Kuin korskuva ori

Ferrari F430 Spider F1 testattu lokakuussa 2020.

Vihdoin toteutuu unelma punaisen Ferrarin ohjastamisesta!

Ferrari sen aloitti! Reilut 20 vuotta sitten italialainen superautotehdas toi markkinoille automatisoidun manuaalivaihteiston F355-malliinsa. Samalla tehokkaista superautoista tuli helppokäyttöisiä, arkiajoon sopivia autoja, joita voisi lainata vaikka naapurin mummolle kauppareissuun. Hankalat, mutta tunnelmaa nostattavat manuaalivaihteet ovat sittemmin jääneet lähes täysin paitsioon uudella vuosikymmenellä; lähes jokainen urheiluauto myydään nykyään automaattivaihteisena F1-tyylisillä vaihtolavoilla ratin takana…

Nyt kun tavallisia kuolevaisia voi siis päästää tällaisten superautojen rattiin, on aika minunkin maistaa palanen tätä herkkua! Sain synttärilahjaksi Lamborghini-elämyksen lisäksi myös vastaavan koeajon Ferrarilla! SuperDriven järjestämä konsepti on muutoin samanlainen kuin kuukausi sitten Gallardon kanssa, ja elämyksen hintakin on molemmilla autoilla sama.

Olen unelmoinut Ferrarilla ajamisesta kenties vielä pidempään kuin Lamborghinin testaamisesta! SuperDriven valikoimassa on punainen F430 Spider F1-vaihteistolla. Vaikka se on vanhempi ja tehottomampi kuin Gallardo LP560-4, dramatiikkaa ja tunnetta on tässäkin autossa vähintään yhtä paljon! On siis kiva verrata näitä kahta keskenään, kun pääsin ajamaan molemmilla autoilla vastaavissa oloissa.

Vaikka syksy on kuukauden pidemmällä, keli oli tänään parempi. Aurinko paistoi poutapilvien läpi, ja mikä parasta, Malmin lentoaseman kiitorata oli kuiva! Nyt nelivetoinen Gallardo ei saa teknistä etua takavetoiseen Ferrariin nähden. Kuiva keli tarkoitti myös, että rata-aluetta oli pidennetty muutamalla kymmenellä metrillä, mikä lupaa kovempia nopeuksia!

Nyt kun en ole päivän ensimmäinen kuski, aikaa perusteelliseen tutustumiseen ja esittelyihin ei ole niin paljon. Kömmin silti hiilikuiturunkoiselle sporttijakkaralle heti kun mahdollista virittelemään tuulilasikameraa ja tablettia mittaamaan nopeuksia RaceChrono-sovelluksella. Tosin tuulilasikameran toiminta jäi testaamatta, eikä se lopulta kuvannut mitään tapahtumasta. Liekö italialaisen auton sähköissä jotain häikkää?

Kuppipenkki tuntuu erittäin tukevalta ja ajoasennon saa mainioksi. Pieni miinus tulee silti käsin tehtävistä säädöistä. Muutenkin uskallan antaa pientä kritiikkiä Ferrarin sisätiloille. Kojelauta näyttää vähän sekavalta, aivan kuin se olisi jostain halvasta Fiatista. Lisäksi keltainen kierroslukumittari on turhan räikeä ja mielestäni mauton. Lattiamatotkin repsottavat ja pientä kulumaa näkyy siellä täällä. Onneksi mustaa ja vaaleanruskeaa nahkaa on verhoiltu istuimien lisäksi oviin ja kojelautaan! Rattiin on sijoitettu Manettino-kytkimen lisäksi punainen nappi, jolla mahtava moottori käynnistyy. Sitä kun painaa, niin ohjaamon pienet epäkohdat unohtuvat!

Selän takana käynnistyy silloin 4,3-litrainen vapaasti hengittävä V8 huomioita herättävällä hörinällä! Äänet ovat jotenkin vielä räkäisemmät ja repivämmät kuin Gallardossa. Ferrari myös reagoi kaasupolkimen liikkeisiin yhtä viiveettömästi kuin Lamborghini. Lyhyen opastuksen jälkeen ohjaaja antaa kieltävän vastauksen molempiin toiveisiini: L.C.-nappia (Launch Control) ei saa käyttää, eikä rättikattoakaan voi avata…

Mitäs siitä, kohta mennään, ja lujaa! Vaihde kytketään kuten Gallardossakin, eli vedetään oikeaa vaihdevipua jarru painettuna ja saadaan ykkönen silmään. Liikkeellelähtö lämmittelykierrokselle sujuu tälläkin helposti. Vaihteet vaihtuvat nopeasti hienoisen viiveen kera, ja pienemmälle pudotettaessa moottori töräyttää ilmoille hauskan hörähdyksen. Ajolinjat tulevat tutuksi ensimmäisellä kierroksella ja toisen U-käännöksen jälkeen saa painaa kaasun pohjaan kakkosvaihteella.

