Hot Rod & Rock Show

Olen tietoisesti vältellyt vuosittain Pirkkahallissa järjestettävää Hot Rod & Rock Showta. Se suuntautuu mielestäni liian kapealle alalle, eli lähinnä niille, jotka viihtyvät enemmän tallissa harrasteajoneuvon kimpussa kuin tien päällä. Itse kun pidän enemmän alkuperäisistä ja harvinaisemmista autoista.

Tänäkin vuonna tarjonta painottui jenkkipuolelle, ja nimenomaan huolella rakenneltuihin rodeihin, kustomoituihin siipijenkkeihin sekä modernisoituihin muskeleihin. Entisöidyt yksilöt ovat vahvasti vähemmistössä, samoin urheiluautot. Onneksi näytillä olleet autot ovat sinänsä erittäin upeita ja laadukkaasti tehtyjä. Ruotsalaisten suuri määrä on aina bonusta, sillä niitä ei näyttelyitä ahkerasti kiertävä autohullu ole tullut vielä bonganneeksi!

Näiden lisäksi A-hallin kulmaan oli sijoitettu runsas valikoima moottoripyöriä, joissa myös oma kädenjälki näkyy vahvasti. Ja täälläkin kaikenlaiset myyntikojut tuntuvat valtaavan pinta-alaa hallin reunoilta kohti keskustaa. Toki näyttely tarvitsee tukijoita, mutta paitamyymälät ja hattarapisteet tuntuvat osin turhalta. Pääsylippujen hintakin oli lauantaina tuntuvat 25 €. Pysäköinti oli sentään ilmaista. Pari vuotta sitten valmistuneeseen E-halliin oli koottu kaikki muut, eli rekat, tuning-autot, hifipuoli sekä motorsport.

Hot Rod & Rock Showssa tulee helposti ainakin itselleni sellainen ”ei mitään uutta” –olo. On tietysti hyvä, että valtavalle määrälle suomalaisia autoharrastajia on tällaisia tilaisuuksia tuoda oma ajoneuvonsa näytille. Kevään näyttelyitä alkaa kuitenkin olla jo runsaasti ympäri Suomea, eikä HRRS onnistu nousemaan kärkijoukkoon. Esimerkiksi viikon takainen Auto Saloon oli mielestäni paljon monipuolisempi tapahtuma.

Tänä vuonna sain onneksi hieman piristystä näyttelyyn, kun tulin paikalle uuden kaverini kanssa. Hän on erinomainen valokuvaaja, ja oli mielenkiintoista seurata, kuinka hän näkee upeat autot aivan eri silmin kuin minä. Tuloksia voi käydä katsomassa täältä!

© Caradise 2015

 

Auto Saloon

Harva tapahtuma on onnistunut nimessään niin hyvin kuin Auto Saloon. Nyt neljättä kertaa järjestettävä harrasteautonäyttely on nimittäin sijoittunut alun perin Saloon. Tänä vuonna siirryttiin isommille areenoille Turun Messukeskukseen, mutta nimi päätettiin säilyttää samana.

Helsingin American Car Show on saanut jo useita paikallisia kilpailijoita. Oulun vastaava ja Tampereen Hot Rod & Rock Show ovat jo perinteisiä, ja esimerkiksi Seinäjoella ja nyt myös Varsinais-Suomessa on tarjolla kilpailevat tapahtumat. Sehän on tietysti pelkästään hyvä asia kaikkien paitsi helsinkiläisten kannalta.

Kuten muutkin, Auto Saloon esittelee harrasteajoneuvokulttuuria sen monissa muodoissaan, kustomoiduista jenkeistä japanilaisiin driftereihin. Tämän vuoden teemoina oli superautot ja monsteriautot. Isopyöräiset monsterit eivät hallien sisälle mahtuneet, ja osa Messukeskuksen laajasta parkkialueesta toimi ajonäytösten alueena. Tässä yksi bonus, jota muut sisätiloissa olevat näyttelyt eivät ole juurikaan toteuttaneet.

Metanolikäyttöiset monsteriautot odottelivat kuitenkin ilman lämpenemistä, metanolipolttoaine kun toimii huonosti kylmässä säässä. Tämä aiheutti tietysti pettymyksen mm. niille lapsiperheille, jotka tulivat näyttelyyn hyvissä ajoin. Lohduksi tarjottiin Bomber-pyörien kikkailua sekä drifting-näytöksiä. Lisäksi osoitettiin että tilava sähkökäyttöinen Tesla kiihtyy tasatahtiin C6-mallin Corvetten kanssa.

