Hengenahdistusta

Kuten edellisen päivityksen lopussa todettiin, Cougarin katalysaattori ei ollut enää täysin kunnossa. Pakoputkesta on siis kuulunut kolinaa, varsinkin kylmäkäynnistyksen yhteydessä. Hitsausongelmat korjannut mekaanikko tiesi kertoa, että kolina tuli katalysaattorista. Tarkemmin määriteltynä katalysaattorin sisällä oleva jalometallinen suodatinosa on irronnut ja kolisee pöntön sisällä. Hän käski tarkkailla moottorin hengitystä, ettei klöntti menisi huonoon asentoon putken sisällä ja tukkisi koko putkea.

Pari viikkoa sitten huomasin, ettei kyseistä kolinaa enää kuulu ja osa katalysaattorin sisällä on päässyt liikkumaan huonompaan asentoon. Pian huomasin myös hengenahdistuksen moottorissa. Tyhjäkäynnillä ja pienillä kierroksilla moottori kävi normaalisti ja tasaisesti. Mutta kun painoi kaasua syvemmälle ja noustiin yli 2 000 kierroksen, kone tuntui tukehtuvan siihen paikkaan! Lopulta tämä oli niin häiritsevää, ettei edes moottoritielle uskaltanut mennä, koska nopea kiihdytys oli tuomittu epäonnistumaan. Onneksi talvisin suurin osa ajosta tapahtuu kaupunkialueella.

Koska taloudellinen tilanteeni ehti taas tilapäisesti heikentyä, moottorin korjaaminen tuntui ylivoimaisen hankalalta. Mietin jo, saisiko kyseisen tukoksen poistettua katalysaattorista jonkun pitkän kepin tai koukun avulla, mutta putkisto on Cougarissa niin mutkikas kokonaisuus, ettei ideasta ollut mihinkään. Parempi idea olisi irrottaa koko katti pois, ja yrittää tyhjentää sitä irrallaan. Mutta en omista nosturia enkä oikein asentajan taitojakaan, niin sekin homma saa jäädä jollekin toiselle.

Niinpä laitoin koko auton myyntiin, ja hinnaksi riittävän mitättömän summan. Mainitsin rehellisesti ilmoituksessa, että korjauksia olisi tiedossa. Toisaalta onpa leimakin voimassa vielä melkein vuoden. Yllättyinkin kuinka heti ensimmäisenä iltana sain tarjouksen vaihtaa Cougar ehjempään ranskalaiseen pikkuautoon. Ja heti seuraavana aamuna toinen ostaja Pohjanmaalta lupasi maksaa auton käteisellä. Ja vieläpä etukäteen!

Viimeinen viikko Cougarilla onkin mennyt erittäin varovasti ajellen. Hengitysvaikeuksien lisäksi moottorista alkoi kuulua selvää suhinaa kaasua painettaessa. Lieneekö jo merkki kannentiivisteen vuotamisesta tai jostain vakavammasta. Viimeinen matka vanhempieni luo Mouhijärvelle sujuikin erittäin rauhalliseen tahtiin, joku voisi kutsua matkaa jo tien tukkimiseksi. En uskaltanut missään vaiheessa ajaa 70 lujempaa, jottei mitään hajoaisi moottorista enempää. Toisaalta matkan keskikulutus pysyi ennätysalhaisena, 6,6 litrassa sadalla kilometrillä!

En lopulta ehtinyt omistaa Cougaria edes kahta kuukautta. En edes pessyt autoa ollenkaan! Muutenkin ajaminen rajoittui lähinnä kaupunkiajoon pakkasella. Muutaman maantiereissun sentään ehdin tehdä ja yhteensä kilometrimittari keräsi 1 249 yksikköä lisää. Tuntuma 16-tuumaisilla kesärenkailla jäi myös kokonaan arvoitukseksi, mutta ainakaan nämä talvirenkaat eivät herättäneet luottamusta.

Jostain syystä Cougarin myynti ei ahdistanut ajatuksena missään vaiheessa. En vain koskaan ehtinyt ihastua autoon millään tavalla. Ajaminen ei herätä suurempaa innostusta, eikä moottori ehjänäkään tuonut mitään sykähdyttävää potkua. V6-moottorinen Probe oli tässä mielessä täysin toista maata. Sehän on pohjimmiltaan herkempi ja sirompi japanilainen, kun taas Cougar on isompi ja romuluisempi amerikkalainen, ja jotenkin karkea.

Sain vielä illalla viestin ostajalta, joka saman tien asensi alle uuden katalysaattorin, ja sai moottorin toimimaan niin kuin pitääkin. Ford on kuulemma yllätyslahja hänen tyttärelleen, joka on pian tuoreen ajokortin sekä komean Cougarin onnellinen omistaja. Toivottavasti onni kestää ja auto myös!

