Maanteiden kauhu

Richard Scarryn yli 50-vuotiaassa ”Iloisessa autokirjassa” seikkailee Possuloiden avo-Kuplan lisäksi pieni punainen urheiluauto. Lauri Lupan ohjastamana tämä ”Maanteiden kauhu” pyrkii pakoon polkupyöräilevää poliisia. Tämä läpi kirjan kulkeva pakomatka on erityisesti innostanut 4-vuotiasta poikaani, jonka lempiväri on siitä saakka ollut, yllätys yllätys, punainen!

Tämä mielessä jatkoin perheineni Turun Concours D’Elegancesta Halikkoon, jossa yksityisomistaja kauppasi siistinoloista ja alkuperäistä BMW Z3 Roadsteria sopuhintaan. Kilsat ovat maltilliset 144 000 km ja väri sopivasti punainen! Pienenä harmina moottori ei ole 1,9-litrainen, vaan aloitusmallin 1.8. Pyyntihinta on 6 400 €, mikä sekin on jo oikein kohtuullinen. Varustepuolella täyttyivät myös minimivaatimukset: harvat automaatit hylättiin heti joukosta pois ja käytännön avoautoilua helpottavat sähköikkunat kuului myös pakettiin. Verhoilukin oli sentään puolinahkaa, kangaspenkkejä en halunnut.

Tänä kesänä 30 vuotta täyttävä avoauto vaikutti koeajon myötä kaikin puolin ehjältä ja toimivalta. Korikin oli yllättävän siisti ja ennen kaikkea ruosteeton. Varsinaiseksi viaksi paljastui kiskoillaan hieman liikkuvat istuimet, joka osoittautui myöhempien tekoälykyselyiden perusteella Z3-mallien yleiseksi tyyppiviaksi. Suurin miinus tässä yksilössä oli kuitenkin huoltokirjan puute. Autolla on kuitenkin pitkä Suomi-historia, jonka katsastuskilometrit etenevät loogisesti muutaman tuhannen välein vuosittain, eli pelkoa mittarin ruuvaamisesta ei ole.

Miinuspuoliin vedoten sain tingattua hinnasta vielä tonnin pois, ja kättelimme kaupat kiinni! Olin jälleen pienen avoauton omistaja kuukauden tauon jälkeen! Parin tunnin kotimatka sujui ongelmitta ja poika luonnollisesti halusi punaisen urheiluauton kyytiin.

Muitakin vaihtoehtoja Bemarin lisäksi tietysti oli. Audi TT Roadsterin hinnat ovat yllättäen pudonneet jopa Z3:ten alapuolelle. SLK-Mersuun olisin myös tyytynyt, mutta tänä keväänä Z3:sia oli mukavasti myynnissä, joten yksilöitä oli mistä valita. Lisäksi uskon tästä joukosta eniten nimenomaan Bemarin arvonnousupotentiaaliin. Kutoskoneisten hinnat ovat lähes tuplaten neloskoneisia suuremmat, mutta näissäkin on mielestäni sopivasti vastinetta rahalle!

Tällä viikolla sain tehty sopuhintaan jo katsastuksen ja perushuollon. Z3 meni odotetusti leimasta läpi: tämän auton katsastus on hylätty Suomessa vain kerran, vuonna 2009! Huoltotietojen puuttumisen takia teetin öljynvaihdon tutusti Atoy Autohuollossa ja he vaihtoivat myös Motonetista lahjakortilla hankkimani sytytystulpat. Näillä eväin Z3:lla kelpaa kurvailla pitkälle tulevaisuuteen, sillä ketjukoneinen nelosmoottori edustaa Bemarin luotettavinta ajanjaksoa.

Hauskana faktana muistin kuvanneeni jotakin samanlaista vuoden 2004 Kankaanpää-Rallissa, samana kesänä, kun sain elämäni ensimmäisen digikameran. Kyseessä olikin täysin sama yksilö! On kiva huomata, ettei auton kunto ole juurikaan muuttunut parin vuosikymmenen jälkeen!

© Caradise 2026

Hyvää matkaa MGF

Täytyy myöntää, että avoautot pitävät arvonsa harvinaisen hyvin. Jo neljännen kerran onnistuin myymään avoautoni isommalla summalla, mitä siihen aikanaan sijoitin! Jokaisen tähän asti, siis. Jo viime kesänä laitoin MGF:n myyntiin 5 900 € hintapyynnöllä, mutta se ei johtanut kuin yhteen vakavaan kyselyyn syksyllä. Silloin ei vielä kauppoihin päästy.

Tänä keväänä kokeilin avoautoni myyntiä jälleen uudestaan. Nyt pudotin pyyntihintaa 5 500 euroon ja muutaman päivän kuluttua sainkin puhelun autosta, ja sovimme tapaamisesta jo samalle päivälle. Sen verran löytyi autosta koeajon jälkeisiä investointikohteita, että kokenut brittiharrastaja sai tingattua tonnin alennusta. Mutta olin tyytyväinen, että MGF päätyi hyvään kotiin, ja uskon, että tällä pikkusportilla on vielä pitkälti elämää edessäpäin!

Parin sadan nousu siitä, mitä itse aikanaan autostani maksoin, ei suinkaan tullut ilmaiseksi. Parin kesän ja parin tuhannen kilometrin ajelut eivät sujuneet täysin ongelmitta. Jo ostohetkellä mittaristossa paloi turvatyynyn merkkivalo, joka piti hoitaa viimeistään vuoden sisään ensimmäisen katsastuksen kohdatessa. Hämeen Autosähkön nopealla vianhaulla selvisi onneksi, että liittimet penkin alla olivat tiensä päässä, ja korjaus saatiin hoidettua pikkurahalla.

Viime heinäkuun helteillä osallistuin Hälläpyörämarkkinoille Ahveniston moottoriradalle. Kotiinlähtöä vastusti ikävä yllätys, kun MGF ei suostunut millään käynnistymään! Onneksi työntäjiä oli nopea löytää ja auto saatiin ajettua pois paikalta. Atoy autohuolto asensi uuden startin noin 300 € hintaan.

Seuraavassa kuussa aamuinen työmatka keskeytyi Lukiokadulle, kun moottori sammui varoittamatta ja yhtäkkiä! Nyt oli pakko tilata hinausauto ja hilata auto Tiiriöön Aitohuoltoon. Syypääksi paljastui virranjakajan kansi. Tässäkin kulut pysyi onneksi kurissa, ja homma saatiin hoidettua reilulla 400 eurolla.

Yhteensä kaikkiin korjauksiin meni lopulta tonnin verran rahaa. Muut kulut ovat sentään ilahduttavan pieniä! Tämän ikäiseen ei edes saa kaskovakuutusta, ja pelkkä liikennevakuutus hoitui melkein kokonaan oman pankin bonuksilla! Myöskään vuotuinen ajoneuvovero ei päätä huimaa. Silti kokonaiskulut nousivat lähemmäs euroa per kilometri. Liikutaan siis yllättävän samoissa lukemissa edeltävän Bemarin kanssa, joka osoittautui pomminvarmaksi tekniikaltaan, mutta sen vakuutusmaksut olivat vastaavaa luokkaa kuin MGF:n korjauskulut!

Autoa myytäessä MGF:n uusi omistaja totesi, että Hydragas-jousituksesta on todennäköisesti nesteet haihtuneet. Auto siis kulkee melkeinpä kumijousiensa varassa ja maavara on sitä myöten pienempi. Tämä selittää myös pompottavaa kyytiä. Oikealla nestemäärällä MGF:n sanotaan olevan jopa mukava jousitukseltaan. Seuraavana päivänä uusi omistaja laittoikin viestiä, että nesteet ovat nyt kohdallaan, ja maavara on silminnähden korkeampi. Sinänsä outoa, ettei tämä vaiva tullut eteen edes samalla viikolla suoritetussa katsastuksessa!

Toinen Akilleen kantapää MGF:n tekniikassa on moottorin kannentiiviste. Minun aikana ei lämpöongelmia ilmaantunut, mutta valitettavasti pari päivää kauppojen jälkeen kuulin kannentiivisteen pettäneen! Tämä on siis se surullisen kuuluisa tyyppivika, joka kuulemma iskee jokaiseen MGF:än jossakin vaiheessa. Ehkä siis on parempikin niin, että MGF on nyt osaavissa käsissä…

© Caradise 2026

British Racing Greeniä pikkurahalla

Bemarin myynnin jälkeen asetin uudelle autolle budjetiksi noin 7000 €. Ensisijaisesti etsittäisiin taas avoautoa ja nyt painotus olisi kaksipaikkaisissa. BMW Z3, Alfa Romeo Spider ja Audi TT Roadster olisivat listan kärkipäässä, miksei myös SLK-Mersu, jos sellainen löytyisi ruosteettomana. Z3:sia ei sattunut tähän saumaan riittävän läheltä ja riittävän hyväkuntoisina. Alfa Romeoita olisi parikin sopivan näköistä Tampereella ja Helsingissä, sekä erittäin houkuttelevan näköinen Audi alle kuuden tonnin, mutta se olisi Keski-Suomessa.

