Häikäisevä Como-järvi

Viimeinen kesälomaviikko sijoittui marraskuulle, joten mieli teki ankeudesta ja harmaudesta hetkeksi jonnekin, missä kesää olisi vielä jäljellä. Mukaan matkalle tulisi puolivuotias poikavauva ensimmäistä kertaansa, joten reissua olisi mietittävä uusista kulmista. Välimeren rannalla riittäisi lämpöä vielä marraskuun puolelle, mutta halusimme pitää lentomatkan mahdollisimman lyhyenä. Sopivana kompromissina päädyimme Pohjois-Italiaan ja Como-järven rannalle. Itse sain maistiaiset tästä käsittämättömän kauniista paikasta keväällä 2015, eikä maailmaa kiertänyt vaimoni ollut tätä seutua vielä nähnyt.

Reilun kolmen tunnin lentomatka Milano-Malpensan lentokentälle sujui nopeasti ja poikakin tuntui tykkäävän Airbusin tarjoamasta kiihdytyksestä yläilmoihin. Seuraavat kolme tuntia istuttaisiin Google Mapsin mukaan julkisissa matkalla kohti Bellagion kylää. Onneksi matkan pystyi jakamaan kahteen osaan: Ensin junalla yhdellä vaihdolla Comon kaupunkiin ja sieltä myöhemmin bussilla jyrkkää Como-järven rantaa kiemurrellen määränpäähän asti. Vauvan kanssa matkatessa huoltotaukoja vaaditaan paljon enemmän, joten pysähdys Comossa ei haitannut lainkaan.

Pohjois-Italia on maantieteellisesti hassua aluetta. Torinosta itään kulkevan Po-joen laaja laakso on pitkälti erittäin tasaista maaseutua sekä kaupunkeja siellä täällä. Hieman idempänä, joen eteläpuolella, Modenan ja Bolognan alueilla olisi sielläkin autohullulle erittäin mielenkiintoista nähtävää, mutta Ferrarin ja Lamborghinin tehtaat ja museot jäävät vielä tavoitteiksi tulevaisuuteen. Junamatka Comolle on kuitenkin vielä varsin tylsää seurattavaa, ja maisemat tuovat mieleen lähinnä Belgian. Hyvällä säällä horisontissa pystyy kuitenkin jo näkemään pohjoisen vuoristoa.

Heti Comon kaupunkiin saavuttua maisema on muuttunut yhtäkkiä jylhemmäksi ja olemme jo suurten rinteiden ympäröimiä. Vajaan sadantuhannen asukkaan Como sijaitsee ylösalaisin olevan Y-kirjaimen muotoisen järven läntisessä eteläkärjessä ja on vain kivenheiton päässä Sveitsin rajalta. Kaupunki on kaunis ja sen rannoilla voi jo aistia italialaista elämänmenoa. Vanhat herrat kokoontuvat pieniin kahviloihin nauttimaan Espressoa, ja pizzaa ja pastaa saisi joka korttelista.

Me matkaamme kuitenkin pian paikallisbussilla pohjoiseen. Olemme aseistautuneet valtavalla laukkuarsenaalilla, emmekä mahdu täynnä koululaisia olevaan bussiin. No, reilun tunnin päästä tulee seuraava, jolla vielä juuri ja juuri ehtisimme perille sopivaan aikaan. Vajaan 30 kilometrin matkaan menee tunnin verran, mutta koko matka on täynnä nähtävää! Como-järvi mutkittelee kohti pohjoista, ja me mutkittelemme rannan mukaisesti vielä enemmän. Tie nousee jopa melko korkealle, jolloin jyrkkenevät vuoret ja lukuisat pienet kylät niiden rinteillä näyttävät upeilta! Molemmin puolin rantaa on myös useita Villoja, jotka saattavat olla jopa pari sataa vuotta vanhoja. Tarkkasilmäinen osaisi bongata vastarannalta heti alkumatkasta Villa d’Esten, jossa pidetään joka toukokuu ehkä Euroopan näyttävin Concours D’Elegance.

Kun lähestymme niemen kärkeä ja Bellagion kylää, pilvinen sää on hellittänyt jo otettaan ja viimeistään upea auringonlasku Como-järven rinteitä valaisten loksauttaa leuan! Kaukana pohjoisessa pystyy jo erottamaan lumihuippuiset Alpit! Ehdimme perille pimeän tullen ja vielä tiukka kävely lähes niemen kärkeen saakka hotelliimme. Halusimme tarkoituksella hotellin läheltä rantaa, jotta ei tulisi liikaa nousuja lastenvaunujen kanssa. Tämä reissu yritetään selvitä ilman vuokra-autoa.

