200 EQ Boost onnistui
puolestaan nipistämään kymmenyksen pois edellisen tuloksesta, ja kulki saman
lenkin kuluttaen 6,6 litraa satasella! Keskinopeuskin pysyi täsmälleen samoina
molemmilla kerroilla: 46 km/h. Ehkä yllättävän erilaiset olosuhteet tekivät
osan ja antavat dieseliä puolustaville tekosyyn hämmentävään tappioon. Kuten
kuvista näkyy, harmaata dieseliä ajettaessa tuli tukevasti lunta, kun tuntia
myöhemmin bensamallilla kruisailtiin paremmassa kevätsäässä!
Mielestäni C Coupéen sopii paremmin bensamoottori, yllättävästä
kulutustuloksesta riippumatta. Turbonelonen on yksinkertaisesti karkeampi
dieselkäyttöisenä, ja ylellisistä sisätiloista huolimatta ajatukset hakeutuvat
väkisinkin Taksi-Mersuun! Näyttävään Coupé-malliin sopisi tietysti parhaiten
sulava kuusisylinterinen, mutta Mersun kohdalla isomoottoriset versiot ovat
huomattavasti arvokkaampia.
Vaikka Mersulla on tapana tarjota kaikkea kaikissa
kokoluokissa, C-sarjan kaksiovisia ei saa lainkaan lataushybrideinä. Kenties
coupé-mallien ostajat ovat sen verran perinteisiä moottoriharrastajia, ettei
latauskaapeleiden kanssa kikkailu kiinnosta. Tosin Mersun perinteisiä
mallinimiä muisteleva saattaa muutenkin pettyä nykymallistoa tarkkaillessa.
Ennenhän tasalukema kirjaimen perässä viittasi suoraan moottorin kokoon, nyt
siihen ei ole enää luottamista. Esimerkiksi C Coupén mallistossa vain
faceliftiä edeltävät C 200 ja C 220 d kertoi suoraan minkä kokoinen moottori
konepellin alta löytyy. Kaikissa muissa iskutilavuus on jotain muuta mitä
annetaan ymmärtää!
Myös AMG-nimi on muuttuessaan kokenut pienen inflaation.
Mercedes-AMG C 63 (siis ei Mercedes-Benz!) on edelleen todellinen muskeliauto,
vaikkei voimanlähteenä olekaan enää mahtavaa, vapaasti hengittävää
6,2-litraista veekasia. Pullistettujen lokasuojien välissä majailee nykyisin
nelilitrainen tuplaturbokasi, joka on sekin erittäin kehuttu voimanpesä.
Sen sijaan C 43 on liian huomaamaton AMG-tunnusten
kantajaksi. Korissa ei ole käytännössä mitään eroa AMG Line-varusteisiin
nähden, eikä nelivetoinen V6-koneella varustettu auto ole mikään helppoon
sladitteluun tarkoitettu raaseri, vaan sulava ja nopea pieni luksusauto. Eikä
se näin siis juurikaan eroa Mercedes-Benz C 400:sta. Toisaalta huhujen mukaan tulevaan
C-Mersuun tarjottava AMG-malli on enää pelkkä nelisylinterinen hybridi. Maailma
ei ole menossa kovin hyvään suuntaan…
Jos siis lompakko pullottaa, nyt kannattaa ostaa yksi
viimeisistä V8-moottorisista coupé-malleista! Kohta niitä ei enää uutena saa.
Meidän tavallisten duunarien on tyydyttävä tylsempiin moottoreihin. C-sarjan
kohdalla valintani kohdistuisi silloin aikaisempaan C 200-malliin, jossa on
vielä kaksilitrainen moottori. Näitä saa reilulla 30 000 eurolla. Se on
hyvä kompromissi ripeyttä, taloudellisuutta, mukavuutta ja tyylikkyyttä! Ja
mielellään AMG-korisarjalla ja hopean värisenä, kiitos!
 |
| © Caradise 2021 |
