Lincoln Continental Town Coupé

Mikähän mahtaa olla kaikkien aikojen suurin kaksiovinen coupé-malli? Sen pitää olla amerikkalainen, siellähän kaikki on tunnetusti suurempaa kuin rapakon tällä puolen. Amerikanraudat ovat olleet yhä isompia 1950-luvulta lähtien, ja trendi jatkui 1970-luvun loppuun saakka, jolloin toinen öljykriisi päätti historiallisen aikakauden.

Oma veikkaukseni ehdokkaaksi on vuosien 1975-79 Lincoln Continental Town Coupé. Lähes kuuden metrin pituisena se oli vieläkin suurempi kuin Caradisessa esitelty Mark IV, tai sen seuraaja Mark V. Molemmat jäivät kymmenkunta senttiä Town Coupén mitasta. Leveyttäkin tässä on yli kaksi metriä!

Eikä sen kokoa edes pyritty peittämään mitenkään! Town Coupé on erittäin kulmikas ja massiivinen. Silti se on ryhdikäs ja sen mittasuhteet ovat onnistuneet. Se on itse asiassa täsmälleen saman kokoinen, tai ehkä aavistuksen matalampi, kuin sen neliovinen sisarensa, Continental Town Car.  Molemmat ovat kuusipaikkaisia ”tila-autoja”, joihin lihavat amerikkalaiset mahtuvat loikoilemaan ja kruisaamaan päivät pitkät.

Viidennen sukupolven Continental esiteltiin jo vuonna 1970, mutta ensimmäisinä vuosina se oli kieltämättä aika mitäänsanomattoman näköinen. Se sulautui liian helposti jenkkimassaan, ainoastaan neliskulmaiset luukkulamput erotti sen jollain tavalla tavallisesta. Lincoln on toki lähes aina ollut eräänlainen ”understatement”, eli sellainen hillitympi tapa kertoa omasta asemastaan muille, kun verrataan sitä esimerkiksi Cadillaciin. Vuosi 1974 oli ulkoisesti eräänlainen välivuosi, kun uudistettu Continental esiteltiin vuonna 1975.

Uuden neliovisen sedanin tunnisti soikeasta ooppera-ikkunastaan c-pilarissa, joka oli kopioitu Mark IV-sarjasta. Kaksiovisen kattolinja muuttui kulmikkaammaksi ja vertikaalimmaksi. Siinäkin oli nyt ooppera-ikkuna, tosin nelikulmaisena ja tyylikkäällä Lincolnin logolla varustettuna. Katon takaosa tilattiin usein vinyylisenä, ja sivuikkunoiden välisessä pienessä pilarissa oli elegantti valo. Vuosina 1975 ja 1976 maski oli tylsemmän näköinen leveä ritilä, mutta vuosimallista 1977 eteenpäin maskiksi vaihdettiin kapeampi ja tyylikkäämpi, Rolls-Royce-mainen keulakoriste, joka oli tuttu Mark-malleista. Vuonna 1978 myös sisätiloja päivitettiin hieman, jolloin metallirakenteinen kojelauta päivitettiin muoviseksi.

Jos nyt tarkkoja ollaan, ihan kaikki tämän näköiset eivät ole varsinaisia Town Coupé-malleja, vaan se oli suosittu lisävarustepaketti tavallisen Continental Coupén höysteeksi. Sitä tosin ei tunnista kovin helposti. C-pilarin ”Town Coupé”-teksti, edellämainittu pieni sivuvalo, sekä istuinten tyynymäinen lisäosa ovat parhaat tuntomerkit. Town Coupé oli siis vain ylellisemmin varusteltu yksilö, vaikkakin suurimman osan lisävarusteista sai tilattua jo perus-Coupéenkin.

Ja niitä varusteita olikin tarjolla aika kivasti: Esimerkkeinä mainittakoon automaatti-ilmastointi, kuuteen suuntaan säätyvät sähköistuimet, vakionopeudensäädin, automaattiset valot, sekä koko ohjaamon peittävä suuri kiinteä lasikatto. Maininnan arvoinen on myös Sure-Track-jarrujärjestelmä, joka tarkkailee takarenkaiden pyörimisnopeutta, ja pyrkii estämään niiden lukkiutumisen. Kaikki nämä siis jo neljäkymmentä vuotta sitten!

