Rolls-Royce Phantom Saloon

Käydäänpä nyt läpi hieman autoilun historiaa. Olettekohan koskaan miettineet, miksi sedan on edelleen yleisin korimalli maailmassa? Kohta tiedätte syyn. Tehdään se pintaraapaisuna Rolls-Roycen tyyliin.

Ensimmäinen Rolls-Royce esiteltiin 1904. Pätevänä insinöörinä Henry Royce suunnitteli auton, joka olisi mahdollisimman kestävä ja laadukas. Hän esitteli sen Charles Rollsille, joka myi autoja Lontoossa, ja tunsi hyvin kaupungin silmäätekevät. Pian Rolls-Roycet todettiin erinomaisiksi, ja varsinkin suurin kuusisylinterinen malli oli haluttu rikkaiden keskuudessa. Hopeinen, 1906 valmistunut ”AX201” sai lempinimen Silver Ghost erityisen tasaisesta ja hiljaisesta käynnistään.

1900-luvun alussa autot olivat käytännössä hevoskärryjä, joihin asennettiin moottori. Sylinterimäärän kasvaessa polttomoottorien huomattiin olevan paljon hevosia tehokkaampia, joten ne pystyivät vetämään paljon suurempia ja useampipaikkaisia koreja. Rolls-Royce ja muut valmistajat suosivat ulkopuolisia korivalmistajia. Suurin osa autoilun alkuajan koreista olivat hyvin avonaisia. Muutamat umpiautot olivat hyvin korkeita ja kömpelön näköisiä.

Vuosien saatossa yleiseksi malliksi muodostui sellainen, jossa matkustajat istuivat aivan auton takaosassa, osin taka-akselin päällä. Rolls-Royceissa ja muissa luksusautoissa matkustamo oli usein katettu, mutta kuljettajan paikka oli avonainen. Korit muuttuivat pikku hiljaa astetta edellistä linjakkaammaksi ja matalammaksi, mutta matkustajat istuivat edelleen käytännössä auton takaseinässä kiinni. Matkatavaroille ei ollut mitään tiloja, paitsi joskus erillinen kori auton takaosassa.

Matkustamo oli usein hyvin tilava, ja kuljettajan osasto eristetty kunnon seinällä ja lasilla. Seinään tai lattialle pystyi integroimaan taitettavat lisäistuimet. Nämä osoittautuivat lopulta hankaliksi ja turhiksi, ja matkustamosta vapautui lisää tilaa, eli käytännössä sitä pystyi tuomaan hieman eteenpäin. Seuraava evoluution vaihe onkin sitten nykyaikaisen sedanin esiaste. Nimittäin takana oleva tavarakori haluttiin sulauttaa paremmin auton koriin.

Rolls-Roycella ensimmäiset ”Saloon”-mallit valmistettiin 1930-luvun alussa. Tehdas itse valmisti ennen toista maailmansotaa käytännössä pelkän rungon ja moottorin, ja korin suunnittelu ja valmistus uskottiin asiakkaan valitsemalle koritehtaalle. Näitä oli kymmeniä monessa maassa, ja oikeastaan kahta täysin samanlaista koria tuskin on valmistettu, vaikka Rolls-Royceja myytiin joka vuosi satoja ympäri maailmaa.

Saloon-mallit ovat selvästi matalampia ja linjakkaampia kuin vanhanaikaiset Berlina-koriset umpiautot. Kylkilinja on useassa korissa perää kohti laskeva, kun se ennen oli loppuun saakka suora. Uusi keksintö ”takaluukku” saattoi olla hyvinkin monen muotoinen, joskus pelkkä suora liukumäki, kuten kuvien autossa, tai sitten jonkin paksuinen sulava kyhmy. 

Sotien jälkeen Saloonien muoto säilytettiin uusissa malleissa, ja lokasuojat kasvoivat asteittain kiinni koriin malleissa Silver Wraith, Dawn ja Cloud. 1960-luvun Silver Shadow oli jo sitten täysin nykyaikaisen sedanin muodoissa.

Saloonin moottorit

Silver Ghostin seuraajaksi tuli vuonna 1925 Phantom, jonka ykkösversiossa ei Saloon-koreja vielä ollut. 1929 esitellyssä Phantom II –mallissa oli sama valtava kuusisylinterinen moottori kuin ykkösessäkin, mutta uudistuksiakin tietysti oli. Kakkosmallin alustoja tehtiin yhteensä 1680 kappaletta, mutta on mahdotonta tai äärimmäisen työlästä selvittää, kuinka moneen asennettiin Saloon-kori.

Phantom III esiteltiin 1936, ja siinä oli ajan henkeen kuuluva V12-moottori. Tosin iskutilavuus kutistui 7,7 litrasta 7,3:en. Akseliväli oli myös hieman lyhyempi. Tätä huippumallia tehtiin ennen maailmansotaa 727 kappaletta, josta arviolta vajaassa neljäsosassa on Saloon-kori.

