Turboahdettu taideteos

Audi TT 1.8T 5v Coupé testattu elokuussa 2018.

Rohkean ja omalaatuisen coupén saa nyt yllättävän edullisesti.

Vuonna 1998 Audi teki rohkean päätöksen ottamalla kolme vuotta aiemmin konseptina esitellyn pienen urheiluauton tuotantoon. Se oli joka suunnasta pyöreä, mutta silti häijyn ja aggressiivisen näköinen. Pienistä ajettavuusongelmista huolimatta TT kävi hienosti kaupaksi. Se perustui samaan pohjalevyyn mm. Audi A3:n ja Volkswagen Golfin kanssa. Muotoilu osui kerralla nappiin. Siitä kertoo se, että ensimmäisen polven TT-Audi pärjäsi ilman faceliftiä koko kahdeksan tuotantovuoden ajan.

Itse myös pidän alkuperäisestä TT:stä enemmän kuin toisesta sukupolvesta, joka meni muotoilussa turhankin aikuiseen suuntaan. Ensimmäisestä polvesta löytyy enemmän särmää, ja autossa on kaikki tulevan klassikon ainekset.

Ensimmäisen polven TT-Audia alkaa saamaan jo alle neljän tonnin. Se on siis juuri ja juuri budjetin rajoissa. Kieltämättä tämä malli olisi yksi toivomuslistan kärkiautoista, jos sopivan yksilön onnistuu löytämään. Audi TT muodostaisi hienon parin MX-5:n kanssa. Molemmat ovat tyköistuvia aloittelijan urheiluautoja. TT ei missään nimessä ole tilavin vaihtoehdoista, mutta ei tarvitsekaan olla. Hyvin olen pikku roadsterillakin pärjännyt, kun se on toiminut kohta puoli vuotta ainoana autonani.

Alkuvuosina TT-Audiin oli tarjolla vain 1,8-litraista turbomoottoria kahtena eri tehoversiona. Molemmat ovat kuitenkin sieltä tehokkaimmasta päästä. 180-hevosvoimainen aloitusmalli on aina viisivaihteinen ja pääsääntöisesti etuvetoinen. Nelivetokin on siihen saatavilla. 225-heppainen versio on aina quattro, ja siinä on myös yksi pykälä enemmän. Automaattia ei TT:hen aluksi saanut. Tehokkaamman version tunnistaa näppärästi kahdesta pakoputkesta. Loppuvuosina TT:n sai myös 3,2-litraisella V6-koneella ja DSG-kaksoiskytkinvaihteistolla, mutta tästä on muodostumassa keräilykohde, jonka hinta on kaksi kertaa edellisiä korkeampi.

Talviautolle neliveto sopisi hyvin, mutta valikoimaa on vähemmän ja halvimpien yksilöiden kohdalla saa aina pelätä jotain orastavaa ja kallista vikaa. Siksi etuvetoinen perusmalli riittäisi minulle myös. Juuri tällaista pääsin kokeilemaan lyhyesti Läyliäisissä, jota yksityishenkilö oli myymässä.

Kaduilla pyörivissä TT-Audeissa näkyy harvemmin ruostetäpliä, eikä tässäkään ollut ongelmaa ruosteen kanssa. Sinkitty kori pysyy ilmeisen siistinä. Muutama naarmu tietysti löytyy jokaisesta parikymmentä vuotta vanhasta autosta, mutta tässä ne ei muodostuisi ratkaisevaksi ongelmaksi. Konepellin poikki kulkee harmaa vauhtiraita, jonka poistaisin saman tien, jos ostaisin tämän auton.

Jo heti puhelimessa myyjä kertoi mielenkiintoisesta viasta Audissa. Tai siis kauniimmin sanottuna ominaisuudesta. Audi TT kuuluu nimittäin siihen luokkaan, jossa polttimoiden vaihtaminen on erittäin työläs prosessi, joka kuulemma vaatii puskurin irrottamisen. Poikkeuksellista muotoilua toteutettaessa ei ollut ensimmäisenä mielessä helppo ja halpa huollettavuus. Ei kai sillä muuten väliä, mutta tässä yksilössä molemmat ajovalot ovat jo hajonneet, joten ne pitäisi ensi töikseen vaihtaa. Katsastuskin odottaisi vielä ennen vuodenvaihdetta.

