The hunt has begun!

Avoauton metsästys on virallisesti alkanut. Vaikka eletään vielä juuri ja juuri tammikuuta, kevät antaa jo merkkejä itsestään. Katto pitää siis saada kesäksi alas!

Tärkeintä nyt on säilyttää maltti. Tonnit polttelevat jo pankkitilillä, mutta vielä ei ole aika ostaa yhtään mitään. Aikaisintaan maaliskuussa, mutta todennäköisimmin huhtikuussa, on päätösten aika. Toki ainahan voi käydä katsomassa eri vaihtoehtoja, ehkä jopa kokeilemassa. Mutta tänään mielenkiintoinen BMW 320i Cabriolet jäi autoliikkeen halliin kesärenkaidensa kanssa.

Budjetti tarkentuu kuukausi kuukaudelta ja asettunee 4 000-6 000 euron välimaastoon. Vielä on siis pari kuukautta aikaa tiukkaa työntekoa ja säästökuuria. Carisma saa lähteä vaihdossa, jos myyjä sen huolii ja suostuu siitä jotain maksamaan, mutta pakko sitäkään ei ole vaihtaa. Säästetään se vaikka sitten takatalvea varten.

Tässä hintaluokassa vaihtoehtoja on itse asiassa aika paljon. Äkkiä listattuna mieleen tuli jopa kolmekymmentä nimeä. Valikoimaa siis riittää! Ja tässä sitä listaa mielivaltaisessa paremmuusjärjestyksessä:

-          Mazda MX-5 II
-          MGF
-          Mazda MX-5 I
-          BMW Z3
-          Alfa Romeo Spider
-          Nissan 240 SX
-          Mercedes-Benz SLK
-          Volvo C70
-          Mercedes-Benz CLK
-          Chevrolet Camaro
-          Pontiac Firebird
-          Ford Mustang
-          BMW 300 E36
-          Fiat Barchetta
-          Smart Roadster
-          Toyota MR2
-          Triumph Spitfire
-          Mitsubishi Eclipse
-          Toyota Celica
-          Chrysler Stratus
-          Saab 900/9-3
-          Opel Astra
-          Ford StreetKa
-          Opel Tigra
-          Suzuki Cappuccino
-          Honda Beat
-          Peugeot 306
-          Renault Mégane
-          Audi Cabriolet
-          BMW 300 E30

Listan kärkipäässä on siis kaksipaikkaisia avoautoja 1990-luvun lopulta, mielellään takavetoisena. Miksei myös nelipaikkaiset avoautot käy, kunhan moottori on kunnollinen ja veto takapyörillä. Edestä raapivista mielenkiintoisin on Volvo, mutta se menee herkästi yli budjetin. Niin kuin itse asiassa aika moni muukin listan autoista. Amerikan markkinoille suunnitellut japanilaiset ovat tavallaan mielenkiintoisia villejä kortteja, joita osuu silloin tällöin myyntiin. Tarjolla olisi jopa erittäin pieniä kolmisylinterisiä vaihtoehtoja. Ja miksei vanhempi klassikokin kävisi, niistä potentiaalisimpana Triumphin avomallit. Ja jos budjetti ei oikein tunnu venyvän mihinkään, aina saa etuvetoisia eurooppalaisia avoautoja muutamalla tonnilla.

Äkkiseltään luulisi, että talvella avoautojen hinnat olisivat matalimmillaan. Voi olla, mutta tarjonta ei ole silloin parhaimmillaan. Löytöjä voi toki onnistua talvella tekemään, jos jonkun pitää nopeasti luopua rahapulassa harrasteautostaan. Mutta keväällä avoautobuumi kasvaa, ja tarjonta lisääntyy. Toiset nostavat hintoja, mutta autoja tulee silloin niin paljon myyntiin, että kilpailu pitää hinnat järkevissä lukemissa.

Eli avoautomarkkinoilla on tällä hetkellä ostajan markkinat, varsinkin kun on käteisellä liikenteessä. Jotain dramaattista pitää tapahtua, jos en ensi kesänä avoautolla ajele!