Superautojakin oli paikalla ihan mukavasti Suomen oloihin. Vihreä Auto-Outletin Huracán oli viimeisen kerran näytillä ennen sen laivaamista Dubaihin. Mersu esitteli tuoretta AMG GT-mallia. Marko Sipilä oli tuonut paikalle uudehkot esimerkit Ferrarilta ja Porschelta. Muutoin luotettiin klassisempiin malleihin, kuten De Tomaso Panteraan.

Mielestäni laatu oli ihan kohdallaan Auto Saloon -näyttelyssä, joten määrään voisi panostaa ensi kerralla. Kaksi hallia oli vielä tyhjillään. Nyt käytettyihin halleihinkin olisi vielä mahtunut muutama erikoisuus lisää. Kannattiko ajella sinne Hämeenlinnasta asti? Ehkä ei, mutta varsinaissuomalaisille tätä voi lämpimästi suositella.

© Caradise 2015

Uusi ura urkenee

Vuosi sitten en ollut edes vielä liikenneopettajakoulun pääsykokeiden haastattelussa. Nyt olen jo ehtinyt aloittaa uuden urani autokoulun opettajana Hämeenlinnan Autokoulussa! Tosin statukseni on vielä opetusharjoittelija ainakin elokuuhun asti, kunnes on toisen tutkinnon osan vuoro. Sen suorittamalla voi saada sen virallisen liikenneopettajaluvan. Siis vain vuoden kuluessa opintojen aloituksesta!

Oikeastaan olisin voinut aloittaa työurani jo aiemminkin. Sain ensimmäisen osuuden hyväksyttyä jo helmikuun alussa, jolloin työharjoittelunkin olisi voinut aloittaa. Oma autokouluni vain odotti Trafilta hyväksyntää harjoittelukouluksi kuukausia. Tällä viikolla sain kuulla, ettei sitä hyväksyntää enää edes tarvita! Muutokset ajokorttilakiin tulivat voimaan maaliskuun 15. päivä, ja uuden lain mukaan liikenneopettajakoulun hyväksyntä riittää. Olisin siis jo silloin voinut aloittaa palkallisen harjoittelun. Nyt kului kuukausi ikään kuin hukkaan.

Viime tiistaina lupa-asiat saatiin viimein kuntoon. Kuin vahvistukseksi Korkeimmalta, autokoulun postiluukkuun putosi samana päivänä vihdoin myös se Trafin hyväksyntä harjoittelukouluksi, jota ei enää tarvitakaan! Eikä tämä kuukausi kokonaan hukkaan heitettyä aikaa ollut, muuten olisi saattanut jäädä huikea Euroopan kiertue tekemättä.

Nyt olen tehnyt pari työpäivää ihan oikeita autokoulunopettajan tehtäviä. Ja hyvältä vaikuttaa! Nuorten tulevien kuskien kanssa on kiva ajella ympäri Hämettä. Hyvien kuljettajien kanssa suurimmaksi haasteeksi on noussut sopivien reittien keksiminen. Toisaalta maakunta tulee näin hyvin tutuksi!

American Car Show

Täällä sitä taas ollaan! Joka vuosi tulee tunne, että pitäisikö jättää seuraava kerta väliin. American Car Show on nähty jo yli kymmenen kertaa, eikä se muuksi näytä muuttuvan. Mutta pitkän talven jälkeen sitä aina odottaa harrastekauden käynnistymistä, ja pääsiäisen näyttely osuu parhaaseen saumaan.

Tällä kertaa koitin uudenlaista lähestymistapaa. Hyppäsin junaan kotini vierestä ja siitä Pasilaan, josta matkaa messukeskukseen on muutama sata metriä. Jos säästäisi edes parkkilipun verran... Messukeskuksen hinnat jaksavat hirvittää vuodesta toiseen. Nyt American Car Shown sisäänpääsy oli jo 28 €, parkkipaikka 11 €, eikä ruokaakaan kovin halvalla saa. Eikä opiskelijalle anneta armoa. Koko päivän retki siis kustantaa yhdeltä Hämeenlinnalaiselta kävijältä matkoineen yli 50 euroa!

Tänä vuonna järjestäjätkin myönsivät, että muutoksia näyttelyyn tarvitaan. Uusi seiskahalli oli otettu Tuning-autojen käyttöön, kun jenkit pysyivät päähallissa. Vanhan sivuhallin olivat vallanneet moottoripyörät. Järjestelyt tekevät tunnelmasta väljemmän, tai sitten autojen määrä on vain vähentynyt.

