Uusi ura urkenee, osa 2

Kuusi vuotta sitten aloitin Hämeenlinnan Autokoulussa opetusharjoittelijana. Liikenneopettajaluvan saatuani tein töitä koko ajan samalle yritykselle nousten harjoittelijasta aina toimitusjohtajaksi asti! Yrittäjänä ehdin olla käytännössä kaksi vuotta, kun vuosi sitten myimme firmamme CAP Groupille. Syynä oli lähinnä autokoulualan yleinen hiipuminen kesän 2018 lakimuutoksen jäljiltä. Takaraivossa kolkutti myös ajatus, että haluaisin tehdä vieläkin enemmän autojen parissa töitä…

Nyt kuuden vuoden jälkeen statukseni on taas harjoittelija. Minusta tuli yhtäkkiä automyyjä! Olen oikeastaan jo nuoruudesta saakka ajoittain haaveillut tästä ammatista. Nyt kun saimme yrityskauppojen käytännön järjestelyt ja siirtymät mallilleen, päätin jättää autokoulun ja hakea uutta työpaikkaa. Olinhan saanut ansioluettelonikin vahvemmaksi. Onneksi J. Rinta-Jouppi Oy uskalsi palkata näin vanhan ukon kesätöihin automyyjäharjoittelijaksi. Ja vieläpä Hämeenlinnaan, vaikka olisin kelpuuttanut samaa työtä myös kauempaa! Ja jos kaikki menee hyvin, toivon mukaan saa jatkaa samoja hommia vielä kesän jälkeenkin.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen fiilis uudesta työstä on hyvä, ja myyntityön perusteet ovat jo jollain tavalla hallussa. Autoja on siis mennyt jopa kaupaksi! Toki paljon on vielä opeteltavaa, mutta olen mielestäni oppinut uuden työn melko nopeasti, ja tulen päivä päivältä varmemmaksi ja vakuuttavammaksi. Tervetuloa siis autokaupoille Tiiriöön!

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa Caradisen osalta? Se jää vielä nähtäväksi. Ainakin Rinta-Joupin valikoimassa on jatkuvasti muutama sporttisempikin auto, joita pääsee silloin tällöin itsekin kokeilemaan. Mutta ensin haluan oppia kunnolla automyyjän työn, ennen kuin alan lainailemaan erikoisautoja ilta-ajeluihin. Täytyyhän sitä tietää, mitä on myymässä!

Omatkin autot saattavat päätyä kesän aikana myyntiin. Mitään pakotetta ei ole luopua kummastakaan, joten kovin halvalla en niitä suostu myymään. Onhan ne kuitenkin toimiva autoja molemmat, joilla on kiva ajella. Mazdan sivuikkuna saatiin toimimaan uudella katkaisijalla, joka upposi keskikonsoliin helposti ilman sen suurempaa ruuvaamista. Hinta briteistä tilattuna noin 60 €, ei paha. Volvossa alkaa olla enemmän kauneusvirheitä, mutta ehkä yksi niistä saadaan hoidettua tällä viikolla ilmastointihuollossa!

© Caradise 2021

Näkemiin Alfa!

Vuosi 2020 on ollut hyvin poikkeuksellinen. Korona on pakottanut pitämään turvavälejä ja pysymään, jos ei nyt aina kotona, niin ainakin Koti-Suomessa. Omassa elämässäkin on tapahtunut paljon. Kevään alkaessa menimme naimisiin, joten Caradise on jäänyt huomiossa vähemmälle.

Myös työrintamalla on ollut murrosta. Saimme yrityksestämme ostotarjouksen, johon oli tartuttava. Suomen suurin autokouluketju CAP osti Hämeenlinnan Autokoulun kesäkuussa! Itse siirryin työntekijäksi samaiseen firmaan. Vastuut vähenivät ja velkojen lyhennys alkoi. Koko kesä on tietysti mennyt sopeutuessa muutoksiin.

Suuremmilta tunnekuohuilta on sentään yrittäjyydestä luopuessa säästytty, mutta nyt on haikeutta ilmassa. Uusi omistaja tuo tietysti mukanaan omat kuvionsa ja työkalunsa, ja niihin totutellessa on mennyt aikansa. Ja nyt on autojen vuoro päivittyä uusiin: kaunis ja ainutlaatuinen Alfa Romeomme myytiin Kamuxille! Siis sinne, mistä se aikanaan hankittiin. Tilalle tuli uusikorinen musta BMW 118i, yksi kymmenistä samanlaisista. Suurtuotannon edut ajavat intohimon ohi!

Giulietta ehti palvella autokoulukäytössä puolitoista vuotta. Sinä aikana oppilaat rullasivat Alfaan 20 000 kilometriä lisää mittariin, ja ilman mitään teknisiä ongelmia. Moni nuori sai inssinsä läpi tällä eloisalla italialaisella. Toki toiset oppilaat pitivät ylihelposta ja idioottivarmasta Golfista enemmän. Tuoreet kuskit eivät ehkä osaa vielä arvostaa Alfa Romeon tarkkoja ajo-ominaisuuksia ja herkkää reagointia.

Mutta minä osaan! Sen takia oli vielä viimeisenä iltana ennen luovutusta vietävä Alfa mutkateille ja ajettava sitä niin kuin Alfaa kuuluukin! Työnnetään siis Dynamic päälle ja kohti kaarteita. Tottakai järki pysyi tiukasti päässä, onhan autossa edelleen firman mainokset kyljissä.

Alfan ajettavuus mutkissa on kieltämättä erittäin hyvä! Nopeutta tekisi mieli nostaa koko ajan. Giulietta kääntyy niin herkästi ja innokkaasti kurveihin, että hymy nousee väkisin suupieleen. Mikään muu tämän koko- ja teholuokan auto ei kykene samaan. Myös luiston alkaessa auto käyttäytyy loogisesti. Muutenkin auton ominaisuudet ovat toimivat, ja tämä kelpaa perheautoksi enemmän kuin hyvin!

