Häikäisevä Como-järvi

Viimeinen kesälomaviikko sijoittui marraskuulle, joten mieli teki ankeudesta ja harmaudesta hetkeksi jonnekin, missä kesää olisi vielä jäljellä. Mukaan matkalle tulisi puolivuotias poikavauva ensimmäistä kertaansa, joten reissua olisi mietittävä uusista kulmista. Välimeren rannalla riittäisi lämpöä vielä marraskuun puolelle, mutta halusimme pitää lentomatkan mahdollisimman lyhyenä. Sopivana kompromissina päädyimme Pohjois-Italiaan ja Como-järven rannalle. Itse sain maistiaiset tästä käsittämättömän kauniista paikasta keväällä 2015, eikä maailmaa kiertänyt vaimoni ollut tätä seutua vielä nähnyt.

Reilun kolmen tunnin lentomatka Milano-Malpensan lentokentälle sujui nopeasti ja poikakin tuntui tykkäävän Airbusin tarjoamasta kiihdytyksestä yläilmoihin. Seuraavat kolme tuntia istuttaisiin Google Mapsin mukaan julkisissa matkalla kohti Bellagion kylää. Onneksi matkan pystyi jakamaan kahteen osaan: Ensin junalla yhdellä vaihdolla Comon kaupunkiin ja sieltä myöhemmin bussilla jyrkkää Como-järven rantaa kiemurrellen määränpäähän asti. Vauvan kanssa matkatessa huoltotaukoja vaaditaan paljon enemmän, joten pysähdys Comossa ei haitannut lainkaan.

Pohjois-Italia on maantieteellisesti hassua aluetta. Torinosta itään kulkevan Po-joen laaja laakso on pitkälti erittäin tasaista maaseutua sekä kaupunkeja siellä täällä. Hieman idempänä, joen eteläpuolella, Modenan ja Bolognan alueilla olisi sielläkin autohullulle erittäin mielenkiintoista nähtävää, mutta Ferrarin ja Lamborghinin tehtaat ja museot jäävät vielä tavoitteiksi tulevaisuuteen. Junamatka Comolle on kuitenkin vielä varsin tylsää seurattavaa, ja maisemat tuovat mieleen lähinnä Belgian. Hyvällä säällä horisontissa pystyy kuitenkin jo näkemään pohjoisen vuoristoa.

Heti Comon kaupunkiin saavuttua maisema on muuttunut yhtäkkiä jylhemmäksi ja olemme jo suurten rinteiden ympäröimiä. Vajaan sadantuhannen asukkaan Como sijaitsee ylösalaisin olevan Y-kirjaimen muotoisen järven läntisessä eteläkärjessä ja on vain kivenheiton päässä Sveitsin rajalta. Kaupunki on kaunis ja sen rannoilla voi jo aistia italialaista elämänmenoa. Vanhat herrat kokoontuvat pieniin kahviloihin nauttimaan Espressoa, ja pizzaa ja pastaa saisi joka korttelista.

Me matkaamme kuitenkin pian paikallisbussilla pohjoiseen. Olemme aseistautuneet valtavalla laukkuarsenaalilla, emmekä mahdu täynnä koululaisia olevaan bussiin. No, reilun tunnin päästä tulee seuraava, jolla vielä juuri ja juuri ehtisimme perille sopivaan aikaan. Vajaan 30 kilometrin matkaan menee tunnin verran, mutta koko matka on täynnä nähtävää! Como-järvi mutkittelee kohti pohjoista, ja me mutkittelemme rannan mukaisesti vielä enemmän. Tie nousee jopa melko korkealle, jolloin jyrkkenevät vuoret ja lukuisat pienet kylät niiden rinteillä näyttävät upeilta! Molemmin puolin rantaa on myös useita Villoja, jotka saattavat olla jopa pari sataa vuotta vanhoja. Tarkkasilmäinen osaisi bongata vastarannalta heti alkumatkasta Villa d’Esten, jossa pidetään joka toukokuu ehkä Euroopan näyttävin Concours D’Elegance.

Kun lähestymme niemen kärkeä ja Bellagion kylää, pilvinen sää on hellittänyt jo otettaan ja viimeistään upea auringonlasku Como-järven rinteitä valaisten loksauttaa leuan! Kaukana pohjoisessa pystyy jo erottamaan lumihuippuiset Alpit! Ehdimme perille pimeän tullen ja vielä tiukka kävely lähes niemen kärkeen saakka hotelliimme. Halusimme tarkoituksella hotellin läheltä rantaa, jotta ei tulisi liikaa nousuja lastenvaunujen kanssa. Tämä reissu yritetään selvitä ilman vuokra-autoa.

