Autot kuin viini

Kulunut fraasi sopii taas nykyiseen tilanteeseeni hyvin: Autoni tuntuvat parantuvan vanhetessaan kuin viini.

Vanha kunnon Carisma sinnittelee vuodesta toiseen vailla isompia remontteja. Maaliskuun viimeisenä päivänä menin Plus Katsastukseen odottamaan kuolemantuomiota Mitsubishille, sillä en millään olisi raaskinut korjata niitä kaikkia vikoja mitä pitäisi. Mutta vielä mitä! Carisma pääsi kuin pääsikin läpi katsastuksesta ensi yrittämällään ja sai jatkoaikaa ainakin pitkälle syksyyn asti. Toki kolme korjauskehotusta jäi kummittelemaan rekisteriotteeseen. Nypin nastatkin pois talvirenkaista, jotta niillä saisi juuri ja juuri ajella kesän. Huomasin muuten, että huonon sään autolla tuli ajettua vuoden aikana vain 6 500 kilometriä! Siis vähemmän kuin Mazdalla...

MX-5 on sen sijaan päässyt jo karistamaan talven pölyt harteiltaan ja saanut uutta vahaa pintaansa. Samalla liimasin sinetiksi valmistajan logon paikalleen syksyllä maalattuun puskuriin. Tällä viikolla tapahtui myös historiallinen hetki, kun sain rikottua maagisen 200 000 kilometrin rajan. Nyt niitä kilometrejä saa tulla taas huolettomasti lisää. Ei ole onneksi ollut tarvetta laittaa avoautoa myyntiin, vaan pystyn näillä näkymin pitämään autoa jatkossakin! Säästöliekillä eletään kuitenkin ainakin kesään asti...

© Caradise 2017

Hei, me säästetään!

Suoritin autokoulun silloisen kakkosvaiheen yli kymmenen vuotta sitten. Muistan tilanteen edelleen. Ajelin silloin opettajani kanssa erään lenkin kahteen kertaan ympäri kotikaupunkiani. Samalla mittailimme kulutuslukemia. Ekan kierroksen sain ajaa omaan tyyliini ja toisella sain vinkkejä taloudelliseen ajamiseen. Tarkkoja lukemia en muista enää, mutta sen muistan, että bensa-Focuksen tulos parani ainakin litralla. Tästä jäi hyvä mieli, sekä periaatteet, joita olen pyrkinyt liikenteessä noudattamaan.

Nykyään kakkosvaihe on muuttunut syventäväksi ja väliin on ängetty puoliturha harjoitteluvaihe. Syventävään vaiheeseen kuuluu parin ajotunnin mittainen arvioiva ajo, jossa keskitytään taloudelliseen ajamiseen. Olen siinä ottanut käyttööni hyväksi havaitun kahteen kertaan ajettavan kulutuslenkin, jota oppilaani ajavat. Lenkki on tarkkaan mietitty mahdollisimman monipuoliseksi, ja on pituudeltaan 32 kilometriä. Noin puolet ajasta menee taajamassa ja toinen puoli taajaman ulkopuolella.

Ihannetulos lenkillä on täynnä nelosia. Kierros kestää usein 44 minuuttia, jolloin keskinopeudeksi tulee 44 km/h. Parhaimmat oppilaat pääsevät 2012-mallisella Volkswagen Golf 1.6 TDI:llä 4,4-litran kulutukseen. Itsekään en ole tämän alemmaksi päässyt. Tästä onkin muodostunut yksi lempitunneistani, ja oppilaanikin ovat saaneet aikaan rohkaisevia tuloksia.

Päätin koittaa lenkkiä myös omalla Carismallani. Tullessaan markkinoille suorasuihkutuksella varustettu GDI-moottori oli aikaansa edellä. Matalia kulutuslukemia ihmeteltiin, ja 125 hevosvoimaa on silti ihan mukavasti. Oman auton moottori toimii edelleen niin kuin pitää, 350 000 kilometrin jälkeen.