Dynamic-asetuksessa Giulietta reagoi kaasuun ärhäkästi. Jopa niin ärhäkästi, että normaalit liikkeellelähdöt sujuvat tottumattomalta nykien! Mutta tämä ominaisuus on omiaan kurveissa herkutteluun. Toisaalta 1,4-litraisen kyvyt eivät riitä loputtomiin, ja 140-heppaisen turbomoottorin puhti alkaa loppua 5 000 kierroksen paikkeilla. Mutta juuri näin auton pitää käskyjä totellakin, viiveettä ja välittömästi. Ikävä tulee!

Toisaalta ikävän ei välttämättä tarvitse olla lopullinen. Toivoisin, että niin Kamux, kuin sitten tuleva ostajakin osaisi arvostaa persoonallista teippausta, eikä niitä revittäisi heti pois. Toki autokoulun logot on hävitettävä, mutta olisin erittäin tyytyväinen, jos F1-henkiset tarrat saisivat koristaa Giuliettaa vielä pitkään. Mikäpä olisikaan kivempi muisto, kuin nähdä punavalkoinen Alfa Romeo jossain moottoritiellä uuden omistajan hymyillessä paksun ratin takana! Näkemiin Alfa ja kiitos!

© Caradise 2020

XXIX Bella Italia

Olen viime vuosina alkanut potemaan jo pienimuotoista kyllästymistä kaikenlaisiin autotapahtumiin. Nykyisin suurimpana motivaattorina on ollut lähinnä ajaa paikalle omalla harrasteautolla. Tästä syystä tämän vuoden Bella Italia olikin yksi kesän harvoista tapahtumista, jonne oli pakko päästä. Olihan hallussani ensimmäistä kertaa elämässäni italialainen auto, jolla kehtaisi ajaa paikan päälle!

Sinänsä Bella Italia ei ole vuosien saatossa juuri muuttunut. Niinpä oli helppo suunnistaa Hämeenlinnan Autokoulun Giuliettalla Mustialan kartanon maille muiden Alfa Romeoiden sekaan. Yleisön ohi lipuessa huomasi välittömästi, kuinka hyvin F1-teippaus puree. Vaikka paikalla oli useita samanmallisia, näyttävä ulkoasu sai monet räpsimään kuvia Alfastani! Kieltämättä en ole aiemmin omilla autoillani saanut vastaavaa huomiota kuin nyt.

Peruutin punavalkoisen Giuliettan vinoparkkiin hieman syrjään. Autoja tuntui olevan kentällä viime vuosia enemmän, tai ainakin Alfoja, enkä halunnut herättää liikaa huomiota. Silti oli hauska seurata sivusta, miten omasta autosta puhutaan ja otetaan kuvia! Vaikka en ollut kalastelemassa uusia asiakkaita, vaan näyttämässä luomustani, en ihmettelisi, jos joku alfisti työntäisi jälkikasvunsa juuri meidän autokouluun.

Autot ovat järjestäytyneet Bella Italiassa merkeittäin. Alfoja ja Fiateja on selvästi eniten, molemmilla on sopivasti edustusta käyttöautoista vähän harvinaisempiin sportteihin. Lancia on kolmanneksi yleisin valmistaja. Ferrareita ja Maserateja oli tänäkin vuonna molempia kymmenkunta. Yhtään harvinaisempaa merkkiä, kuten Lamborghinia tai De Tomasoa, ei ollut nyt paikalla.

Tällä kertaa säväyttävimmät yksilöt eivät silti olleet kotoisin Maranellosta, vaan nimenomaan Alfa Romeon upeita urheiluautoja. Vuosikymmenen takainen 8C Competizione sekä pienempi ja nuorempi 4C keräsivät yhdessä suurimman yleisön ympärilleen! Molemmat ovat jääneet erittäin harvinaisiksi keräilymalleiksi, jotka oli ilo nähdä ilmielävinä vierekkäin.

Italialaiset ovat ylipäätään panostaneet autosuunnittelussa muotoiluun, jopa käytettävyyden kärsiessä. Ja tästä saa Bella Italiassa hyvän käsityksen. Tämän olen itsekin päässyt oppimaan alkuvuoden aikana. Myös riemukas ajettavuus kuuluu italiaanojen hyveisiin. Sen sijaan saksalaisten suosimat laadukkuus ja kestävyys eivät aina ole italialaisten autojen tunnusomaisia piirteitä, mutta silti niille löytyy oma vankka fanijoukkonsa. Ja tätä joukkoa pääsee tapaamaan joka heinäkuu Tammelassa!

© Caradise 2019

Win On Sunday, Sell On Monday!

Moni varmaan miettii, miksi ihmeessä autotehtaat polttavat miljoonia, jotta menestyisivät moottoriurheilussa ympäri maailmaa. Amerikassa tämä on tiedetty jo pitkään: ”Who wins on Sunday, sells on Monday!”. Eli voittava auto parantaa myyntiä, ainakin teoriassa.

Suomalainen jääräpää ei silti myönnä ostavansa Toyota Yarista sen takia, että sellaisella lennetään kahtasataa ikivanhojen mäntyjen välissä. Mutta oma esimerkkini on poikkeuksellinen vahvistus väitteelle! Vain viikkoja sen jälkeen, kun Sauberin F1-talli julkisti kilpailevansa tulevalla kaudella Alfa Romeon nimissä, hankin Hämeenlinnan Autokouluun tuoreen Giuliettan!

Enkä tyytynyt vain hankkimaan Alfa Romeota, vaan halusin sen näyttävän myös siltä! Koko talven olen hahmotellut päässäni näyttävää teippausta, joka muistuttaisi mahdollisimman hyvin Kimi Räikkösen viimeisintä Formula 1 -autoa. Kun talli viimein julkisti autonsa värityksen Barcelonan testeissä, isot rattaat pyörähtivät nopeasti liikkeelle.

Noin kahta kuukautta myöhemmin Alfa on vihdoin valmis! Lopputuloksia voitte ihmetellä kuvista. Suoraan sanottuna en olisi uskonut sen toteutuvan näin nopeasti. Hämeenlinnalainen OA Hyvönen ja tallikaveri Luolaja Creative saivat toteutettua visioni erittäin tyylikkäästi. Viininpunainen sävy on metallihohtoinen, ja yksityiskohdatkin kestävät lähemmän tarkastelun. Tuplaviiva on juuri sopivan kaareva ja sopusuhtainen. Tyylitellyssä Alfa Romeon logossa huomasin tänään olevan piilossa Sveitsin lipun, tallin kotimaasta muistuttaen. Kaiken kaikkiaan olen luomukseen kieltämättä erittäin tyytyväinen!