Ensimmäisenä varsinaisena reissupäivänä tutustumme Bellagion kylään. Se on siis niemen kärjessä oleva kaunis pikkukaupunki. Como-järvi on tunnettu rikkaiden lomapaikkana jo antiikin ajoilta lähtien, ja Bellagion loiston päivät ovat alkaneet Napoleonin lomailujen myötä. Vanha kaupunki nojaa länteen ja sen taustalla on pieni kukkula. Kapeat poikkikadut portaineen ovat kuin suoraan matkailumainoksista!

Como-järven matkailusesonki päättyy oikeastaan lokakuun lopussa, joten olemme turhan myöhään liikkeellä. Tämä päivä on sateisin ja lämpötila nousee vaivoin yli kymmenen asteen. Lisäksi syöminen tuottaa haasteita: Monet ravintolat tuntuvat olevan auki miten sattuu. Lounasta saa vielä suhteellisen helposti, mutta illallisen syöminen ravintolassa osoittautui meille melkein mahdottomaksi. Kaikki ravintolat, siis ne, jotka ylipäätään avaavat tähän aikaan vuodesta ovensa, avautuvat illalla vasta seitsemältä. Samaan aikaan poika pitäisi laittaa nukkumaan, joten iltapalana toimii lähinnä hotellille haettu pizza.

Valitsimme majapaikaksi Bellagion, sillä sieltä pääsisi näppärästi lautoilla vastarannan kaupunkeihin. Vaikka lähes kaikki turistinähtävyydet ja museot ovat marraskuussa kiinni, nämä lautat sentään liikkuvat useita kertoja päivässä. Lautoille mahtuu useampi auto, joten ne toimivat paikallisille oivina sillan korvikkeina muutaman kilometrin levyisellä, mutta pitkulaisella Como-järvellä. Bellagiosta pääsee kolmeen eri suuntaan, joten loppureissun suunnitelma oli hyvä rakentaa niiden mukaan. Joka päivä pystyisi helposti tutustumaan yhteen kohteeseen.

Itärannalla sijaitseva Varenna oli ensimmäinen näistä. Lauttamatka kestää noin parikymmentä minuuttia, ja jo järveltä käsin pääsee ihastelemaan kaunista kylää, joka on täynnä värikkäitä ja kapeita taloja! Vaunut pakottavat meidät kävelemään rannan suuntaisesti, emmekä juurikaan lähde kiipeilemään kapeita porraskujia ylemmäs, mutta kaikki kaunis on kätevästi rannan tuntumassa. Rannalta löytyy myös tunnelmallisia kahviloita, joista voi ihailla avautuvaa näkymää Como-järvelle ja pilvien halaamia vuoria vastarannalla.

Seuraavan päivän kohde on Menaggio, joka tuntuu hieman viereisiä kyliä suuremmalta ja ”normaalimmalta”. Lyhyellä kävelykierroksella voi bongata koululaisia ja jopa paikallisen autokoulun. Myös tämä pikkukaupunki on itsessään kaunis, vaikkei ihan naapuriensa loistoon ylläkään. Isot hotellit ja nätit kahvilat on täällä kerääntynyt kapean ja kauniin rantabulevardin varrelle. Sieltä kelpaa ihastella auringossa kylpeviä vastarannan Varennan ja Bellagion kyliä. Valo ei nimittäin riitä koko päiväksi Menaggion puolelle ainakaan syksyllä, kun vähintään kilometrin korkuinen viereinen vuori peittää matalalla kaartavan auringon.

Autojen bongaukseen Como-järven länsiranta on sen sijaan parempi. Kun Bellagion kylä täyttyi lähinnä Fiateista ja vastaavista, voi Menaggion puolella pikkuautojen massasta erottaa todellisia urheiluautojakin! Ja kesällä varmasti vieläkin enemmän. Porschet ovat yllättävän suosittuja ja näkyipä sentään yksi aito Ferrarikin! Rikkaan Luganon läheisyys vaikuttaa, sillä monet upeimmista autoista ovat Sveitsin kilvissä.