Aika harva tuntuu tietävän taloudellisen ajamisen periaatteita, tai sitten niitä ei todellakaan malteta liikenteessä noudattaa. Autoilijat eivät edes tajua, että taloudellinen ajaminen on oikeastaan aika ripeä tapa liikkua paikasta toiseen. Avainsana on ennakointi. Eli pitää katsoa niin pitkälle kuin vain näkee ja toimia sen mukaan. Vauhti pitäisi kerätä ripeästi pienellä vaihteella (yleensä kakkosella) ja sitten pitää mahdollisimman tiukasti tavoitenopeudessa isoimmalla käyvällä vaihteella. Ja sitä saavutettua liikettä pitäisi osata säilyttää mahdollisimman paljon risteyksissä. Joten jarrutukset ja pysähdykset ovat pannassa ja moottorijarrutusta vaihteita pienentämällä kannattaa hyödyntää mahdollisimman usein. Eli rullataan aina kun pystyy koskematta mihinkään polkimeen. Joskus on kuitenkin pakko pysähtyä valoihin, silloin ei auta kuin pysähtyä kokonaan, ykkösellä matelukaan ei juuri säästä.

Jos oikein haluaa hifistellä, nopeuskin pitää pitää tiukasti kurissa, eli ei yhtään ylinopeutta. Toisaalta ei ole järkeä ajaa liikennettä hidastellenkaan. Myönnän ajavani usein yli sallitun, ja pitkäaikainen keskikulutus asettuu Mitsubishilla 7,3 litran tuntumaan. Tässä ajotietokone ja käytännön laskut osoittavat suurin piirtein samoja lukemia. Oletin siis pääseväni kulutuslenkillä jonnekin alle seiskan lukemiin. Kuten rata-ajossa Ahvenistolla, Carisma kyvyt yllätti taas. Pihistelylenkin tulokseksi jäi vain 6,2 litraa satasella!

Normaalit sähkölaitteet olivat käytössä, tosin ilmastointia en yleensä syksyn viileydessä käytä, jos ei tarvi. Siitä vain kokeilemaan omalla autolla, reittikartta on piirrettynä alhaalla kuvissa. Kerro vaikka kommenttikenttään, mitä lukemia saat omalla autolla aikaiseksi. Itsekin pyrin testaamaan kulutusta tällä lenkillä niillä autoilla, joita satun saamaan lainaksi Hämeenlinnan seudulla.

Vertailun vuoksi autokoulun vanha Golf menee siis parhaimmillaan 4,4 litran kulutuksella, ja uudempi korimalli samalla moottorilla vie yllättäen muutaman kymmenyksen enemmän. Aina ei mene kehitys näköjään parempaan suuntaan. Muutenkin huijauspolitiikka on saanut ilmoitetuissa kulutuslukemissa yliotteen. Teoreettinen EU-yhdistetty kulutus on vuoden 2012 Golfilla tasan neljä ja vuoden 2015 Golfilla minimaaliset 3,8 litraa. Molempia on käytännössä täysin mahdotonta saavuttaa. Vertailun vuoksi vuonna 2000 GDI-Carisman yhdistetyksi kulutukseksi ilmoitettiin realistinen 6,8 l/100 km, jonka siis pystyin alittamaan testilenkillä yli puolella litralla!

© Fonecta

 

Nyt se on virallista!

Pahoittelut Caradisen hiljaiselosta. Olen ollut huhtikuusta asti opetusharjoittelussa Hämeenlinnan Autokoulussa, ja täytyy kiitollisena todeta, että töitä on riittänyt kiitettävästi. Loppukesä ja alkusyksy menivät vielä tiukasti toiseen tutkintoon valmistautuessa. Tähän tietysti päälle kaikki pakolliset kissanristiäiset, joten en ole ehtinyt päivittää blogia juurikaan. Toivottavasti siihen saadaan nyt muutos.