Mutta näitä ennen halusin katsoa erittäin mielenkiintoisen kortin kotikaupungista: ehjältä vaikuttava ja vähän ajettu MGF viidellä tonnilla! Soitto myyjälle, ja saimme sovittua tapaamisen jo seuraavalle päivälle. MGF on hauskan näköinen keskimoottorinen urheiluauto, joka luotiin 1990-luvulla Mazda MX-5:n haastajaksi. Tällaisia saisi auton kotimaasta jopa alle kahden tuhannen punnan! Syynä on lähinnä haavoittuvainen tekniikka: wikipedia osaa kertoa suurimmaksi ongelmaksi kannentiivisteiden rikkoutumisen.

Ennen auton näkemistä asetin mielessäni ylärajaksi 4500 €, jos kaikki olisi kunnossa. Eikä niitä puutteita oikein tahtonut löytyäkään! MGF:n kori on siisti, kolhuton ja ruosteeton, ja kangaskattokin vaikutti ehjältä! Autossa on mukana molemmat avaimet kaukosäätöineen ja jopa alkuperäinen soitin takakontissa. Huoltokirjakin on tallella, eikä aukkojakaan ole! Koeajon aikana rikki mennyt 130 000 kilometrin raja pitää siis vielä paikkansa. Jakohihnan vaihdosta on vierähtänyt pitkä aika, joten tämä olisi syytä hoitaa kuntoon pikimmiten.

Ajossakaan ei tullut ikäviä yllätyksiä vastaan. MGF kulkee suoraan ja tasaisesti, eikä omintakeinen Hydragas-jousitus tunnu vialliselta. 120-heppainen moottorikin vaikutti terveeltä, ja lämpömittari pysytteli oikealla kohdallaan. Kone näyttää ulkopuolelta kuivalta, ja toisin kuin Mazdani, tämä ei tiputtele öljyä alleen.

Näiden perusteella uskalsin alkaa tinkaamaan hinnasta ja kaupat lyötiin lukkoon 4300 eurolla. Juuri tämän halvemmalla ei oikein voi kaksipaikkaista urheiluautoa saada! Nyt sitten aletaan tutkia, miksi tämän maineikkaan brittimerkin edustajan hinta on pudonnut näin alas, ja onko 26-vuotiaalla avoautolla jopa potentiaalia hienoiseen arvonnousuun. Samalla jännitetään, selviääkö keskimoottorinen sportti loppukesän helteistä!

© Caradise 2024

Hyvää matkaa BMW 330Ci Cabriolet

Nykylainsäädäntö on yllättävän tiukkapipoinen lasten kuljettamisen suhteen. Poissa ovat ajat jolloin neljä perheen lasta ahdettiin tiukkaan riviin farmari-Volvon takapenkille. Tai sitten pienin istui etupenkkiläisten välissä kyynärnojalla ja äiti otti kädellä vastaan kovemmissa jarrutuksissa! Lain mukaan lapsi tarvitsee nyt jonkinlaisen turvalaitteen aina 135-senttiseksi asti! Tämä tarkoittaa siis useampaa erilaista turvaistuinta ensimmäisen kymmenen elinvuoden aikana.

Totesinkin ajelleeni Bemarilla harvakseltaan ja pääsääntöisesti yksin. Pieni poikani ei ole ollut avoauton kyydissä kuin kerran tai kaksi, ja kasvettuaan ulos turvakaukalosta vaimo ei ole antanut istuttaa häntä sellaisenaan avoauton ahtaammalle takapenkille. Isofix-kiinnitteinen turvaistuinkin vie niin valtavasti tilaa, ettei sitä tule käytännössä aseteltua avoauton takapenkille. Nyt kun isoveli sai vielä pikkusiskon, koko perheen kuljettaminen avoautolla on melko mahdoton ajatus tässä vaiheessa.

Yhtä hyvin voisin siis pärjätä myös kaksipaikkaisella avoautolla. Saisihan siinäkin pojan tarvittaessa kyytiin istuimineen ja vaimo voisi jäädä kotiin nuoremman kanssa. Säästöjäkin on taas jouduttu realisoimaan, joten näin parhaaksi pistää Bemarin myyntiin! Vaihtokohteeksi oli siis etsinnässä halvempi auto, mielellään avattavalla katolla.

Avoauto pitää saada myytyä keväällä tai alkukesästä, mutta uskalsin aluksi kokeilla rohkeasti 11 900 € pyyntihintaa. Kysyntää oli harmittavan vähän, eikä ehdotukset vaihtokohteeksi ottaneet nekään tuulta alleen. Kesäkuussa jouduinkin pudottamaan pyyntihinnan tonnilla. Vaikka kysyntä ei juuri tästä vilkastunutkaan, onneksi tosiostajia tarvitaan lopulta vain yksi.

Tänään sellainen tuli pääkaupunkiseudulta. Koeajon jälkeen mies totesi auton olevan parempi kuin odotti, joten pääsimme vääntämään hinnasta. Lopulta kauppasummaksi saatiin kaunis tasalukema 10 000 €. Tämä on siis kokonaisen euron enemmän, kuin mitä Bemarista pari vuotta sitten maksoin!

Bemarilla tuli ajettua vajaan kahden vuoden aikana yllättävän vähän, vain 2 600 kilometriä. Rivikuutonen toimi kokoajan moitteettomasti, eikä korjauksia tarvinnut juurikaan tehdä. Suurin investointi autoon oli uusi akku. Toki näin pienellä ajomäärällä kulut kilometrejä kohden nousevat korkeaksi, noin 80 senttiin. Suurin syy tähän on kalliit vakuutukset, jotka maksoivat kolme kertaa polttoaineita enemmän!

On muuten yllättävää, että olen saanut kaikki kolme omistamaani avoautoa myytyä isommalla summalla kuin millä ne on ostettu! Kolmen omistamani coupén kohdalla arvo on sulanut radikaalisti näihin verrattuna! Voi siis olla, että päädyn jatkossakin avoautoon, vaikkei umpikattoinenkaan vaihtoehto ole pois suljettu… 

© Caradise 2024

Hyvää matkaa Volvo C70

Neljä vuotta sitten ostettu ja hylkiöksi jäänyt Volvoni lähestyi uhkaavasti syyskuun puoliväliä. Tuolloin siis katsastusaika menisi umpeen ja tiedossa oli kaikenlaista laittamista: Pakoputki kuulosti vuotavalta, polttimoita oli palanut ja pahimpana lämmityslaitteen puhallin lakannut toimimasta. Oli siis korkea aika laittaa C70 huutokaupattavaksi, olinhan tätä pohtinut jo useamman kuukauden!

Huutokaupat.com on yksi suosituimpia nettihuutokauppoja autojen saralla Suomessa. Siellä myydään myös Rinta-Joupin ja monen muun autoliikkeen vaihdossa tulleita halpiksia, joten ilmoituksen tekemiseen on tullut jo sopivaa rutiinia. Eli kattavasti kuvia kaikista vioista ja mahdollisimman rehellinen mainosteksti ilmoitukseen. Olen todennut, että hintavarauksella olevat autot eivät nouse niin korkealle kuin ilman pohjahintaa olevat myyntikohteet, joten lähdin rohkeasti kokeilemaan, mihin Volvon hinta nousisi ilman pohjahintaa!

Yksityisten huutokaupat kestää tarkistuksen jälkeen kolme vuorokautta ja päättymisaika osui sopivasti lauantai-iltaan. Huutojen kerääntyminen on jännittävää viihdettä: Ensimmäisinä päivinä myyntisumma roikkuu huolestuttavan alhaalla, mutta viimeisillä minuuteilla alkaa yleensä todellinen kilpailu tai parhaimmillaan huutomyrsky.

Omani kohdalla hinta kehittyi tavanomaisesta poikkeavasti: Jo torstaina joku rohkea nosti tarjouksen Volvosta satasesta suoraan tonniin, ja aloin jo toiveikkaana miettiä kuinka korkealle lopullinen summa nouseekaan! Tonni oli myös itselleni sellainen raja, jonka toivoin autosta saavani. Huutajan ovela taktiikka pelotti lopulta muut ostajat, eikä loppuvaiheen hinnannousua nähty ollenkaan, vaan ostaja sai Volvon omakseen tasan tuhannella eurolla!

Noin viikon sisällä Mezzoforten vaatima rahaliikenne oli liikkunut oikeaan paikkaan, ja hyvinkääläinen ostaja saapui hakemaan tuoreen ostoksensa. Noudon jälkeen tililleni ilmestyi välityspalkkioiden jälkeen 902 €.

Toisin kuin Mazda, samanikäinen Volvo ei siis onnistunut säilyttämään arvoansa yhtä hyvin. Vielä ei siis harvinaisen coupé-mallin klassikkopotentiaalia ole löydetty. Toivon silti, ettei omani päädy varaosaautoksi, vaan että se laitetaan vielä kuntoon ja C70 jatkaisi elämäänsä museoikäiseksi asti!

Kulujen suhteen Volvo oli järkevä ostos. Mitään isompia remontteja ei autoon tarvinnut tehdä niiden 44 000 kilometrin aikana, jotka ajoin Volvoon lisää. Erilaisiin korjauksiin ja varaosiin paloi koko aikana vain reilut tuhat euroa. Vakuutusmaksut jäivät pieniksi bonuseduista johtuen, mutta ajoneuvoveroja maksoin jopa enemmän kuin korjauskuluja. Ylivoimaisesti suurin kuluerä oli tietysti bensakulut: yli 5 000 euroa neljän vuoden aikana. Kokonaiskustannukset kilometriä kohden jäivät kuitenkin melko maltillisesti alle 19 senttiin kilometriä kohden. Jos ottaa huomioon myös arvonalennuksen, kokonaiskulut kilometriä kohden nousivat suht lähelle Mazdan vastaavia lukemia.