Tästä eteenpäin siis ajellaan pelkällä avoautolla! Onneksi kevät tekee tuloaan ja lumien kauan odotettu sulaminen saa pian vauhtia! Ehdin jo käynnistää Mazdan pitkän tauon jälkeen ja ajaa sen kadulle viimeistä mahdollista yhteiskuvaa varten. Liukastelu kesäkumeilla takaisin talliin mutkan ja pienen ylämäen kautta onnistui lopulta vasta noin viidennellä yrityksellä…

© Caradise 2018

Leima kiven alla

Ostaessani Cougaria otin tietoisen riskin. Sen katsastus oli umpeutumassa, ja läpipääsyn todennäköisyys aika pieni. Silti sovin myyjän kanssa, että minä hoidan katsastuksen, jos saan auton 300 € halvemmalla. Nyt on selvillä, kannattiko riski. Puolustukseni voin sanoa, että Carismalla olisi ollut sama rumba edessä, joten sen tähden halusin katsastaa Cougarin itse. Mitsubishi muuten myytiin Viroon, jossa sitä rääkätään nyt kuulemma jääradalla!

Ennakkoon koeajon perusteella osasin odottaa paria ongelmaa, joista jo mainitsinkin: Pakoputkessa on selvä vuotokohta, ja lisäksi se kolisee kylmänä käynnistettäessä. Lisäksi auton alusta tuntuu vähän epämääräiseltä ja levottomalta. Jopa niin levottomalta, etten uskaltanut ajaa 90 lujempaa jäisellä moottoritiellä viedessäni Mitsun kesärenkaita takaisin Espooseen. En tainnut ohittaa kuin pari hidasta rekkaa koko retken aikana.

Varasin katsastusajan niin, että pääsisin suoraan pääkaupunkiseudulta katsastukseen. Näin moottori olisi lämmin, eikä ainakaan päästöjen suhteen pitäisi tulla ongelmia. Eikä tullutkaan. Moottori sai puhtaat paperit, ei edes pakoputkiston kunnosta tullut mitään sanomista. Yllättävää! Alustan osaltakaan ei esiintynyt odotettuja ongelmia, mitä nyt alkavaa ruostetta siellä täällä. Ainoa korjauskehotus annettiin etupään koiranluista, jotka pitäisi jossain vaiheessa vaihtaa.

Ei se silti läpi mennyt. Ongelmat alkoivat takajarruja testattaessa. Etujarrut antoivat hyvät lukemat, samoin takajarrut aluksi, mutta pian katsastaja huomasi jarrupolkimen painuvan yhä syvemmälle ja jarrutustehon hiipuvan lopulta kokonaan. Tätä ei ajossa voinut huomata mitenkään, sillä käytännössä vain harvoin takajarruja tarvitaan. Syyksi paljastui pieni vuotokohta jarruputkissa takana, joka tiputteli muutaman tipan jarrunestettä jarrua painettaessa. Muutenkin takajarrulevyt olivat jo pahasti ruosteessa, eikä siinä enää hiontakaan auttaisi. Samoin kuskin puolen helma otti itseensä katsastusmiehen hakatessa meisselillä reikiä peltiin.

Tavanomaisen hylkäyksen sijaan Fordille iskettiin tyrmistyttävä ajokielto ja punainen tarra tuulilasiin! Reilun viikon yhteiselo katkesi siis lyhyeen. Ei kai tämä nyt niin vaarallinen vika ollut? Mutta mikään muu ei auttanut kuin ajaa auto lähimpään korjaamoon, joka saisi vaihtaa ajokieltoon johtaneen jarruputken.

Seuraavalla viikolla homma saatiin kuntoon, ja ajoin taas takaisin katsastukseen. Toimistolla kävi ilmi, että minun olisikin pitänyt korjata myös kaikki muut hylkäykseen johtavat syyt, eli helma ja takajarrulevyt! Ajokielto ei siis vielä päättynytkään, vaan pitäisi etsiä uudestaan joku hitsaamisen taitava korjaamo.

Sitä ennen tilasin kuitenkin Motonetistä tuoreet takajarrulevyt ja -palat. Toivoin saavani ne vaihdettua itse isäni avustuksella, mutta satuloiden pultit osoittautuivat niin jumittuneiksi, että sekin jätettiin lopulta ammattilaisten huoleksi. Nelivetoisiin ja V6-moottorisiin Mondeoihin sopivat tuuletetut levyt paloineen maksoivat noin 90 €, siis puolet vähemmän kuin alkuperäisvaraosat.