Koko liikenneopettajakoulun suuritöisin urakka on nimenomaan tämä toinen tutkinnon osa. Hyväksyttynä se oikeuttaa viralliseen autokoulun opettajan titteliin, tosin vain nelipyöräisten opettamista varten. Vakaalla itsevarmuudella suoritin tutkintoni syyskuun lopussa. Tutkintolautakunnan tulkintaerimielisyyksien tähden ensimmäistä yritystä ei kuitenkaan vielä kokonaan hyväksytty. Raati jäi kaipaamaan lisää näyttöä etenkin harjoittelu- ja syventävän vaiheen opettamisesta. Tämä lykkäsi luvansaantia automaattisesti kuukaudella.

Nyt on kuitenkin suurin uurastus takana ja tänään sain vihdoin käsiini todistuksen hyväksytystä tutkinnon suorittamisesta! Tämä lappu kun viedään poliisille, niin saan virallisen liikenneopettajaluvan, joka oikeuttaa tekemään töitä autokoulussa täydellä palkalla. Aloitin myös tänään erikoistumisen yrittäjäkurssilla, joten koulussa menee edelleen noin viikko kuukaudesta. Pääosin voin kuitenkin tehdä alan hommia, mikä on osoittautunut paljon opiskeluja kivemmaksi. Kannatti todella vaihtaa alaa!

Alan siis päästä taas säästötavoitteeseeni ja avoautokuume pysyy korkealla pimenevästä syyssäästä huolimatta. Verottajakin on luvannut reilun joulubonuksen heti kuun alkuun, joten ehkä heti lumien sulettua kykenen realisoimaan haaveeni rättikattoisesta kesäpelistä!

Tätä painetta tukee vielä Mitsubishini kunto. Toistaiseksi Carisma on toiminut erittäin hyvin, jarrutkin saatiin kuntoon pikkuvaivalla ja –rahalla. Mutta kesärenkaat alkavat olla vaihtokunnossa, hihnanvaihto kohta edessä ja rohiseva kytkinkin olisi pitänyt vaihtaa jo edelliseen katsastukseen mennessä. Mitsun leima menee umpeen keväällä, ja ellei uusi irtoa kivuttomasti, viimeistään silloin autonvaihdolle on akuutti tarve. Yhtään ylimääräistä ropoa en aio enää Carismaani upottaa. Vaikka onhan se palvellut kokoajan nöyrän moitteettomasti ja näyttänyt kyntensä radallakin!

© Caradise 2015

 

Ratakärpänen puraisi!

Kun kerroin harjoittelukouluni isännille käyneeni kaahaamassa Ahveniston moottoriradalla, tartutin heidätkin kuumeeseen. Houreissaan he lupasivat kustantaa kouluprojektini ja rata-alue varattiin yksinomaan meidän ja kavereiden käyttöön pariksi tunniksi. Samalla pidin heille oppitunnin, kuinka ajetaan radalla turvallisesti ja autoa hajottamatta.

Osallistujia olikin mukavasti: 12 autoa ja yksi moottoripyörä. Suurin osa oli tavallisia henkilöautoja, mutta ääripäitä edustivat viimeisimmän polven Toyota Supra sekä upouusi pikkupaku Ford Transit Courier. Yllättävän moni tuli dieselillä. Kivaa oli kaikilla, eikä törmäyksiäkään onneksi sattunut. ”Läheltä piti”-tilanteita riitti varmaan kaikille, mutta sehän kuuluu vain asiaan!

Alussa rata oli märkä, mutta sade oli jo loppunut, joten rata kuivui nopeasti varsinkin ajolinjan kohdalta. Tosin pääsuoran jälkeinen tiukka jarrutus pysyi pelottavan liukkaana pitkään. Viimeisen puolen tunnin aikana rata oli jo niin kuiva, että jokainen pääsi kellottamaan haluamiaan aikoja. Kaikki taisivat jopa päästä alle kahden minuutin rajan!