Viimeisen ja lyhyimmän lauttamatkan päässä odottaa Cadenabbian ja Tremezzon kylät. Vastarannalta nämä näyttävät kokoansa suuremmiltakin keskuksilta, kun ranta on täynnä kerrostaloja ja hotelleja kylki kyljessä. Todellisuudessa Tremezzossa ei juuri muuta olekaan kuin tuo näyttävä rantakatu ja talot sen vieressä huikein järvinäkymin. Jokaisella kylällä tuntuu olevan oma Grand Hotel, jotka ovat näyttäviä ja isoja rakennuksia vähintään vuosisadan takaa. Tremezzossa viehättää myös kaunis puisto aivan rannalla. Mukavana yllätyksenä loman aurinkoisimpana ja lämpimimpänä päivänä huomion kiinnittää myös todella monipuolinen puulajisto sekä upea ruska! Sää Como-järvellä marraskuussa vastaakin suomalaista syyskuuta, ja parhaimpina päivinä lämpötila hipoo kahtakymmentä.

Reissun viimeisenä päivänä tavoitteena olisi päästä takaisin Comon kaupunkiin ja junalla kentälle. Bellagiosta Comolle pääsisi myös vanhalla ja nopealla kantosiipialuksella, mutta sen aikataulut eivät osuneet yksiin matkamme kanssa, joten palasimme etelään tutulla bussikyydillä. Molemmilla tavoilla pääsee silti ihastelemaan vielä viimeisen kerran upeita jyrkkiä rinteitä, lukuisia villoja ja aistimaan Como-järven ajatonta elämänmenoa. Tämä matka jätti pysyvän muiston meidän perheeseen! Ehkä palaamme vielä joskus kiertämään koko järven autoillen!

© Caradise 2022

Erikoinen Eurooppa

No mitä Euroopan reissusta jäi käteen? Kahdeksan päivän aikana vierailin yhdeksässä maassa, joista neljässä en ollut ennen käynyt. Kilometrejä kertyi noin 3000. Valokuvia jäi muistoksi noin 1400. Matkani hinnaksi kaikkine kuluineen laskin noin 800 euroa. Ei mitenkään kohtuuton hinta siitä mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua.

Matka Monte Carlosta kotiovelle Hämeenlinnaan kesti vain alle kahdeksan tuntia. Sinne pääsemiseksi vaadittiin viikon verran ajelua, yöpymisineen ja matkan suunnitteluineen. Lentäminen on todella paljon helpompi tapa päästä perille, kun tietää minne on menossa. Mutta vasta automatka antaa joka maasta oikean ja realistisen kuvan. Silloin saa parhaiten kontaktin aitoihin paikallisiin ihmisiin, jotka monesti osoittautuvat kullan arvoisiksi.

Euroopassa on sikäli helppo matkustaa, että rajoilla ei tarvitse pysähtyä. Joskus rajan paljastava liikennemerkki saattaa vilahtaa ohi silmien. Länsimainen kulttuurikin vallitsee kaikkialla. Ainoastaan kielitaito asettaa rajoituksia. Monessa maassa pärjää englannilla, mutta ainakin muutama sana tervehdyksineen on hyvä osata ja käyttää paikallisella kielellä.

Liikennekulttuureissakin on eroa. Pohjoismaissa on selkeää ja turvallista ajella, eikä säännöissä ole juurikaan eroa. Myöskään Saksassa ongelmia ei ole, jos ei pelkää käyttää vauhtia. Muutenkin eurooppalainen liikenne on hektisempi ja vilkkaampi, jossa anteeksipyytelevällä ajotyylillä ei pärjää. Varsinkin Italiassa puhalletaan niskaan tosissaan ja esimerkiksi lukuisissa liikenneympyröissä tuikataan pieniinkin väleihin.

Tien kunto oli matkamme varrella monin paikoin yllättävän huono. Suomen tiet tuntuivat samettisilta pahimpiin röykytyksiin verrattuna. Esimerkiksi Saksan vapaiden nopeuksien baanat olivat monesti pomppuisia ja täynnä teräviä pokkauksia. Siinä mielessä Suomen hyvät moottoritiet kestäisivät hyvin muuttuvat nopeusrajoitukset, jotka voitaisiin hyvällä kesäkelillä poistaa kokonaan. Sen lisäksi tieverkosto on paljon paremmin valaistu Suomessa kuin oikeastaan missään muualla Euroopassa.