Ensimmäisenä varsinaisena reissupäivänä tutustumme Bellagion kylään. Se on siis niemen kärjessä oleva kaunis pikkukaupunki. Como-järvi on tunnettu rikkaiden lomapaikkana jo antiikin ajoilta lähtien, ja Bellagion loiston päivät ovat alkaneet Napoleonin lomailujen myötä. Vanha kaupunki nojaa länteen ja sen taustalla on pieni kukkula. Kapeat poikkikadut portaineen ovat kuin suoraan matkailumainoksista!

Como-järven matkailusesonki päättyy oikeastaan lokakuun lopussa, joten olemme turhan myöhään liikkeellä. Tämä päivä on sateisin ja lämpötila nousee vaivoin yli kymmenen asteen. Lisäksi syöminen tuottaa haasteita: Monet ravintolat tuntuvat olevan auki miten sattuu. Lounasta saa vielä suhteellisen helposti, mutta illallisen syöminen ravintolassa osoittautui meille melkein mahdottomaksi. Kaikki ravintolat, siis ne, jotka ylipäätään avaavat tähän aikaan vuodesta ovensa, avautuvat illalla vasta seitsemältä. Samaan aikaan poika pitäisi laittaa nukkumaan, joten iltapalana toimii lähinnä hotellille haettu pizza.

Valitsimme majapaikaksi Bellagion, sillä sieltä pääsisi näppärästi lautoilla vastarannan kaupunkeihin. Vaikka lähes kaikki turistinähtävyydet ja museot ovat marraskuussa kiinni, nämä lautat sentään liikkuvat useita kertoja päivässä. Lautoille mahtuu useampi auto, joten ne toimivat paikallisille oivina sillan korvikkeina muutaman kilometrin levyisellä, mutta pitkulaisella Como-järvellä. Bellagiosta pääsee kolmeen eri suuntaan, joten loppureissun suunnitelma oli hyvä rakentaa niiden mukaan. Joka päivä pystyisi helposti tutustumaan yhteen kohteeseen.

Itärannalla sijaitseva Varenna oli ensimmäinen näistä. Lauttamatka kestää noin parikymmentä minuuttia, ja jo järveltä käsin pääsee ihastelemaan kaunista kylää, joka on täynnä värikkäitä ja kapeita taloja! Vaunut pakottavat meidät kävelemään rannan suuntaisesti, emmekä juurikaan lähde kiipeilemään kapeita porraskujia ylemmäs, mutta kaikki kaunis on kätevästi rannan tuntumassa. Rannalta löytyy myös tunnelmallisia kahviloita, joista voi ihailla avautuvaa näkymää Como-järvelle ja pilvien halaamia vuoria vastarannalla.

Seuraavan päivän kohde on Menaggio, joka tuntuu hieman viereisiä kyliä suuremmalta ja ”normaalimmalta”. Lyhyellä kävelykierroksella voi bongata koululaisia ja jopa paikallisen autokoulun. Myös tämä pikkukaupunki on itsessään kaunis, vaikkei ihan naapuriensa loistoon ylläkään. Isot hotellit ja nätit kahvilat on täällä kerääntynyt kapean ja kauniin rantabulevardin varrelle. Sieltä kelpaa ihastella auringossa kylpeviä vastarannan Varennan ja Bellagion kyliä. Valo ei nimittäin riitä koko päiväksi Menaggion puolelle ainakaan syksyllä, kun vähintään kilometrin korkuinen viereinen vuori peittää matalalla kaartavan auringon.

Autojen bongaukseen Como-järven länsiranta on sen sijaan parempi. Kun Bellagion kylä täyttyi lähinnä Fiateista ja vastaavista, voi Menaggion puolella pikkuautojen massasta erottaa todellisia urheiluautojakin! Ja kesällä varmasti vieläkin enemmän. Porschet ovat yllättävän suosittuja ja näkyipä sentään yksi aito Ferrarikin! Rikkaan Luganon läheisyys vaikuttaa, sillä monet upeimmista autoista ovat Sveitsin kilvissä.

Viimeisen ja lyhyimmän lauttamatkan päässä odottaa Cadenabbian ja Tremezzon kylät. Vastarannalta nämä näyttävät kokoansa suuremmiltakin keskuksilta, kun ranta on täynnä kerrostaloja ja hotelleja kylki kyljessä. Todellisuudessa Tremezzossa ei juuri muuta olekaan kuin tuo näyttävä rantakatu ja talot sen vieressä huikein järvinäkymin. Jokaisella kylällä tuntuu olevan oma Grand Hotel, jotka ovat näyttäviä ja isoja rakennuksia vähintään vuosisadan takaa. Tremezzossa viehättää myös kaunis puisto aivan rannalla. Mukavana yllätyksenä loman aurinkoisimpana ja lämpimimpänä päivänä huomion kiinnittää myös todella monipuolinen puulajisto sekä upea ruska! Sää Como-järvellä marraskuussa vastaakin suomalaista syyskuuta, ja parhaimpina päivinä lämpötila hipoo kahtakymmentä.