© Caradise 2016

 

Aston Martin 1½-Litre

Näin kuvan auton syksyllä 2007 paikallisten Ferrari- ja Porsche-liikkeiden vieressä lähellä Belgian Gentiä, kun etsin vaihtojaksollani itselleni autoa tuliaisiksi. Huomasin sotaa edeltävän roadsterin lipuvan päätiellä mahtavan jyrinän säestämänä. Onneksi käsissäni sattui olemaan digipokkari, jolla sain ikuistetuksi tämän yhden ainoan kuvan kyseisestä autosta. Itse asiassa en edelleenkään ole täysin varma, mikä auto kyseessä on, sillä ainoat muistikuvat hetkestä piirtävät mieleeni vain auton peräpään, sekä hurjan käyntiäänen, joka värisytti luita ja ytimiä.

Pitkään olin melko varma, että kyseessä olisi varhainen Bentley. Olen nähnyt Le Mans-mallisia Bentleyjä useita kertoja myöhemmin, ja todennut ne valtavan kokoisiksi autoiksi, joten sellainen tämä pieni urheiluauto ei voinut olla. Mutta vihreä väritys ja perän GB-teksti paljastavat alkuperämaan. Valitettavasti belgialainen rekisteritunnuskin jää puoliksi liikennemerkin taakse piiloon, joten salapoliisityö jatkuu edelleen. Saa nähdä ratkeaako arvoitus koskaan?

Kapea ja matala kori, isot lamput sekä riisuttu perä antaisi vahvimmin viitteitä Aston Martinin sotaa edeltävästä mallista. Augustus Bertellin suunnittelemaa 1½-litraista mallia tehtiin noin kymmenen vuoden ajan useina eri versiona reilut 600 autoa.

Aston Martinin historia juontaa juurensa jopa yli sadan vuoden taakse. Robert Bamford ja Lionel Martin kauppasivat Singer-autoja, ja myös kilpailivat niillä. Heidän haaveenaan oli rakentaa kokonaan oma autonsa, ja ensimmäinen yksilö rekisteröitiin 1915. Nimi Aston-Martin tuli Aston Clintonin mäkikisasta. Kilpailumenestys oli aina kohtalaista, mutta itse autot kävivät huonosti kaupaksi. Yritys onkin vaihtanut omistajaa useita kertoja historiansa aikana.

Ensimmäinen konkurssi tapahtui 1925, eikä ensimmäisen kymmenen vuoden aikana saatu valmiiksi kuin 61 autoa. Silloin kuvioihin astui italialainen herra Bertelli, jonka vahva 1,5-litrainen nelisylinterinen oli käytössä jokaisessa Aston Martinissa seuraavat kymmenen vuotta. Augustuksen veli Enrico valmisti korit suurimpaan osaan näistä. Valtaosa koreista on tourer-tyyppisiä avokoreja irrallisilla lokasuojilla. Muutamat yksilöt valmistettiin myös neliovisella saloon-korilla, mutta valitettavan moni niistä on joko tuhoutunut tai muutettu myöhemmin kilpailuhenkiseksi avomalliksi.

Malleja oli useita, mutta ne on yleisesti jaettu kolmeen sarjaan. Ensimmäisen sarjan autoissa jäähdytin on suora, ja V-muotoinen Aston Martin-tunnus on höyhenten kehystämä. Tunnetuin malli oli International, jossa oli 56 hevosvoimaa. Näitä valmistettiin vuosina 1927-31.

Kakkossarjalaisen tunnistaa lievästä taitoksesta jäähdyttimessä, sekä logosta, joka oli entistä terävämpi ja jyrkemmässä kulmassa. Suosituin malli oli Le Mans, joka sai nimensä tehdastiimin autojen menestyksestä tässä legendaarisessa 24 tunnin kisassa. Tehoa näissä 1932-33 valmistuneissa autoissa oli 70 hevosvoimaa.

Kolmas sarja, eli Mark II, esiteltiin 1934. Tämän tunnistaa aiempaa matalammasta jäähdyttimestä, jonka taitos on hieman terävämpi. Siinä oli lisäksi erityiset termostaattisesti ohjatut pystyrivat, sekä kulmikas siipilogo, joka on käytössä Aston Martineissa tänäkin päivänä. Teho kasvoi hieman 73 hevosvoimaan, mikä oli siihen aikaan hyvin 1,5-litraisesta. Toisaalta nelisylinteriseksi Aston Martinia pidettiin kalliina.