Takarenkaat ovat sen verran massiiviset, että pidon kanssa ei ole ongelmia. Myös elektroninen tasauspyörästön lukitus E-Diff auttaa tässä. Oikean jalan voi painaa huoletta lattiaan ja kuunnella veekasin karjunnan erilaisia vivahteita läpi koko kierroslukualueen. Kunnes sitten 8 000 kierroksen kohdalla on aika vetää taas oikeaa etusormea. Selkä painuu nahkaistuimen tiukkaan syleilyyn, ja salamannopean hengähdystauon jälkeen kiihtyvyys jatkuu raivoisana myös kolmosvaihteella. Nelostakin pääsee fiilistelemään Gallardoa enemmän, johtuen joko lyhyemmistä välityksistä tai siitä, että jarrutuksen saa venyttää pikkuisen pidemmälle. Näin myös saavutettu nopeus nousee aavistuksen Gallardoa kovemmaksi! Mittaria ei oikein uskaltanut kiireessä tuijottaa, mutta RaceChrono antoi parhaaksi nopeudeksi 168,5 km/h! Siis viisi enemmän kuin Gallardolla. Vaikka F430 antaa tasoitusta tehoissa ja vetävien pyörien määrässä, kiihtyvyys tuntuu yhtä rajulta kuin Gallardollakin!

Toisella vedolla jarrutus meinasi jäädä turhan myöhäiseksi. Jarrutuntuma osoittautui Gallardoa paremmaksi. Muutenkin Ferrari antaa itsestään Gallardoa aavistuksen herkemmän vaikutelman. Kaarteissa Ferrarikaan ei kallistele käytännössä ollenkaan, mutta kiihdytyksissä ja jarrutuksissa keula nousee ja laskee selvemmin. Tämä tosin vain auttaa siirtämään painopistettä ja pitoa oikeaan paikkaan. Muutenkin Malmin kiitorata tuntui vähemmän pomppuiselta Ferrarin ratissa.

Pehmeämpi jousitus saattaa selittyä myös sillä, että ratin Manettino-kytkin oli käännetty toiseksi kesyimpään moodiin. Sadekelin asetuksella iskunvaimennus ei ole niin kova, samoin luistonesto ja kaasuun vastaavuus ovat sopivampia liukkaammalle pinnalle. Asetusta ei tietenkään sopinut muuttaa, eikä niitä eroja olisi ehtinyt muutamassa kiihdytyksessä vielä huomatakaan. Tärkeintä oli kuitenkin todeta, että Ferrari herättää välittömästi luottamusta nopeassakin ajossa, kuten Gallardokin!

Liian äkkiä kierrokset ovat taas ohi ja kaarran auton seuraavan nautittavaksi. Ferrari kerää valtavasti huomiota missä tahansa, ja äkkiä auton ympärillä häärii joukko ihmisiä, jotka haluavat katsella, ihastella, ottaa kuvia, ja jopa koskettaa! Jäimme itsekin vielä ihmettelemään Ferrarin vetovoimaa muiden toteuttaessa unelmiaan.

Vaikka kritisoinkin aikanaan F430:n hätäistä suunnittelua häikäisevän upeaa Gallardoa vastaan, on Pininfarinan luomus silti tajuttoman kaunis auto. Muodot ovat dynaamiset ja voimaa uhkuvat, silti kuitenkin sirot ja tasapainoiset. Varsinkin punaisena F430:n tunnistaa Ferrariksi jo kilometrin päästä. Tosin enzomaiset takavalot on sijoitettu liian ylös, minkä vuoksi 360 Spider on mielestäni seuraajaansa paremman näköinen. Jos siis joskus saan mahdollisuuden hankkia Ferrarin omaksi, tuskin päätyisin F430-malliin, vaan ehkä sitä vanhempiin ja halvempiin malleihin. Vaikka 348, F355 ja 360 Modena eivät pärjää vauhdissa F430:lle, niiden autenttisuus ja analogisuus viehättää enemmän.

No jos pitäisi valita F430:n tai Gallardon väliltä, kumman silloin valitsisin? Kysymys on erittäin vaikea, eikä siihen ole yksiselitteistä vastausta. Sekä Ferrari että Lamborghini ovat molemmat lähes täydellisiä autoja, joten kysymystä ratkaistaan lähinnä omissa mielikuvissa. Silloin Ferrarin pidempi historia ja valtava imago nostavat F430:n halutummaksi autoksi!

Kun minulta kysytään jatkossa, mikä on paras auto, mitä olen ajanut, vastaisin Lamborghini Gallardo. Mutta kysypä mikä on upein auto, mitä olen koskaan päässyt tähän mennessä ajamaan. Se on Ferrari F430 Spider.

© Caradise 2020