Isossa autossa pitää tietysti olla iso moottori. Aluksi se oli Ford-konsernin suurin henkilöautoihin tarjolla oleva vaihtoehto, eli 460-kuutiotuumainen (7,5-litrainen) V8. Toki päästöinflaation seurauksena teholukema nousi vain vaivoin yli kahdensadan. Näillä eväin raskas auto ei jaksanut kiihtyä kovinkaan nopeasti, vaan mainoksissa painotettiin enemmänkin hiljaista ja tasaista kyytiä. Pienempi vaihtoehto oli 400-kuutiotuumainen, eli 6,6-litrainen, jossa ei ollut enää edes sitä kahtasataa hevosvoimaa. Ainoa vaihteistovaihtoehto oli 3-pykäläinen automaatti.

Kaikki aikakaudet päättyvät aikanaan. Lincoln valmistikin ne ihan viimeiset maantielaivat suurilla moottoreilla vuonna 1979. Samankaltaisia superlatiiveja tullaan automaailmassa tuskin koskaan enää julistamaan. Seuraavalle vuosikymmenelle jenkkiautotkin pienenivät huomattavasti, sillä kallistuvan öljyn takia kulutus piti saada aisoihin.

Näin siis tässä autossa saattaakin piillä arvonnousupotentiaalia. Vielä tällaisia jättiläis-coupéja saa parhaimmillaan alle kymppitonnin, mutta hyvin säilyneet ja vähänajetut yksilöt alkavat kolkutella 20 000 euron/dollarin hintoja. Osta siis nyt, jos tallistasi löytyy tyhjää tilaa sellaisen pienen kerrostaloyksiön verran!

© Caradise 2017

Lincoln Continental Mark IV

Amerikanraudat ovat aina olleet isoja autoja. Jonkinasteisen ääripään saavuttivat 1970-luvun muoti-ilmiö, suuret kaksioviset luksus-coupét, joita jenkit kutsuivat termillä ”Personal Luxury”. Edustajia tässä luokassa oli melkeinpä jokaiselta amerikkalaiselta valmistajalta, mutta suurimmat ja kauneimmat tulivat Cadillacin ja Lincolnin riveistä. Näiden kahden huippumallit Eldorado ja Continental Mark kamppailivat keskenään, ja tämä on yksi harvoista lajeista, jossa Lincoln oli parempi.

Erityisesti Mark IV oli valtava menestys. Sen henkiset edeltäjät olivat upeita autoja, joista nyt on tullut kalliita klassikoita. Ensimmäisen polven Continental eli ”Mark I” muistetaan V12-moottoristaan, ja se on yksi 1940-luvun tunnetuimmista autoista. Toista polvea, Continental Mark II:ta, tehtiin sitäkin erittäin vähän, vain vajaat 3000 kappaletta vuosina 1955-57. Monet asiantuntijat, ja myös Lincoln itse, eivät pitäneet vuosien 1958-60 Mark III-V –sarjaa riittävän ylellisenä eikä nimensä veroisena.

Sen tähden Lincoln esitteli uuden Continental Mark III:n vuonna 1968. Sen muodot olivat ryhdikkäät ja ajalleen modernit, ja kuitenkin niissä oli sopivasti lainaa 1950-luvun edeltäjästä. Moottoriksi kelpasi ainoastaan suuri 460-kuutiotuumainen V8, joka kehitti 365 hevosvoimaa. Mark III:a valmistettiin neljän vuoden ajan lähes 80 000, ja veikkaan, että tässä voisi olla yksi tulevaisuuden sijoituskohteista: hinnat eivät vielä ole liian korkeita, mutta kun mallin tyyli ja olemus huomataan laajasti, alkavat hinnat nousta.

Seuraaja Mark IV esiteltiin vuonna 1972. Se oli vieläkin pidempi, matalampi ja leveämpi kuin 5,5-metrinen Mark III. Myös adjektiivit linjakas, mahtava ja häpeilemättömän kulmikas kuvaavat Lincolnia hyvin. Rolls-Royce-mainen grilli tuotiin esiin leikkaamalla aukko sen kohdalle puskuriin. Sen eteen sai lisävarusteena pienen riman, joka suojasi kolhuilta ja muutti hieman keulan ilmettä. Samoin C-pilarin soikea ooppera-ikkuna oli aluksi lisävaruste. Se oli kuitenkin niin suosittu, että seuraavana vuonna siitä tuli Nelosen vakiovaruste, ja monien muiden oli pakko kopioida idea omiin autoihinsa!