Todellisuudessa olen haikaillut Alfa Romeota opetusautoksi jo pidemmän aikaa. Syytkin on helppo luetella: Ensinnäkin, Giulietta muistuttaa ominaisuuksiltaan vanhan koulukunnan autoja. Siinä on siis perinteinen käsijarru, joka on tarpeellinen liukkaan radan opetuksessa. Toiseksi, se käynnistyy avaimesta kääntämällä. Näinhän siis käynnistyy hyvin todennäköisesti se oppilaan ensimmäinen autokin! Nykytrendien mukainen nappikäynnistys löytyy vain harvan aloittelevan autoilijan ensimmäisestä menopelistä. Ja Alfa Romeo on tietysti huomattavasti persoonallisempi vaihtoehto kuin vaikkapa Kia, joka sekin täyttää helppokäyttöisen perusauton kriteerit!

Giulietta on myös tunnokas ajettava, mikä varmasti helpottaa opetusta. Nopea ohjaus saattaa tosin olla joillekin hankala hahmottaa. Lisäksi vaihteiden välitykset ovat mielestäni paremmat: Giulietta ei työnnä kakkosvaihteella liian lujaa mutkiin ja risteyksiin, toisin kuin monet saman luokan diesel-autot. Heti kun opetuspoljin saadaan asennettua paikalleen, pääsevät oppilaat toteamaan saman. Kunhan koko komeus vielä kestäisi opetuskäyttöä. On tunnustettava, ettei italialainen yllä saksalaisten laatutasoon. Toivottavasti siis kaikki osat pysyvät ehjinä!

Alfa Romeo toteutti muuten myös itse vastaavan idean kuin minä. Vain muutama päivä sen jälkeen, kun sain ensimmäisen hahmotelman Paint 3D:llä valmiiksi, tehdas julkisti erikoiserän Stelviosta ja Giuliasta, joissa on vähän vastaavanlainen teippaus. Liekö heillä ollut pääsy dropbox-kansiooni? Tosin tämä Giulietta muistuttaa ulkoasultaan paljon enemmän F1-autoa, kuin valmistajan oma näkemys. Ja on aivan turha haastaa oikeuteen, Alfa Romeon kannattaa olla vain tyytyväinen, että suostuimme maksamaan itse tästä taideteoksesta!

© Caradise 2019

Trilemma

Eletään jo huhtikuuta, ja vasta viime viikolla kaivoin Mazdani ulos tallista keväiseen lämpöaaltoon. Oikeastaan olisi tehnyt mieli heittää ensimmäinen lenkki jo helmikuun poikkeuksellisessa lämmössä, mutta Suomen laki ei (vielä) salli ajelua kesärenkailla helmikuun kuivalla asfaltilla. Toisaalta arvasin ilman kylmenevän maaliskuussa, joten en halunnut vielä katkaista maksutonta liikennekäytöstä poistoa. Aiempina vuosina olen ottanut Mazdan ajoon jo maaliskuun alussa.

Syitä kesäauton myöhäiseen käyttöönottoon on sään lisäksi pari muutakin. Tämä on oikeastaan ensimmäinen talvi, kun toinen autoni on myös omalla tavallaan nautinnollinen. Volvokin houkuttelee aurinkoisina päivinä kruisailemaan, ja keksimään keinotekoisia matkakohteita, kuten lähiseudun kartanoita. Silti kilometrejä on puolen vuoden aikana kertynyt vain reilut 4000. C70 toimii edelleen moitteetta, ja noin 12 litran keskikulutukseen alkaa tottua!

Toinen syy tulee Ruotsin kautta Italiasta. Hankin Hämeenlinnan Autokouluun vähänajetun Alfa Romeo Giuliettan opetuskäyttöön! Kyllästyin kolmesylinterisen BMW 116d:n jatkuvaan sammuiluun, ja halusin paljon tunnokkaamman bensa-auton tilalle. Giuliettaa ei enää myydä uutena Suomessa, joten tarpeeksi hyväkuntoista Alfaa piti kalastaa meren takaa. Kamux luki ajatuksiani, ja toi Ruotsista Suomeen juuri halutun kaltaisen yksilön, mikä helpotti kummasti ostopäätöstä!

Top Gearin Jeremy Clarkson esitti viisauden, että jokaisen kunnon autohullun pitää joskus hankkia Alfa Romeo! Vaikka Alfa on kaukana täydellisyydestä, sen ajettavuus ihastuttaa välittömästi. Nopea ohjaus ja pirteät välitykset saavat tehottomankin auton tuntumaan ärhäkältä. Keskikonsolin DNA-kytkin herkistää autoa entisestään.

Heti ensimmäisenä aamuna töihin mennessä vastaantullut Giulia-kuski heilautti kättään sielunveljeyden merkiksi! Tämä pisti välittömästi hymyn huulille. Olemme samassa veneessä. Olemme molemmat riippumattomia yksilöitä, jotka uskaltavat uida vastavirtaan. Siis Alfa-uroksia.

Kohta autokoulun oppilaat pääsevät maistamaan tätä tunnetilaa. Mutta sitä ennen valkoinen Giulietta saa näyttävän teippauksen, joka tullaan huomaamaan kaupungilla! Tätä odotellessa elän jokapäiväisen trilemman edessä: Millä autolla näistä kolmesta menisi töihin??

© Caradise 2019

Viisi vuotta, eikä suotta!

Tänään on juhlapäivä, sillä Caradise-blogi on pysynyt pystyssä päivälleen viisi vuotta! Päivityksiä ei enää ehkä tule niin usein kuin alkuvuosina, mutta tekstejä on kertynyt vuosien saatossa merkittävä määrä. On siis hyvä aika muistella hieman menneitä ja kerrata sitä polkua, miten tähän on tultu. Viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua yllättävän paljon asioita, joista moni sellaisia, jota en olisi pystynyt etukäteen suunnittelemaan tai unelmoimaan. Tästä kaikesta siis julkinen kiitos Kaikkivaltiaalle yläkertaan!

