MGF 1.8i

Omistettu 7/2024-

Brittiläinen MG on tunnettu pienistä avokattoisista urheiluautoista. Etenkin puoli miljoonaa kappaletta valmistettu MGB on monien mielessä, kun puhutaan Morris Garagesin tuotteista. Tätä valmistettiinkin lähes 20 vuotta 1980-luvulle saakka. Sen jälkeen olikin hiljaista yli vuosikymmenen, kunnes brittivalmistajankin oli pakko reagoida Mazda MX-5:n menestystarinaan.

Vaikka MGF on ulkomitoiltaan hyvin lähellä Miatan mittoja, englantilaiset lähtivät taistoon rohkean erilaisella konseptilla. 1,8-litrainen rivinelonen asetettiin pauhaamaan heti kuskin selän taakse! Ajatus ei sinänsä ole täysin ainutlaatuinen, onhan useampikin eri autonvalmistaja kokeillut keskimoottoria pienemmissä urheiluautoissa. Moottorin sijoitus ohjaamon taakse parantaa painojakaumaa ja siten myös ajokäytöstä. Toki painon siirtyessä taaemmas, autosta tulee äkkinäisempi luiston alkaessa.

Perusmoottorisella MGF:llä saa tosin tehdä töitä, että perän saa kuivalla asfaltilla luisuun. Takarenkaat ovat pari senttiä etummaisia leveämmät, eikä 120 hevosvoimaa ole riittävästi voimaa kuminpolttoon. Pieni roadster on kuitenkin juuri riittävän ärhäkkä ja eläväinen, että ajaminen on hauskaa jo kaupunkinopeuksista lähtien!

Kyyti on omintakeisen Hydragas-jousituksen ansoista suht jämäkkää, mutta pomppivaista. Kallistelut sinänsä ei juurikaan vaivaa. Tämä yksilö tassuttelee pehmeästi ja sulavasti eteenpäin; pyörät tuntuvat olevan tasapainossa ja alustan säädöt kohdallaan! Myös isommissa nopeuksissa kyyti on tasaista, mutta melu ja suhinat alkaa vaivata. 120 hevosvoimaa ei houkuttele varsinaiseen revittelyyn, eikä huippunopeus edes nouse yli kahdensadan. Silti kakkos- ja kolmosvaihteilla kiihdyttely tuo mukavaa piristystä päivään!

MGF:llä ajaminen tuo mieleen keski-ikäistyvän, huippu-uransa jo lopettaneen kilpaurheilijan. Potentiaalia olisi ketteriin liikuntasuorituksiin, mutta äärirajoja ei uskalla lähteä kokeilemaan, ettei paikat revähdä. En esimerkiksi uskaltaisi lähteä moottoriradalle puristamaan kierrosajoista viimeisiä sekunteja pois. Mahdolliset ylikuumentumisvaivat tai jousituksen pettäminen kolkuttavat takaraivossa. Fiilistelyksi riittää kevyet spurtit ja satunnaiset juoksulenkit!

Parasta MGF:llä onkin vain cruisailla kesäisiin autotapahtumiin! Kohta 30 vuoden ikäinen avoauto menee jo sujuvasti museoikäisten seurassa. Sympaattinen ja persoonallinen harvinaisuus kerää myös usein ihmettelijöitä ympärilleen! Monelle outo merkki, kylkien isot ilmanottoaukot sekä takapuskurin läpi pilkistävä poikittainen pakoputkisto antaisi ymmärtää, että tyköistuvan ohjaamon takana pauhaisi isompikin mylly.

Onhan sama rivinelonen kelvannut aikanaan myös ylistettyyn ensimmäisen polven Lotus Eliseen! Miksei siis myös tähän, vaikka kyseessä onkin perus perhe-Roverin kone. Elisessäkin moottori on sijoitettu välittömästi taka-akselin etupuolelle, joten näillä kahdella on yllättävän paljon yhteistä. Lotus on vain luonnollisesti kevyempi, askeettisempi ja ahtaampi. MGF:n kanssa on helpompi elää arjessa.

Ajoasento ei silti ole paras mahdollinen. Vain istuimen pituutta ja selkänojan kallistusta voi säätää. 185-senttisenä olen hieman liian pitkä ohjaamoon. Parhaimmalla etäisyydellä polvet nousevat turhan ylös ja vievät tilaa ratin pyörittelyltä, ja ohjauspyörä jää hieman turhan etäälle. Poljintilakin on nippa nappa riittävä. Pää sentään mahtuu rättikaton alle. Taustapeilikin roikkuu sen verran matalalla, että oikealle käännettäessä joutuu vähän kumartumaan ja kurkkimaan tapahtumia edessäpäin. Toisaalta pieni ahtaus lisää fiilistä ja kuuluu tällaiseen vanhahkoon urheiluautoon!

Takaluukun avaamalla esiin paljastuu yllättävän tilava ja lähes koko auton levyinen tavaratila. Samalla avautuu näköyhteys moottoritilaan. Normaalit huoltotoimet onnistuu aukon kautta, mutta vähänkin isommat remontit edellyttävät purkuhommia! Nokkapellin saa auki vain takakontin vivusta: Etukontti sisältääkin lähinnä teknistä tilaa ja hankalasti sijoitetun lasinpesunesteen säiliön.

Kangaskaton saa laskettua käsin ohjaamossa istuen. Molemmista nurkista avataan salvat ja käännetään katto taakse. Muovinen takaikkuna on jo vähän taittunut vekeille, mutta katon avaaminen ohjaamosta nopeuttaa huomattavasti sen käsittelyä. Rättikaton päälle on olemassa peite, mutta se vaatisi perusteellisen puhdistuksen, eikä sitä muutenkaan tulisi arjessa käytettyä.

Katon nosto vaatii riuskaa kädenojennusta, varsinkin kun etureunassa ei ole mitään kahvaa, mutta onnistuu kuitenkin kuskin penkillä istuen. Katto suljettuna päivä paistaa läpi muutamasta nurkasta. Moottoritienopeuksissa suhinat ovat siis jo melko voimakkaat. Sadevesi pysyy pääosin ulkona, mutta autonpesussa sisälle menee väkisinkin useampi tippa vettä. Englantilainen työnjälki ei siis kaikilta osin vakuuta, mutta itse kangas on vielä yllättävän hyvässä hapessa.

MGF:n sisätiloissa on riittävän laadukas tunnelma ollakseen edullinen roadster. Istuimet ovat tässä yksilössä oikeaoppisesti nahkaa, samoin sopivan paksu ja käteen sopiva ratti. MG-logoja löytyy joka puolelta: matoista, kojelaudasta, jopa pääntuista ja valkopohjaisista mittareista! Avoauton historiaa ja perinteitä ei missään nimessä haluttu piilottaa. Ovia sulkiessa saa taas muistutuksen halvasta työnlaadusta: Sulkuääni ei ole ollenkaan niin tukevan tuntuinen kuin saksalaisissa kassakaapeissa ja ne tulee suljettua varovasti.

MGF tarvii siis hellää kosketusta ja varovaista otetta, mutta lämmetessään auton ja kuskin yhteistyö alkaa sujua. Tyköistuva avoauto tarjoaa mukavia hetkiä kesäpäivien ratoksi. Luotettavuus ei ole auton parhaita puolia, mikä on saanut hinnat pysymään houkuttelevan alhaisina. Alle viiden tonnin investoinnilla pääset käsiksi yhteen 78 000:sta valmistetusta brittiläisestä roadsterista, joka kääntää katseet ja vie hymyn saattelemana perille! Lähes joka kerta.

© Caradise 2025