Muuta vikaa Audista ei sitten oikein tuntunut löytyvän. Sisälläkin kaikki vaikutti ehjältä. Jopa muhkean ja erittäin hyvältä näyttävän nahkaistuimen vasen selkänojan toppaus oli ehjä. Muutenkin TT:n sisätilat ovat tyylikkäät. Tummanpuhuvassa ohjaamossa nousee esiin lukuisat alumiininväriset yksityiskohdat. Esimerkiksi stereoiden päälle taittuu näyttävä levy, josta näkee selvästi, missä autossa istutaan. Pyöreitä hopearinkuloita kahdeksan kuopan kera on vastaavasti ripoteltu useita ympäri kojelautaa.

Tunnelma ohjaamossa on melko ahdas ja näkyvyys ulos ei ole kovin hyvä. Silti sisälle mahtuu hyvin: Kattoon jää reilusti enemmän tilaa kuin Mazdassani. Penkki tuntuu tukevalta ja ratti istuu hyvin käteen. Muutamat muoviosat muistuttavat Golf-taustasta, mutta kaiken kaikkiaan ohjaamossa viihtyy hyvin.

Eikä pikainen koeajo muuttanut käsitystä, päinvastoin. Audi TT tuntuu sporttiselta, ja kulkee jämäkästi. Ohjaus on tarkka ja tunnokas. Vaikka alustan osat ovat peräisin Volkswagen Golfista, Audia on kiva ajaa. Ehkä koko vaikuttaa paljon. Pienet ulkomitat ja pyörät kaukana toisistaan parantaa ajotuntumaa. Pienestä koosta huolimatta omamassa on yli 1300 kiloa, mikä puolestaan vakauttaa menoa.

180-hevosvoimainen turbomoottori vie autoa kevyesti. Silti tuntuu aavistuksen siltä, että kiihdytyksissä on hienoista pätkimistä. Omistaja kertoi viallisesta puolasta, kukaties liittyy tähän? Tässä koneessa on poikkeukselliset 5 venttiiliä sylinteriä kohden, joka saattaa aiheuttaa myös vikaherkkyyttä. 100 hevosvoiman litrateho tuskin syntyy ihan kivuttomasti.

Audi TT täyttää mielestäni urheiluauton kriteerit, toisin kuin esimerkiksi hiljattain testaamani Volvo C70 tai Mercedes-Benz CLK. Ajettavuus on napakka, eikä siis niin keinuva kuin puoli metriä pidemmissä kilpailijoissaan. Takapenkkien tilatkin ovat TT:ssä urheiluautoluokkaa, mutta tavaratila vaikuttaa yllättävän tilavalta. Etupainoisuudesta johtuvat ajettavuusongelmat saatiin aikanaan korjattua takasiivellä sekä vakiovarusteisella ajonvakausjärjestelmällä. Unkarissa valmistettu coupé edustaa muutenkin modernia aikakautta. Eräs yksityiskohta tästä hyvänä esimerkkinä: Sivuikkuna nousee hieman ylöspäin oven suljettua ja taas laskeutuu, kun ovenkahvaa vedetään.

Mielestäni tätä laadukasta Audia saa nykyisin yllättävän halvalla. On sitten kokonaan toinen kysymys, kestääkö hieno tekniikka parin vuosikymmenen rääkkiä? Varsinkin pakkasen, lumen ja suolan aiheuttamaa rasitusta. Aika näyttää, saadaanko asiaan selvyyttä omakohtaisten kokemusten kautta. Pitäisikö sittenkin tyytyä järkevämpään ja isompaan kaksioviseen? Tämä yksilö jäi ostamatta, sillä en ole vielä ihan varma budjetin riittävyydestä.