Reissun viimeisenä päivänä tavoitteena olisi päästä takaisin Comon kaupunkiin ja junalla kentälle. Bellagiosta Comolle pääsisi myös vanhalla ja nopealla kantosiipialuksella, mutta sen aikataulut eivät osuneet yksiin matkamme kanssa, joten palasimme etelään tutulla bussikyydillä. Molemmilla tavoilla pääsee silti ihastelemaan vielä viimeisen kerran upeita jyrkkiä rinteitä, lukuisia villoja ja aistimaan Como-järven ajatonta elämänmenoa. Tämä matka jätti pysyvän muiston meidän perheeseen! Ehkä palaamme vielä joskus kiertämään koko järven autoillen!

© Caradise 2022

Kahdestoista maaliskuuta

Juuri tällä päivämäärällä viisi vuotta sitten hankin itselleni kesäautokseni sinisen Mazda MX-5:n. Ja monena vuonna olen ottanut avoautoni käyttöön juuri tänä samaisena päivänä. Tänä vuonna se ei kuitenkaan onnistu. Syykin selviää heti kun katsoo ulos. Talvi pitää vielä tiukasti otteessaan. Maaliskuun alussa oli toki pari lämmintä päivää, jolloin olisi oikeasti tehnyt jo mieli kaivaa harrasteauto kesärenkailla autotallista. Mutta kun katsoin tarkemmin sääennustetta, se ei osoittanut mitenkään talven hellittävän. En siis vielä halunnut jatkaa ajoneuvoveron ja liikennevakuutuksen maksamista.

Vuosi sitten talvi oli hyvin erilainen, kaikin puolin. Pystyin ottamaan Mazdan käyttöön jo helmikuun viimeisenä päivänä hääautoksi omiin häihini! Lumesta ei edellisenä karkauspäivänä ollut tietoakaan, joten mikä olisikaan ollut parempi tapa tuoda morsian kotiin kuin oma avoauto. Kaikessa tässä on varmasti ollut Kaikkivaltiaalla näppinsä pelissä!

Sitten iski korona! Vaimoni toistaiseksi viimeinen työvuoro lentoemäntänä osoittautui lopulta häämatkaksemme. Pääsin mukaan viideksi päiväksi Thaimaan Phuketiin! Lähtöpäivänä Suomessa päätettiin ottaa valmiuslaki käyttöön, ja sulkea melkein koko yhteiskunta. Itse arvoin viime hetkeen asti astuako lähtöportista sisään vai ei, mutta jälkikäteen ajateltuna en tippakaan kadu päätöstä lähteä, vaikka kahden viikon karanteeni odottikin kotiin palattuamme. Nyt emme ole päässeet ulkomaille kokonaiseen vuoteen! Matkan luonteesta johtuen en ole kirjoittanut paikasta mitään juttua, eikä Phuketin saari sinänsä ole edes mikään autobongarin paratiisi.

Kotimaan matkailua ei onneksi ole täysin rajoitettu, hankaloitettu vain. Silti onnistuimme tekemään useamman reissun etelään, itään, länteen ja pohjoiseen. Suomessakin riittää upeita paikkoja vierailtaviksi, aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan! Helmikuun lopulla uskalsimme lentää Rovaniemelle viikonlopuksi, missä sattumalta (?!?) pidettiin MM-talviralli ensimmäistä kertaa Suomessa. Vaikka pätkille ei yleisöä huolittu, WRC-autoja oli silti helppo bongata Jätkänkynttilä-sillalla tavallisen liikenteen seassa ja haistella rallitunnelmaa koronakuplana toimineen urheiluopiston lähettyvillä! Paluulennolla saatoimme jo vähän puhkaista kuplaa, sillä moni huippukuski palasi etelään täydessä Finnairin Airbusissa kanssamme.

Kilometrejä on siis kertynyt koronavuonna kiitettävästi, onhan yksityisautoilu turvallisin tapa liikkua tällaisena aikana. Mazdaa ulkoilutettiin melkein saman verran kuin edellisenä kesänä, 3640 kilometriä. Volvoon on tullut vuoden aikana noin 15 000 kilometriä lisää. C70 on siis nyt kerryttänyt enemmän kilometrejä yhteensä omistuksessani, vaikka olen ajellut sillä pari vuotta vähemmän. Kulurakenne kilometriä kohden on pysynyt samoissa lukemissa molemmilla autoilla.