Nimi Caradise juontaa juurensa oikeastaan paljon kauemmas kuin viiden vuoden päähän. Nuoruuden haaveenani oli autotoimittajan ammatti. Ehkä se on sitä jollain tavalla edelleen. En keksi mitään kivempaa, kuin ajella hienoilla autoilla upeissa maisemissa. Ensimmäistä kertaa Caradise-nimi esiintyykin itse tekemissäni autolehdissä, joita ilmestyi kerran vuodessa 2006-2009. Aiheet olivat pitkälti samoja kuin blogissakin, ja parhaimmat tekstit on lainattu suoraan nettiversioon! Nämä lehdet eivät siis koskaan olleet myynnissä, ja niistä löytyy ainoastaan yksi (ja korvaamaton) kappale kustakin.

Noin vuonna 2010 marssin neljä lehteä salkussani suomalaisten autolehtien toimituksiin toteuttamaan haavettani. Isojen ovien sulkeuduttua päädyin lopulta avustajaksi Spinneri-lehteen, joka keskittyi itse rakenneltuihin harrasteautoihin. Päätoiminen työ oli mahdotonta, mutta pesti toimi hyvin palkallisena harrastuksena, josta jäi monta kivaa muistoa. Spinnerin tarina päättyi vuodenvaihteessa 2014-2015, ja viimeiseen numeroon sain itsekin julkaistua vielä yhden artikkelin.

En silti halunnut jättää autojuttujen kirjoittamista, joten näin parhaaksi perustaa oman blogin vanhalla tutulla nimellä! Niihin aikoihin ajelin pikkubussia Kovasen tallissa Helsingissä. Pian sen jälkeen elämä kuljetti Hämeeseen liikenneopettajakouluun ja lopulta aina Hämeenlinnan Autokouluun yrittäjäksi asti!

Jos kysyisit mitä tapahtuu seuraavan viiden vuoden aikana, siihen on aivan mahdoton vastata. Jos jotain veikkaisin, niin pieleen menisi! Toivottavasti edes osa veloista on saatu maksettua. Mutta kiitollisin mielin otan vastaan sen, mitä ylhäältä annetaan…

Omat autotkin ovat vuosien saatossa vaihdelleet. Erinäisten kokeilujen jälkeen olen päätynyt luotettavaan ja itseni näköiseen kaksikkoon: Mazda MX-5 ja Volvo C70. Kun Miata tyydyttää urheiluautoilun tarpeet, Volvolle jää vakaan cruiserin rooli, joka vie perille tyylikkäästi säässä kuin säässä.

Ruotsalaisuudestaan huolimatta C70 ei ole osoittautunut mitenkään ylivertaiseksi talvipakkasilla. Turbomoottori tuntuu olevan hidas lämpiämään, joten lohkolämmitin kannatti korjata. Tällöin ainakin sisätilanlämmitin pitää lämpöä yllä. Ehkä vanhanaikainen automaattivaihteisto pudottaa kierrokset liian herkästi tyhjäkäynnille, kun kaasua ei käytä, ja ajoviima viilentää moottoria tarpeettomasti.

Volvon kulutuslukemakin on aika hurja. Joulukuun kylmäkäynnistyksiä ja kaupunkiajoa sisältävä tankillinen kulutti yli 16 litraa satasella! Toisaalta kaiken kaikkiaan käyttökulut 3 000 kilometrin ajon jälkeen ovat noin 24 senttiä kilometriltä, mikä on vähemmän kuin Mazdassa, tai oikeastaan missään muussakaan omistamassani autossa…

Liukkailla keleillä C70 on todettu odotetun vakaaksi, jota ei lumikinokset juuri hetkauta. Toisaalta liikkeellelähdöt liukkaalla alustalla vaativat hentoista kaasujalkaa. Vajaa 200 hevosvoimaa etupyörillä on välillä hankala välittää tiehen. Volvossa pitäisi olla luistonesto, mutta en ole oikein vakuuttunut sen toimintakunnosta.

Eipä siis valittamista tällä hetkellä! Yrittäjän arki on toki ollut kiireistä, mutta näin tammikuun rauhassa ehdin itsekin pitää pari viikkoa lomaa. Pian pääsenkin tutustumaan Dubailaiseen ökyautokulttuuriin! Siitäkin kattava raportti kuvineen Caradisessa muutaman viikon kuluttua… 

© Caradise 2019

Hei, me säästetään!

Suoritin autokoulun silloisen kakkosvaiheen yli kymmenen vuotta sitten. Muistan tilanteen edelleen. Ajelin silloin opettajani kanssa erään lenkin kahteen kertaan ympäri kotikaupunkiani. Samalla mittailimme kulutuslukemia. Ekan kierroksen sain ajaa omaan tyyliini ja toisella sain vinkkejä taloudelliseen ajamiseen. Tarkkoja lukemia en muista enää, mutta sen muistan, että bensa-Focuksen tulos parani ainakin litralla. Tästä jäi hyvä mieli, sekä periaatteet, joita olen pyrkinyt liikenteessä noudattamaan.

Nykyään kakkosvaihe on muuttunut syventäväksi ja väliin on ängetty puoliturha harjoitteluvaihe. Syventävään vaiheeseen kuuluu parin ajotunnin mittainen arvioiva ajo, jossa keskitytään taloudelliseen ajamiseen. Olen siinä ottanut käyttööni hyväksi havaitun kahteen kertaan ajettavan kulutuslenkin, jota oppilaani ajavat. Lenkki on tarkkaan mietitty mahdollisimman monipuoliseksi, ja on pituudeltaan 32 kilometriä. Noin puolet ajasta menee taajamassa ja toinen puoli taajaman ulkopuolella.

