Lamborghini Jarama

Jarama on viimeinen Lamborghinin valmistama etumoottorinen urheiluauto.

Ferruccio Lamborghini valmisti 1950-luvulla vielä lähinnä traktoreita. Tämä bisnes menestyi kuitenkin sen verran hyvin, että liikemies pystyi hankkimaan itselleen lähellä tuotetun eksoottisen urheiluauton, V12-moottorisen Ferrarin. Hän ei ollut alkuunkaan tyytyväinen autonsa toimintaan, ja haukkui sen pystyyn henkilökohtaisesti Enzo Ferrarille. Kun Enzo puolestaan halveksi Ferruccion insinööritaitoja, hän päätti rakentaa oman urheiluauton, joka olisi hyvin lähellä maranellolaista kilpailijaansa.

Vuonna 1964 myyntiin tuli 350 GT, joka oli hyvin paljon Ferrarin kaltainen. Siinä oli luonnollisesti V12-moottori, aluksi 3,5-litraisena, joka myöhemmin laajennettiin nelilitraiseksi. Niitä valmistettiin muutamia satoja neljän vuoden ajan. Pari vuotta 350 GT:n jälkeen Lamborghini teki sensaation esittelemällä ehkä maailman ensimmäisen keskimoottorisen superauton, Miuran. V12-moottori oli sama kuin 400 GT:ssä, mutta tietysti tehokkaampana. Vuonna 1968 400 GT korvattiin Islerolla sekä tilavammalla Espadalla. Niissäkin oli 3929-kuutioinen V12.

USA:n turvamääräysten tiukentuessa Islero korvattiin pian uudella mallilla. Espadan alustasta pätkäistiin mojovat 27 senttiä pois, ja sen pohjalle Marcello Gandini loi hyvin kulmikkaan ja raskaan oloisen korin. Uusi Jarama esiteltiin Geneven autonäyttelyssä 1970.

Raskas se oli muutenkin, yli 1500 kiloa ei nykyaikana kuulosta paljolta, mutta aikanaan se oli todella painava. Tuttu nelilitrainen kone vei Jaramaa kuitenkin liukkaasti: huippunopeus oli lähes 250 km/h! 400 GT -mallin teho oli 350 hevosvoimaa. Nimi Jarama tulee espanjalaiselta alueelta, jolla kasvatettiin taisteluhärkiä. Lieneekö sattumaa, että F1-rata Madridin lähellä on saman niminen.

1970-luvulla autojen muotoilu muuttui kulmikkaammaksi, ja Jaraman tyyli on erinomainen esimerkki ajan muodista. Korin kulmikkuus korostaa auton leveyttä, ja akselivälin ollessa todella lyhyt mittasuhteet ovat poikkeukselliset. Nelivalot on puolittain piilotettu poistaittuvien palasten alle, mikä madaltaa keulan ilmettä. Konepellin molemmissa reunoissa on NACA-tyyliset ilmanottoaukot, ja ilman poisto tapahtuu kylkien aukoista. Perä on terävä, ja nelikulmaisten valojen alla huomion vie pitkälle ulottuvat tuplaputket. Kokonaisuudessa on hämmästyttävän paljon samaa kuin kilpailevassa Iso Lele -mallissa. Kieltämättä Jarama
ei ole niitä kauneimpia italialaisia luomuksia.

Kenties tästä johtuen Jarama ei koskaan myynyt kovin hyvin. Lamborghinin mallisto oli muutenkin yllättävän laaja tultaessa 1970-luvulle. V12-malleja oli kolme, ja neljännessä oli pienempi V8, kaikki kuitenkin oikeasti urheiluautoja. Näin ollen Jarama oli heti ensiesittelystään jonkinlainen väliinputoaja. Ykköspolven autoja tehtiin kolmen vuoden ajan vain 177 kappaletta.

Myös laatuongelmat vaikuttivat myyntilukemiin, joista useampia korjattiin 400 GTS -versiossa. Sisustusta ehostettiin monelta osin, etenkin kojelautaa. Esimerkiksi ilmastointi uusittiin täysin ja puupanelointi vaihtui alumiiniin. Ulkopuolelta GTS-mallin tunnistaa leveästä ja matalasta scoop-reiästä konepellissä. Takaosassa oleva S-tunnus näyttää salamalta.

Legendaarista moottoria viriteltiin taas lisää. Nyt siitä taiottiin 15 hevosvoimaa lisää. Puristussuhteet ja kuusi kaksikurkkuista Weberin kaasutinta pysyivät kuitenkin ennallaan. Tämä nosti huippunopeuden 260 kilometriin tunnissa, ja pitävillä pyörillä Jarama kiihtyi sataseen alle kuudessa sekunnissa. Myös varustevalikoimaa paranneltiin. Muutamiin autoihin asennettiin kaksiosainen kattoluukku, joka teki Jaramasta melkein targa-mallisen. Vielä harvinaisemmaksi jäi Chryslerin kolmivaihteinen TorqueFlite-automaatti.

Lamborghini alkoi kärsiä pahoista rahoitusongelmista 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Viimeiset etumoottoriset Lambot, siis Jaramat ja Espadat, saatiin valmiiksi lopulta vasta vuonna 1978. Sen jälkeen mallisto supistui puoleen, eikä täysin uusia malleja Countachin ja Jalpan seuraksi tullut kymmeneen vuoteen. 400 GTS-mallin valmistusmäärä jäi 150 yksilöön.

Suomeenkin on sentään eksynyt yksi Jarama. Olen bongannut tämän 70-luvulle tyypillisen myrkynvihreän yksilön useammassakin näyttelyssä. Vuosimallin 1971 400 GT on tuotu Suomeen syksyllä 2007. Classic Motor Showssa 2012 se oli näytillä Triangle Motorin osastolla, joten silläkin lienee jotain tekemistä Jaraman moitteettomassa uudenveroisessa nykykunnossa.

Tällaisen arvo on jo noussut yli 100 000 €. Euroopasta tai Amerikasta voi vielä löytää Jaraman sen allekin, mutta kunto lienee silloin paljon heikompi. Hinnat tuskin kuitenkaan enää laskevat, joten Lamborghini Jarama toimii loistavana sijoitusautona. Kauniimpiakin GT-autoja 1970-luvulla tehtiin, mutta harvassa niistä on näin upeasti soiva, tehokas ja herkkä V12-moottori.
 

© Caradise 2014