Pieniä uusia murheita on silti ilmennyt. Syksyllä, hieman ennen ajokauden päättymistä, Mazdan kuskinpuoleinen sivuikkuna päätti lakata toimimasta. Pelkääjän puolella ikkuna toimii normaalisti. Yhteys keskikonsolin katkaisimista oviin on siis toiselta puolelta jotenkin poikki. Yhtenä päivänä uskalsin avata ovipahvin ja katsoa, olisiko mitään tehtävissä. Totesin kuitenkin ongelman piilevän jossain tervamaisella aineella kiinnitettyjen muovien takana, enkä lähtenyt repimään niitä auki. Saavat ammattilaiset hoitaa vian kuntoon. Kevään ja syksyn viileydessä ei ole niin tarpeellista saada ikkunaa alas, mutta kesällä sivuikkunoita tulee tavallisesti säädettyä avoautossa huomattavan usein.

Myös Volvon sähköissä on fiksattavaa. Kylmimpinä päivinä, usein pitkän maantieajon jälkeen, vilkut ovat lakanneet vilkuttamasta. Ne siis kyllä syttyivät viikseä kääntämällä palamaan, mutta eivät vilkkuneet. Onneksi netistä löytyy apua monenlaisiin vaivoihin. Joku tiesi vian johtavan hätävilkkujen kytkimeen kojetaulussa. Vedin muovisen nappulan varovasti irti, vain todetakseni, ettei se auttaisi mitään. Ja kun painoin muovinapin takaisin paikoilleen, kuinka ollakaan, vilkut alkoivat toimia taas normaalisti! Tämä on toistunut nyt muutamaan kertaan, ja veikkaisin syyksi jonkin osan ylikuumentuvan, mutta toivotaan ettei vika ala häiritsemään liian usein.

Volvokaan ei siis ole immuuni talven haastaville olosuhteille. Eilen aamulla työmatka meinasi tyssätä kotipihaan, kun Volvon akku ei jaksanut kylmän yön jälkeen pyöräyttää viisisylinteristä käyntiin. Onneksi sisko naapurissa teki etäpäivää, ja pystyi lainaamaan Fordiaan. Sitten illalla, kun aioin ottaa akun irti lataukseen, koitin vielä uudestaan startata konetta. Tällä kertaa kone heräsi ensiyrittämällä, sen verran oli pakkanen hellittänyt!

Eräänä päivänä ajelin moottoritiellä Helsinkiin, kun yhtäkkiä kuului metallinen pamaus. Kurvasin rampille tutkimaan mistä kolahdus kuului. Kävi ilmi, että tuulilasin ja katon välinen lista irtosi ja taittui, iskien kattoon ikävät jäljet. Listan alta paljastui ruostetta koko pituudeltaan. Korjaus lienee aika hankala toteuttaa, joten toistaiseksi olen tyytynyt siistiin nittoteippi-viritelmään, joka pitää listan jollain tavalla kasassa. Tuollaista listaa ei edes ole uudemmissa autoissa, joten en aio kovin montaa euroa kyseiseen vaivaan uhrata, ennen kuin on ihan pakko.

Loppuun maininta vielä uudesta aluevaltauksesta: Olen nimittäin innostunut kokeilemaan autoaiheisten videoiden tekemistä. Tähän saakka olen dokumentoinut koeajoni lähinnä tekstein ja kuvin. Viime syksyllä Lamborghinia testatessa tallensin myös videomateriaalia sen verran, että sain valmiiksi ensimmäisen kunnon koeajovideoni, vihdoin viimein! Tulosta voi tarkastella alta.

© Kaisu Ojansivu Photography 2020

© Caradise 2021

Toinen pala Amerikan unelmaa

Ford Mustang 2.3 EcoBoost A10 Convertible testattu joulukuussa 2019.

Vastaako häijympi ulkonäkö kasvojenkohotuksen saaneen Ford Mustangin luonnetta?

Miamin matkaa suunnitellessa tuli tietysti taas mieleen vuokrata auto päiväksi. Eikä mikä tahansa auto, sillä aurinkoisella alueella etsinnän kohteena on luonnollisesti katoton vaihtoehto. Jenkeissä kun ollaan, niitä vaihtoehtoja luulisi riittävän! Jos rahasta ei ole puutetta, valikoima onkin runsas. Mutta koska budjetti on 200 € paikkeilla päivässä, jää käteen käytännössä vain pari vaihtoehtoa. Painotin etsinnöissä niitä vuokraamoita, joissa autoluokan kohdalla luki ”or similar”, mutta Ford Mustang on käytännössä se todennäköisin osuma. Olisihan ollut kiva saada kokemusta jostain toisestakin avoautosta, kuten Chevrolet Camarosta.