Ihannetulos lenkillä on täynnä nelosia. Kierros kestää usein 44 minuuttia, jolloin keskinopeudeksi tulee 44 km/h. Parhaimmat oppilaat pääsevät 2012-mallisella Volkswagen Golf 1.6 TDI:llä 4,4-litran kulutukseen. Itsekään en ole tämän alemmaksi päässyt. Tästä onkin muodostunut yksi lempitunneistani, ja oppilaanikin ovat saaneet aikaan rohkaisevia tuloksia.

Päätin koittaa lenkkiä myös omalla Carismallani. Tullessaan markkinoille suorasuihkutuksella varustettu GDI-moottori oli aikaansa edellä. Matalia kulutuslukemia ihmeteltiin, ja 125 hevosvoimaa on silti ihan mukavasti. Oman auton moottori toimii edelleen niin kuin pitää, 350 000 kilometrin jälkeen.

Aika harva tuntuu tietävän taloudellisen ajamisen periaatteita, tai sitten niitä ei todellakaan malteta liikenteessä noudattaa. Autoilijat eivät edes tajua, että taloudellinen ajaminen on oikeastaan aika ripeä tapa liikkua paikasta toiseen. Avainsana on ennakointi. Eli pitää katsoa niin pitkälle kuin vain näkee ja toimia sen mukaan. Vauhti pitäisi kerätä ripeästi pienellä vaihteella (yleensä kakkosella) ja sitten pitää mahdollisimman tiukasti tavoitenopeudessa isoimmalla käyvällä vaihteella. Ja sitä saavutettua liikettä pitäisi osata säilyttää mahdollisimman paljon risteyksissä. Joten jarrutukset ja pysähdykset ovat pannassa ja moottorijarrutusta vaihteita pienentämällä kannattaa hyödyntää mahdollisimman usein. Eli rullataan aina kun pystyy koskematta mihinkään polkimeen. Joskus on kuitenkin pakko pysähtyä valoihin, silloin ei auta kuin pysähtyä kokonaan, ykkösellä matelukaan ei juuri säästä.

Jos oikein haluaa hifistellä, nopeuskin pitää pitää tiukasti kurissa, eli ei yhtään ylinopeutta. Toisaalta ei ole järkeä ajaa liikennettä hidastellenkaan. Myönnän ajavani usein yli sallitun, ja pitkäaikainen keskikulutus asettuu Mitsubishilla 7,3 litran tuntumaan. Tässä ajotietokone ja käytännön laskut osoittavat suurin piirtein samoja lukemia. Oletin siis pääseväni kulutuslenkillä jonnekin alle seiskan lukemiin. Kuten rata-ajossa Ahvenistolla, Carisma kyvyt yllätti taas. Pihistelylenkin tulokseksi jäi vain 6,2 litraa satasella!

Normaalit sähkölaitteet olivat käytössä, tosin ilmastointia en yleensä syksyn viileydessä käytä, jos ei tarvi. Siitä vain kokeilemaan omalla autolla, reittikartta on piirrettynä alhaalla kuvissa. Kerro vaikka kommenttikenttään, mitä lukemia saat omalla autolla aikaiseksi. Itsekin pyrin testaamaan kulutusta tällä lenkillä niillä autoilla, joita satun saamaan lainaksi Hämeenlinnan seudulla.

Vertailun vuoksi autokoulun vanha Golf menee siis parhaimmillaan 4,4 litran kulutuksella, ja uudempi korimalli samalla moottorilla vie yllättäen muutaman kymmenyksen enemmän. Aina ei mene kehitys näköjään parempaan suuntaan. Muutenkin huijauspolitiikka on saanut ilmoitetuissa kulutuslukemissa yliotteen. Teoreettinen EU-yhdistetty kulutus on vuoden 2012 Golfilla tasan neljä ja vuoden 2015 Golfilla minimaaliset 3,8 litraa. Molempia on käytännössä täysin mahdotonta saavuttaa. Vertailun vuoksi vuonna 2000 GDI-Carisman yhdistetyksi kulutukseksi ilmoitettiin realistinen 6,8 l/100 km, jonka siis pystyin alittamaan testilenkillä yli puolella litralla!

© Fonecta

 

Nyt se on virallista!

Pahoittelut Caradisen hiljaiselosta. Olen ollut huhtikuusta asti opetusharjoittelussa Hämeenlinnan Autokoulussa, ja täytyy kiitollisena todeta, että töitä on riittänyt kiitettävästi. Loppukesä ja alkusyksy menivät vielä tiukasti toiseen tutkintoon valmistautuessa. Tähän tietysti päälle kaikki pakolliset kissanristiäiset, joten en ole ehtinyt päivittää blogia juurikaan. Toivottavasti siihen saadaan nyt muutos.

Koko liikenneopettajakoulun suuritöisin urakka on nimenomaan tämä toinen tutkinnon osa. Hyväksyttynä se oikeuttaa viralliseen autokoulun opettajan titteliin, tosin vain nelipyöräisten opettamista varten. Vakaalla itsevarmuudella suoritin tutkintoni syyskuun lopussa. Tutkintolautakunnan tulkintaerimielisyyksien tähden ensimmäistä yritystä ei kuitenkaan vielä kokonaan hyväksytty. Raati jäi kaipaamaan lisää näyttöä etenkin harjoittelu- ja syventävän vaiheen opettamisesta. Tämä lykkäsi luvansaantia automaattisesti kuukaudella.

Nyt on kuitenkin suurin uurastus takana ja tänään sain vihdoin käsiini todistuksen hyväksytystä tutkinnon suorittamisesta! Tämä lappu kun viedään poliisille, niin saan virallisen liikenneopettajaluvan, joka oikeuttaa tekemään töitä autokoulussa täydellä palkalla. Aloitin myös tänään erikoistumisen yrittäjäkurssilla, joten koulussa menee edelleen noin viikko kuukaudesta. Pääosin voin kuitenkin tehdä alan hommia, mikä on osoittautunut paljon opiskeluja kivemmaksi. Kannatti todella vaihtaa alaa!

Alan siis päästä taas säästötavoitteeseeni ja avoautokuume pysyy korkealla pimenevästä syyssäästä huolimatta. Verottajakin on luvannut reilun joulubonuksen heti kuun alkuun, joten ehkä heti lumien sulettua kykenen realisoimaan haaveeni rättikattoisesta kesäpelistä!