Nyt omistan siis enää nelipaikkaisen avoauton työsuhdeauton lisäksi. Bemarinkin kohdalla kilometrejä tulee harvakseltaan; ensimmäinen tankillinen on edelleen menossa! Sain sentään pestyä auton ja napsittua muutaman edustavan kuvan autosta.

Yhden kauneusvirheenkin ehdin jo korjata Bemarista: Rättikaton piilottavan kannen etupuolella molemmin puolin olevat luukut jäivät katon avaamisen jäljiltä avoimeksi. Ne liikkuvat pienen jousitapin varassa. Toisella puolella jousi oli vain irronnut, ja sen korjaaminen vaati lähinnä sorminäppäryyttä. Toisella puolella jousi oli kadonnut kokonaan. Sen tilaaminen onnistui BMW-varaosia myyvän Schmiedmannin valikoimasta 12 euron hintaan ja asennus onnistui muutamassa minuutissa. Nyt luukut liikkuvat taas nätisti ja peittävät rättikaton mekanismin kokonaan alleen!

© Caradise 2022

Karkkikaupoilla

Uutiset inflaation kiihtymisestä ja yleisestä autokaupan hiipumisesta pakottivat pudottamaan budjettia nelipaikkaisen avoauton osalta alle 15 000 euroon. Huolellisen Nettiauton selailun jälkeen olin saanut suosikkilistattua parikymmentä yksilöä todetakseni, että puolet autosta oli 3-sarjan Bemareita. Jokunen kuvissa siisti E93-korinen on jo laskenut hintansa 14 000 euron nurkille, mutta eniten mielenkiinto kohdistui E46-malliin. Silloin olisi mahdollista valita käytännössä paras mahdollinen yksilö.

BMW 330CiA Cabriolet E46

Aloitin metsästyksen läheltä ja suuntasin Janakkalaan katsomaan kahta E46-polven avo-Bemaria. Ensiksi kokeilin mustaa Japanista tuotua 330CiA:ta, jolla oli ajettu vain 114 000 kilometriä. Japanissa autoilla tunnutaan ajavan paljon vähemmän kuin Euroopassa, joten kilometrimäärä oli uskottava, vaikka huoltokirja puuttuikin. Koriltaan auto oli erittäin siisti, kuten sisustakin pääosin, mutta muutaman paikka kuitenkin repsotti ikävästi. Hinnan ollessa myös ehkä vähän yläkanttiin jätin ostotarjouksen tekemättä, mutta auto jäi harkinnan arvoiseksi vaihtoehdoksi.

Koeajon suurin yllätys oli lähinnä se, että viisivaihteinen automaatti vaikuttaisi olevan vielä sen verran vanhaa sukupolvea, että sinänsä tehokas moottori ei tunnu käytännössä niin ripeältä kuin olettaisi. Autossa on kyllä käsivalintamahdollisuus, mutta edes niitä käytettäessä moottorin kierrokset eivät pysyneet paikallaan kaasua nostettaessa, vaan laskivat tyhjäkäynnin tuntumaan. Viralliset suoritusarvot myös viittaavat samaan: 330CiA kiihtyy valmistajan mukaan nollasta sataan 7,5 sekunnissa, kun taas manuaalina päästään alle seitsemän sekunnin! Myös huippunopeudessa on selvä ero manuaalin hyväksi. Manuaalivaihteinen olisi siis toivelistalla korkeammalla.

BMW 325Ci Cabriolet E46

Sellaista kävin katsomassa heti perään, sillä Tervakoskella oli myynnissä hopeinen 325Ci alle 8 000 euron hintaan. Alhainen hinta tosin aiheutti heti epäilyksen, että tämä auto tuskin olisi etsimäni siististi pidetty yksilö maltillisista kilometreistä huolimatta. Ja aika pian selvisi, ettei tätä autoa ole kohdeltu niin hellästi. Esimerkiksi pienet rallipeilit kertovat, että autoa on tuunattu pikkuisen liikaa. Pelleiltään auto oli silti ehjä, mutta huoltokirjan huolellinen tutkiminen paljasti autossa olevan lunastushistoria vuosien takaa. Halusin silti koeajaa auton.

Alustakin oli viritetty jäykemmillä osilla, joten töyssyissä piti ottaa varovasti. Takapuolituntumalla 325 käsiaskilla tuntui yhtä ripeältä kuin hetkeä aiemmin kokeiltu automaattivaihteinen 330, vaikka tehoero on melkein 40 hevosvoimaa. Muutama kilometri mutkapätkällä sai kuitenkin tässä autossa moottorin vikavalon syttymään, joten viimeistään nyt innostus lopahti ja palautin auton omistajalleen. Sinänsä hintapyynti oli ihan linjassaan, mutta itse olen valmis maksamaan nyt enemmän paremmasta yksilöstä.

BMW 325i Cabriolet E93

Pari viikkoa tästä pääsin katsomaan avoautoja Tampereen seudulle ja halusin ensin poiketa IdeaParkin Kamuxilla, jossa oli myynnissä E93-korinen 325i kohtuukilometrein ja kohtuuhintaan. Kuvia huolella tutkien totesin auton sisustan kuluneeksi: monien muoviosien lakkapinta tai mikä lie päällikerros oli jo näkyvästi hilseillyt. Paikan päällä sisusta paljastui pelätyn nuhjuiseksi. Koristakin löytyi sanomista: oikeassa kyljessä takalokasuojan kohdalla oli ilkeä paikkamaalattu naarmu.

Bemarin mallimerkinnät eivät ole enää vuosiin pitäneet paikkaansa, mutta tämän kohdalla hämäys on positiivinen. 325 on nimittäin oikeasti kolmelitrainen, vapaastihengittävä moottori, ja siten erittäin mielenkiintoinen voimalinja. Auto tuntuikin murisevan kivasti ja kiihtyvän mukavasti moottoritien rampissa. Ajoin seuraavasta rampista ulos ja etsin parkkipaikan, missä tutkia huoltokirjaa tarkemmin. Menin sammuttamaan auton ja tämä oli virhe! Buusterilla käyntiin saatettu auto hyytyi siihen paikkaan, eikä suostunut inahtamaankaan. Oli siis pakko soittaa myyjälle ja pyytää käynnistysapua…

Vaikka syynä olikin vain huonokuntoinen akku, ei tämäkään yksilö herättänyt luottamusta, enkä uskaltanut tarjota autosta mitään, edes naurettavaa pikkusummaa. Suosikkilistallani oli nimittäin yksi auto, joka oli pompannut silmilleni aika ajoin ja jota halusin ehdottomasti käydä samalla reissulla katsomassa ennen liikkeen sulkeutumista.

BMW 330Ci Cabriolet E46

Lielahden Sakan myyjä oli itse asiassa jo aiemmin lähettänyt minulle autosta esittelyvideon ja kehunut auton erittäin siistiksi! Silloin en vielä ollut valmis maksamaan autosta varausmaksua auton siirtämiseksi Hämeenlinnan liikkeeseen. Pieniksi miinuksiksi oli mainittu ainoastaan pieni tumma läiskä etuistuimen harmaassa nahkaverhoilussa ja muutaman vuoden tyhjä väli huoltokirjassa. Tosin kilometrejä auton mittarissa olisi jo 212 000, joten pelkoa mittarin ruuvaamisesta ei ollut. Mikä parasta, auto oli malliltaan M-kolmosesta seuraava, 330Ci manuaalina!

Myyjän puheille oli katetta, kun saavuin lämpimänä iltapäivänä Sakan kiiltävälle lattialle. Bemari näytti myyntirivissä erittäin hyvältä, eikä korissa tosiaan ollut jälkiä, muuten kuin aivan hienoisia naarmuja ja yksi mitätön kolhu kyljessä. Harmaa sisustakin oli siisti, eikä mitään ollut sisältä rikki. Vaikka tummansininen yksilö ei olekaan M Sport-puskurilla, sopii M-sarjan 18-tuumaiset vanteet autoon erittäin nätisti. Mikä parasta, ne ovat siistit tehtaan vanteet!

Koeajolla innostus autoa kohtaan vain lisääntyi. Aiemmin ajamani hopeinen 325 tuntui vaihdevivun osalta selvästi kuluneemmalta ja epämääräisemmältä kuin tämä, joka ei sekään MX-5:n veitsenterävään tuntumaan ylläkään. Eniten ihastusta herätti kuitenkin teho ja se, miten herkästi moottori reagoi kaasuun automaattiin verrattuna. Tämä auto tuntuu ripeältä millä vaihteella tahansa ja vastaa heti kaasupolkimen kutsuun lisätä menovettä sylintereihin!

Lyhyen koeajon päätteeksi kävin vielä näyttämässä Bemaria vaimolleni appivanhempien luona. Hän tykkäsi erityisesti rättikaton sinertävästä sävystä, joka kieltämättä luo autolle laadukkaan vaikutelman. Polttoaineen huvetessa palasin takaisin Sakalle hieromaan autosta kauppoja. Ilmoituksessa mainittu peruutustutkan toimimattomuus oli apunani, sillä kauppoihin päästiin euron alle kymppitonnin hintaan! Sain siis mukavasti reilun tonnin alennuksen lappuhinnasta. Kaupat tehtiin elokuun ensimmäisenä päivänä, joten jaksoin olla ilman avoautoa tasan heinäkuun!