Varsinaisena uutuutena American Car Showssa oli huutokauppa. Kaupattavia kohteita oli noin 60. Homma toimi niin, että ensimmäiset huudot tehtiin netissä, ja maanantain aikana kaupat huudettiin päätökseen yleisön edessä. Näin autoille saatiin jonkinlainen pohjahinta, josta lähteä korottamaan. Korotukset olivat varsin vaisuja, esimerkiksi erittäin harvinainen 1918 Auburn ei kerännyt yhtään huutoa 53 000 € lähtöhinnasta. 1969 Mustang Shelby GT350:n hinta nousi 48 000 euroon saakka, mutta monien muiden ohella sillekin näytettiin punaista lappua, eli auto jäi lopulta kokonaan myymättä.

Näyttelyn autovalikoimassa oli havaittavissa pientä laajenemista, kiitos siitä 40-vuotiaan SCCH:n urheiluautoille. Huimia uutuuksia ei nähty, mutta muutamia kivoja yllätyksiä, kuten autovanhukset Cord, Auburn ja Cadillac. Virolaiset toivat näytille uusikorisen Mustangin, mutta muuten ulkomaalaisten autojen määrä oli romahtanut.

American Car Show on edelleen juuri ja juuri käymisen arvoinen näyttely, mutta nykyisellä muodolla se alkaa olla liian pieni ja kallis näyttely pidettäväksi Messukeskuksessa. Varsinkin kun pienempiä paikallisia näyttelyitä on tiedossa pitkin kevättä ympäri Suomea, on perinteikäs American Car Show kovan puristuksen alla. Saa taas nähdä, jaksanko enää ensi kevään näyttelyyn…
 

© Caradise 2015

 

Antin Automuseo

Suomessakin kevät tekee jo tuloaan, ja alkaa tehdä mieli tien päälle. Suurta motivaatiota ei tarvita, kun auton keula saadaan kaartumaan mutkaisten teiden suuntaan. Vielä kun olisi vähän eksoottisempi peli alla kuin nykyinen Mitsubishi Carisma, joka sekin tosin taittuu kuivuvilla pikkuteillä riittävän innokkaasti.

Tänään tein nopean ekskursion Vesivehmaalle. Antin Automuseossa oli pääsiäisenä avoimet ovet. Löysin tämän paikan tutustuessani Fiat 1500 Pininfarina Coupéen. Kuvanveistäjän entinen Suomi-auto majailee nykyisin Antti Vähälän museon suojissa. Hän on perustanut yksityisen museonsa entiseen navettaan, jonne mies varastoi omia harrastepelejään. Samalla myös tuttujen museoautot pääsivät talliin talvisäilöön, ja museo oli valmis!

Autoja mahtuu kaksikerroksiseen navettaan kolmisenkymmentä, ja kaksipyöräisiä kymmenkunta siihen päälle. Bongaan monta tuttua harvinaisuutta aiemmista autotapahtumista, kuten Alvis TA14 DHC:n. Olipa siellä punainen Alpine A110 Berlinettakin, jota en muista nähneeni missään aikaisemmin. Vaikka suomalainen museoautoharrastelu on pientä puuhastelua Euroopan suuriin klassikkomarkkinoihin verrattuna, on ilo huomata, että vielä löytyy paljon niitä, jotka arvostavat vuosikymmenien takaista autorakennustaitoa ja vaalivat sitä ylpeydellä!

© Caradise 2015

Retro Classics

Vuosittain Stuttgartissa järjestettävä Retro Classics mainostaa olevansa suurin klassikkoautonäyttely Euroopassa. Enkä ala väittämään vastaan. Autoja oli näytillä huimat 3000 kaikkiaan kahdeksassa messuhallissa! Viime vuonna kävijöitä oli pidennetyn viikonlopun aikana yli 80 000, ja tänäkin vuonna jokaiseen halliin mahtui yleisöä ruuhkaksi asti.

Hallit olisi pitänyt käydä läpi järjestyksessä. Saksalaiseen täsmällisyyteen luottaen numerojärjestys olisi ollut paras valtavan näyttelyn hahmottamiseksi. Ykköshalli oli tietysti se suurin ja kaunein. Kakkoshalli ei ollut käytössä, joten siirtyminen suoraan kolmoshalliin oli luontevaa. Myös aulaan oli sijoitettu useita näyttelyn helmiä. Siitä eteenpäin hallien autovalikoima kävi halvemmaksi ja tylsemmäksi. Tosin useat messuhallit jo yksinään olisivat muodostaneet laadukkaan autonäyttelyn. Nyt tällaisia oli yhteensä seitsemän kappaletta!