Autokanta Euroopassa on luonnollisesti selvästi uudempaa kuin korkean autoveron riivaamassa Suomessa. Ruotsissa luotetaan Volvoihin sekä erityisesti saksalaisiin laatubrändeihin. Tanskassa vaivaa myös kireä autovero, joten ihan Ruotsin tasoon ei ylletä. Saksa on ylivoimainen ykkönen autojen suhteen, varsinkin kokoonsa nähden. Kotimaista autoteollisuutta suositaan, ja autobahnat ovat täynnä kunkin merkin parhaita edustajia. Italiassa autokanta vaikuttaa yllättävän kehnolta. Siellä suositaan pikkuautoja, eikä niitä säälitä kolhuilta. Ranska on jollain tavalla kompromissi Saksan ja Italian välillä. Mielenkiintoisin autokanta löytyy kuitenkin Sveitsistä. Siellä ei millään automerkillä ole kotikenttäetua, joten kaikkia merkkejä löytyy tasaisesti. EU:n ulkopuolisena myös jenkkiautot ovat saaneet poikkeuksellisen jalansijan. Oma lukunsa on myös Monacon ja Luganon kaltaiset rikkaat kaupungit, jossa liikennettä värittää lukuisat englantilaiset ja italialaiset arvoautot.

Autohullulle sopivia matkakohteita löytyy runsaasti, varsinkin Saksasta. Meidänkin reitti ohitti monta mielenkiintoista automiehen keidasta, joihin ei nyt ollut aikaa tutustua. Toisaalta on hyvä, että tulevaisuudessakin riittää motivaatiota lähteä uudestaan jonnekin päin Eurooppaa.

Mieleenpainuvimmat kohteet olivat mielestäni Alpit, ja erityisesti sen eteläpuoli pitkulaisine järvineen sekä Välimeren ranta etenkin Ranskan puolella. Näihin kohteisiin kehottaisin jokaista tutustumaan jossain vaiheessa elämäänsä. Toki joka puolelta maailmaa löytyy ihmeellisiä kohteita, joita Jumala ja ihmiskäsi on historian saatossa rakentanut.

Itse matka taitaa todella olla tärkeämpää kuin perille pääseminen!

© Caradise 2015

Mieletön Monaco

Tänä aamuna oli jäähyväisten aika, kun neiti B alkaa oman välimeren valloituksensa. Muistutuksena vielä, että hänen seikkailujaan voi seurata Cavaleon-blogista. Hän jättää minut Savonan asemalle, ja nopean halauksen jälkeen kiiruhdan junaan.

Jokaisen kulkemani junaradan varrella rappio tuntuu kukoistavan. Niin myös täällä Välimeren rannalla. Tosin täytyy tunnustaa, että äärettömän harvoin kiskot kulkevat tällaisissa maisemissa. Välillä junan ikkunasta näkyy pelkkää sinistä merta, kun kuljetaan korkealla ja jyrkällä reunalla. Mutta kokonaisuudessaan huomaa myös, että Välimeren ranta ei vielä Italiassa tarjoa parastaan.

Toinen juna vie minut Ranskan puolelle. Illalla lähtee lento Helsinkiin Nizzan kentältä. Sitä ennen toteutan vielä pitkäaikaisen unelmani, ja yhden koko matkan kohokohdista: Vietän muutaman tunnin Monacossa!

Monte Carlon rautatieasema sijaitsee maan alla, mutta silti monta kymmentä metriä merenpinnan yläpuolella. Kun vihdoin löydän tieni ulos, unelmat muuttuvat todellisuudeksi. Silmieni eteen avautuu näkymä hyvin tiheään rakennetusta kaupungista erittäin jyrkässä rinteessä. Pian mutkaisilla kaduilla kurvailee McLaren 650S Spider! Päivän aikana juuri tätä samaista mallia tuli vastaan pari muutakin kappaletta... Juuri näitä olin tullut Monacoon katselemaan!

Ensin halusin löytää tien asemalta alas ja Formula 1-radan reittiä seuraamaan. Lyhyen matkan varrelle osui Ferrari-liikekin. Myöhemmin totesin, ettei se suinkaan ollut ainoa laatuaan... Satamaa kiertävän radan varikkoalueita ja väliaikaisia katsomoita on jo alettu rakentamaan. Stirling Mossia esittävä patsas oli saanut työmiehiltä lainaksi heijastinliivit!

Sitten mukailin radan profiilia, ja nousin jyrkkää mäkeä kohti legendaarista Casinoa. Ehkä juuri tämän mäen kiipeämiseen paikalliset ökyrikkaat tarvitsevat 500-heppaisia luksusautojaan. Aukio Casinon edustalla on eräänlainen Monte Carlon keskus, jonne ihmiset tulevat näkymään ja näkemään. Liikenneympyrän läheisyyteen on varattu paikat kaikkein upeimmille ja uusimmille autoille. Palkattu henkilökunta huolehtii autot turvallisesti parkkiin ja vahtii myös ettei innokaat turistit nojaile arvoautoihin. Varmasti miehet unelmaduunissaan!