Kaupan päälle sain vielä tankillisen bensaa, jota nyt olen päässyt jo puoli tankkia tyhjentämään. Tästä eteenpäin blogissani seurataan siis elämää nelipaikkaisen avoauton parissa. Ensivaikutelma elämäni ensimmäisestä Bemarista on laadukas ja hyvin pidetty yksilö, joka toivon mukaan säilyttää arvonsa pitkään. Eikä haittaa, vaikka hinnat lähtisivät pikapuoliin tästä jo nousuun! Anoppikin ehti jo nimetä auton karkiksi rekisterikilven mukaan, ja tämä herkku toivottavasti maistuu hyvältä pitkään!

 

PS.

BMW 318Ci Cabriolet E46

Samoihin aikoihin Rinta-Joupille saapui myös myyntiin siistikuntoinen sininen avo-Bemari. Se on kuitenkin kaksilitraisella nelikolla varustettu 318Ci, joka ei moottorin koon puolesta osunut valintakriteereihin. Tottakai halusin silti kokeilla, miten Bemari pärjää lähes sata heppaa vähemmällä. Hintakin olisi samoissa omani kanssa.

Aika pian selviää, että neloskone riittää arkiliikkumiseen ja auringossa kruisailuun, mutta ei pysty tuottamaan ylimääräistä ajonautintoa kutoskoneiden lailla. Hitaaksi tätäkään ei sovi moittia, kun käyttää kierroksia ja oikeaa vaihdetta. Mielenkiintoinen havainto oli se, että vaihteiden välitykset tuntuisivat olevan täsmälleen samat kuin kolmelitraisessakin. Tämä yksilö on perusvarustein mustilla kangaspenkillä. Automaatti-ilmastointi on ainoa parannus omaani verrattuna, joten voin olla tyytyväinen valintaani!

© Caradise 2022

Hyvää matkaa Mazda MX-5

Kevättalvella 2016 onnistuin adoptoimaan itselleni Saksasta saapuneen, hieman villiintyneitä nuoruusvuosiaan viettäneen, silloin 16-vuotiaan japanilaisteinin. Näin maltillisesti tuunatussa Mazda MX-5:ssä potentiaalia ikiomaksi ensimmäiseksi urheiluautoksi ja ostin unelma-autoni 6 700 eurolla. Vuosien varrella murrosiän vaivoista päästiin eroon, ja Miata muuttui vaihe kerrallaan enemmän alkuperäistä vastaavaksi avoautoksi, enemmän aikuiseen makuun sopivaksi. Näinä vuosina Mazda on osoittautunut eloisaksi ja vauhdikkaaksi, mutta luotettavaksi matkakumppaniksi, joka tarjosi hurjan määrän pysyviksi jääneitä muistoja.

Kesäkuun viimeisenä päivänä tänä vuonna MX-5 täytti 23 vuotta. Samana helteisenä torstaina saapui Kuopiosta pari kaverusta katsomaan kaksi viikkoa myynnissä ollutta Mazdaa. Koeajon jälkeen jo ostajan hymy kertoi, että kohta päästään hieromaan kauppoja. Tukena seurannut Miata-fani totesi myös teknisen kunnon riittäväksi ja pian päästiin jo hinnastakin sopuun. 6 900 € kilahti tililleni ja haikein mielin jäin katselemaan, kuinka pieni sininen avoauto hävisi näkyvistä viimeisen kerran. Olotilassa on varmaan jotain samaa kuin oma aikuistunut lapsi muuttaisi pysyvästi pois kotoaan! Onneksi Mazda päätyi hyvään kotiin ja tarjoaa varmasti nautinnollisia kilometrejä myös uudelle omistajalleen.

Lukuisien kivojen ominaisuuksien lisäksi 10-vuotisjuhlamalli tarjosi siis myös erittäin hyvän arvon säilymisen! Luukkulamppuisen NA-mallin kohdalla hintahissi on jo lähtenyt selvään nousuun, ja kelkka alkaa kääntyä myös toisen sukupolven osalta, sillä NC-polvea alkaa saada jo NB-mallia halvemmalla.

Muutenkin tällaisen pienen urheiluauton käyttökulut ovat kiitettävän maltilliset. Esimerkiksi vuotuiset verot jäävät pieneksi matalan omamassan myötä, samoin vakuutukset. Huoltoihin ja korjauksiin meni keskimäärin noin 500 € vuodessa. Kilometrejä MX-5:n mittariin tein yhteensä 36 800 lisää, eli noin 6 000 kilometriä vuodessa. Bensoihin tuhlattiin siis reilut 4 000 € koko omistusajalta. Kokonaiskulut sisältäen kaiken mahdollisen jäivät lopulta alle 27 senttiin kilometriltä. Kun huomioi vielä pienen arvonnousun vuosien varrella, pikkusportilla ajelu on ollut jopa järkevämpää kuin perus perheautolla!

Samana päivänä heti kauppojen perään hylkiöksi jäänyt Volvo sai vihdoin kesärenkaat alle. Aika harvoin tulee renkaita vaihdeltua noin 30 asteen helteessä juhannuksen jälkeen! Ajatuksena oli huutokaupata auto pikapuoliin pois, mutta serkkuni auto hajosi sattumalta Hämeenlinnan kohdalla, joten C70 päätyi laina-autoksi Orivedelle. Katsotaan sitten myöhemmin, miten pääsisin Volvosta parhaiten eroon. Siinäkin pitkä seisonta-aika on aiheuttanut päänvaivaa. Akku on tietysti melkein finaalissa ja starttimoottorikin vaati jo kertaalleen koputtelua, jotta saisi riviviitosen käynnistettyä.

Tästä eteenpäin tavoitteena on seurata Nettiauton tarjontaa entistä tiiviimmin, sillä tilillä polttelee jo raha nelipaikkaista avoautoa varten. Hakuagentin ehdoissa on paikkaluvun lisäksi maksimissaan 20 000 € hinta sekä vähintään 2,4-litrainen eli käytännössä 5-8-sylinterinen moottori. Ensimmäistä vastaantulevaa ei tietenkään sovi huolia, vaan yritän löytää mahdollisimman hyväkuntoisen ja vähän ajetun yksilön. Kiire ostolla ei sinänsä ole, sillä pientä, ennen aikojaan syntynyttä poikaamme ei kuitenkaan vielä tänä kesänä voisi kuljettaa katto auki.

© Caradise 2022

Elämä muuttuu, osa 2

Olen joka vuosi tykännyt fiilistellä kevättä Caradise-blogissani ja päivittää samalla kuulumisia. Tänäkin vuonna sille on vahvat perusteet. Kirjoitan tätä tekstiä nimittäin uuden, isomman kotimme sohvalta Vanajaveden jääpeitettä tuijottaen. Maisemat olohuoneesta ovat edelleen suurin piirtein samat kuin vanhassa, puolet pienemmässä kodissa, mutta katsomme sitä nyt vähän eri kulmasta. Unelmien asunnon löytyminen on sekin oma hieno tarinansa, mutta keskitytään tässä blogissa tiukasti autoihin.

Suurin syy isomman asunnon tarpeelle löytyy vaimon pyöristyneestä vatsasta! Kesällä pitäisi syntyä toivottavasti terve pikkuinen, kukaties tuleva automies! Autoharrastus putoaa siis taas prioriteettilistalla pykälää alemmas, mutta eipä sitä onneksi kokonaan tarvitse unohtaa.

Kun sain Rinta-Joupilta lokakuussa autoedun käyttööni, ei omiin autoihin ole tullut juurikaan lisää kilometrejä. Mazda on säilynyt turvallisesti tallissaan. Kilometrejä kertyi viime vuonna 3 676. Kevätauringon lämmittäessä olisi tehnyt jo mieli ajaa se pois tallistaan uuteen paikkaan, mutta entisen kotikadun mäet ovat vielä noin kymmensenttisen, repaleisen jään peitossa. Näitä ei kesärenkailla, kisa-alustaisella avoautolla niin vain voiteta. Olkoot siis vielä hetken talvisäilössä.

Volvo sen sijaan on joutunut heitteille kadun varressa. Kaiken kukkuraksi lunta on tänä talvena ollut mahdottoman paljon. Lumitöitä on siis riittänyt, ettei C70 näyttäisi aivan hylätyltä. Nyt kun aurinko on vihdoin taas ottanut vallan talven pimeydeltä ja kylmyydeltä, Volvo oli kaivettava pois lumivallien välistä.

Eikä se sieltä valitettavasti ilman vahinkoja tullut. Tein talven aikana muutaman lenkin Volvolla, jotta paikat pysyisivät kunnossa. Akkuakin joutui lataamaan pariin otteeseen. Mutta seisonta ja pakkaset ovat aiheuttaneet sen, että ohjaustehostimessa on nyt jotain vikaa. Ehkä pyörien väkisin vääntäminen jäisten pyöränkolojen sisällä on tehnyt hallaa ohjaukselle.