© Caradise 2018

Linjakas laatikko

Volvo C70 2.4T & 2.3 T5 Coupé testattu elokuussa 2018.

Kelpaako ruotsalainen kaunotar?

Hyvä vaihtoehto CLK-Mersulle on Volvon oma Coupé-malli C70. Molempien myynti alkoi vuonna 1997 ja jatkui vuoden 2002 tienoille asti. Autojen koko ja luonne vastaavat hyvin toisiaan, molemmat ovat mukavia herrasmiehen matka-autoja. Jopa niiden hinnat ovat pysyneet alusta asti lähellä toisiaan. Maailman mittakaavassa CLK myi selvästi Volvoa enemmän, mutta näitä kauniita Coupé-Volvoja on edelleen ihan kivasti tarjolla Suomessa.

Pääsin lauantaina testaamaan Ylöjärvellä kahtakin erilaista C70-mallia. Molemmat olivat myynnissä yksityisillä omistajilla, eikä missään nimessä virheettömiä. C70:ä sai aikanaan rohkeilla väreillä, ja nyt testatut autot edustivat kahta esimerkkiä. Kuvia ei valitettavasti ole saatavilla, muuten kuin arkistosta kaivettuna.

Ensin testasin tummaa violettia yksilöä, jossa oli se tehokkain kone. 2,3-litrainen ahdettu riviviitonen tuottaa 240 hevosvoimaa etupyörien kiusaksi. Ehkä tämän enempää tehoa kyseinen vetotapa ei kykene siirtämään tiehen asti. Vaihteistona tässä on nelilovinen automaatti. Varustelu on myös runsaampi: Ajotietokone, vakionopeudensäädin ja sähköpenkit muistilla paljastaa, että tämä on ollut kallis auto uutena. Hintapyynti nyt 3 200 €.

Parin tunnin päästä koitin hieman arkisempaa, lohenpunaista yksilöä. Tässäkin on turbokone, mutta aavistuksen isompi ja matalaviritteisempi. Tehoa on lähes 50 yksikköä vähemmän kuin edellisessä, mutta ero ei silti tuntunut niin suurelta. Ehkä manuaaliaski auttaa asiassa. Vaikka sähköheebeleitä ei tästä löydy niin montaa, kattoluukku ja nahkapenkit tuovat luksusauton tunnelmaa. Hintaakin on luonnollisesti vähemmän, 2 600 €.

Heti alkumetreillä huomaan, että automaattivaihteisella T5-mallilla kaasupolkimen liikerata on pitkä. Poljinta saa siis polkea melko syvään, ennen kuin alkaa tapahtua. Ehkä Volvon automaattivaihteisto hukkaa voimaa liikaa, eikä sellaista kunnon potkua synny. Toki näillä tehoilla 1500-kiloinen C70 liikkuu kevyesti! Silti samana päivänä testaamani CLK 320:n V6-moottori tuottaa paljon muhkeamman voiman tunteen kuin Volvo, vaikka paperilla Mersussa on 20 hevosvoimaa vähemmän!

Manuaalivaihteinen 192-hevosvoimainen 2.4T ei siis juuri häpeä vertailua edelliseen. Tässä kaasu tuntuu herkemmältä ja vähäisempi teho on paremmin käytettävissä. Eihän näin kallista autoa sopinut myydä uutena puhdittomalla moottorilla. Rivivitoselle ominainen kurnutus kuuluu myös asiaan!

CLK:n tavoin C70 ei ole parhaimmillaan mutkateillä. Kun CLK menee eteenpäin kuin juna, C70 tuntuu kääntyvän terävämmin. Isohko auto kuitenkin kallistelee ja tuntuma tiehen ei ole se kaikkein napakin. Kun on MX-5:llä tottunut karting-automaisiin suunnanmuutoksiin, ei osaa oikein tottua tällaisiin keinuviin maantieristeilijöihin. Alustan puolesta kaikki tuntuisi toimivan, ja molemmat autot ovat mekaanisesti ehjän tuntuisia.