Onneksi Mustang ei sentään ollut aivan samanlainen kuin San Franciscossa. Nyt alle saatiin hieman tuoreempi, faceliftin jälkeinen versio. Suurimpina eroina terävöityneen keulan lisäksi on kymmenenpykäläiseksi päivitetty automaattivaihteisto, sekä yllättäen alle 300-hevosvoimaiseksi uudistettu moottori. Muutoksia on tullut myös mittaristoon, sekä valikoista löytyviin ohjelmistoihin.

Vuonna 2018 uudistunut Mustang näyttää aiempaa vihaisemmalta. Valot ja puskuri ovat voimakkaammin muotoiltu. Konepeltiin on tuotu uhmakkuutta kahden ilmanottoaukon muodossa. Kyseessä on facelift sanan varsinaisessa merkityksessä: Takana ei ole tapahtunut käytännössä mitään muutoksia.

Varustelultaan molemmat yksilöt ovat samanlaisia. Vakionakin seuraa monenlaista herkkua! Nyt muistin jopa testata mustan nahkaistuimen viilennystä. Tunne muistuttaa etäisesti porealtaassa istumista, sillä viileää ilmaa puhalletaan pakaroihin nuppineulan kokoisista rei’istä. Keksinnölle voi antaa toimivuuspisteet, sillä molemmin puolin istuimen ilmastointi tuli jätettyä puolivahingossa päälle pidemmäksikin aikaa.

Ajettavuuteen ei oikeastaan ole mitään lisättävää viime kertaan verrattuna. Eikä Miamin seudulla muutenkaan pääse oikein urheiluautoilusta nauttimaan: Tiet ovat viivoittimella piirrettyjä, eikä mutkia juuri ole. Ei myöskään korkeuseroja. Tiet ovat silti harmillisen pomppuisia, ja vastaavaa alustan karkeutta esiintyy uudemmassakin mallissa. Ja vaikka tällä yksilöllä oli huomattavasti vähemmän maileja takanaan, moottoritienopeuksissa renkaista välittyvä tärinä oli yllättävän voimakasta. Ehkä renkaiden tasapainotus tai ilmanpaineiden tarkistus on vuokra-autossa laiminlyöty.

Suurimman huomion kiinnitin ehkä moottorin ja vaihteiston yhteispeliin, onhan vaihteita neljä (!) enemmän kuin pari vuotta vanhemmassa. Ja toimiihan kymmenenpykäläinen automaatti kieltämättä sulavasti ja huomaamattomasti. Toisaalta en kuusivaihteisellakaan missään vaiheessa ajatellut, että välityksiä pitäisi olla lisää. Päinvastoin, kymmenessä vaihteessa alkaa olla jo sen verran liikaa vaihteita, että esimerkiksi manuaalitoiminto jää käytännössä käyttämättä. Kuusivaihteisessa ratin siivekkeillä on paljon hauskempaa vaihtaa vaihteita itse.

Tähän kun lisätään uusittu nelisylinterinen moottori, jossa on vähemmän tehoa kuin edellisessä, joutuu väkisinkin pohtimaan, miksi ihmeessä investoisin uudempaan malliin. Niin paljon komeampi se ei ole. Siitäkin huolimatta, että paperilla uusi versio on yhtä nopea kuin vanhakin. Taustalla on tietysti polttoaineen säästö. Ja olihan se kieltämättä pihimmän oloinen, 260 kilometrin tuloksena oli 26,8 mailia gallonalla, eli eurooppalaisittain noin 9 litraa satasella.

Myös yksi vanhemman version suoranaisista vioista on edelleen korjaamatta. Eli takasivuikkunat eivät mene kunnolla kiinni, ja trooppisen sateen yllättäessä nahkaverhoilu on pilalla. Toisaalta vaivaan on olemassa jokin tietty idea, miten ikkunat saa suljettua, sillä lähtiessä ikkunat olivat tiiviisti ylhäällä. Vielä en ehtinyt oppia, miten se onnistuu, mutta tämä on hyvä opetella ja muistaa, jos päätyy tuoreen avo-Mustangin omistajaksi!

