XXIX Bella Italia

Olen viime vuosina alkanut potemaan jo pienimuotoista kyllästymistä kaikenlaisiin autotapahtumiin. Nykyisin suurimpana motivaattorina on ollut lähinnä ajaa paikalle omalla harrasteautolla. Tästä syystä tämän vuoden Bella Italia olikin yksi kesän harvoista tapahtumista, jonne oli pakko päästä. Olihan hallussani ensimmäistä kertaa elämässäni italialainen auto, jolla kehtaisi ajaa paikan päälle!

Sinänsä Bella Italia ei ole vuosien saatossa juuri muuttunut. Niinpä oli helppo suunnistaa Hämeenlinnan Autokoulun Giuliettalla Mustialan kartanon maille muiden Alfa Romeoiden sekaan. Yleisön ohi lipuessa huomasi välittömästi, kuinka hyvin F1-teippaus puree. Vaikka paikalla oli useita samanmallisia, näyttävä ulkoasu sai monet räpsimään kuvia Alfastani! Kieltämättä en ole aiemmin omilla autoillani saanut vastaavaa huomiota kuin nyt.

Peruutin punavalkoisen Giuliettan vinoparkkiin hieman syrjään. Autoja tuntui olevan kentällä viime vuosia enemmän, tai ainakin Alfoja, enkä halunnut herättää liikaa huomiota. Silti oli hauska seurata sivusta, miten omasta autosta puhutaan ja otetaan kuvia! Vaikka en ollut kalastelemassa uusia asiakkaita, vaan näyttämässä luomustani, en ihmettelisi, jos joku alfisti työntäisi jälkikasvunsa juuri meidän autokouluun.

Autot ovat järjestäytyneet Bella Italiassa merkeittäin. Alfoja ja Fiateja on selvästi eniten, molemmilla on sopivasti edustusta käyttöautoista vähän harvinaisempiin sportteihin. Lancia on kolmanneksi yleisin valmistaja. Ferrareita ja Maserateja oli tänäkin vuonna molempia kymmenkunta. Yhtään harvinaisempaa merkkiä, kuten Lamborghinia tai De Tomasoa, ei ollut nyt paikalla.

Tällä kertaa säväyttävimmät yksilöt eivät silti olleet kotoisin Maranellosta, vaan nimenomaan Alfa Romeon upeita urheiluautoja. Vuosikymmenen takainen 8C Competizione sekä pienempi ja nuorempi 4C keräsivät yhdessä suurimman yleisön ympärilleen! Molemmat ovat jääneet erittäin harvinaisiksi keräilymalleiksi, jotka oli ilo nähdä ilmielävinä vierekkäin.

Italialaiset ovat ylipäätään panostaneet autosuunnittelussa muotoiluun, jopa käytettävyyden kärsiessä. Ja tästä saa Bella Italiassa hyvän käsityksen. Tämän olen itsekin päässyt oppimaan alkuvuoden aikana. Myös riemukas ajettavuus kuuluu italiaanojen hyveisiin. Sen sijaan saksalaisten suosimat laadukkuus ja kestävyys eivät aina ole italialaisten autojen tunnusomaisia piirteitä, mutta silti niille löytyy oma vankka fanijoukkonsa. Ja tätä joukkoa pääsee tapaamaan joka heinäkuu Tammelassa!

© Caradise 2019

Tesloja ja tunneleita

Norjassa olen tätä aiemmin käynyt vain lapsuudessani lyhyellä piipahduksella Suomi-neidon käsivarresta pätkän verran eteenpäin. Muistijäljet siltä reissulta ovat hyvin hämärät, joten pitkä viikonloppu Etelä-Norjassa kuulosti houkuttelevalta. Syyksi matkaan riitti tuoreen tyttöystäväni lempibändin esiintyminen kristillisellä musafestarilla etelärannikon saaristossa. Pari yllytyshullua kaveria seurana suuntasimme Osloon, Gardermoenin lentokentälle. Sotasuunnitelmana oli ajaa vuokra-autolla pariksi yöksi Airbnb-majoitukseen Risørin kuntaan.

Suoraan sanottuna minulla ei ollut mitään mielikuvaa Oslon seudusta, etenkään sen eteläpuolelta. Keski- ja Pohjois-Norjan hulppeat vuonot ovat kaikille tuttuja mainoskuvista, mutta Skagerrakin rannoille harvempi turisti eksyy.

Kun laskettelemme lentokentältä kohti Osloa, aika nopeasti käy ilmi, että myös etelässä riittää korkeuseroja ja hulppeita maisemia! Sekä tunneleita! Vuokra-Focuksen navi neuvoo ohittamaan maan pääkaupungin valtavan pitkän tunnelin läpi. Kun valo taas pilkistää, löydämme itsemme Pohjanmeren rannoilta. Silloin kuskinkin tekisi mieli katsella enemmän sivuikkunoista kuin tuulilasin läpi!