Molempien autojen kompastuskiveksi muodostuu lopulta ruoste. CLK on tunnettu ruskeista täplistään, eikä ruotsinrautakaan ole immuuni korroosiolle. Violetin yksilön pyöränkaaret mätänevät jo ainakin takana. Lohenpunaisessa pintarupi on erikoisemmassa paikassa. Heti oven takana kylkilistan alapuolella metalli on jo syöpynyt ruman näköiseksi, ja muutenkin helmoissa on alkavaa hapertumaa. Näiden lisäksi tämän auton takaluukusta on lakkakerros irronnut kuulemma painepesurin voimasta. Violetin yksilön miinuspuolia olivat vielä talvirenkaiden puute, toimimaton kuskin puolen ikkuna sekä tuning-valot kalliine xenon-polttimoineen. Molemmat Volvot jäivät siis toistaiseksi ostajilleen.

Muuten kokemus C70-mallista oli positiivinen. Volvon penkit kuuluvat maailman parhaisiin, eikä 20 vuoden istuminen ole saanut niitä vielä kokonaan kulahtamaan. Muutenkin sisätiloissa on laadun tuntua: Nahkaa on yleensä vähintään penkin sivuosissa, ja jalopuukin tuntuu aidommalta kuin Mersuissa! Varsinkin vaalealla verhoilulla ohjaamossa vallitsee hieno skandinaavinen tunnelma. C70 on mielestäni yksi hienoimmista Volvoista. Laatikkomalleista tuttu keula on saatu sovitettua tyylikkäästi linjakkaaseen koriin. Tämä on siis yksi todennäköisimmistä vaihtoehdoista, kun etsin itselleni sopivaa kaksiovista talviautoa. Täytyy vain jatkaa oikean yksilön etsintää…

© Caradise 2018

Himmenevä tähti loistaa vielä

Mercedes-Benz CLK 230 Kompressor Sport Coupé testattu elokuussa 2018.

Ensimmäisen polven CLK-Mersu on korkealla ostoslistalla.

Mercedes-Benz esitteli CLK:n vuonna 1997 E-sarjan coupé-mallin tilalle. Tai oikeastaan CLK perustui pienempään C-sarjaan, vaikka näyttääkin erehdyttävästi ”Väyrys-Mersulta” keulasta ja perästä. Monipuolinen moottorivalikoima on sekoitus sekä C- että E-sarjoista: Nelisylinteriset vaihtoehdot olivat CLK 200 ja CLK 230 Kompressor, ja erityisesti Italian markkinoille suunniteltu CLK 200 Kompressor. Siihen aikaan Mersun mallimerkintä kertoi vielä rehellisesti moottorin tilavuuden, toisin kuin nykyään turbojen aikakaudella. Hieman myöhemmin myyntiin tuli vielä kuusisylinterinen CLK 320. Tarjolla oli myös kaksi V8-mallia CLK 430 ja CLK 55 AMG, jotka jäivät ainakin Euroopassa harvinaisemmiksi. Dieseleitä ei vielä ensimmäiseen sukupolveen kelpuutettu.

Potentiaalisin CLK:n kone olisi jokin neljästä ensin mainitusta. Pääsin koeajamaan 136-hevosvoimaista perusmallia reilut 14 vuotta sitten, joka silloin tuntui tehokkaalta, mutta hitaasti kaasuun vastaavalta. Toki silloin minulla oli ollut kortti vasta noin puoli vuotta, joten käsitys tehosta lienee muuttunut matkan varrella. Mutta uskon, että silläkin pärjäisi, jos hyväkuntoinen yksilö osuisi kohdalle.

Italian tuliaiset tuottavat yllättäen lähes saman määrän hevosvoimia, kuin nyt koeajettu CLK 230 Kompressor, eli reilut 190 hevosvoimaa. Näissä siis mekaaninen ahdin antaa lisäpaukkuja nelipyttyiseen, joten CLK liikkuu näillä koneilla jo varsin ripeästi. Itse pidän remmiahtimesta paljon enemmän kuin turboahtimesta. Siinä voima tulee lineaarisemmin, ja moottori vastaa luonteeltaan enemmän vapaastihengittävää, eikä sitä kuuluisaa turbon potkua tarvi sietää.