Ohjaustehostimen öljyt ovat hieman huvenneet ja samoin ilmat hävinneet pyöristä. Näiden myötä Volvon ratin kääntämisessä on ikävän tuntuinen, kulmikas tärinä. Vauhdin myötä tehostuksen tarve vähenee, mutta pykältäminen ei silloinkaan kokonaan häviä.

Volvohan oli koko talven nettiautossa myynnissäkin, muttei herättänyt kuin lievää kiinnostusta, eikä kauppoihin päästy. On siis ehkä kokeiltava kuinka paljon autosta saisi huutokaupasta. Sopivaa aikaa sille pitää vielä pohtia, nyt kun hullutus itärajan takana on nostanut polttoaineiden litrahinnat yli kahden euron.

Mazdakin joutaa myytäväksi keväällä! Niin upea auto kuin se onkin, on aikansa kaikella. Kaksipaikkainen roadster ei ole optimaalisin vaihtoehto kasvavan perheen kuljetustarpeisiin. Onneksi pystyn kuitenkin lainaamaan perheauton töistä, niin avoautoilusta ei välttämättä tarvitse luopua! Kiikarissa on siis nelipaikkainen avoauto, johon mahtuisi lastenistuin takapenkille.

Edellisen asunnon myynnistä kertyneiden säästöjen ansiosta myös budjetti on kasvanut mukavasti. Paljon tietysti riippuu, kuinka paljon omistani saan myytäessä, mutta mahdollisuuksia on jopa 20 000 € hintaiseen avoautoon. Tähtäimessä olisi siis vähintäänkin siisti kakkospolven Volvo C70, CLK-Mersu, tai jotain vastaavaa. E93-korimallin Bemari olisi myös ominaisuuksiltaan täydellinen, mutta sellainen löytyy jo siskoni pihasta. Budjetin venyessä myös Ford Mustangin tai Chevrolet Camaron avomalli näyttäisi hyvältä uuden asunnon autokatoksessa!

  

Hyvää syksyä!

Onnistuin myymään kesätöissäni automyyjäharjoittelijana tasan sata autoa! Tämä riitti vakuuttamaan johdon, ja minut palkattiin vakituiseksi automyyjäksi Hämeenlinnan Rinta-Joupille. Olen viihtynyt työssäni hyvin ja mukavat työtoverit luovat humoristisen työilmapiirin. Koen jopa taivaallista johdatusta tässä kaikessa monen yksityiskohdan loksahtaessa kohdalleen!

Osa palkasta tulee autoedun muodossa, eli saan valita menopeliksi jonkin tuoreen vaihdokin pihasta ja näin pääsen ”tutustumaan tuotteisiin”. Ensimmäiseksi työsuhdeautoksi valikoitui komeasti Audi S5 Coupé V8-moottorilla! Tästä autosta tarinaa myöhemmin…

Jottei piha ja kadunvarret täyty liikaa omista autoista, päätin laittaa toisen niistä myyntiin. Ensin MX-5 oli kokeilumyynnissä reilun kuukauden. Asetin hinnan tarkoituksella yläkanttiin, koska en suostu luopumaan rakkaasta avoautostani halvalla. Salaisena toiveena oli myös, että muutkin nostaisivat Mazdojensa hintoja, jotta keväällä autosta saisi mahdollisesti paremman hinnan. Kevät on kuitenkin se parempi aika kesäauton myynnille. Muutama satunnainen vaihtoehdotus tulikin, muttei mitään varteenotettavaa, joten MX-5 pysyy vielä talven tallissani.

Niin upea auto kuin onkin, ei Miatankaan pellit ole ikuisia. Tänä kesänä jouduin korjaamaan takahelmojen ruostevaurioita katsastusta varten ensimmäistä kertaa. Jätin ikävän homman tietysti ammattilaisen vastuulle, sillä en omista moisia työkaluja, saati taitojakaan. Jälki on onneksi siedettävä. Volvo sen sijaan sai tuoreen leiman elokuussa ensiyrittämällä, toki pakoputken havaittiin vuotavan.

Sen kanssa onneksi pystyy elämään ja C70 pistettiin tässä kunnossa myyntiin. Olen ajanut Volvolla nyt jo 40 000 kilometriä ja kokonaiskilometrit rikkovat pian 330 000 rajan. Sen tähden asetin hinnaksi 3 300 €. Ajatus on laskea hintaa joka viikko satasella, kunnes saan Volvoni myytyä. Mielenkiintoisia vaihtaritarjouksia otetaan toki vastaan!

Viimeistä kertaa Volvoa puunatessa ja kuvatessa iski haikea olo! Tämänkin Volvon kanssa on vietetty runsaasti upeita hetkiä, ja se on aina vienyt vakaasti ja luotettavasti perille säällä kuin säällä. Omista autoistani rankkaisin sen kolmossijalle Mazdan ja niukasti Ford Proben jälkeen. Toivottavasti ajaton klassikkomalli päätyy hyvään kotiin!

© Caradise 2021

Volvolla Ahvenistolla

Täytyyhän sitä nyt kerran kesässä radalla käydä! Onhan kotikaupungissani edelleen Suomen haastavin moottorirata. Tällä kertaa halusin mäkiselle ja syheröiselle baanalle omalla isolla Volvollani! Vakaudessaan C70 on esimerkillinen ja moottoritie on sen ehdotonta kotikenttää, mutta rata-ajoon Volvo ei suoranaisesti kutsu. Silti tämäkin riemu on syytä kokea, ennen kuin laitan Volvon myyntiin.

Tavoitteeksi tunnin ratariehalle asetin tietysti ehjänä pysymisen, niin kuskin kuin autonkin osalta. Silti jonkinlainen kierrosaika pitäisi taululle saada. Tähtäimessä siis noin 1:48 kierrosaika, tai mielellään sen alle, sillä näille hujakoille pääsin aikanaan V6-koneisella Ford Probella ja jopa Mitsubishi Carismallani!

Halusin päästä ajamaan aurinkoisena, mutta viileänä päivänä. Näin pienennetään ylikuumenemisen riskiä etenkin jarrujen ja moottorin osalta. Toisaalta asfaltille, ja sitä kautta kumeille on syytä saada kunnolla lämpöä. Ennen ajelua vielä nesteet lähelle ylärajaa ja paineet kolmeen bariin. Tankissakin on hyvä olla riittävästi polttoainetta.

Vaikka Volvossa on mukavasti tehoa ripeisiin liikkeellelähtöihin ja suoralinjaiseen etenemiseen, rata-ajossa suuri massa tuo mukanaan ongelmia. Kurveissa C70 tuntuu huojakkaalta, mutta runsas kallistelu häiritsee ajamista lopulta melko vähän. Volvon erinomainen istuin tukee yllättävän hyvin myös kanttailussa, toki ratista on pidettävä jatkuvasti kunnolla kiinni. Mitään ylimääräistä auton kyydissä ei saa olla, sillä kaikki tavara pyrkii heilumaan puolelta toiselle.

Jarrut ovat kuitenkin isossa autossa kaikkein kovimmalla rasituksella! Jo lämmittelysession aikana jarrunesteiden kiehuminen alkaa, ja jarrupoljin painuu huolestuttavan syvälle. Pysäytystehoa kuitenkin on jonkun verran, ja tunto palautui lähes normaaliksi, joten uskallan jatkaa nopeammille kierroksille.

Kolmas rata-ajoon arveluttava haaste Volvossa on vaihteisto. Tämän ikäinen automaattivaihteisto on ihmeissään tällaisesta ajotyylistä, missä kaasua painetaan vähän väliä pohjaan eri nopeuksissa. Sitten taas mutkissa, missä riittäisi vähempikin kaasu, laatikko haluaa herkästi heittää isompaa silmään. Ja heti perään pienempää, kun kaasu taas tallataan pohjaan. Onneksi vaihteisto kesti koko rääkin.

Tunnissa ei lopulta hirveän monta nopeaa kierrosta pysty siviiliautolla kelaamaan, sillä on hyvä tehdä välillä jäähdyttelykierroksia ja antaa pieniä lepohetkiä niin autolle kuin kuljettajallekin. Ehdin ajaa lopulta vain kaksi sessiota. Mainittakoon muuten, että Ahveniston radan pyörittäjät ovat joutuneet nostamaan korona-aikana hintojaan. Ennen sai ajaa kaksi tuntia 35 eurolla, nyt tunnista pitää pulittaa 45 €. No hyvä se on tukea tällaista toimintaa Suomessa.

Aika pöytään

Lämmittelyt on lämmitelty, ja on nopeiden kierrosten aika. Etuvetoisen Volvon ajettavuus on onneksi kaikissa vauhdeissa turvallisen loogista. Nopeuttaa uskaltaa siis sen puolesta nostaa pykälä kerrallaan isommaksi. Tasapainoinen Volvo ei lähde viemään perää sivulle, vaikka kuinka yrittäisi keventää mutkissa. Pelko jarrujen hiipumisesta ja totaalisesta loppumisesta pahimmassa kohdassa estää saamasta huippuaikaa. Tulos ensimmäisen session jäljiltä 1:52,7.

Vaihteisto on myös varmasti yksi jarruttava tekijä. Nelivaihteinen aski arpoo vaihteita satunnaisesti. Välitykset ei tunnu oikein sopivan varsinkaan suolenkin mutkiin. Toisaalta pääsuorallakin Volvo käyttää maksimissaan kolmosta, joten toiselle nopealle sessiolle kokeilin 3-pykälää D-vaihteen jälkeen. Tämä vähentää arpomista siinä määrin, että mutkissa ei ainakaan nelosta heitetä hetkeksi silmään. Ehkä tällä on pieni vaikutus nopeamman kierrosajan metsästyksessä.