1922 Silver Ghostin rinnalle oli esitelty pienempi 20hp –malli, jota markkinoitiin omistajille, jotka haluavat itse ajaa autollaan. Sen seuraaja 20/25 esiteltiin myöskin vuonna 1929. Vaikka se oli pienempi, halvempi ja tehottomampi malli, myös tästä kaikki alustat vietiin muiden koritettavaksi, ja on vaikeaa silmämääräisesti erottaa sitä isommasta Phantomista. Ehkä keula on isoveljessä merkittävästi pidempi.

20/25-mallin rivikuutonen on yli puolta pienempi kuin Phantom-mallissa, mutta silti riittävä 3,7-litrainen. Vuonna 1936 sekin päivitettiin puolta litraa isompaan, 25/30-malliin. Vielä ennen sotia mallin nimeksi vaihtui Wraith. Pienempää mallia valmistettiin kaikki korimallit laskien noin 6000 kappaletta kymmenen vuoden ajan.

Sotaa edeltävät Rolls-Roycet ovat erittäin laadukkaita ja kestäviä, ja niistä on pidetty erittäin hyvää huolta. Sen tähden yli puolet kaikista Rolls-Royceista ovat edelleen olemassa. Eli myös markkinoilla riittää hyvin tarjontaa. Halvimmillaan 1930-luvun Rolls-Royce Saloonin saa 40 000-50 000 eurolla, kun taas erityiset Phantom-yksilöt maksavat jo useita satoja tuhansia.

Suomessakin tämän ikäisiä Rolls-Royceja on useampia, jopa uutena maahan tuotuja. Ainakin yksi niistä, kevään Classic Motor Showssa kuvattu, voidaan lukea Saloon-malliksi. Yksilö on vuoden 1936 20/25-malli, ja sen Sedanca de Ville -korin erikoisuutena on irroitettava katto-osa kuljettajan yläpuolella, joka sulautuu erittäin hyvin siron linjakkaaseen koriin.
 

© Caradise 2014

Rolls-Royce Corniche II

Rolls-Royce Corniche on käsittämättömän iso, kallis, mukava ja ylellinen.

Rolls-Roycen keulamaski lienee automaailman muuttumattomin käsite. Se vie ajatukset antiikin Kreikkaan, jonka julkisten rakennusten päädyt pylväskäytävineen ovat lainanneet juhlalliset muotonsa tähän kaikkein tunnetuimpaan keulakoristeeseen. Katon harjalle on laskeutunut enkeli, Spirit of Extacy, joka on levittänyt siipensä ja nojautunut eteenpäin valmistautuakseen tulevaan lentoonsa maan päällä.

Näin on ollut jo yli sadan vuoden ajan. Heti ensimmäisistä Rolls-Roycen malleista lähtien tämä kulmikas tunnus on suojellut auton jäähdytintä. 1930-luvun Phantom-mallin myötä maskin poikkirivoitus kääntyi pystyyn, jolloin se muistutti entistä paremmin antiikin esikuvaansa. Vaikka maski on ajan mittaan pienentynyt ja suurentunut, se seisoo edelleen, 80 vuotta uudemmassa Phantom-mallissa ryhdikkäästi suorassa kulmassa kohti taivasta todistaen ylellisyydestä johon vain Rolls-Royce pystyy.

Rolls-Royce on aina pyrkinyt valmistamaan autonsa muita paremmaksi, ei väliä paljonko se tulisi maksamaan. Yhtiön asiakkaisiin kuuluu ainoastaan rikkaat ja kuuluisat sekä kuninkaalliset, joille kelpaa vain paras. He vaativat, että auto kulkee ääneti kuin haamu vailla tärinöitä ja pomppuja.

Toisen maailmansodan jälkeen, kun autot alkoivat muovautua kohti nykyisiä muotteja, Rolls-Roycen mallipolitiikka on ollut pitkälti samanlainen vuosikymmenestä toiseen. Eniten valmistettiin neliovisia limusiineja, joista oli tarjolla myös avomalleja kahdella ovella. Coupé-mallit jäivät yksittäiskappaleiksi tai todellisiksi harvinaisuuksiksi.

Corniche-nimi liittyi Rolls-Roycen maineikkaaseen historiaan vuonna 1971. Itse auto ei sinänsä ollut uusi, vaan se oli edelleen Silver Shadowin kaksiovinen versio. Ennen uudelleennimitystä auto tunnettiin juuri kyseessä olevalla nimellä Silver Shadow Fixed Head Coupéna tai Drop Head Coupéna. Näistä DHC oli avattavalla rättikatolla ja FHC kiinteällä peltikatolla.

Cornichesta muodostui poikkeuksellisen pitkäikäinen malli. Kovakattoisen Coupén valmistus lopetettiin neliovisen kanssa samaan aikaan vuonna 1981, mutta avomalli porskutteli pitkälle 1990-luvun puoliväliin. Eli kyseistä korimallia valmistettiin melkein 30 vuotta. Kulmikkaasta Silver Spiritistä ei avomallia tehty.