Kilpailu oli myös Bertellin veressä, ja Aston Martin osallistui mm. Le Mansiin ja Mille Migliaan useampana vuotena. Vuoden 1934 ja 1935 kilpa-autot saivat nimensä Ulsterin TT-kisoista. Nämä legendaariset autot ylsivät Le Mansissa luokkavoittoon ja yli 100 mailin huippunopeuteen. Ulsterit tunnistaa pyöreästä perästään, jossa vararengas makaa poikittain auton takaosassa luukun alla.

Ajokokemus sotaa edeltävällä Aston Martinilla on varmasti ikimuistoinen, eikä pelkästään unohtumattoman äänimaailman takia. Moni yksityiskohta on toteutettu poikkeuksellisella tavalla, esimerkiksi kaasupoljin on keskellä eikä oikealla, ja vaihdekaaviokin peilikuva totutusta!

2015 Retro Classicsissa kuvattu auto on jo ilmiselvä Aston Martin, tosin tarkka mallimerkintä on tässäkin hämärän peitossa. Oma arvioni osuu toiseen sarjaan, eli se on todennäköisesti Le Mans tai International, ehkäpä jopa vain tusinan verran valmistettu ”New” International vuodelta 1932.

© Caradise 2016

 

Täydellinen peli

Porsche Boxster 2.7 testattu toukokuussa 2009.

 

Voiko autolta enempää vaatia?

Kymmenen minuutin koeajo riittää todistamaan todeksi kaikki ylisanat ja kehut, mitä kansainvälinen autolehdistö on Porsche Boxsterista kirjoittanut. Siitä tehtiin täysin erilainen kuin edeltäjistään, kun se esiteltiin vuonna 1996. Sitä ennen Porsche oli käyttänyt mallistonsa halvimmissa autoissa isoa nelisylinteristä etumoottoria jo noin 20 vuoden ajan. Valtaosa näistä myytiin umpikorisina Coupé-malleina. Boxster päätettiin suunnitella paljon enemmän kuolemattomaksi osoittautuneen 911-sarjan kaltaiseksi. Erojakin luonnollisesti on, ettei näitä kahta sekottaisi vahingossa toisiinsa.

Suurin ero on boxer-moottorin sijoitus taka-akselin etupuolelle. Tämä tasapainottaa painojakaumaa ja sitä kautta ajettavuutta. Samalla autosta tulee väkisinkin kaksipaikkainen. Keskimoottorin ansiosta Boxsteria on helpompi käsitellä, ja 911 pysyi edelleen tosimiesten urheiluautona. Toisaalta Boxster oli niin hyvä, että seuraavana vuonna uudistunut 911 jakoi paljon samoja piirteitä Boxsterin kanssa. Mutta se on taas kokonaan toinen tarina.

Kun suurin osa 911:istä myytiin coupé-mallisina, Boxsteria tehtiin alkuun vain kaksipaikkaisena avoautona. Tällä osoitettiin selvästi auton päämarkkinat, eli Yhdysvallat. Kun jenkit ostivat minkä ehtivät, eikä Stuttgart pysynyt kunnolla perässä, Uudenkaupungin autotehdas tuli hätiin ja alkoi lyhentää kasvavia tilausjonoja. Hyppäys Eurosamarasta Porscheen oli valtava, mutta aika on osoittanut Valmet Automotiven tekevän tasan yhtä laadukasta työtä kuin saksalaisetkin.

Aluksi kuusisylinterinen boxeri oli 2,5-litrainen ja tehoiltaan 204 hevosvoimaa. Lehdistö ja asiakkaat olivat kuitenkin sitä mieltä, että alusta kestäisi hyvin lisää tehoa, joten S-malli esiteltiin vuonna 1999. Samalla perusmallin moottori kasvoi 220-hevosvoimaiseksi. Ensimmäinen facelift nähtiin tarpeelliseksi vuonna 2002, jolloin molemmat koneet saivat 8 hevosvoiman piristyksen. Autovuokraamo Fast Motorsilta koeajossa ollut yksilö oli vuoden 2003 perusversio, jossa oli siis 2,7-litrainen ja 228-heppainen boxerikuutonen.