Tässä kohtaa jarrupoljinta saa survaista todella syvälle, mutta jostain silti löytyy aina pysäytystehoa ennen seuraavaa mutkaa. Täysjarrutuksissakin esiintyy epäloogisuutta. Kun poljinta painaa entistä syvemmälle, tuntuu kuin takajarrut tarttuisivat vasta noin sekunnin viivellä, ja viimeistään sillä saadaan vauhti hidastettua sopivaksi ennen seuraavaa mutkaa.

Lähtösuoran yllättävän tiukkaa mutkaa en uskaltanut kertaakaan mennä kaasu pohjassa, ettei Volvo puskisi vauhdilla hiekalle. Tällöin suoravauhti ennen jarrutusta jää alle 150 km/h. Varikon viereiseen alamäkeen Volvo sen sijaan kerää jopa pelottavat vauhdit enkä uskalla ollenkaan niin lähelle kaidetta kuin ammattikuskit. Saan silti hiottua sekunnin pois, ja parhaaksi ajaksi jää lopulta 1:51,7. Potentiaalia 1:50 alitukseen on, mutta halusin säästää jarruja täystuholta.

Muutoin merkkejä Volvon väsymisestä ei ole. Moottori toki tuulettaa useamman minuutin ajelun jälkeen, mutta vanha kunnon turbo-viitonen osoitti voimansa ja sen kohoava kurnutus sai hymyn kuljettajan huuleen. Jarruista nousee suloinen, kuminsekainen käry, ja kotiin ajellessa ihmetellään oudon syvälle painuvaa jarrupoljinta. Ei haittaa, kivaa oli ruotsinraudallakin!

Uusi ura urkenee, osa 2

Kuusi vuotta sitten aloitin Hämeenlinnan Autokoulussa opetusharjoittelijana. Liikenneopettajaluvan saatuani tein töitä koko ajan samalle yritykselle nousten harjoittelijasta aina toimitusjohtajaksi asti! Yrittäjänä ehdin olla käytännössä kaksi vuotta, kun vuosi sitten myimme firmamme CAP Groupille. Syynä oli lähinnä autokoulualan yleinen hiipuminen kesän 2018 lakimuutoksen jäljiltä. Takaraivossa kolkutti myös ajatus, että haluaisin tehdä vieläkin enemmän autojen parissa töitä…

Nyt kuuden vuoden jälkeen statukseni on taas harjoittelija. Minusta tuli yhtäkkiä automyyjä! Olen oikeastaan jo nuoruudesta saakka ajoittain haaveillut tästä ammatista. Nyt kun saimme yrityskauppojen käytännön järjestelyt ja siirtymät mallilleen, päätin jättää autokoulun ja hakea uutta työpaikkaa. Olinhan saanut ansioluettelonikin vahvemmaksi. Onneksi J. Rinta-Jouppi Oy uskalsi palkata näin vanhan ukon kesätöihin automyyjäharjoittelijaksi. Ja vieläpä Hämeenlinnaan, vaikka olisin kelpuuttanut samaa työtä myös kauempaa! Ja jos kaikki menee hyvin, toivon mukaan saa jatkaa samoja hommia vielä kesän jälkeenkin.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen fiilis uudesta työstä on hyvä, ja myyntityön perusteet ovat jo jollain tavalla hallussa. Autoja on siis mennyt jopa kaupaksi! Toki paljon on vielä opeteltavaa, mutta olen mielestäni oppinut uuden työn melko nopeasti, ja tulen päivä päivältä varmemmaksi ja vakuuttavammaksi. Tervetuloa siis autokaupoille Tiiriöön!

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa Caradisen osalta? Se jää vielä nähtäväksi. Ainakin Rinta-Joupin valikoimassa on jatkuvasti muutama sporttisempikin auto, joita pääsee silloin tällöin itsekin kokeilemaan. Mutta ensin haluan oppia kunnolla automyyjän työn, ennen kuin alan lainailemaan erikoisautoja ilta-ajeluihin. Täytyyhän sitä tietää, mitä on myymässä!

Omatkin autot saattavat päätyä kesän aikana myyntiin. Mitään pakotetta ei ole luopua kummastakaan, joten kovin halvalla en niitä suostu myymään. Onhan ne kuitenkin toimiva autoja molemmat, joilla on kiva ajella. Mazdan sivuikkuna saatiin toimimaan uudella katkaisijalla, joka upposi keskikonsoliin helposti ilman sen suurempaa ruuvaamista. Hinta briteistä tilattuna noin 60 €, ei paha. Volvossa alkaa olla enemmän kauneusvirheitä, mutta ehkä yksi niistä saadaan hoidettua tällä viikolla ilmastointihuollossa!

© Caradise 2021

Kahdestoista maaliskuuta

Juuri tällä päivämäärällä viisi vuotta sitten hankin itselleni kesäautokseni sinisen Mazda MX-5:n. Ja monena vuonna olen ottanut avoautoni käyttöön juuri tänä samaisena päivänä. Tänä vuonna se ei kuitenkaan onnistu. Syykin selviää heti kun katsoo ulos. Talvi pitää vielä tiukasti otteessaan. Maaliskuun alussa oli toki pari lämmintä päivää, jolloin olisi oikeasti tehnyt jo mieli kaivaa harrasteauto kesärenkailla autotallista. Mutta kun katsoin tarkemmin sääennustetta, se ei osoittanut mitenkään talven hellittävän. En siis vielä halunnut jatkaa ajoneuvoveron ja liikennevakuutuksen maksamista.

Vuosi sitten talvi oli hyvin erilainen, kaikin puolin. Pystyin ottamaan Mazdan käyttöön jo helmikuun viimeisenä päivänä hääautoksi omiin häihini! Lumesta ei edellisenä karkauspäivänä ollut tietoakaan, joten mikä olisikaan ollut parempi tapa tuoda morsian kotiin kuin oma avoauto. Kaikessa tässä on varmasti ollut Kaikkivaltiaalla näppinsä pelissä!

Sitten iski korona! Vaimoni toistaiseksi viimeinen työvuoro lentoemäntänä osoittautui lopulta häämatkaksemme. Pääsin mukaan viideksi päiväksi Thaimaan Phuketiin! Lähtöpäivänä Suomessa päätettiin ottaa valmiuslaki käyttöön, ja sulkea melkein koko yhteiskunta. Itse arvoin viime hetkeen asti astuako lähtöportista sisään vai ei, mutta jälkikäteen ajateltuna en tippakaan kadu päätöstä lähteä, vaikka kahden viikon karanteeni odottikin kotiin palattuamme. Nyt emme ole päässeet ulkomaille kokonaiseen vuoteen! Matkan luonteesta johtuen en ole kirjoittanut paikasta mitään juttua, eikä Phuketin saari sinänsä ole edes mikään autobongarin paratiisi.

Kotimaan matkailua ei onneksi ole täysin rajoitettu, hankaloitettu vain. Silti onnistuimme tekemään useamman reissun etelään, itään, länteen ja pohjoiseen. Suomessakin riittää upeita paikkoja vierailtaviksi, aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan! Helmikuun lopulla uskalsimme lentää Rovaniemelle viikonlopuksi, missä sattumalta (?!?) pidettiin MM-talviralli ensimmäistä kertaa Suomessa. Vaikka pätkille ei yleisöä huolittu, WRC-autoja oli silti helppo bongata Jätkänkynttilä-sillalla tavallisen liikenteen seassa ja haistella rallitunnelmaa koronakuplana toimineen urheiluopiston lähettyvillä! Paluulennolla saatoimme jo vähän puhkaista kuplaa, sillä moni huippukuski palasi etelään täydessä Finnairin Airbusissa kanssamme.

Kilometrejä on siis kertynyt koronavuonna kiitettävästi, onhan yksityisautoilu turvallisin tapa liikkua tällaisena aikana. Mazdaa ulkoilutettiin melkein saman verran kuin edellisenä kesänä, 3640 kilometriä. Volvoon on tullut vuoden aikana noin 15 000 kilometriä lisää. C70 on siis nyt kerryttänyt enemmän kilometrejä yhteensä omistuksessani, vaikka olen ajellut sillä pari vuotta vähemmän. Kulurakenne kilometriä kohden on pysynyt samoissa lukemissa molemmilla autoilla.

Pieniä uusia murheita on silti ilmennyt. Syksyllä, hieman ennen ajokauden päättymistä, Mazdan kuskinpuoleinen sivuikkuna päätti lakata toimimasta. Pelkääjän puolella ikkuna toimii normaalisti. Yhteys keskikonsolin katkaisimista oviin on siis toiselta puolelta jotenkin poikki. Yhtenä päivänä uskalsin avata ovipahvin ja katsoa, olisiko mitään tehtävissä. Totesin kuitenkin ongelman piilevän jossain tervamaisella aineella kiinnitettyjen muovien takana, enkä lähtenyt repimään niitä auki. Saavat ammattilaiset hoitaa vian kuntoon. Kevään ja syksyn viileydessä ei ole niin tarpeellista saada ikkunaa alas, mutta kesällä sivuikkunoita tulee tavallisesti säädettyä avoautossa huomattavan usein.