Tätä painetta tukee vielä Mitsubishini kunto. Toistaiseksi Carisma on toiminut erittäin hyvin, jarrutkin saatiin kuntoon pikkuvaivalla ja –rahalla. Mutta kesärenkaat alkavat olla vaihtokunnossa, hihnanvaihto kohta edessä ja rohiseva kytkinkin olisi pitänyt vaihtaa jo edelliseen katsastukseen mennessä. Mitsun leima menee umpeen keväällä, ja ellei uusi irtoa kivuttomasti, viimeistään silloin autonvaihdolle on akuutti tarve. Yhtään ylimääräistä ropoa en aio enää Carismaani upottaa. Vaikka onhan se palvellut kokoajan nöyrän moitteettomasti ja näyttänyt kyntensä radallakin!

© Caradise 2015

 

Ratakärpänen puraisi!

Kun kerroin harjoittelukouluni isännille käyneeni kaahaamassa Ahveniston moottoriradalla, tartutin heidätkin kuumeeseen. Houreissaan he lupasivat kustantaa kouluprojektini ja rata-alue varattiin yksinomaan meidän ja kavereiden käyttöön pariksi tunniksi. Samalla pidin heille oppitunnin, kuinka ajetaan radalla turvallisesti ja autoa hajottamatta.

Osallistujia olikin mukavasti: 12 autoa ja yksi moottoripyörä. Suurin osa oli tavallisia henkilöautoja, mutta ääripäitä edustivat viimeisimmän polven Toyota Supra sekä upouusi pikkupaku Ford Transit Courier. Yllättävän moni tuli dieselillä. Kivaa oli kaikilla, eikä törmäyksiäkään onneksi sattunut. ”Läheltä piti”-tilanteita riitti varmaan kaikille, mutta sehän kuuluu vain asiaan!

Alussa rata oli märkä, mutta sade oli jo loppunut, joten rata kuivui nopeasti varsinkin ajolinjan kohdalta. Tosin pääsuoran jälkeinen tiukka jarrutus pysyi pelottavan liukkaana pitkään. Viimeisen puolen tunnin aikana rata oli jo niin kuiva, että jokainen pääsi kellottamaan haluamiaan aikoja. Kaikki taisivat jopa päästä alle kahden minuutin rajan!

Itsekin sain ajettua useamman nopean kierroksen päivän päätteeksi. Niistä jopa kolme meni alle 1:50 ja autokohtainen ennätys parani muutamalla kymmenyksellä! Viimeisellä nopealla tosin jarrut alkoivat olla jo niin finaalissa, että poljin painui suoraan lattiaan saakka. Varikolla tulikuumat jarrut höyrysivät vielä pitkään ja jarrunestettä valui hajonneesta sylinteristä levyille pienen liekin kera. Kotiin ajettiinkin sitten ihan hissukseen käytännössä pelkän käsijarrun varassa!

Tänään tutkin vahinkoja ja totesin kaikkien etujarrupalojen olevan totaalisen loppu. Pelkääjän puoleinen jarrumäntä oli käytännössä murskannut jarrupalan ja koko komeus on sulanut yhdeksi möykyksi. Olin siis sotkenut jarrupoljinta niin raivokkaasti, että rautakin taipui! Uusien palojen asennus ei siksi onnistu ihan heittämällä ja tiedossa on todennäköisesti koko satulan vaihto. No onneksi niitä saa romuttamoilta sopuhintaan…

Ratakärpänen on siis puraissut pahasti ja tartunta on leviämässä lähipiiriin kuin rutto. Ensimmäiset haavat on revitty ja parantuminen ottaa aikansa ja lääkkeensä. Rata-ajo on kuin huume: tekee mieli päästä kovempiin aineisiin ja kovempiin nopeuksiin! Siihen tarvitaan aina vain kalliimpaa kamaa! More speed!!



© Caradise 2015

 

Uusi ura urkenee

Vuosi sitten en ollut edes vielä liikenneopettajakoulun pääsykokeiden haastattelussa. Nyt olen jo ehtinyt aloittaa uuden urani autokoulun opettajana Hämeenlinnan Autokoulussa! Tosin statukseni on vielä opetusharjoittelija ainakin elokuuhun asti, kunnes on toisen tutkinnon osan vuoro. Sen suorittamalla voi saada sen virallisen liikenneopettajaluvan. Siis vain vuoden kuluessa opintojen aloituksesta!

Oikeastaan olisin voinut aloittaa työurani jo aiemminkin. Sain ensimmäisen osuuden hyväksyttyä jo helmikuun alussa, jolloin työharjoittelunkin olisi voinut aloittaa. Oma autokouluni vain odotti Trafilta hyväksyntää harjoittelukouluksi kuukausia. Tällä viikolla sain kuulla, ettei sitä hyväksyntää enää edes tarvita! Muutokset ajokorttilakiin tulivat voimaan maaliskuun 15. päivä, ja uuden lain mukaan liikenneopettajakoulun hyväksyntä riittää. Olisin siis jo silloin voinut aloittaa palkallisen harjoittelun. Nyt kului kuukausi ikään kuin hukkaan.

Viime tiistaina lupa-asiat saatiin viimein kuntoon. Kuin vahvistukseksi Korkeimmalta, autokoulun postiluukkuun putosi samana päivänä vihdoin myös se Trafin hyväksyntä harjoittelukouluksi, jota ei enää tarvitakaan! Eikä tämä kuukausi kokonaan hukkaan heitettyä aikaa ollut, muuten olisi saattanut jäädä huikea Euroopan kiertue tekemättä.

Nyt olen tehnyt pari työpäivää ihan oikeita autokoulunopettajan tehtäviä. Ja hyvältä vaikuttaa! Nuorten tulevien kuskien kanssa on kiva ajella ympäri Hämettä. Hyvien kuljettajien kanssa suurimmaksi haasteeksi on noussut sopivien reittien keksiminen. Toisaalta maakunta tulee näin hyvin tutuksi!