Itse aloitin hallista 9, ja siitä parittomia alaspäin. Lopuksi siirryin messukompleksin toiselle puolelle ja parilliset hallit etenin ylöspäin. Tämä oli virhe! Nyt tuhlasin liikaa aikaa tavanomaisten (mutta silti loistokuntoisten) autojen tutkimiseen ja kuvaamiseen.

Ykköshallin osastot oli varattu luonnollisesti suurille eurooppalaisille klassikkokauppiaille, joilla jokaisella oli suuret osastonsa. He esittelivät myymälänsä valioyksilöitä, painottuen teeman mukaisesti Mersuihin ja Porscheihin. Kolmoshalli oli myös kauppiaille tarkoitettu, mutta laadussa pudottiin pykälän verran äärimmäisen upeasta erinomaiseen. Nelonen oli nimetty Porsche-halliksi, ja sieltä niitä myös löytyikin. Porschen museo oli tuonut upeita yksilöitä näytille, mutten saanut niistä kuvatodisteita, sillä kameran akku hyytyi massiivisen näyttelyn loppuvaiheilla. Jokunen tehtaan projekti-Porsche oli tuotu myös aulaan.

Vitoshalli oli pyhitetty jenkkiautoille. Erityisen ilahduttavaa oli upouusien urheilullisten amerikkalaisten määrä! Kuutoshalliin sijoitettiin monia merkkikerhoja sekä yksittäisiä autojen myyjiä. Seiska oli vastaavasti Mercedes-Benz-halli. Puolet pinta-alasta kuului tälle paikalliselle valmistajalle. Kasihallia voisi kuvailla teemalla "loput" sisältäen mm. bussit, traktorit ja moottoripyörät. Rompetori ja aiheeseen kuuluva krääsämyynti oli kaikki järkevästi hallissa 9.

Näin valtavaa näyttelyä ei pitäisi käydä läpi vain yhtenä päivänä. Tällöin se menee helposti juoksuksi hallista toiseen. Itse suosittelisin tapahtuman jakamista kahteen tai kolmeen osaan. Joka päivälle voisi ottaa tavoitteeksi omat hallinsa, eikä astu askeltakaan muiden hallien puolelle sinä päivänä.

Ykköslaatuisten klassikkojen ylitarjonnasta tulee väkisinkin ähky olo. Esimerkiksi Suomessa erittäin harvinaisia, erilaisia avo-Mersuja 1950-luvulta oli esillä useita kymmeniä. Lokinsiipien määrässäkin sekosin laskuissani. Toinen suosittu merkki on tietysti Porsche, Stuttgartissa kun ollaan. Pelkästään 911-malleja oli näytillä reilusti yli sata.

Kaikesta huomaa, että klassikkoautoilu on Euroopassa miljardiluokan bisnestä. Rikkaat ostavat autoja sijoituskohteina, joiden arvon nousu kestää maailmantalouden heilahtelut. Varsinkin ykköshalli oli täynnä herrasmiehiä tyköistuvissa puvuissaan. Myös Rolls-Roycen edustus merkittävällä näyttelypaikalla neljän uuden mallin kera kertoo jotain yleisöstä.

Retro Classicsissa iso osa autoista olikin myynnissä. Hintaluokka vaihteli muutamasta tonnista miljooniin. Yhden jännän seikan huomasin saksalaisissa miehissä. Siisteistä vaatteista huolimatta he eivät ujostelleet kumartua kontilleen ja tutkia auton alustan kuntoa ja tekniikkaa tarkemmin. Erityisen kiinnostavia olivat autot, joissa tekniset yksityiskohdat ja toimintamekaniikat on jätetty näkyviin. Stereotypia saksalaisten täsmällisestä ja huumorintajuttomasta insinööriajattelusta saa hyvin vahvistusta Retro Classicsissa!

© Caradise 2015

Erikoinen Eurooppa

No mitä Euroopan reissusta jäi käteen? Kahdeksan päivän aikana vierailin yhdeksässä maassa, joista neljässä en ollut ennen käynyt. Kilometrejä kertyi noin 3000. Valokuvia jäi muistoksi noin 1400. Matkani hinnaksi kaikkine kuluineen laskin noin 800 euroa. Ei mitenkään kohtuuton hinta siitä mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua.