On sentään yksi syy, joka puoltaa uudemman version hankkimista. Vaikka vuokra-autoa ei olekaan varusteltu valinnaisella digitaalisella mittaristolla, valikoiden syövereistä löytyy mielenkiintoista informaatiota. Esimerkiksi ratapäiville on tarjolla kattavaa tietoa g-voimista kiihdytyslukemien mittaamiseen. Ja lähes kaikkea dataa, mitä moottorin anturit keräävät, voi asettaa pikkunäytölle analogisena mittarina digitaalisessa muodossa!

Pienestä napinasta huolimatta on hyvä muistuttaa, että Ford Mustang on edelleen erittäin komea auto! Eikä Amerikan valloitukseen löydy kovin montaa sopivampaa vaihtoehtoa kuin tämä legendaarinen poniauto. Iso avoauto kerää katseita hopeisenakin, ja vieläpä Miamissa, jossa ohikulkijat ovat tottuneet tällaisiin! Tuplahinta tavalliseen vuokrakotteroon verrattuna on mielestäni kohtuullinen panostus elämyksestä, jonka muistaa pitkään. Tonttulakit päässä!

© Caradise 2020

Joulu Miamissa

Jouluaatto töissä voi kuulostaa ahdistavalta ajatukselta. Ja niinhän se onkin, ellet satu kuulumaan lentokoneen miehistöön ja saat ottaa matkakumppanin mukaan työreissulle. Kiitos siis Finnairille, joka sallii työntekijöilleen kaverin mukaan myös täyteen joulunaluslentoon!

Suomalaisilla alkaa olla jo runsaasti erilaisia joulunviettotapoja. Yllättävän moni suuntaa vuoden pimeimpään aikaan mustaa joulua karkuun jonnekin lämpimään. Me päädyimme Miamiin muutamaksi päiväksi! Kukapa olisi uskonut, että pääsen jo toisen kerran Amerikkaan puolen vuoden sisään!

Olen siis jo kertaalleen käynyt Miamissa, lähes kymmenen vuotta sitten. Silloin oltiin viikko Miami Beachissä, nyt kolme yötä Miamin puolella. Jännä nähdä onko mikään muuttunut! Silloin ainakin pidin kovasti näkemästäni, eikä harmittanut yhtään käydä uudestaan samassa paikassa.

Hotellimme on jälleen erinomaisella paikalla keskellä Downtownia. 19. kerroksen kulmahuoneesta on erinomaiset näkymät pääkadulle sekä vilaus Atlantin valtamerestä. Ensimmäisenä iltana ei yleensä ihmeitä saa aikaan pitkän lennon ja aikaeron jäljiltä. Me päädyimme burgerille läheiseen Shake Shack-ravintolaan. Trooppinen lämpö ei tuo sitä aidointa kokemusta joulutunnelmasta, vaikka jouluvaloin koristellut palmut yrittävät parhaansa! Tekokuusiakin on siellä täällä.

Seuraavana aamuna sisäinen kello on vielä Suomen ajassa, ja heräämme virkeinä jo kuuden aikaan! Suuntaamme siis läheiselle rannalle auringonnousua ihailemaan. Auringonlaskuahan ei kannata jäädä Miamiin odottamaan, vaan mieluummin Miami Beachin puolelle saareen, josta saa avaramman näkymän länteen.

Mekin suuntaamme uberillä ensimmäisenä päivänä Miami Beachille. Sinne on kymmenkunta kilometriä matkaa, ja reitti etenee pieniä siltoja ja mereen rakennettuja tekosaaria pitkin. Toisella puolella näkymää hallitsevat suuret risteilijät ja Miamin pilvenpiirtäjät, toisella puolella näkee vilahduksia ökytaloista laitureineen.

Tunnetuin katu Miami Beachillä on Ocean Drive. Tällä muutaman kilometrin pituisella suoralla sijaitsee värikkäät Art Deco -tyyliset hotellit. Toisella puolella katua aukeaa kapea palmupuisto ja sen jälkeen hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Sää on pilvinen ja tuulinen, mutta lämmin, joten rannalla on sunnuntaina rauhallista. Saamme siis valita rauhassa lähimmän värikkään uimavalvojan kopin, ja ottaa muutamat tonttukuvat! Kopin punainen ja violetti lippu muistuttaa suurista aalloista ja vaarallisista merenelävistä.

Kun hiekat on putsattu jaloista, käymme vielä Lincoln Lanella, suositulla kävelykadulla suorittamassa jouluostoksia. Sieltä palaamme taksilla takaisin Miamin puolelle ennen iltaa. Pilvisen sään vuoksi uskallamme jättää auringonlaskun väliin ja sen sijaan suuntaamme kirkkoon. Sopivan nykytyylinen jumalanpalvelus löytyy samaiselta kadulta kuin hotellimmekin, mutta noin kilometrin etelämpää. Samalla huomaa kuinka yhtäkkiä pilvenpiirtäjät loppuvat muutaman korttelin jälkeen ja alkaa laajat alueet matalampaa rakennuskantaa.