Jarruputkien korjauksen yhteydessä ilmeni taas täysin uusi, ja todella harmittava vika. Nimittäin mittariston digitaaliset näytöt, kuten matkamittari, kello ja ajotietokone, pimenivät totaalisesti! Tai oikeastaan oikeanpuoleisessa näytössä muutama digiväkänen jäi näkyviin. Todella ärsyttävä ongelma, vaikkei ajamista haittaakaan. Jo pelkästään jälleenmyynnin kannalta nämä mittaristot ovat todella tarpeellisia…

Taas meni viikonloppu ilman autoa, kun Cougar sai uutta peltiä helmaansa. Näihin saa vanhoissa autoissa tottua Suomen olosuhteissa. Nyt helma on kuitenkin taas vähän ehjempi, mutta muistoksi jäi rumat hitsausjäljet ja vannehopealla maalattu paikka. Takajarrujen pultit lopulta aukesivat hitsaamalla torx-ruuvien päihin kuusiokoloruuvit, joita jälkitarkastuksessa myös katsottiin kieroon pitkään. Lopulta soitto tutulle korjaajalle sai katsastajan vakuuttumaan.

Mutta vihdoin ja viimein, parin viikon säätämisen jälkeen, Cougar on saanut pitkän leimansa, ja sillä voi ajaa taas normaalisti. Hintaa molemmat korjaukset ottivat 170 €, ja kun laskee osien hinnat ja katsastusmaksut yhteen, saadaan noin 500 € loppulasku. Eli parisataa euroa tuli takkiin tässä uhkapelissä. Toisaalta nyt ainakin tiedän miten autoa on korjattu, ja takana on tuoreet jarruosat, jotka kestänevät niin kauan kuin Ford liikenteessä sinnittelee.

No mitä tapahtui pimenneelle mittaristolle? Kuin hain auton taas korjaamolta, mittaristot toimivat niin kuin pitääkin! Jopa kaikki ajotietokoneen lukemat olivat pysyneet ennallaan! Viikonloppu lämpimässä hitsaushallissa sai ilmeisesti auton kuivumaan niin, että kosteus ja jää hävisivät pois. En oikeastaan edes tiedä missä liittimessä huono kontakti on, mutta toivottavasti vika ei tule toistumaan...

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ehkä ainakin hetkeksi. Toisaalta tulevaa rahanmenoa tietää ainakin kaksi loppuun kulunutta kesärengasta, sekä takaluukun mahdollinen maalaus ja laiskat kaasupumput. Lisäksi toinen korjaajista ihmetteli tosissaan, miten päästöt voivat olla hyväksytyissä raameissa, sillä pakoputken kolina paljastui hajonneeksi katalysaattoriksi! Palataan siis aiheeseen vielä keväämmällä...

© Caradise 2018

Uusi vuosi, uusi auto

Olen viime vuosina huomannut, että todella harvoin sinkkumiehen auton takapenkillä istuu ketään. Takaovet ovat siis käytännössä minulle turhat, mitä nyt tavaroiden heittäminen penkille helpottuu. Tästä syystä olen jo jonkin aikaa haaveillut kaksiovisesta kakkosautosta, eli talviautosta avoauton rinnalle. Sporttisuus ja näyttävyys eivät tietenkään haittaa millään tavalla, saahan sellaisiakin autoja Suomesta pikkurahalla.

Ehdin omistaa Mitsubishini jo melkein neljä vuotta! Kuinka se aika kuluukaan. Carisma palveli koko ajan hienosti, oli käyttökuluiltaan erittäin edullinen, ja yllätti jopa radallakin positiivisesti. Mutta entistä enemmän alkoi näkyä merkkejä lopullisesta väsymisestä, olihan autolla ajettu lähes 370 000 kilometriä! Tuleva katsastus lähestyi jo uhkaavasti ja sen hyväksyntä ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Esimerkiksi jakohihna pitäisi vaihtaa ja molemmat rengassarjat ovat ihan lopussa. Alusta saakka kahissut kytkinkin alkoi loppumetreillä osoittaa murenemisen merkkejä, jopa selvää luistamista oli havaittavissa yhdessä kiihdytyksessä moottoritielle. Mutta olen pääosin tyytyväinen vuosiini Mitsun kanssa!

Nyt oli kuitenkin Carisman aika väistyä ja antaa tilaa seuraavalle! Löysin nimittäin Espoosta, Viiskulman Autosta siistin näköisen Ford Cougarin, joka oli ollut myynnissä jo pidempään. Kovin vähän Puumasta oli tarjolla tietoa, joten pakkohan sitä oli käydä katsomassa paikan päällä. Pitkään seissyt auto lähti pakkasessa yllättävän hyvin käyntiin, eikä moottorista kuulunut kummempia hälyääniä, joten koeajo alkoi lupaavasti. Auton siisteys yllätti varsinkin sisätiloissa, missä ei suurempia kulumisia ole havaittavissa. Pahoja ruostevaurioita ei ulospäin näy, vain aivan pikkuruisia täpliä siellä täällä.