Kevät tulee ja kesäloma menee

Liikenneopettajakoulu koostuu neljästä tutkinnon osasta, joista jokainen kestää suunnilleen puoli vuotta. Suoritin elämäni ensimmäisen näyttötilaisuuteni tammikuun lopussa. Se hyväksyttiin, ja sen jälkeen voin aloittaa opetusharjoittelun ihan oikeassa autokoulussa. Harmi vaan, oma harjoittelukouluni odottelee edelleen hyväksyntää Trafilta, enkä ole voinut aloittaa harjoittelua. Helmikuu sujui vielä kotona kasvatustieteitä opiskellen, mutta maaliskuussa oletin töiden jo alkavan. No eipä sitä lupaa näy eikä kuulu…

Ehdin jopa hetken unelmoida siskoni avoautosta, joka on taas pantu kevääksi myyntiin. Sillä opetusharjoittelu ilman ohjaajaa pitäisi olla palkallista! Mutta töiden alkamista odotellessa siirtyvät kesäautohaaveetkin.

Tällekin kuukaudelle on silti keksitty tekemistä. Kaksi viikonloppua menee Kairos-kurssin parissa entisessä synnyinkaupungissani. Niiden välissä on ollut sopivaa luppoaikaa, ja säätkin ovat olleet poikkeuksellisen aurinkoisia. Tajusin yhtäkkiä olevani jo kesälomalla! Koska harjoittelun alku viivästyy, ei sitä sitten tulevana kesänä enää lomailla, jos töihin pääsee…

Koulupuuhien lisäksi hyvä ystäväni (jo Caradisen lukijoille tuttu) neiti B on keksinyt minulle mielekästä tehtävää lomalle! Määrätietoisen naisen suunnitelmista voi muuten lukea hänen omasta blogistaan. Hän on siis muuttamassa Etelä-Eurooppaan pakoon kylmää ja pimeyttä. Siihen tarvitaan tietysti auto ja kävimme helmikuussa ostamassa hänelle Turusta tilavan Renault Scenicin. Ja kun olen saanut kunnian toimia neiti B:n ”hovikuljettajana” aiemminkin, lähden hänen kaverikseen automatkalle Välimeren rannalle.

Ensi maanantaina ajamme taas Turkuun ja tällä kertaa suoraan uudelle Viking Grace-laivalle. Sen jälkeen on viikko aikaa körötellä kohti Etelä-Ranskaa. Tilasin lentolipun takaisin Suomeen Nizzasta kuun viimeiselle päivälle, ja neiti B aloittaa siitä oman seikkailunsa Chihuahuansa kanssa! Matkan varrelle osuu myös valtava määrä autohullun turistirysiä, mutta seurasta johtuen jätän ne suosiolla seuraavaan kertaan. Okei, pari poikkeusta on ehkä tiedossa, mutta kerrotaan niistä sitten lisää kun jotain tapahtuu!

Happy New Year!

Ohhoh, vuosi on mennyt ja Caradise-blogi on edelleen pystyssä! Kiitokset siitä jokaiselle lukijalle! Päivityksiä on loppusyksyn aikana tullut vähänlaisesti, mukamas opiskeltu niin ahkeraan... Mutta joka tapauksessa ollaan jo siinä vaiheessa, että kohta päästään harjoittelemaan ihan oikeiden oppilaiden opettamista ihan oikeassa autokoulussa! Varokaa vaan kaikki hitaat hämäläiset...

Pienellä budjetilla mennään edelleen, joten kilsoja Mitsubishiin on vuoden aikana kertynyt vain reilut kymmenen tuhatta. Ja mikäpä voisi olla halvempi nelipyöräinen? Vikoja ei juuri ole havaittu, ainoastaan ilmastoinnin liitin piti korjata kesähelteillä. Kytkimen painelaakeri krohisee koko ajan, mutta ääni ei ole pahentunut, joten olen päättänyt korjata sen sitten vasta kun se hajoaa lopullisesti. Kulutuskin pysyy reilun seitsemän litran tuntumassa.

Paikallinen liikennekin sujuu ongelmitta, vaikka toisten mielestä Hämeenlinnalaiset ovat surkeita kuskeja. Välimatkat ovat pikkukaupungissa yksinkertaisesti niin lyhyitä, ettei työmatkoilla ehdi tapahtua mitään hassua. Ja aina kun piipahtaa pääkaupunkiseudulla, huomaa taas kuinka landella moni asia on paremmin!

Jotain uutta tänne blogiin on myös tullut uuden vuoden kunniaksi. Koeajot-osiosta mallinimien perästä selviää nyt jokaisen vuosimallit, ja kevään aikana on luvassa muutama eksoottisempikin koeajo arkistojen kätköistä! Sen lisäksi Tapahtumat-välilehti on täydentynyt kalenterilla, joka antaa vinkkejä autohulluille turisteille tulevalle vuodelle. Yritän muistaa pitää sen ajan tasalla!

Avoautokausi jatkuu

Bongasin tuoreesta Tekniikan Maailmasta mielenkiintoisen uutisen. Virallisen tilaston mukaan Suomessa liikkui kesällä 16 212 avoautoa! Kasvua viimevuodesta on noin 500 autoa. Kieltämättä harmittaa ettei oma autoni kuulu tuohon puolen prosentin luokkaan...

Avoautokelit nimittäin tuntuvat vain jatkuvan. Kyynisimpien mielestä avoautolla voi ajella Suomessa vain muutamana hassuna hellepäivänä keskellä kesää. Oma optimismini edustaa toista ääripäätä: avoautokausi kestää mielestäni jopa puoli vuotta! Ensimmäiset päivät, kun rättikattoa kannattaa raottaa, ovat huhtikuun alun aurinkoiset kevätpäivät. Ja usein vielä lokakuulle osuu muutamia aurinkoisia päiviä, jolloin lämpötila kipuaa nippa nappa kymmenen asteen yli. Sadepäivinä ei tule ajeltua katto auki kesälläkään, joten miksi niitä syksylläkään pitäisi laskea. Eli älkää nyt ihan vielä asentako niitä kiinteitä kattoja avoautoihinne...