Samalla tulee väkisinkin tutustuttua paikalliseen autokantaan. Norjahan on sähköautoilun pioneerikenttää, ja sen huomaa! Tesloja vilisee siellä täällä, ja oikeastaan kaikkia muitakin sähköautoja. Esimerkiksi Jaguar I-Pace alkaa yleistyä ja kohta myös Audi e-tron. Toki polttomoottorikäyttöiset autot ovat edelleen enemmistössä.

Eksoottisia autoja näkyy harvakseltaan, ehkä jopa vähemmän kuin Suomessa. Vaikka norskeilla on öljyrahaa, korkea autovero tekee sielläkin tuhojaan. Autokanta on silti uudempaa kuin Suomessa. Jokunen klassikkoautokin tuli bongattua, niissä painotus on amerikanraudoissa.

Oslosta poistuimme E18-tietä, joka jatkuu moottoritienä reilut sata kilometriä etelään. Siellä täällä tie ylittää kauniita jokia, joita voisi kenties vuonoiksikin kutsua. Niiden välissä on tietysti lukuisia tunneleita. Päivällinen osui viehättävään Drammenin kaupunkiin, joka levittäytyy kapeaan jokilaaksoon.

Googlen pätevä ruuhkavaroitus pelasti meidät seisovalta jonolta ja johdatti erittäin kauniille maisematielle ja Brevikin pikkukaupunkiin. Häikäisevän kauniita merimaisemia ja korkeita riippusiltoja katsellessa voi helposti kuvitella olevansa San Franciscossa!

Jäätelöpaussin jälkeen moottoritie on jäänyt taakse ja matka jatkuu kapeampaa maantietä kohti etelää Søndeledin kylää. Vielä kymmenisen kilometriä länteen, ja hulppea mökkimme avautuu korkealla mäen päällä. Moderni puulaatikko kattoterassilla oli erinomainen valinta parin päivän asusteluun!

Lauantaiaamuna hyppäsimme sympaattiselle Øisang-lautalle ja lahden yli Risøriin. Valkoiseen pukeutunut idyllinen pikkukaupunki oli sateisesta säästä huolimatta vilkas, sillä satamassa kilpailtiin samaan aikaan purjeveneillä junioreiden maailmanmestaruudesta. Myös täältä löytyy oma tunneliverkostonsa, joka on peruja toisen maailmansodan bunkkereista. Viereiseltä näköalatasanteelta aukeaa komeat merimaisemat!

Päiväunien jälkeen pääsimme vihdoin metsästämään festarialuetta. Se ei käynytkään kovin helposti. Skjærgårds Music & Mission Festival sijoittuu pieneen saareen Gjevingin kylään. Vielä kun Focuksen navigaattori osoittautui omituiseksi käyttää, löysimme paikan vasta kiertoreittien kautta. Opasteet perille oli nekin vaatimattomat. Mutta pieni kiertely ei lainkaan haitannut, sillä jokainen pienempi asfalttitie tuntuu kiemurtelevan jatkuvasti uskomattoman hulppeiden maisemien halki. Itse festaritkin oli lopulta kaiken sen vaivan ja matkan arvoinen, rokki raikasi ja Switchfoot soitti juuri ne oikeat biisit…

Paluumatka sujui tutuissa merkeissä maisemia ihmetellen. Tiet kapenivat välillä yhden auton levyiseksi, mutta asfaltti on pääosin hienossa kunnossa. Olen joskus haaveillut ajavani Norjan rannikon päästä päähän, mutta tällainen seikkailu vaatii jo useamman viikon ja valtavan matkabudjetin. Silti lyhytkin piipahdus tällaisissa maisemissa sai leuan loksahtamaan useamman kerran. Kilometrejäkin kertyi reilun kahden vuorokauden aikana lähes 700!

Ennen paluulentoa ehdimme vielä tehdä pakollisen turistikierroksen Oslon tutuimpiin nähtävyyksiin. Norjan parlamentti, kansallisteatteri, yliopiston päärakennus sekä kuninkaallinen linna osuvat kaikki näppärästi saman puistokadun varrelle. Autoilu Oslossa on tehty hankalaksi: Pysäköinti on kielletty lähes joka kadulla, ja rumista peltilehmistä on päästy tehokkaasti eroon. Tulevaisuuden kaupunkilainen liikkuukin sähköpotkulaudalla!

Äkkiseltään Norja tuntuu aikamoiselta unelmamaalta. Onhan kyseessä pohjoismainen hyvinvointivaltio, ja kaiken lisäksi täysin velaton! Ja vaikka maa on jättäytynyt fiksusti EU:n ulkopuolelle, matkustaminen on helppoa Schengen-sopimuksen ansiosta. Enpä tainnut kaivaa passiani kertaakaan esiin reissun aikana matkalaukustani! Mutta täydellinen ei Norjakaan ole: Hintataso on aivan tuskaisen korkea!

© Caradise 2019