Itsekin sain ajettua useamman nopean kierroksen päivän päätteeksi. Niistä jopa kolme meni alle 1:50 ja autokohtainen ennätys parani muutamalla kymmenyksellä! Viimeisellä nopealla tosin jarrut alkoivat olla jo niin finaalissa, että poljin painui suoraan lattiaan saakka. Varikolla tulikuumat jarrut höyrysivät vielä pitkään ja jarrunestettä valui hajonneesta sylinteristä levyille pienen liekin kera. Kotiin ajettiinkin sitten ihan hissukseen käytännössä pelkän käsijarrun varassa!

Tänään tutkin vahinkoja ja totesin kaikkien etujarrupalojen olevan totaalisen loppu. Pelkääjän puoleinen jarrumäntä oli käytännössä murskannut jarrupalan ja koko komeus on sulanut yhdeksi möykyksi. Olin siis sotkenut jarrupoljinta niin raivokkaasti, että rautakin taipui! Uusien palojen asennus ei siksi onnistu ihan heittämällä ja tiedossa on todennäköisesti koko satulan vaihto. No onneksi niitä saa romuttamoilta sopuhintaan…

Ratakärpänen on siis puraissut pahasti ja tartunta on leviämässä lähipiiriin kuin rutto. Ensimmäiset haavat on revitty ja parantuminen ottaa aikansa ja lääkkeensä. Rata-ajo on kuin huume: tekee mieli päästä kovempiin aineisiin ja kovempiin nopeuksiin! Siihen tarvitaan aina vain kalliimpaa kamaa! More speed!!



© Caradise 2015

 

Ahvenistoa valloittamassa

Kun Ahveniston moottorirata avattiin taas toukokuun alussa, olen odottanut tilaisuutta päästä Mitsullani sinne. Onhan se vain noin viiden kilometrin päässä kotipihastani! Käytännössä jokaisella on mahdollisuus testata omia ja autonsa rajoja 35 euron hintaan, kun radan kalenterista löytyy sopiva ”vapaa” kolo. Sillä hinnalla saa ajella maksimissaan kaksi tuntia. Siinäkin ajassa ehtii päästä vauhdin hurmaan, ja kalusto ja kuljettaja alkavat väsyä.

Olen ajanut aiemminkin Ahvenistolla kahdella autoistani. Accordin kanssa kaveri mittasi käsiajaksi aika tarkkaan kahden minuutin lukemia. Proben kanssa käytin RaceChrono-sovellusta älypuhelimessa, joka kellotti parhaaksi ajaksi 1.48. Tavoitteena oli alittaa Carismalla perheautoille maaginen kahden minuutin raja. RaceChronon perusversio on ilmainen, ja se laskee aikaa satelliittipaikannuksen mukaan. Näin kierrosajat eivät ole täysin tarkkoja, mutta suuntaa antavia sekunnin tarkkuudella.

Ennen kuin lähtee siviiliautolla radalle, kannattaa tarkistaa, että auto on hyvässä kunnossa. Mitä huonomassa kunnossa kosla on, sen varmemmin jotain hajoaa ajon aikana. Eli kaikki nesteet ja öljyt kohdilleen. Rengaspaineiksi suositellaan ”täyden kuorman” painetta, itse laitoin joka pyörään 2.5 baria.

Radalle päästyään kannattaa ajaa auto ja etenkin renkaat lämpimäksi ensimmäisten kierrosten aikana. Vanhalla henkilöautolla kannattaa ajaa 5-10 nopeaa kierrosta, ja loppuun kokonainen kierros jäähdyttelyä isoilla vaihteilla ja minimijarrutuksilla. Muutenkin oikeaoppinen jarruttaminen on erittäin tärkeää: Terävät ja voimakkaat jarrutukset säästävät jarruja, kun puolittainen, kauemmin kestävä jarrutus ylikuumentaa jarrut, jolloin ne myös häviävät nopeammin.

Itse huomasin tämän jo ensimmäisellä nopealla kierroksella. Muutaman täysjarrutuksen jälkeen poljin painuu melkein lattiaan saakka ja tuntuu, ettei auto pysähdy enää millään! Mutta kun oppii painamaan jarrua tarpeeksi syvälle, kyllä sillä toimeen tulee. Loppuajan jarrut toimivatkin ihan siedettävästi!