Rumin kauneusvirhe Cougarissa on takaluukku ja sen loppuosa. Päädystä sen pinta on vähän kuhmurainen, ja maalipinta hilseilee pahasti. Pienet teipit rajaavat rumaa kohtaa, ja heti sen vieressä maalipinta on ihan ok ikäisekseen. Täytyy ajan kanssa selvittää, mistä vaiva johtuu. Toisaalta sen korjaaminen maksaa vain muutamia satasia, kun se alkaa liikaa ärsyttää. Muutenkin takaluukku osoittautui murheenkryyniksi, sillä kaasujouset eivät jaksa pitää painavaa luukkua ylhäällä.

Toinen selvä kauneusvirhe muutaman pikkukolhun lisäksi on pelkääjän puoleinen ikkuna, joka ei avaudu kunnolla, eikä myöskään istu yhtä hyvin kuin kuskin puolella. Tätäkin tutkitaan myöhemmin, onneksi lumi pysyy ulkopuolella, toivottavasti myös vesi. Kolmas selvä vika on pakoputki, joka vuotaa pahasti keskiosastaan. Tästä katsastusmies varmasti huomauttaa.

Mutta itse koeajon aikana ei paljastunut mitään hälyttävää. Aluksi jarrut täristivät pahasti, mutta se johtui vain pitkästä seisonnasta. Vika onneksi poistui kilometrien myötä. Myös alustassa on havaittavissa pientä epämääräisyyttä, ehkä jopa hienoista kolinaa, toivottavasti ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Leimaa haettaessa tästäkin saadaan lisää tietoa. Moottori ja vaihteisto pelaavat sen sijaan hyvin yhteen. Voisin jopa uskoa maltillisen 205 000 kilometrin mittarilukeman pitävän paikkansa. Huoltokirjassa on toki muutama aukko loppua kohden, mutta kilometrit ovat kertyneet suhteellisen tasaisesti vuosien mittaan.

Koeajon jälkeen oli ryhdyttävä hieromaan kauppoja. Ehtona oli, että Carisma otetaan vaihdossa, kolmen auton loukkuun en halunnut. Välirahaksi sovittiin siedettävä 900 €. Riski katsastuksen vioista jätettiin minulle, muuten vaihtohinta olisi ollut 300 € korkeampi. Kuukauden sisällä nähdään, kannattiko riski!

Kotimatkalla Ford Cougar paljastui rennoksi cruiseriksi, joka tuntuu yllättävän isolta autolta. Auto rullaa myös hienosti, mutta tuntuma tiehen jää aavistuksen etäiseksi. Mitsubishin ketteryyttä Cougarista ei löydy, vaan matala ajoasento ja leveämpi koko pakottaa ajamaan ensimmäiset viikot varovasti, kunnes alan tottua autoon. Cougar on yllättäen myös hieman meluisampi kuin Mitsu. Moottoriksi olisin toivonut 2,5-litraista veekutosta, mutta kaikkea ei voi saada. Kyllä kaksilitraisellakin ehtii, vaikka tehopainosuhde nouseekin harmittavasti kympin huonommalle puolelle.

Varusteiltaan Cougar on riittävän moderni, esimerkiksi automaattinen ilmastointi ja ajotietokone kuuluvat tähän yksilöön. Istuimet ovat kangasta ja niiden korkeus säätyy sähköllä. Auton laadusta ja kunnosta kertoo usein oven sulkeminen, joka antaa Cougarissa harvinaisen tukevan vaikutelman. Hankookin talvirenkaat ovat peltivanteilla, mutta alkuperäiset 16-tuumaiset alumiinivanteet odottavat kesäkumeineen tallissa.

Cougar edusti aikoinaan New Edge-designia, jota Ford käytti vuosituhannen vaihteessa. Käytännössä tämä tarkoittaa korostuneen vauhdikkaita ja myös hyvin pyöreitä muotoja. Ja nimenomaan Cougarissa tuo viirumaisuus venytettiin äärimmilleen. Kaveri ehti jo ristiä autoni ”litistetyksi Ka:ksi”, mutta minun silmääni Puuman muotoilu miellyttää edelleen.

Tästä eteenpäin olen siis kahden Caradise-auton onnellinen omistaja, ja jatkossa blogissani seurataan molempien autojen elämää ja ongelmia! Cougaria tullaan armotta vertaamaan myös edeltäjäänsä Ford Probeen, jollaisella ajoin aikanaan yli neljä vuotta ja 100 000 kilometriä! Ensivaikutelma veljesten välillä on hyvinkin erilainen. Rikoin myös hyvin alkaneen perinteeni: Yhdeksäs autoni ei olekaan yhdeksättä eri merkkiä, vaan toinen Ford jonka omistan…

© Caradise 2018