Valtava moottori pysyi samankokoisena, mutta laskutavan muutoksen ja orastavan öljykriisin vuoksi ilmoitetusta tehosta katosi noin 150 hevosvoimaa. Mitään muita vaihtoehtoja ei Mark IV:seen saanut. Teho vaihteli vuosittain, mutta pysyi reilussa kahdessasadassa koko tuotannon ajan. Eli mikään tykki tämä 2,5-tonninen maantiejahti ei koskaan ollut, mutta tehoa ja ennen kaikkea vääntöä oli esikuvansa tapaan ”riittävästi”!

Varustelu oli luksusautomaisen runsasta: Lähes kaikkea pystyi säätämään automaattisesti sähköllä, kuten ilmastointia ja istuimia. Mark IV oli jopa varusteltu jonkinlaisella ABS-jarrujen esiasteella! Sisätilat olivat hulppeat ja mukavat, ja kaiken kruunasi Cartierin tyylikäs kello mittaristossa.

Seuraavana vuonna tuli lisää määräyksiä valtion taholta: Uusien autojen tulisi kestää vahingoittumatta törmäys 5 mailin tuntinopeudesta ja kaunis puskuri piti vaihtaa järeämpään. Takapuskurin piti sietää pusut vastaavasti 2,5 mailin vauhdista, joten lisävarusteeksi tuotiin krominen vahviste ”feikki-continental-kitin” alapuolelle. Varusteluun tuotiin muutamia parannuksia ja uutena erikoismallina Silver Luxury Group, joka tarkoitti lähinnä nimensä mukaista väritystä korin, vinyylikaton ja nahkaverhoilun suhteen.

Vuonna 1974 törmäyssäädökset astuivat voimaan myös takapuskurin osalta, joten Mark IV sai täysin uudenlaisen perän. Valot nousivat puskurista korin puolelle. Vaikka auton olemus muuttui raskaammaksi ja pituutta kertyi muhkeampien puskurien vuoksi lähes 5,8 metriä, ainakin omaa silmääni uudistus miellyttää enemmän. Harva valmistaja sai uudet massiiviset puskurit istumaan niin sopusuhtaisesti kuin Lincoln!

Varusteluun tuli pieniä päivityksiä vuosi vuodelta, mutta suurin tekninen muutos Mark IV:n evoluutiossa oli levyjarrujen asentaminen vuonna 1975. Samana vuonna tuli tarjolle myös ikkunan sähkölämmitys takalasin lisäksi myös tuulilasiin, sekä pyöränkaarien ympäri kulkeva kylkilista. Hieman yllättäen, moni vakiovaruste, kuten Sure-Track-jarrujärjestelmä ja vakionopeudensäädin, siirtyi optiolistalle viimeiselle mallivuodelle. Näin tehdas sai lähtöhintaa alemmas ja ostajien mielenkiinnon pidettyä yllä.

Mark IV pysyi haluttavana loppuun saakka myös lukuisien erikoismallien myötä. Luxury Group-paketteja sai lopulta useana eri väriyhdistelmänä. Todellisia keräilymallejakin ilmestyi vuonna 1976. Lincoln esitteli neljä Designer Series –mallia, jotka oli nimetty tunnettujen suunnittelijoiden mukaan: Bill Blass, Emilio Pucci, Givenchy sekä Cartier. Jokaisessa oli erikoinen väriyhdistelmä, sekä 22 karaatin kultalevy kojelaudassa, johon kaiverrettiin ensimmäisen omistajan nimi!

Näiden uudistusten avulla Mark IV –sukupolven myynti pysyi loppuun asti erinomaisena. Tuotantomäärät vaihtelivat vuodesta toiseen 50 000 molemmin puolin, ja yhteensä Mark IV -mallia valmistettiin 278 869 yksilöä. Viides Mark-sukupolvi esiteltiin seuraavana vuonna, ja se oli vielä hitusen nelostakin suurempi! Maailmalla trendi oli kuitenkin jo luksusautojenkin kohdalla pienempiä suosiva, joten 1970-luvun Continental Mark IV jäi yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista kaksiovisista. Valitettavasti tällaisia autoja ei tulla koskaan enää valmistamaan...

 

© Caradise 2014