Seuraava kangaskattoinen Rolls-Royce esiteltiin vuonna 2000, luonnollisesti jälleen Corniche-nimellä. Ulkonäöltään auto muistutti paljon pari vuotta aiemmin esiteltyä neliovista Silver Seraphia. Legendaarisen jäähdyttimen taakse ei kuitenkaan kelpuutettu BMW:n V12-moottoria, vaan klassikoksi muodostunut 6,75-litrainen veekasi. Jättipata ei suinkaan ole vapaastihengittävä, vaan se on sisarmalli Bentley Azuren tavoin ahdettu pienellä turbolla. Voimaa ei kuitenkaan ole yhtä paljon, tässä tapauksessa “riittävä” hevosvoimamäärä on 330. Vääntöä onkin sitten pöyristyttävät 738 Nm.

Yli kaksi ja puoli tonnia syö kuitenkin suorituskykyä, kiihtyvyys nollasta sataan painuu kahdeksaan sekuntiin. Toisaalta on pyhäinhäväistys vinguttaa kumia Rolls-Roycella. (Bentleyllä se olisi siinä rajoilla…) Tällä autolla kuuluu ainoastaan lipua sulavasti. Tekniikka on yleensäkin Rolls-Roycessa ollut aina toissijaista, kunhan sitä voimaa on tuo “riittävästi”. Huomattavasti tärkeämpää on ulkoinen ja erityisesti sisäinen tyyli.

Lempeä jätti

Rolls-Roycet ovat aina olleet isoja, eikä kokoa ole pyritty peittelemään muotoilulla. Lisäksi ne ovat kaikkea muuta kuin virtaviivaisia. Eikä Corniche ole poikkeus.  Avoautolla on pituutta melkein viisi ja puoli metriä, mutta mittasuhteet ovat erittäin onnistuneet. Keula on pysty ja perä muhkea, mutta kokonaisuus näyttää silti sulavalta.

Yksityiskohdat on lainattu pitkälti Silver Seraph -mallista. Lamput ovat sekä edessä että takana pehmeät ja sivistyneen pyöristetyt. Samaa pyöreyttä voi havaita myös korin kaikissa reunoissa ja kulmissa. Yllättävän usein Cornicheen on valittu hempeän vaaleita sävyjä. Harvoin näkee Cornichea mustana edes kuvissa, taivaansinisenä kylläkin.

Sisätiloissa pehmeyttä edustaa ainakin runsas nahan käyttö. Penkit ovat luonnollisesti nahkaa, samoin kojelaudan yläosa ja ovien verhoilu. Suuren koon ansiosta myös tilaa on saatu neljälle henkilölle niin, ettei tarvitse ahdistua naapurin liiallisesta läheisyydestä.

Puulla on henki ja Rolls-Royce väittää antavansa puulle sielun. Mikäpä olisikaan parempi paikka jalopuulle viettää kuoleman jälkeistä elämää kuin Rollsin kojelaudassa tai keskikonsolissa tuhdin lakkakerroksen suojassa. Ylenpalttisen nahan ja jalopuun harmonian viimeistelee pienet, tarkkaan harkitut kromiset yksityiskohdat, kuten mittareiden ja tuuletusaukkojen kehykset. Muovia on pyritty käyttämään mahdollisimman vähän, mutta sitäkin löytyy esimerkiksi katkaisijoista.

Varustelu on luonnollisesti lähes täydellinen. “Lähes” siksi, että Cornicheen ei ole vaivauduttu asentamaan viimeistä huutoa olevia, saksalaisten autotehtaiden suosimia tietoteknisiä hapatuksia, kuten navigaattoria isolla näytöllä. Halukkaat asiakkaat toki saavat sellaisen erikseen pyydettäessä, vaikka jälkiasennettuna. Sama koskee lukemattomia muita toiveita, jolloin vain oma mielikuvitus asettaa rajansa.

Harvinaista herkkua

Rolls-Royce Cornichen toista sukupolvea valmistettiin ainoastaan muutama vuosi, kaikkiaan 374 yksilöä. Olen saanut havaintoja jopa kahdesta yksilöstä Suomenmaassa. Kuvien viininpunainen RR-13 on kuvattu vuosia sitten Classic Sportscar Concours D'Elegance -tapahtumassa Turun Harjattulassa. Toisen olen bongannut Lauttasaaressa entisen työpaikkani vieressä. Se on tuotu Amerikasta ja on väriltään haalea beige.

Uutena tämä ökyavo maksoi reilut kymmenen vuotta sitten yli 750 000 €! Corniche olisi siis hankittava ulkomailta, jos satut olemaan aikeissa ostaa sellaisen, joko Saksasta tai Yhdysvalloista. Hinnat pyörivät noin 150 000 eurossa tai dollarissa plus verot plus henkivartijat kuljetuksen ajaksi. Olisipa se ainakin persoonallisempi vaihtoehto isolle huvipurrelle tai kesämökille Turun saaristossa...
 

© Caradise 2014