Vähintään yhtä hyvä paikka ökyautojen bongailuun on Loewsin neulansilmä. Nykyisen Fairmontin pihaan oli tänään kerääntynyt joukko klassikkoharrastajia Englannista. Kalustona oli esimerkiksi Ferrari 275 GTB sekä kaksi Bentley Toureria 1930-luvulta...

Maailmassa on harvoja paikkoja, joissa miljonäärejä löytyy joka kulmalta. Paikalliset kauppakeskukset tarjoavat kaikkien arvokkaimpien brändien myymälöitä, mutta tavallista kioskia on vaikea löytää. Paikalliseen elämäntyyliin kuuluu hillitty pröystäily.

Myös bussimatka Nizzan kentälle tarjosi runsaasti nähtävää. Liikennejärjestelyjen koukerot jyrkkärinteisessä maastossa saavat suomalaisen leuan loksahtamaan ja suuntavaiston sekoamaan. Maisemat ovat koko ajan erittäin upeita. Koko Cote d'Azurin rannikko on upeimpia paikkoja Euroopassa, eikä ole mikään ihme, että rikkaat ovat alueen vallanneet.

© Caradise 2015

 

Ihana Italia

Yöpaikkamme sijaitsi siis Verceian kylässä Como-järven pohjoispuolella. Maisemat ovat edelleen mykistävät. Peilityyni järvi rauhoittaa mielen, samalla kun katselemme aamiaispöydässä, kuinka aurinko valtaa taas päiväksi länsipuolen vuorenrinteet.

Sitten palasimme eilistä reittiä takaisin Luganoon Sveitsin puolelle. Tie kiemurtelee Como-järven rantaa kymmeniä kilometrejä,  nousee hetkeksi mäen päälle,  ja pian alas Lugano-järven rannalle. Tie on ahdas ja mutkainen, ja paikalliset roikkuvat perässä kiinni, tai ohittelevat härskisti. Yritäpä siinä sitten ihastella niitä maisemia! Välillä kannattaakin ajaa tien sivuun, päästää jono takaa ohi, ja napsaista samalla muutama kuva.

Luganoon saavutaan reilun tunnin kuluttua. Se on kieltämättä yksi kauneimpia kaupunkeja, missä olen käynyt. Ja siellä haisee raha. Rikkaat sveitsiläiset pyörittelevät pankkibisneksiään ja ajelevat upouusilla Aston Martineillaan. Frangien puuttuessa parkkiautomaattiin, jäi kävelyretki keskustassa kuitenkin väliin. Muutenkin Sveitsi on kallis maa: kaikkialla pätevä BigMac-indeksi näytti hurjia yli yhdentoista euron lukemia!

Poistuimme Sveitsistä maksullisia moottoriteitä pitkin. Valtava Po-joen laakso alkaa pian Italian rajan jälkeen, ja alue on tasainen kuin Pohjanmaa. Lämpötilakin on noussut vaivihkaa hellelukemiin. Moottoritiet ovat Italiassa erinomaisia, mikä on ärsyttävää, sillä niistä veloitetaan noin euro per 10 kilometriä. Olemme niukalla budjetilla liikenteessä,  joten poistumme A7-tien ensimmäisestä liittymästä ja jatkamme pienempiä maanteitä.

Tieverkosto risteilee kylästä kylään ja hitaasti saavutamme laakson eteläreunan, jolloin mutkitellaan taas vuorenrinteitä. Itse asiassa huomaamme pujottelevan A7-moottoritietä puolin ja toisin välillä yli ja välillä ali. Motari ei mäkiä pahemmin väistele, vaan puhkoo tunnelein niiden läpi, tai korkein silloin laaksojen yli. Pikkutiellämme mutkat tiukkenee mitä korkeammalle mennään. Tämä on todellista motoristin tai urheiluautoilijan unelmapätkää, mitä nyt tien kunto on paikoin surkea.

Pian suunta vaihtuu alamäeksi, ja saavutamme lopullisen tavoitteemme: Välimeri on näkyvissä! Yhtäkkiä olemmekin Genovan rantakaupungin keskustassa. Loput 50 kilometriä ajelemme välimeren rantaa pitkin Savonaan saakka. Quilianon kylässä tomera majatalon emäntä Irma ottaa meidät huostaamme peri-italialaiseen tyyliin.

© Caradise 2015