Erinomaisen saarnan kuultuamme palasimme takaisin keskustaan. Otimme seuraavaksi testiin noin kolmannen kerroksen korkeudella kulkevan metromoverin, jonka käyttö ei maksa mitään. Miami Riverin pohjoispuolella on tiedossa joulumarkkinat, joka osoittautui pettymykseksi eurooppalaiseen makuun tottuneelle. Joen rantakin voisi olla viihtyisämpi.

Auto alle ja baanalle

San Franciscon kokemuksesta rohkaistuneena halusimme Miamissakin vuokrata auton yhdeksi päiväksi. Näkeehän siten huomattavasti enemmän kuin pelkän huonosti toimivan julkisen liikenteen varassa. Avoauto oli jälleen toivelistalla! Tällä kertaa ihan Suomesta käsin varattuna, mutta Hertzin mokailujen jälkeen löysimme rättikattoisen vasta Budget-vuokraamosta. Salaa toivoin jotain erilaista kuin Ford Mustang, mutta vaihtoehtoja ei liiaksi ole. Oikeastaan vain Chevrolet Camaron olisi voinut saada samaan hintaluokkaan.

Onneksi vuokrattu auto ei kuitenkaan ollut aivan täsmälleen samanlainen kuin Friscossa, mutta siitä tarinaa myöhemmin. Säädön takia tunti päivänvaloa meni kuitenkin hukkaan, joten kaarsimme välittömästi hopeisen keulan 95-moottoritielle, ja kohti pohjoista. Olimme nimittäin suunnitelleet etukäteen mennä satakunta kilometriä pohjoiseen West Palm Beachiin, ja valua sieltä rauhassa takaisin rantatietä pitkin. Myös pohjoisesta selkenevä sää kannusti tähän.

Toinen hyvä vaihtoehto olisi tähdätä Key Westiin asti, jonne vievä tie on myös ainutlaatuinen kokemus. Tein kuitenkin tämän retken jo kymmenen vuotta sitten, joten tällä kertaa se sai jäädä. Matkaa suuntaansa olisi vähintään kolme tuntia, eikä Miamissakaan joulun aikaan auringonvaloa riitä loputtomiin. Kokeilematta jäi myös Floridan länsirannikko, jota muutamat tutut ovat lämpimästi suositelleet! Sata mailia viivasuoraa tietä Evergladesin suon läpi lienee sekin mieleenpainuva matka.

Sateinen sääkään ei haitannut moottoritiellä, sillä tunnin ajon jälkeen aurinko alkoi paistamaan. West Palm Beachissä rättikaton sai laskea huoletta alas, ja ihmetellä luksusasuntoja rantakadulta käsin. Eksyimme lounaalle lahden toiselle puolelle idylliseen Palm Beachin pikkukaupunkiin. Alue on selvästi myös rikkaiden republikaanien suosiossa: Isomoottoriset luksusautot ovat vielä Miamiakin tiheämmässä ja rantojen lukaalit ovat hulppeita. Trumpin tukijoukot olivat myös aloittaneet vuoden kestävän vaalikampanjansa nostettavan sillan kupeessa.

Koko Floridan itärannikko koostuu oikeastaan kapeista riutoista. Näitä ohuita saaria pitkin kulkee tie numeroltaan A1A, josta saimme suositukset. Eivätkä ne kieltämättä olleet liioiteltuja! Tätä tietä aloimme kruisailla kohti etelää. Melkeinpä koko matkaltaan, aina Miami Beachille asti maisemat muodostuvat näin: Vasemmalla vilahtelee Atlantin valtameri, ja oikealla näkyy silloin tällöin kapeaa lahtea, jonka vastarannalla sijaitsee loputtomasti omakotitaloja privaattirantoineen. Merinäkymää peittää joko korkeat hotellit tai valtavat yksityiset palatsit. Harmi vain että näitä kartanoita ei kovin hyvin näy, koska viimeistellyt pensasmuurit ovat nekin korkeat. Vastaantulevista autoista pystyy myös päättelemään, että alue on rikkaiden suosiossa!

Matkan varrella riittää myös kivoja pysähdyspaikkoja, kuten uimarantoja. Näin ollen ehdimme juuri ja juuri Fort Lauderdaleen asti auringon laskiessa. Koko rantahan on oikeastaan täyteen asuttua, mutta Fort Lauderdale on jo selvästi isompi keskus pilvenpiirtäjineen. Itse asiassa yllätyin kaupungin koosta, onhan nimi tuttu lähinnä suomalaisten suosimana asuinpaikkana.