V6-koneinen CLK 320 on myös yllättävän edullinen, halvimmillaan enää noin pari tonnia. Sillä hinnalla saanee tosin vain ruosteisia romuja. Mutta olisi joskus kiva päästä myös tällaisen 218-hevosvoimaisen coupén rattiin! Toki huolto- ja korjauskulut ovat niissä korkeammat. Silloin tosin vaihteisto on käytännössä aina automaatti.

Niin kuin oli koeajetussa tummassa yksilössäkin, joka on myynnissä Koiviston Autotalolla Pekolassa, Hämeenlinnan kupeessa. CLK-Mersujen suurin vaiva on ehdottomasti korin ruostuminen. Kuulemma varsinkin niissä kohdissa kylkeä, missä muoviosat koskettavat metallia, ruostuminen on tämän ikäisissä Mersuissa otollista. Näin ollen ykkösvaatimuksena CLK-jahdissa on puhdas ja siisti kori. Nettikuvien perusteella näkyvää ruostetta ei tässä autossa olisi.

Totuus paljastui kuitenkin himmeämmäksi. Tummansinistä yksilöä oli paikkailtu sieltä täältä tökerösti spray-maalilla, jonka alta aikaa myöden ruosteet puhkeaa esiin. Muutenkin korissa oli sanomista: naarmuja oli siellä täällä eikä puskuri ja ajovalot tuntuneet istuvan kovin hyvin. Liekö kolaroitu joskus? Pyöränkaarissa oli sentään vielä vain vähän ruostetta.

Ulkoiset kauneusvirheet eivät onneksi estä ajoa. Tässä autossa on ilahduttavan paljon varusteita. Nahkapenkit säätyvät sähköllä, ja ovessa on jopa muistipaikat kolmelle eri kuskille! Tosin tässä ei pituussäätö ollut ainakaan äkkiseltään kokeillen enää toiminnassa. 365 000 kilometriä ajetun Mersun penkki oli muuten yllättävän hyvin kuosissaan. Selkänojan vasemmassa toppauksessa on usein reikä, mutta tämä istuin on selvinnyt pelkällä kulumisella. Tosin hieman ylempänä tikkaukset ovat pettäneet noin 5 sentin matkalta.

Sport-version mittaristo on valkopohjainen, ja kuluneessa vaihdekepin nupissa lukee sama tunnus. Sportissa keskikonsoli näyttää hiilikuidulta, kun taas Elegancessa se muistuttaa jalopuuta. Muutoin tyköistuva sporttisuus puuttuu, olo on ennemminkin mukavan ylellinen. Ovia saa paiskoa kiinni oikein tosissaan!

Pysäköintitutka lienee alkuperäinen, mutta lyhyellä lenkillä sen toimivuus jäi mysteeriksi. Sen sijaan peruutuskamera kojelaudalla vaikutti jälkiasenteiselta. Hyvä edes näin, sillä keskimmäinen peili ei enää jaksanut pysyä asennossaan. Ilmastointi puhaltaa onneksi kylmää, myös Mersuissa erinomainen vakionopeudensäädin toimii niin kuin pitää! Jopa takaikkunan rullaverho toimii sähköllä, sekä takimmaiset pääntuet kaatuvat kojelaudan napista! Täällähän on luksusauton ominaisuuksia…

Lyhyt koeajo alkoi hiekkatieltä, missä CLK-Mersu menee mukisematta. Heti kuitenkin huomaa selviä puutteita ohjauksessa. Ratti on vinossa oikealle, ja muutenkin tuntumaltaan hyvin epämääräinen. Asiaa ei tietenkään auta kuluneet halpisrenkaat, jotka ovat vieläpä eri merkkiset edessä ja takana. Asfaltillakaan tuntuma ei juurikaan parane, vaan tunnelma ajamiseen on hyvin etäinen. Kyllähän Mersu sentään kääntyy ja kulkee vakaasti. Ehkä olen myös tottunut liikaa MX-5:n veitsenterävään ohjaukseen. Vastaava ohjaus samassa kohtaa jälkikäteen omalla autolla meinasi aiheuttaa yllätyksen nopealla reagoinnillaan!