Omat avoautoilut on sen sijaan lykätty hamaan tulevaisuuteen eli ainakin ensi kevääseen. Nyt keskitytään tiukasti ajo-opetuksen hiomiseen ja liikennesääntöjen kertailuun. Onhan niitä pykäliä muutama päässyt unohtumaan, mutta vielä sentään pääsisin teoriakokeesta läpi, jos sellainen naaman eteen työnnettäisiin!

Syksy tuo mukanaan myös pari uudistusta Caradiseen. Laadin lyhyitä arvioita erikoisemmista autouutuuksista heti kun vain virallisia kuvia irtoaa. Sen lisäksi joidenkin juttujen, kuten tapahtuma-artikkelien alle on lisätty tieto sijainnista.

Hämeen hurmiossa

Loma se vaan jatkuu! Takana on jo vaikka kuinka monta helteistä viikkoa vietetty tekemättä juurikaan mitään. Ennätyspitkä hellejakso ei olisi voinut osua parempaan aikaan. Syyskuun alussa aloitan kuitenkin tiukan opiskelun HAMIn Liikenneopetuskeskuksessa.

Olen nyt asunut Hämeenlinnassa pari viikkoa, ja täytyy myöntää, että upeaan kaupunkiin olen eksynyt. Nähtävyyksiä riittää vaikka kuinka paljon: isoja linnoja ja kartanoita, kauniita puistoja sekä tietysti Suomen maineikkain moottorirata. Ehkä Ahveniston läsnäolo on syypää siihen, että paikallinen autokanta on yllättävän värikästä. Heti ensimmäisellä kauppareissulla näin liikenteessä vanhan TVR:n! Seuraavana päivänä bongasin K-Raudan pihalla Ferrari 599 GTB Fioranon! Joka päivä täällä näkyy myös kaiken tason amerikanrautoja, osa selvästi harvinaisempaa mallia. Voi myös olla, että LinnaCruisingin läheinen ajankohta on saanut kaikki lähiympäristön harrastepelit liikkeelle...

Omaa harrasteautoa en kuitenkaan vielä pysty ostamaan. Siskoni Suomeen tuoma MX-5 olisi ollut myynnissä hyvään hintaan, mutta tarkkojen laskelmien jälkeen en kuitenkaan pystynyt ostamaan sitä itselleni. Lopulliseksi ehdoksi asetin Aikuiskoulutustuen saamisen: 1200-1300 € arvioitu tulo olisi riittänyt juuri ja juuri kattamaan tulevat menot. Sen saanti jäi kuitenkin harmittavan täpärälle: hakemus hylättiin, sillä vaatimus kahdeksan vuoden työkokemuksesta ei aivan täyttynyt. Työkokemusta olisi syyskuun alkuun mennessä vaivaiset 7 vuotta, 10 kuukautta ja 29 päivää...

Koin tämän selvänä merkkinä yläkerrasta, että vielä ei ole aika ostaa unelmien avoautoa! Katsotaan sitten jälleen ensi keväänä, onko rahatilanne oleellisesti parantunut...

 

© Caradise 2014

Autokouluun siitä!

Olen huomannut itsessäni mielenkiintoisen piirteen: Istuessani jonkun toisen henkilön kyytiin (jota tapahtuu yllättävän harvoin...), alan automaattisesti tarkkailla kuljettajan ajotapoja. Millaista vauhtia hän ajaa, miten hän käyttää kaasua, vaihteita, vilkkua ja ties mitä, ja ennen kaikkea miten hän keskittyy ajamiseen. Monessa kohtaa huomaan ajatuksissani, että tuon asian hoitaisin itse aivan toisin. Vielä en kuitenkaan ole uskaltanut avautua ääneen kenenkään ajotavasta. Ehkä hyväkin niin...

Ensi syksystä alkaen saan kuitenkin tehdä sitä oikein luvan kanssa. Monen ystäväni mielestä minusta tulisi pätevä autokoulunopettaja, ja tuo ajatus on jäänyt muhimaan päähäni. Nyt kun talvella töissä oli asiakkaita yhtä vähän kuin oli lunta maassa, siitä ahdistuneena päätin tutkia missä voi opiskella liikenneopettajaksi. Sattumalta hakemuksen viimeinen palautuspäivä osui samalle helmikuun viikolle. Niinpä lähetin nopeasti hakemuksen ja jäin katsomaan mitä tapahtuu!

Maaliskuussa istuin 213 muun kanssa HAMKin Visamäen kampuksen auditoriossa täyttelemässä pääsykoelappusia. Kokeet sujuivat mielestäni hyvin, ja kohta minut kutsuttiin ajokokeeseen huhtikuussa. Tässä vaiheessa minut oli karsittu jo 87 parhaan joukkoon, ja ymmärsin kutsusta, että ajokokeella olisi ratkaiseva merkitys kouluun valitsemisessa. Itseluottamus hipoi jo taivaita, ainahan minä nyt sen verran osaan ajaa!

Itse ajokoe oli hyvin ”inssinomainen”, mikä loi tietynlaisen jännittyneen tunnelman. Onneksi olen läpäissyt inssiajon jo viisi kertaa, eli turhat jännitykset on jo ehditty jännittää. Menihän se ajokoekin ihan hyvin, virheettömästi, mutta ei erinomaisesti. Ehkä ajoin sittenkin aivan liian varovaisesti.

Toukokuussa tuli lopullinen vahvistus: "Sinut on hyväksytty opiskelemaan liikenneopettajan erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen HAMIn ammatti-instituutin liikenneopetuskeskukseen ajalle 1.9.2014 – 31.8.2016."

Täytyy kyllä myöntää, että hyvillä mielin lähden pois pääkaupunkiseudulta. En enää vaan jaksa tätä ahtautta ja keinotekoisesti aiheutettuja ruuhkia, jotka ovat taas kevään edetessä pahentuneet. Helsingin vihamielisyydessä autoja ja autoilijoita kohtaan ei tunnu olevan mitään rajoja. Espoossa tilanne on jo tuntuvasti parempi, mutta nyt on hyvä aika lähteä pois ruuhkasuomesta, jonne jää liian helposti jumiin. Vielä viimeinen kesä kieltämättä kauniissa pääkaupungissamme, jonka jälkeen on yksi ruma peltilehmä vähemmän täyttämässä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita mukulakivikatuja...