Carisma ei ole millään mittarilla urheilullinen, mutta ajettavuus on etuvetoiselle neutraali, ja siten helppo hallita. Missään vaiheessa ei tule pelkoa hallinnan menetyksestä. Vakioiskarit ja korkeaprofiiliset kumit pitävät huolen riittävästä keinumisesta. Tehoa GDI-moottorissa on sopivasti, 125 hevosvoimaa ei ole paljoa, mutta jaksaa kuitenkin pitää vauhtia yllä jyrkimmissä mäissä.

Suurin yllätys oli renkaat. 185 milliä leveät Kleberit tuntuivat pitävän hämmästyttävän hyvin! Perä ei lähde sivulle tiukissa mutkissa, jollei sitä oikein yritä. Samoin sisäkurvin etupyörä sutii vain harvoin tyhjää. Pidon raja on helppo löytää ujelluksen perusteella.

Radan profiili

Ahveniston rata on ehdottomasti legendaarisin Suomessa. Ammattilaisten kesken sitä pidetään vaikeana ja vaarallisena. Radan pituus on reilut 2,8 kilometriä. Korkeuserot ovat todella merkittäviä, mikä on yleistä perinteisissä ajajan radoissa. Mutkat ovat jyrkkiä ja rata suhteellisen kapea, joten tehokkaimmille autoluokille Ahvenisto käy helposti ahtaaksi.

Ajanottolinja on heti varsinaisen pääsuoran alussa, kun viimeinenkin loiva kaarre loppuu. Carisma kerää pääsuoran kovaan jarrutukseen vauhtia noin 140 km/h, ja viimeistään 70 metriä ennen mutkaa on hypättävä jarrulle. Kolmonen sisään ja kaarretaan oikealle ylämäkeen. Tässä oikea ajolinja on melko leveä. Tärkeintä on, ettei päästä etupyöriä sutimaan. Kerran meinasin lipsauttaa kaiteeseen saakka, mutta onneksi sain auton pysymään vielä asfaltin puolella. Kaiteet ovat kokoajan lähellä ja turva-alueet paikoin olemattomia!

Oikea jatkuu kohti varikkosuoraa. Mitsulla kannattaa nostaa aavistus kaasulta, ettei auto lähde nelipyöräluisuun. Mäki alas ja nopea jarrutus. Tästä alkaa jyrkkä ylämäki vasemmalle. Tämä on mielestäni radan vaikeimpia jarrutuksia. Nopeutta ei saa päästää putoamaan liikaa, sillä ylämäessä auto ei kiihdy yhtään. Toisaalta jos mutkaan tulee liian lujaa, niin pito loppuu helposti ja vauhti palaa luisteluun. Optimaalisella ajolinjalla Carisma selviää mutkasta juuri ja juuri päälle 100 km/h. Tämä on tärkeä kohta koko kierroksen onnistumisen kannalta.

Ylämäki loppuu yhtäkkiä ja heti hyppyrin jälkeen kannattaa vähän jarruttaa. Seuraava oikea on oikeastaan aika hauska. Etuvetoisen perä haluaisi karata vierelle, ja tuntuu, että tästä voisi vetää vielä vähän lujempaa. Sitten tullaan Tarun mutkaan, joka on yksi tiukimpia jarrutuksia. Seison kirjaimellisesti jarrulla 50-kyltistä lähtien ja toivon että auto ei valu hiekalle asti. Kakkonen jarrutuksen aikana sisään ja taitetaan jyrkästi vasemmalle.

Nyt voi hetken hengähtää. Seuraava vasen on aika nopea, hieman jarrua, ja kanttareita nuollen kolmosella kohti ässä-mutkia. Vasen-oikea-vasen paahdetaan ylämäkeen kakkosella. Kannattaa pitää auto tien vasemmalla puolella lyhyellä suoralla. Sillan jälkeen ylämäessä tavoitellaan jo rajoitinta, mutta kolmoselle on turha vaihtaa. Edessä on vielä pari tiukkaa mutkaa ennen pääsuoraa.