A1A-tietä olisi jatkanut mielellään Miami Beachille asti, mutta iltapäivän tunnit kuluivat harmillisen nopeasti. Sitten sain yllättävän puhelun kesken kuvaussession! Eräs tuttavaperhe oli myös tullut jouluksi Miamiin, joten saimme heistä mielekästä illallisseuraa. Kiirehdimme siis moottoritietä pitkin takaisin etelään, ja tarkemmin sanottuna Miami Beachin pohjoisosiin, jossa heillä oli tiedossa erinomainen paikallinen ravintola. Ruuhkaisen ja tylsän moottoritien sijaan paluumatka olisi varmaan sujunut yhtä nopeasti 1-tietä pitkin. Se muistuttaa Helsingin Vihdintietä, ja siinä olisi päässyt paremmin näkemään arkista Miamia.

Illallisen jälkeen pimeää oli ollut jo pitkään, mutta lämmintä riittää läpi yön. Katto siis auki, ja illan viimeisenä etappina halusin ajaa Ocean Driven päästä päähän. Tämähän on sellainen katu, jonne kokoonnutaan iltaisin syömään ja näyttäytymään neonvalojen loisteeseen. Vaikka aatonaaton ilta ei olekaan se vilkkain aika vuodesta, niin elämää riittää yömyöhään!

Vähän luontoakin

Paluulento lähti vasta kuuden aikaan illalla, joten viimeisenäkin päivänä ehti tehdä jotain hyödyllistä. Vaikka vuosikymmen sitten ehdin tutustua moneen perusnähtävyyteen Miamin alueella, pieni saari heti Miamin kupeessa oli vielä kokematta. Taas siis uber alle, ja matka kohti Key Biscaynea ja aivan saaren eteläkärkeen asti. Siellä on kiehtova luonnontilainen puisto, jossa jouluaatosta nauttii moni muukin ulkoilija. Aurinkokin oli tullut kunnolla näkyviin ja rannalla oli taas kivasti porukkaa. Rauhaa rikkoo ainoastaan satunnaiset pesukarhut, jotka ovat valmiita ryöstöretkiin turistin reppuihin keskellä kirkasta päivää!

Saarella on myös kaunis majakka, joka on rakennettu sinne jo ennen kuin koko Miamin kaupunkia oli edes olemassa! Mikä parasta, majakan huipulle kiipeäminen ei maksa mitään. Sieltä avautuu komeat näkymät itse kaupunkiin. Toisella puolella taas tunnelma alkaa muistuttaa jo Karibian paratiisisaaria! Valitettavasti manaatteja tai delfiinejä ei näkynyt.

Ennen paluulentoa ehdimme syödä vielä toistamiseen loistavassa pizzeriassa Downtownissa. Pilvenpiirtäjien varjossa koimme ensimmäisen viileän hetken matkan aikana. Siis jouluinen Miami osoittautui lämpimämmäksi kuin elokuu San Franciscossa! Viimeinen auringonlasku piti katsoa hotellin ikkunasta ennen kymmenen tunnin paluulentoa takaisin kylmään ja pimeään Suomeen…

Jouluista tunnelmaa tuskin kannattaa lähteä näin etelästä etsimään. Mutta jos lanttulaatikot ja synkkyys ahdistaa, niin jouluinen Florida tarjoaa kieltämättä erinomaisen pakomatkan arjen harmaudesta! Tämän ovat monet muutkin suomalaiset todenneet, joten rohkaisen kokeilemaan jonain vuonna!

No oliko mikään muuttunut kymmenessä vuodessa? Ei kieltämättä paljonkaan. Muutama hassu pilvenpiirtäjä on rakennettu Miamiin lisää, mutta muuten maisemat vaikuttivat vanhoilta tutuilta. Toki älypuhelimien myötä tulleet sovellukset ovat täälläkin muuttaneet hivenen arkea. Uber toimii paremmin kuin taksi (niin kauan kuin olet netin äärellä) ja sähköiset potkulaudat ovat täälläkin ilmestyneet katukuvaan.

Autobongareille Miamia voi myös suositella lämpimästi! Floridassa luotetaan vielä bensamoottorien lumoon, eikä sähköautot ole ollenkaan niin yleisiä kuin esimerkiksi Kaliforniassa. Muutenkin erikoisia autoja pyörii kaduilla runsaasti, jopa enemmän kuin San Franciscossa. Painotus täälläkin on uusissa autoissa, mutta aina silloin tällöin joku klassikkokin on valittu menopeliksi palmujen alle!

© Caradise 2020