Boxsteriin on ällistyttävän helppo kotiutua. Vaikka auto on matala, kuskin penkille on helppo istua. Olo tuntuu kotoisalta heti sen jälkeen, kun jämäkän penkin on saanut oikeaan asentoonsa ja löytänyt virtalukon ja oppinut kääntämään avainta oikeaan suuntaan. Sisältä Boxster ja 996 ovat lähes identtisiä, eroja ei juurikaan ole. Suurin ero taitaa olla mittaristossa: Boxsterissa on kolme sisäkkäistä ympyrää, 911:ssä viisi. Laatu on kohdallaan ja kaikki nippelit siellä missä pitää. Ennen kaikkea polkimet, ratti ja vaihdekeppi on juuri niin kuin pitää, ja erittäin helppokäyttöiset.

Boxsterin kuutonen hörähtää käyntiin ja jää murisemaan tyhjäkäynnille. Muutama kaasunpolkaisu kertoo, mistä Porschesta on kyse; kohta mennään! Kaikki toimii helposti ja kevyesti, kun siirrytään taajaman läpi moottoritien rampille. Siellä Porschesta saisi näin lyhyen koeajon aikana eniten irti. Liikennevaloissa ja risteyksissä kaasua tulee poljettua paikallaan silloin tällöin, ihan vaan jos jonkun pää sattuisi mielenkiinnosta kääntymään.

Sitten ajan Porschen Lahdenväylän liittymään ja painan kaasun pohjaan pieneen ylämäkeen kakkosvaihteella. Boxster kiihtyy hienosti ja laulaa kauniisti, mutta jotenkin jään ehkä kaipaamaan pienen annoksen lisää räväkkyyttä. En enää ihmettele, miksi tähän vekottimeen pyydettiin alan lehdissä lisää tehoa. Boxeri vääntää siististi ja tasaisesti läpi koko kierroslukualueen. Moottori on silti luonteeltaan kierroskone. Ylärekisterissä Boxster innostuu, ja äänet ovat maukkaimmillaan!

Alusta nimittäin kestäisi vaikka tuplamäärän tehoja. Se on kertakaikkiaan niin hieno! Boxster ei kallistele, on sopivan kova, eikä häiriinny kuopista tai pompuista. Renkaat ovat sopivan kokoiset ja pitoa riittää vaikka kuinka paljon. Ohjaus on tarkka ja tunnokas. Korikin on todella tukevaa tekoa, eikä se nitise eikä vapise.

Satasen vauhdissa tuuli tuivertaa jonkun verran, vaikka lasit ovat ylhäällä ovissa sekä turvakaarien välissä. Avoautoilu ei ole moottoritiellä niin nautittavaa, vaan oikeampi paikka on mutkaisemmat väylät. Tällä kertaa ei päästy moottoritien poistumisramppia jyrkempiä kiharoita testaamaan, mutta näissä parissa mutkassakin oli helppo osoittaa kyydissä istuvalle kaverille urheiluauton kallistumattomuus.

Kaiken tämän erinomaisuuden ja virheettömyyden kruunaa vielä kohtuullinen hinta. Halvimman ykköspolven edustajat maksavat Suomessa alle 15 000 euroa. Se ei todellakaan ole paha hinta päästä käsiksi aitoon Porschen urheiluautoon, ja vieläpä ominaisuuksiltaan täydelliseen avoautoon.

© Caradise 2016

Nouse, Suomi!

Historialla on tapana toistaa itseään aika ajoin. Mieli palaa väkisin tasan kahden vuoden taakse, jolloin Caradise-blogi startattiin. Silloinkin juhlittiin pikkuleijonien MM-kultaa. Jälleen kerran on syntynyt klassinen sankaritarina, jossa merkittävä turnaus voitettiin eeppisellä tavalla kolmen muskettisoturin johtamana. Jotain harrasta, jopa pyhän tuntuista siinä on, kun sininen risti, ylösnousseen Kristuksen symboli, nousee arvokkaasti juhlivan kansan yläpuolelle.

Eiköhän oteta oppia nuorista leijonista. Työllä ja taistelulla jokainen tappioasema on käännettävissä voitoksi. Luovuttaa ei sovi missään vaiheessa. Unelmistaan kannattaa pitää kiinni.

Pari vuotta sitten mieli haikaili kovasti avoautoa kultajuhlien kulkupeliksi. Nyt pakkanen on noussut talven kireimpiin lukemiin, mutta avoautokuume ei hellitä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, unelma realisoituu kesään mennessä!

Olkoon vuosi 2016 nousun vuosi!

© Caradise 2016