Pääsuora aukeaa kahden loivan oikean jälkeen. Carismalla voi pitää huoletta kaasun pohjassa. Nelonen sisään ennen viimeistä kaarretta. Tähän ei saa kääntää liikaa, muuten auto alkaa puskea ja vauhtia hyytyy. Suoran lopussa taas toivotaan, että autossa on vielä jarruja jäljellä…

Oho, mikä aika!

Radalla ei ollut lauantaiaamuna kuin pari kolme autoa samaan aikaan, joten sain rauhassa tykittää kierrosaikoja. Jo ensimmäisellä nopealla alitin tavoiteaikani! Ensimmäisellä kahdella sessiolla aika parani tasaisesti noin sekunnin per kierros. Kunnes sitten yhtäkkiä kolmosmutkan ylämäessä tyhjästä tankista ei enää riittänyt sylinteriin asti! Siis jäähdytyskierrokselle ja tankki täyteen…

Tuumasin Teboililla, että nyt tulee 50 kiloa lisää painoa. Onneksi se menee kaikki taka-akselin päälle joten perän ei pitäisi lähteä enää niin herkästi luisuun. Kolmannella sessiolla olin jo oppinut radan niksit ja olin sinut auton käyttäytymisen kanssa. Tuloksena viisi kierrosta ja kaikki alle 1:52! Parhaaksi kierrosajaksi kellotettiin aika 1:49.94, eli kymmenen sekuntia alle tavoitteen! Toki täytyy tunnustaa, että tabletin GPS-antureiden mittaama aika ei voi olla täysin tarkka, mutta kun muutkin hyvät kierrokset pysyivät 1:50 tuntumassa, niin onhan se riittävän uskottava tulos.

Jäin siis vain muutaman sekunnin 40 heppaa tehokkaamman Proben parhaista ajoista. Ehkä renkaat olivat Mitsussa paremmat. Tai sitten olen vain pelannut niin paljon Gran Turismoa, että rata-ajon perusteet alkavat olla jo selkärangassa… Joka tapauksessa kivaa oli ja tänne on palattava uudestaan!

© Caradise 2015 &
Ahvenisto Race Circuit

 

Happy New Year!

Ohhoh, vuosi on mennyt ja Caradise-blogi on edelleen pystyssä! Kiitokset siitä jokaiselle lukijalle! Päivityksiä on loppusyksyn aikana tullut vähänlaisesti, mukamas opiskeltu niin ahkeraan... Mutta joka tapauksessa ollaan jo siinä vaiheessa, että kohta päästään harjoittelemaan ihan oikeiden oppilaiden opettamista ihan oikeassa autokoulussa! Varokaa vaan kaikki hitaat hämäläiset...

Pienellä budjetilla mennään edelleen, joten kilsoja Mitsubishiin on vuoden aikana kertynyt vain reilut kymmenen tuhatta. Ja mikäpä voisi olla halvempi nelipyöräinen? Vikoja ei juuri ole havaittu, ainoastaan ilmastoinnin liitin piti korjata kesähelteillä. Kytkimen painelaakeri krohisee koko ajan, mutta ääni ei ole pahentunut, joten olen päättänyt korjata sen sitten vasta kun se hajoaa lopullisesti. Kulutuskin pysyy reilun seitsemän litran tuntumassa.

Paikallinen liikennekin sujuu ongelmitta, vaikka toisten mielestä Hämeenlinnalaiset ovat surkeita kuskeja. Välimatkat ovat pikkukaupungissa yksinkertaisesti niin lyhyitä, ettei työmatkoilla ehdi tapahtua mitään hassua. Ja aina kun piipahtaa pääkaupunkiseudulla, huomaa taas kuinka landella moni asia on paremmin!