Myös Volvon sähköissä on fiksattavaa. Kylmimpinä päivinä, usein pitkän maantieajon jälkeen, vilkut ovat lakanneet vilkuttamasta. Ne siis kyllä syttyivät viikseä kääntämällä palamaan, mutta eivät vilkkuneet. Onneksi netistä löytyy apua monenlaisiin vaivoihin. Joku tiesi vian johtavan hätävilkkujen kytkimeen kojetaulussa. Vedin muovisen nappulan varovasti irti, vain todetakseni, ettei se auttaisi mitään. Ja kun painoin muovinapin takaisin paikoilleen, kuinka ollakaan, vilkut alkoivat toimia taas normaalisti! Tämä on toistunut nyt muutamaan kertaan, ja veikkaisin syyksi jonkin osan ylikuumentuvan, mutta toivotaan ettei vika ala häiritsemään liian usein.

Volvokaan ei siis ole immuuni talven haastaville olosuhteille. Eilen aamulla työmatka meinasi tyssätä kotipihaan, kun Volvon akku ei jaksanut kylmän yön jälkeen pyöräyttää viisisylinteristä käyntiin. Onneksi sisko naapurissa teki etäpäivää, ja pystyi lainaamaan Fordiaan. Sitten illalla, kun aioin ottaa akun irti lataukseen, koitin vielä uudestaan startata konetta. Tällä kertaa kone heräsi ensiyrittämällä, sen verran oli pakkanen hellittänyt!

Eräänä päivänä ajelin moottoritiellä Helsinkiin, kun yhtäkkiä kuului metallinen pamaus. Kurvasin rampille tutkimaan mistä kolahdus kuului. Kävi ilmi, että tuulilasin ja katon välinen lista irtosi ja taittui, iskien kattoon ikävät jäljet. Listan alta paljastui ruostetta koko pituudeltaan. Korjaus lienee aika hankala toteuttaa, joten toistaiseksi olen tyytynyt siistiin nittoteippi-viritelmään, joka pitää listan jollain tavalla kasassa. Tuollaista listaa ei edes ole uudemmissa autoissa, joten en aio kovin montaa euroa kyseiseen vaivaan uhrata, ennen kuin on ihan pakko.

Loppuun maininta vielä uudesta aluevaltauksesta: Olen nimittäin innostunut kokeilemaan autoaiheisten videoiden tekemistä. Tähän saakka olen dokumentoinut koeajoni lähinnä tekstein ja kuvin. Viime syksyllä Lamborghinia testatessa tallensin myös videomateriaalia sen verran, että sain valmiiksi ensimmäisen kunnon koeajovideoni, vihdoin viimein! Tulosta voi tarkastella alta.

© Kaisu Ojansivu Photography 2020

© Caradise 2021

Näkemiin Alfa!

Vuosi 2020 on ollut hyvin poikkeuksellinen. Korona on pakottanut pitämään turvavälejä ja pysymään, jos ei nyt aina kotona, niin ainakin Koti-Suomessa. Omassa elämässäkin on tapahtunut paljon. Kevään alkaessa menimme naimisiin, joten Caradise on jäänyt huomiossa vähemmälle.

Myös työrintamalla on ollut murrosta. Saimme yrityksestämme ostotarjouksen, johon oli tartuttava. Suomen suurin autokouluketju CAP osti Hämeenlinnan Autokoulun kesäkuussa! Itse siirryin työntekijäksi samaiseen firmaan. Vastuut vähenivät ja velkojen lyhennys alkoi. Koko kesä on tietysti mennyt sopeutuessa muutoksiin.

Suuremmilta tunnekuohuilta on sentään yrittäjyydestä luopuessa säästytty, mutta nyt on haikeutta ilmassa. Uusi omistaja tuo tietysti mukanaan omat kuvionsa ja työkalunsa, ja niihin totutellessa on mennyt aikansa. Ja nyt on autojen vuoro päivittyä uusiin: kaunis ja ainutlaatuinen Alfa Romeomme myytiin Kamuxille! Siis sinne, mistä se aikanaan hankittiin. Tilalle tuli uusikorinen musta BMW 118i, yksi kymmenistä samanlaisista. Suurtuotannon edut ajavat intohimon ohi!

Giulietta ehti palvella autokoulukäytössä puolitoista vuotta. Sinä aikana oppilaat rullasivat Alfaan 20 000 kilometriä lisää mittariin, ja ilman mitään teknisiä ongelmia. Moni nuori sai inssinsä läpi tällä eloisalla italialaisella. Toki toiset oppilaat pitivät ylihelposta ja idioottivarmasta Golfista enemmän. Tuoreet kuskit eivät ehkä osaa vielä arvostaa Alfa Romeon tarkkoja ajo-ominaisuuksia ja herkkää reagointia.

Mutta minä osaan! Sen takia oli vielä viimeisenä iltana ennen luovutusta vietävä Alfa mutkateille ja ajettava sitä niin kuin Alfaa kuuluukin! Työnnetään siis Dynamic päälle ja kohti kaarteita. Tottakai järki pysyi tiukasti päässä, onhan autossa edelleen firman mainokset kyljissä.

Alfan ajettavuus mutkissa on kieltämättä erittäin hyvä! Nopeutta tekisi mieli nostaa koko ajan. Giulietta kääntyy niin herkästi ja innokkaasti kurveihin, että hymy nousee väkisin suupieleen. Mikään muu tämän koko- ja teholuokan auto ei kykene samaan. Myös luiston alkaessa auto käyttäytyy loogisesti. Muutenkin auton ominaisuudet ovat toimivat, ja tämä kelpaa perheautoksi enemmän kuin hyvin!

Dynamic-asetuksessa Giulietta reagoi kaasuun ärhäkästi. Jopa niin ärhäkästi, että normaalit liikkeellelähdöt sujuvat tottumattomalta nykien! Mutta tämä ominaisuus on omiaan kurveissa herkutteluun. Toisaalta 1,4-litraisen kyvyt eivät riitä loputtomiin, ja 140-heppaisen turbomoottorin puhti alkaa loppua 5 000 kierroksen paikkeilla. Mutta juuri näin auton pitää käskyjä totellakin, viiveettä ja välittömästi. Ikävä tulee!

Toisaalta ikävän ei välttämättä tarvitse olla lopullinen. Toivoisin, että niin Kamux, kuin sitten tuleva ostajakin osaisi arvostaa persoonallista teippausta, eikä niitä revittäisi heti pois. Toki autokoulun logot on hävitettävä, mutta olisin erittäin tyytyväinen, jos F1-henkiset tarrat saisivat koristaa Giuliettaa vielä pitkään. Mikäpä olisikaan kivempi muisto, kuin nähdä punavalkoinen Alfa Romeo jossain moottoritiellä uuden omistajan hymyillessä paksun ratin takana! Näkemiin Alfa ja kiitos!

© Caradise 2020

Jotain vanhaa ja jotain sinistä

Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja blogin päivittäminen on unohtunut lähes kokonaan. Syykin on selvä: Menimme karkauspäivänä naimisiin! Alkuvuosi on siis mennyt häähumussa. Suunnittelu sujuikin hyvin, ja häistä tuli kaikin puolin erittäin onnistuneet! Koimme jopa taivaallista johdatusta järjestelyjen suhteen, sen verran tarkasti moni yksityiskohta hioutui kohdalleen!

Mutta automiehiä saattaa tulppaaniteeman sijaan kiinnostaa enemmän, millaisella menopelillä hääpari poistui juhlapaikalta! Olen jo teinistä saakka päättänyt antaa tulevalle morsiamelle vapaat kädet häiden suunnitteluun, mutta hääauton olen halunnut valita itse. Jos budjetti olisi ollut rajaton, kesähäissä olisin päätynyt johonkin isoon ja arvokkaaseen avoautoon, kuten Rolls-Royce Cornicheen.

Talvihäitä varten sellainen avoauto olisi huomattavasti hankalampi hankkia, joten realismi pakotti miettimään järkevämpää vaihtoehtoa. Iso neliovinen sedan oli siis hakusessa. Ja koska Mersut, Bemarit ja Audit ovat tylsiä, mieli teki jotain erikoisempaa, kuten Jaguar XJ. Eniten haaveilin kuitenkin edellisen sukupolven Maserati Quattroportesta! Onhan kyseinen auto yksi upeimmista luksusautoista, mitä koskaan on tehty. Niitä on myös yllättävän hyvin myynnissä autoliikkeissä, joten sellaisen voisi ehkä saada lainaksi.

Eräässä liikkeessä Ylöjärvellä oli niitä jopa kaksikin samaan aikaan, joten suuntasin heti ensimmäisenä sinne kysymään hääautoa lainaksi. He lupasivatkin sellaisen hetkelliseen käyttöön, enkä kysellyt vastaavaa enää muualta. Lopulta väliaikaisten ajolupien ja vakuutusten hankkiminen venyi liian myöhäiseksi, häiden aattoaamuun asti. Vakuutuksen saaminen näin harvinaisen autoon osoittautuikin sitten lyhyessä ajassa mahdottomaksi. Oli siis pakko päätyä varasuunnitelmaan.