Matka Monte Carlosta kotiovelle Hämeenlinnaan kesti vain alle kahdeksan tuntia. Sinne pääsemiseksi vaadittiin viikon verran ajelua, yöpymisineen ja matkan suunnitteluineen. Lentäminen on todella paljon helpompi tapa päästä perille, kun tietää minne on menossa. Mutta vasta automatka antaa joka maasta oikean ja realistisen kuvan. Silloin saa parhaiten kontaktin aitoihin paikallisiin ihmisiin, jotka monesti osoittautuvat kullan arvoisiksi.

Euroopassa on sikäli helppo matkustaa, että rajoilla ei tarvitse pysähtyä. Joskus rajan paljastava liikennemerkki saattaa vilahtaa ohi silmien. Länsimainen kulttuurikin vallitsee kaikkialla. Ainoastaan kielitaito asettaa rajoituksia. Monessa maassa pärjää englannilla, mutta ainakin muutama sana tervehdyksineen on hyvä osata ja käyttää paikallisella kielellä.

Liikennekulttuureissakin on eroa. Pohjoismaissa on selkeää ja turvallista ajella, eikä säännöissä ole juurikaan eroa. Myöskään Saksassa ongelmia ei ole, jos ei pelkää käyttää vauhtia. Muutenkin eurooppalainen liikenne on hektisempi ja vilkkaampi, jossa anteeksipyytelevällä ajotyylillä ei pärjää. Varsinkin Italiassa puhalletaan niskaan tosissaan ja esimerkiksi lukuisissa liikenneympyröissä tuikataan pieniinkin väleihin.

Tien kunto oli matkamme varrella monin paikoin yllättävän huono. Suomen tiet tuntuivat samettisilta pahimpiin röykytyksiin verrattuna. Esimerkiksi Saksan vapaiden nopeuksien baanat olivat monesti pomppuisia ja täynnä teräviä pokkauksia. Siinä mielessä Suomen hyvät moottoritiet kestäisivät hyvin muuttuvat nopeusrajoitukset, jotka voitaisiin hyvällä kesäkelillä poistaa kokonaan. Sen lisäksi tieverkosto on paljon paremmin valaistu Suomessa kuin oikeastaan missään muualla Euroopassa.

Autokanta Euroopassa on luonnollisesti selvästi uudempaa kuin korkean autoveron riivaamassa Suomessa. Ruotsissa luotetaan Volvoihin sekä erityisesti saksalaisiin laatubrändeihin. Tanskassa vaivaa myös kireä autovero, joten ihan Ruotsin tasoon ei ylletä. Saksa on ylivoimainen ykkönen autojen suhteen, varsinkin kokoonsa nähden. Kotimaista autoteollisuutta suositaan, ja autobahnat ovat täynnä kunkin merkin parhaita edustajia. Italiassa autokanta vaikuttaa yllättävän kehnolta. Siellä suositaan pikkuautoja, eikä niitä säälitä kolhuilta. Ranska on jollain tavalla kompromissi Saksan ja Italian välillä. Mielenkiintoisin autokanta löytyy kuitenkin Sveitsistä. Siellä ei millään automerkillä ole kotikenttäetua, joten kaikkia merkkejä löytyy tasaisesti. EU:n ulkopuolisena myös jenkkiautot ovat saaneet poikkeuksellisen jalansijan. Oma lukunsa on myös Monacon ja Luganon kaltaiset rikkaat kaupungit, jossa liikennettä värittää lukuisat englantilaiset ja italialaiset arvoautot.

Autohullulle sopivia matkakohteita löytyy runsaasti, varsinkin Saksasta. Meidänkin reitti ohitti monta mielenkiintoista automiehen keidasta, joihin ei nyt ollut aikaa tutustua. Toisaalta on hyvä, että tulevaisuudessakin riittää motivaatiota lähteä uudestaan jonnekin päin Eurooppaa.

Mieleenpainuvimmat kohteet olivat mielestäni Alpit, ja erityisesti sen eteläpuoli pitkulaisine järvineen sekä Välimeren ranta etenkin Ranskan puolella. Näihin kohteisiin kehottaisin jokaista tutustumaan jossain vaiheessa elämäänsä. Toki joka puolelta maailmaa löytyy ihmeellisiä kohteita, joita Jumala ja ihmiskäsi on historian saatossa rakentanut.

Itse matka taitaa todella olla tärkeämpää kuin perille pääseminen!

© Caradise 2015