Jotain uutta tänne blogiin on myös tullut uuden vuoden kunniaksi. Koeajot-osiosta mallinimien perästä selviää nyt jokaisen vuosimallit, ja kevään aikana on luvassa muutama eksoottisempikin koeajo arkistojen kätköistä! Sen lisäksi Tapahtumat-välilehti on täydentynyt kalenterilla, joka antaa vinkkejä autohulluille turisteille tulevalle vuodelle. Yritän muistaa pitää sen ajan tasalla!

Menihän se talvi!

Kevät tulee lujaa ja viime talvesta, jos sitä voi talveksi edes kutsua, selvittiin mahdollisimman vähin vaurioin. Kuiva asfaltti alkaa paistaa kostean suolakerroksen läpi, ja liikenteeseen saapuu taas ne kaikki pärisevät kumipyöräiset härvelit, joita tallit ympäri Suomea ovat pullollaan. Aurinkoisina päivinä oma avoautokuumekin nousee taas oireileviin lukemiin!

Täytyy kyllä myöntää, että haaveet ovat ottaneet kovasti takapakkia. Rellun jakohihnan pamaus merkitsi ainakin viidensadan euron lovea budjettiin. Vielä sitäkin enemmän harmittaa oman työpaikan hiljaisempi asiakasvirta, tavoiteltuihin kassoihin ei ole mahdollisuutta, eikä rahaa näytä jäävän säästöön tarpeeksi kesän leluhankintoihin...

Onneksi uusi Mitsu toimii moitteettomasti, ajaminen sillä on ajoittain jopa kivaa. Tarkemmat tarinat voi lukea taas Omat autot –välilehdestä.

Naapurin Maseratikin on saatu pois lumihangesta ja kuten kuvasta näkyy, se kiiltelee taas komeasti kevätauringossa. Kireän veekasin hörinä nostaa ihokarvat pystyyn ja kylmän koneen ensimmäiset kevyet kiihdytykset kaikuvat tiiliseinistä parvekkeisiin. Ääni voittaa hetkellisesti jatkuvan talitiaisten laulun. The spring is here!

 

© Caradise 2014

Seitsemäs auto, seitsemättä merkkiä

Uutta autoa katsellessa ehdin jo jännittää, meneekö hyvin alkanut perinteeni heti poikki. Olin jo kolmannen kerran ostamassa halpaa käyttöautoa, ja vaihtoehtojahan riittää. Meinasin jo ostaa samanlaisen vanhan Accordin jolla ajelin vuosia sitten, mutta lopulta päädyin ostamaan auton samalta kauppiaalta kuin Rellunkin, sillä sain sopivan kompensaation hajonneen tilalle.

Liikkeen pihassa sopivin vaihtoehto oli japanilainen. Valkoinen Mitsubishi Carisma on jopa uudempi kuin Mégane, mutta paljon enemmän ajettu. Kuitenkin kunto autolla on hintaansa nähden hyvä, joten neljänneksen alennuksella pääsin taas autoilun makuun 900 euron hintaan. Pieniä kauneusvirheitä Mitsussa riittää, mutta peruskunto on edelleen toimiva. Tuore leima on edelliseltä viikolta ja huoltokirjakin näyttää hyvältä. Jopa jakohihnalla olisi elinaikaa vielä kymmeniä tuhansia kilometrejä!

Sedanin tylsännäköinen kori on ilahduttavan ruosteeton ja maalipinta siisti. Muutoin auto muistuttaa yllättävän paljon ranskalaista. Varusteet ovat lähes yhtenevät eli ilmastointi löytyy tästäkin. Tämä Carisma siis vaikuttaa kaikin puolin kestävältä peliltä, jolla voi huoletta hoitaa jokapäiväiset ajonsa. Mikä parasta, Mitsulla on hyvä ajaa ja tyköistuva penkki pitää miehen paikallaan tiukemmassakin menossa! Nyt alkaa ahkera työnteko ja rankka säästökuuri, jos meinaan ensi kesänä ajella rättikattoisella...

© Caradise 2014