Olimme oikeastaan pyöritelleet mielessämme moniakin eri vaihtoehtoja upouudesta Porsche Taycanista valkoiseen potkukelkkaan, mutta hääautoksi valikoitui lopulta turvallinen valinta omasta tallista! Koska lunta ei poikkeuksellisesti ollut maassa lainkaan, Mazda MX-5 osoittautui erinomaisesti hääautoksi. Pitäähän joka häissä olla jotain vanhaa ja jotain sinistä!

Auto siis pikaisesti rekisteriin ja akku lataukseen. Onneksi säilöin Mazdan puhtaana talliin, joten pölyjen pyyhkiminen riitti puhdistamaan maalipinnan riittävän kiiltäväksi! Konepellin ja takakontin nurkkiin sopi hyvin sydämenmuotoiset hääkoristeet, enkä halunnut mitään kiliseviä peltipurkkeja perään roikkumaan.

Sekään ei ollut ongelma, että ajaisin itse hääautoa. Ja katto auki pikkupakkasessa on jotain spesiaalia, mikä sopii ainutlaatuiseen hääpäivään kuin timanttisormus nimettömään. Vielä kun valokuvausten aikaan Hämeen linnan edustalla taivaalta saatiin muutama lumihiutale, tunnelma oli lähes taianomainen! Muutenkin MX-5 on ollut olennainen osa rakkaustarinaamme, joten se oli ehdottomasti parempi valinta hääautoksi kuin muriseva italialainen laina-auto.

© Kaisu Ojansivu Photography 2020

Elämä muuttuu

Täytyy myöntää, että prioriteetit on pistetty uuteen järjestykseen kihlajaisten ja häiden suunnittelun myötä. Kärsijänä on tietysti autoharrastus sekä myös Caradise-blogin päivittäminen, joka on tuntuvasti hidastunut. Toki tulevalle vaimolle kiitos tuesta ja luvasta harrastaa autoja jatkossakin. ”Täytyyhän sitä nyt miehellä harrastuksia olla!”

Muuttunut vapaa-ajan käyttö näkyy suoraan omien autojen käytössä: Ennätyslämpimän viime kesän jälkeen tänä kesänä ajojen määrä Mazdalla on jopa puolittunut! Kilometrejä tuli siis puolen vuoden aikana vaivaiset 3 598. En edes lähtenyt laskemaan, kuinka monena päivänä tuli ajeltua katto auki, sillä viimevuotista ennätystä olisi hankala mennä rikkomaan.

Vähäinen ajomäärä toisaalta tarkoittaa myös sitä, ettei korjauksia tarvinnut tehdä Mazdaan ollenkaan. Näin kulut kilometriä kohden laskivat reiluun 25 senttiin. Katsastuksestakin MX-5 meni yllättäen ensiyrittämällä läpi kesäkuun lopussa, vaikka tuulilasin särö yltää jo lähes kuljettajan näkökenttään.

C70 on sen sijaan saanut liikuntaa reilusti enemmän. Matkat Helsinkiin kullan luo ovat tulleet tutuksi, ja Volvolle tunnin pyrähdys etelään on helppo suupala. Volvon istuimet ovat tunnetusti erinomaiset, ja vakionopeudensäädin pitää vauhdin tasaisena. Muutenkin se on erittäin vakaa ja turvallisen oloinen auto, jota eivät syysmyrskyt hetkauta.

Nyt ajoa on tullut keskimäärin noin 1000 kilometriä kuukaudessa. Olen ajanut sillä siis 14 000 kilometriä, eikä korjauksia ole juuri tarvinnut tehdä. 300 000 kilometrin raja paukahti myös jossain loppukesästä! Vaikka C70 ahmii bensaa huolella, keskikulutus on pudonnut noin 10 litraan satasella maantieajon huomattavasta lisääntymisestä johtuen. Tästä huolimatta kokonaiskulut ovat hämmästyttävän pienet, alle 20 senttiä kilometriä kohden!

Yksi syy Volvon hyvään kuntoon on sen yllättävän modernit ominaisuudet: Siinä on esimerkiksi huollosta kertova merkkivalo, joka syttyi noin vuosi edellisestä merkatusta öljynvaihdosta, vaikka kilometrit eivät olleet lähelläkään öljynvaihtorajaa. Näin ollen öljyjä on vaihdeltu riittävän usein ja säännöllisesti, eikä koneessa tunnu olevan vielä ratkaisevia kulumisen merkkejä. Ehkä ainoastaan ääntelevä ohjaustehostin kertoo auton iästä ja ajomäärästä.

Vaikka autokuume vaivaakin aina välillä, tällä kaksikolla jatketaan jonkun aikaa. Häät ja matkailun lisääntyminen tietää myös rahanmenoa, joten autojen päivittäminen ei ole etusijalla. Toisaalta kilometrien lisääntyessä ajatuksissa on pyörinyt myös diesel-auton hankkiminen. Onhan autojen hinnat yleisesti pudonneet niin, että tarjolla alkaa olla mielenkiintoisia naftaa polttavia coupé-malleja viidestä tonnista alkaen!

© Caradise 2019

Win On Sunday, Sell On Monday!

Moni varmaan miettii, miksi ihmeessä autotehtaat polttavat miljoonia, jotta menestyisivät moottoriurheilussa ympäri maailmaa. Amerikassa tämä on tiedetty jo pitkään: ”Who wins on Sunday, sells on Monday!”. Eli voittava auto parantaa myyntiä, ainakin teoriassa.

Suomalainen jääräpää ei silti myönnä ostavansa Toyota Yarista sen takia, että sellaisella lennetään kahtasataa ikivanhojen mäntyjen välissä. Mutta oma esimerkkini on poikkeuksellinen vahvistus väitteelle! Vain viikkoja sen jälkeen, kun Sauberin F1-talli julkisti kilpailevansa tulevalla kaudella Alfa Romeon nimissä, hankin Hämeenlinnan Autokouluun tuoreen Giuliettan!

Enkä tyytynyt vain hankkimaan Alfa Romeota, vaan halusin sen näyttävän myös siltä! Koko talven olen hahmotellut päässäni näyttävää teippausta, joka muistuttaisi mahdollisimman hyvin Kimi Räikkösen viimeisintä Formula 1 -autoa. Kun talli viimein julkisti autonsa värityksen Barcelonan testeissä, isot rattaat pyörähtivät nopeasti liikkeelle.

Noin kahta kuukautta myöhemmin Alfa on vihdoin valmis! Lopputuloksia voitte ihmetellä kuvista. Suoraan sanottuna en olisi uskonut sen toteutuvan näin nopeasti. Hämeenlinnalainen OA Hyvönen ja tallikaveri Luolaja Creative saivat toteutettua visioni erittäin tyylikkäästi. Viininpunainen sävy on metallihohtoinen, ja yksityiskohdatkin kestävät lähemmän tarkastelun. Tuplaviiva on juuri sopivan kaareva ja sopusuhtainen. Tyylitellyssä Alfa Romeon logossa huomasin tänään olevan piilossa Sveitsin lipun, tallin kotimaasta muistuttaen. Kaiken kaikkiaan olen luomukseen kieltämättä erittäin tyytyväinen!

Todellisuudessa olen haikaillut Alfa Romeota opetusautoksi jo pidemmän aikaa. Syytkin on helppo luetella: Ensinnäkin, Giulietta muistuttaa ominaisuuksiltaan vanhan koulukunnan autoja. Siinä on siis perinteinen käsijarru, joka on tarpeellinen liukkaan radan opetuksessa. Toiseksi, se käynnistyy avaimesta kääntämällä. Näinhän siis käynnistyy hyvin todennäköisesti se oppilaan ensimmäinen autokin! Nykytrendien mukainen nappikäynnistys löytyy vain harvan aloittelevan autoilijan ensimmäisestä menopelistä. Ja Alfa Romeo on tietysti huomattavasti persoonallisempi vaihtoehto kuin vaikkapa Kia, joka sekin täyttää helppokäyttöisen perusauton kriteerit!

Giulietta on myös tunnokas ajettava, mikä varmasti helpottaa opetusta. Nopea ohjaus saattaa tosin olla joillekin hankala hahmottaa. Lisäksi vaihteiden välitykset ovat mielestäni paremmat: Giulietta ei työnnä kakkosvaihteella liian lujaa mutkiin ja risteyksiin, toisin kuin monet saman luokan diesel-autot. Heti kun opetuspoljin saadaan asennettua paikalleen, pääsevät oppilaat toteamaan saman. Kunhan koko komeus vielä kestäisi opetuskäyttöä. On tunnustettava, ettei italialainen yllä saksalaisten laatutasoon. Toivottavasti siis kaikki osat pysyvät ehjinä!

Alfa Romeo toteutti muuten myös itse vastaavan idean kuin minä. Vain muutama päivä sen jälkeen, kun sain ensimmäisen hahmotelman Paint 3D:llä valmiiksi, tehdas julkisti erikoiserän Stelviosta ja Giuliasta, joissa on vähän vastaavanlainen teippaus. Liekö heillä ollut pääsy dropbox-kansiooni? Tosin tämä Giulietta muistuttaa ulkoasultaan paljon enemmän F1-autoa, kuin valmistajan oma näkemys. Ja on aivan turha haastaa oikeuteen, Alfa Romeon kannattaa olla vain tyytyväinen, että suostuimme maksamaan itse tästä taideteoksesta!

© Caradise 2019