Onhan noita erilaisia Mersuja tullut aiemminkin ajeltua, joten en edes odottanut kovin riehakasta käytöstä Aulangon mutkapätkillä, mutta silti tuntuisi, ettei tässä yksilössä ole ihan kaikki kohdallaan. Katsastus on sentään vain viikon takaa, joten alustan osat lienevät pääosin ehjät.

Vaihteisto ja moottori pelaavat onneksi vielä hyvin yhteen. Perinteinen momentinmuunnin luottaa rullaamiseen kun kaasua ei paina, mutta myös moottorijarrutusta pystyy hyödyntämään vaihdesokkelon alimmaisilla asetuksilla. Kick-down iskee pienempää silmään sekunnin parin viiveellä, mutta tämäkin lienee melko yleinen ominaisuus. Winter- ja Sport-asennon välillä en huomannut pikaisella kokeilulla eroja.

Joka tapauksessa automaattivaihteisto antoi itsestään hyvän kuvan. Vaikka pidän enemmän manuaalista, tällaisen laatikon kanssa pystyisi hyvin elää. Moottorikin tuntuu terveeltä ja tehokkaalta. Vaikkei kaikki 193 hevosvoimaa olisikaan enää tallella, 1500-kiloinen coupé-Mersu kiihtyy iloisesti. Paikoin menossa on jopa aitoa luksusauton tunnelmaa!

Koeajo jätti kokonaisuudessaan positiivisen vaikutelman, puutteistaan huolimatta. CLK-Mersuista on käytännössä tällä hetkellä ylitarjontaa ja vahvat ostajan markkinat, joten heti ensimmäistä vastaan tulevaa ei kannata ostaa. Hintahaarukka on todella laaja, ja autojen kunto ratkaisee paljon. Mallina CLK on kuitenkin sellainen, että jos sopivan ehjä yksilö osuu eteen, siitä saisi itselleen oivan talviauton Mazda MX-5:n rinnalle!

© Caradise 2018

Kiireinen ja kuuma kesä!

Pahoittelut, ettei blogia olla hetkiin päivitetty. Syitä on parikin: Helteinen kesä on mennyt ajellessa, uusia renkaitakin on kulutettu jo yli 5 000 kilometriä! En ole ehtinyt pysähtyä koneen ääreen kirjoittamaan tunnelmia ylös, enkä oikein edes pestä autoa riittävän usein…

Toinen syy liittyy yritysjärjestelyihin. Ostin siis osuuden Hämeenlinnan Autokoulusta, eli ryhdyin yrittäjäksi! Se taas on tiennyt pitkiä päiviä uusia asioita opetellen. Samalla myös suuri ajokorttilain muutos astui voimaan heinäkuussa, joka vaati hyviä ennakkovalmisteluja ennen lain voimaantuloa. Kesälomatkin ovat siis jääneet vähiin…

Keväästä saakka ainoana autonani on palvellut sporttinen Mazda. Onneksi se ei vierasta jokapäiväistä arkiajoakaan. Kunhan pysyy pois mukulakivikaduilta! Ja mikäs on ollut ajellessa: poikkeuksellisen lämpimissä toukokuussa ja heinäkuussa tuli molempina ajeltua ennätyksellisenä 28 päivänä katto alhaalla! Nyt kun sateisille päiville ei ole toista autoa käytössä, kilometrejä kertynee tänä vuonna selvästi kahta edellistä kesää enemmän.

Onneksi MX-5 on toiminut hyvin! Ainoastaan yksi vika pääsi yllättämään: Eräänä kuumana iltana kävin kaahailemassa jossain Karkkilan takamailla, jolloin latauksen merkkivalo syttyi. Huolestuin välittömästi, mutta jatkoin ajoa rauhallisemmin. Välillä latauksen merkkivalo jopa sammui hetkeksi mutta syttyi kohta taas uudestaan. Eräänä lauantai-iltana kävin kääntymässä Helsingissä, josta auto lähti vain vaivoin enää käyntiin. Takaisin iltahämärässä ajeltiin sitten ilman valoja!

Seuraavana sunnuntaina Mazda hyytyikin lopulta kirkon parkkipaikalle. Uskolliset uskonveljet antoivat ensiapua niin, että sain taas auton käyntiin ja akkuun virtaa. Mutta viimeistään nyt oli uskottava, että laturi oli sökö. Päädyin testaamaan Motonetin omaa korjaamoa, joka vaihtoi viallisen laturin uudempaan sopuhintaan 240 eurolla osineen. Sen jälkeen MX-5 on toiminut taas kuin kello!

Michelinit ovat nekin osoittautuneet erittäin päteviksi kumeiksi urheiluauton alle. Pitoa tuntuu olevan loputtomiin! En ole oikeastaan saanut kertaakaan Mazdaani hallittuun luistoon kuivalla asfaltilla, mikä vanhemmilla renkailla onnistui leikiten. Joku voisi kuvailla tätä myös hauskuuden päättymiseksi, mutta kyllä hyvä pito tuo luottoa autoon lisää! Toisaalta vielä on arvoitus, kuinka Mazda käyttäytyy, jos sitä vauhtia on ihan liikaa ja se pito oikeasti loppuu...

Uusi talviauto hakusessa

Pitkään jatkuneessa hellesäässä ei juuri tule mietittyä talvea. Inhorealistina on kuitenkin myönnettävä, että taitaa se kylmyys vielä joskus taas palata tänne Pohjolan perukoille. Eikä Mazdalla sovi ajella talven suolassa! Toinen auto on siis hankittava, ja sen on oltava kaksiovinen coupé. Olihan minulla jo helmikuussa Ford Cougar, mutta se osoittautui virhehankinnaksi ja myytiin äkkiä pois. Nyt on kuitenkin ajankohtaista hankkia joku vastaava tilalle.

Yrittäjyyden hyvänä puolena on onneksi kohonneet tulot, vaikka vastuu ja velat nousivat myös. Uskoisin pystyväni ostamaan syksyllä noin 2 000-4 000 € hintaisen kaksiovisen coupén. Valikoimaa on yllättävänkin runsaasti. 1990-luvun lopussa moni merkki valmisti omaa urheilullista automallia, joita saa nykyään edullisesti! Äkkiseltään tulee mieleen tällaisia autoja, aakkos-, ei haluttavuusjärjestyksessä:

- Alfa Romeo GTV
- Alfa Romeo GT
- Audi TT
- Chevrolet Camaro
- Dodge Stealth
- Fiat Coupé
- Ford Cougar
- Ford Mustang
- Ford Probe
- Ford Thunderbird
- Honda Prelude
- Hyundai Coupé
- Mazda MX-6
- Mercedes-Benz CLK
- Mitsubishi Eclipse
- Peugeot 406
- Pontiac Firebird
- Toyota Celica
- Volvo C70

Sen verran vanha mies jo olen, että kaikki tuning-viritelmät voi unohtaa. Vähän aikuisempaa makua edustaa Volvo C70, Mersun CLK, ja miksei myös Peugeot 406 Coupé. Kuten listastakin voi päätellä, vetotavalla ei ole niin väliä, vaikka onhan takavedolla oma riemunsa talvikeleillä! TT-Audin saisi myös nelivetona! Ratkaisevinta lienee auton kunto, en halua sitä kaikkein ruosteisinta pommia itselleni. Loppuvuosi näyttää, mihin listan autoista päädytään, vai uskallanko valita listan ulkopuolelta jonkin jokeri-kortin, joita joskus tulee erikoistarjouksena myyntiin?

© Caradise 2018